Uutisia Venäjältä

Kauppalan blogi-kirjoituksessa mielenkiintoisimmat ovat kaksi viimeistä kappaletta:

"Näennäisesti yhtenäinen ja ”vertikaalinen” Putinin hallinto on jakaantunut kulissien takana ankaraa valtataistelua käyviin leireihin. Putin itse on viime aikoina pälyillyt sovintoon länsimaiden kanssa taloussuhteiden korjaus toiveenaan sekä väläytellyt vanhaa talousliberaalia luottomiestään Aleksei Kudrinia mahdollisena nousevana kakkosmiehenä. Tämä tie merkitsisi puolestaan paluuta energiayhtiöiden yksityistämistielle, jolla vajeet voitaisiin hoitaa pitkäksi aikaa. Tätä kuitenkin raivokkaasti vastustaa vanhakantaisten turvallisuuspalvelujen linja, jonka edustajat ovat miehittäneet energia-alan valtionyhtiöt. He toivovat yhtenäisten moskovajohtoisten valtionyritysten levitystä ja laajentamista sekä vajeiden paikkaamiseen tarvittavien varojen repimistä yksityisiltä ja paikallisilta lähteiltä.

Ei ole vaikea arvata kummalle tielle Komi mallitasavaltana viittaa. Siksi se varmaankin ärsyttää yhä avoimemmin neuvostotyylistä voimavaltiota haikailevia perinnetshekistejä pelkällä olemuksellaan sekä muodostaa samalla houkuttelevan lypsykohteen. Kiivaan valtataistelun aikana ei myös automaattisesti vain noudateta valtion johtohahmon käskyjä vaan myös intrigoidaan ”valmiiden tosiasioiden” luomisyrityksillä. Presidentti Putin ei ainakaan toistaiseksi ole käyttänyt erottamisoikeuttaan Geiseriin ja Tshernoviin, joskaan näissä olosuhteissa tuskin aikaa myöten muu on mahdollista. Tässä mielessä kuitenkin ei ole vielä selvää, merkitseekö tämä perinnetshekistien triumfin alkua vai viivytystaistelua heidän kammoamaansa tappiota vastaan. Sukukansamme syrjäänien kohtalonhetki voi kuitenkin olla sitä myös koko Venäjälle
."

Vaikuttaa siltä että talouspakotteet yhdessä öljyn ja sen kautta muiden energiatuotteiden hintatason kanssa alkavat purra Venäjän eliittiin. Ja reaktio tapahtuneeseen näyttää poikivan tempauksia jotka vain jyrkentävät syöksykulmaa ja nopeuttavat sekurokratian murenemista. Kontrollin kiristäminen ja alueiden kohteleminen siirtomaina joita voi riistää mielin määrin ei voi olla luomatta vastareaktioita jotka voivat olla seurauksiltaan hyvin yllättäviä.
 
Suomen Kuvalehti kirjoittaa Komin tapahtumista seuraavaa:

Ulkomaat Eurooppa
Venäjä: Komin tasavallan ylin johto pidätetty – miljoonan dollarin kello takavarikoitiin kuvernööriltä
Presidentti Putinia on arvosteltu korruption vastaisen taistelun epäonnistumisesta.

Koko Komin tasavallan ylin johto Venäjällä on pidätetty epäiltynä valtion omaisuuden varastamisesta suuressa korruptiojutussa.

Komin tasavallan kuvernööri Vjatseslav Gajzer ja 18 muuta korkeaa viranomaista otettiin kiinni lauantaina. Gajzerilta takavarikoitiin muun muassa kultainen täytekynä ja arvokellojen kokoelma. Kelloista hintavin maksaa noin miljoona dollaria.

Jokaisella kuvernöörillä on varmaankin kultainen täytekynä, kellokokoelma, oma lentokone ja offshore-yrityksiä Kyproksella, pilkkaa toimittaja Oleg Kašin Slonissa. Hän tarkoittaa edellistä kuvernöörin pidätystä maaliskuun lopulla. Silloin Sahalinin kuvernööriltä Aleksandr Horošavinilta takavarikoitiin yli puolen miljoonan euron hintainen täytekynä.

Gajzerin kassakaapista löytyi myös suunnitelma yksityisen suihkukoneen hankinnasta.

Gajzer oli pidätyshetkellä Moskovassa lähdössä ulkomaille. Suurin osa pidätetyistä oli lauantaina viettämässä vapaata joko Sotšissa tai Pietarissa.

Pidätykset tehnyt tutkintakomitea kutsuu Komin tapausta rikollisjärjestöksi, mutta Kašinin mukaan malli vastaa todellisuudessa tavanomaista aluehallintoa. Hänestä kukaan Venäjällä ei usko viranomaisten elävän palkallaan ja hoitavan tehtäviään lakien mukaan.

Kašinin arvion osuvuutta tukee se, että elokuun lopulla riippumaton mielipidemittauslaitos Levada kyseli venäläisiltä arvioita presidentti Vladimir Putinin saavutuksista ja epäonnistumisista.

Kyselyssä 33 prosenttia piti Putinin suurimpana ansiona Venäjän sotilaallisen voiman lisäämistä.

Pahimmaksi epäonnistumiseksi 29 prosenttia nimesi korruption ja lahjonnan vastaisen taistelun heikot tulokset.

Tutkintakomitean mukaan rikollinen toiminta Komissa on alkanut vuonna 2006 ja kyse on erilaisista muun muassa metsäteollisuuden ja maatalouden yritysten yksityistämiseen liittyvistä väärinkäytöksistä, joissa on suosittu sukulaisia.

Verkkolehti Meduza ottaa esimerkiksi hotelli Jugorin tapauksen. Se on ensin myyty halvalla kuvernöörin sukulaisille mutta ostettu sitten takaisin valtiolle todellisesta arvostaan.

Pidätetty kuvernööri on kuulunut Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän korkeimpaan neuvostoon.

Kašinin mukaan ainoa asia, mikä pidätyksestä kertovassa tiedotteessa herättää epäilyä, on ilmaisu, että kuvernööri osoittautui ”yhtäkkiä” varkaaksi.

Kašinin mielestä valta Venäjällä on väline, jonka avulla hankitaan varallisuutta ja voidaan rikkoa lakeja. Kreml voi puuttua ongelmiin vain turvautumalla rikoslakiin. Niinpä Komissa pidätetyt ovat Kašinin tulkinnassa pohjimmiltaan poliittisen vainon uhreja.

Hän perustelee näkemyksen sillä, että syynä rikosjutun nostoon on joko se, että Gajzerin taustatukija vallan ylimmällä tasolla on heikentynyt, tai sitten joku toinen klaani haluaa Komin haltuunsa.

Toki Kashin pitää mahdollisena sitäkin vaihtoehtoa, että maassa olisi otettu käyttöön salainen ohjelma korruption vastaisessa taistelussa.

Talouslehti Vedomosti lainaa lähellä Kremliä olevia lähteitä, joiden mukaan lupa Komin pidätyksiin on saatu presidentiltä.

Lehden haastattelema politiikan tutkija arvelee, että Venäjällä ollaan siirtämässä politikoinnin painopistettä ulkopolitiikasta maan sisäisiin asioihin.

Muuten pidätysten syiksi epäillään Kašinin tapaan sitä, että joku toinen halusi ottaa luonnonvaroiltaan rikkaan Komin haltuunsa eikä sen johdolla ollut riittävän korkeita suojelijoita.

Venäjälle tarvitaan vaikkapa viideksi vuodeksi korruption vastainen toimintayksikkö, vaatii Venäjän johtoa lähellä oleva tutkija Sergei Markov hallituksen lehdessä Rossijskaja gazetassa.

Markovin mukaan väärinkäytöksiin ryhtyvät pitäisi ottaa kiinni ennen kuin he ehtivät varastaa satoja miljoonia. Hänkin viittaa samaan kuin opposition riveihin kuuluva Kashin: tapaus herättää kysymyksen, kuinka moni muu kuvernööri toimii samaan malliin.

Komin kuvernöörin rinnalla samanveroisessa skandaalissa kylpee Pihkovan johtaja.

Niinpä verkkolehti Slon magazinen päätoimittaja Mihail Fišman kyselee, miksi Komin kuvernööri on julistettu roistoksi ja pidätetty mutta Pihkovan kuvernööri jatkaa rauhassa työtään.

Fishman vastaa toteamalla, että Gajzer on tehnyt uransa vain Komissa, mutta Pihkovan kuvernöörin Andrei Turtšakin isä Anatoli on Putinin vanhoja ystäviä. Fišmanin mukaan 33-vuotiaasta tavallisesta ihmisestä ei tule kuvernööriä edes Pihkovassa.

Talouslehti Kommersant paljasti viime viikolla, että juuri kuvernööri Turtšak oli avainhenkilö, kun sovittiin toimittaja Oleg Kašinin hoitelusta. Tämä selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä pahoinpitelystä kotiovellaan marraskuussa 2010.

Kašin pakeni Sveitsiin mutta on nyt tullut takaisin Venäjälle ja kirjoittaa muun muassa verkkolehti Slonissa. Kašinin hakkaamisesta on pidätetty kaksi henkilöä.

Kuvioon kuuluu vielä sekin, että pietarilainen verkkolehti Fontanka kertoo useiden pidätettyjen ja Komissa korkeisiin asemiin kiivenneiden olevan kotoisin Pietarista tai muuten kytköksissä kaupunkiin.

Esimerkiksi Komia Venäjän parlamentin ylähuoneessa liittoneuvostossa edustanut 37-vuotias Jevgeni Samoljov on Pietarista ja lisäksi vielä monin tavoin siteissä Turtšakin perheeseen.

Kašin itse epäilee Slonissa, että Komin pidätyksillä voidaan tavoitella myös huomion siirtämistä Pihkovasta Komin tapahtumiin.
 
Venäjä
Venäjän aivovuoto pahenee - Näihin maihin venäläiset muuttavat
Talouselämä

Ulkomaille pysyvästi tai vähintään yhdeksän kuukauden ajaksi muuttavien Venäjän kansalaisten määrä kasvoi viime vuonna 11 prosenttia. Pysyvästi muuttavien määrä oli korkeimmillaan yhdeksään vuoteen, kun 53 235 kansalaista lähti Venäjältä.

Venäläisten virta on suuntautunut erityisesti Saksaan, Yhdysvaltoihin ja Israeliin, joihin tulevien maahanmuuttohakemusten määrä Venäjältä on kasvanut.

Kreml ei virallisesti ole ottanut kantaa maata näivettävään aivovuotoon, mutta kesäkuussa presidentti Vladimir Putin kehotti muodostamaan vastaiskun ulkomaisille ryhmittymille, jotka "työskentelevät kuin imurit" houkutellakseen korkeasti koulutettuja kansalaisia muuttamaan maasta.

Venäjältä muuttavien akateemisesti koulutettujen henkilöiden osuus maastamuuttajista on kasvanut voimakkaasti 3,5 vuoden aikana. Lähtevien joukossa on niin teknologiaosaajia kuin rahoitus- ja lakiasiantuntijoita.

"Yli 90 prosenttia niistä, jotka tulevat luoksemme hakemaan apua saadakseen Israelin kansalaisuuden ovat menestyneitä, varakkaita ihmisiä", sanoo telavivilainen asianajaja Eli Gervitz Bloombergille.
 
Suomen Kuvalehti kirjoittaa Komin tapahtumista seuraavaa:

Ulkomaat Eurooppa
Venäjä: Komin tasavallan ylin johto pidätetty – miljoonan dollarin kello takavarikoitiin kuvernööriltä
Presidentti Putinia on arvosteltu korruption vastaisen taistelun epäonnistumisesta.

Koko Komin tasavallan ylin johto Venäjällä on pidätetty epäiltynä valtion omaisuuden varastamisesta suuressa korruptiojutussa.

Komin tasavallan kuvernööri Vjatseslav Gajzer ja 18 muuta korkeaa viranomaista otettiin kiinni lauantaina. Gajzerilta takavarikoitiin muun muassa kultainen täytekynä ja arvokellojen kokoelma. Kelloista hintavin maksaa noin miljoona dollaria.

Jokaisella kuvernöörillä on varmaankin kultainen täytekynä, kellokokoelma, oma lentokone ja offshore-yrityksiä Kyproksella, pilkkaa toimittaja Oleg Kašin Slonissa. Hän tarkoittaa edellistä kuvernöörin pidätystä maaliskuun lopulla. Silloin Sahalinin kuvernööriltä Aleksandr Horošavinilta takavarikoitiin yli puolen miljoonan euron hintainen täytekynä.

Gajzerin kassakaapista löytyi myös suunnitelma yksityisen suihkukoneen hankinnasta.

Gajzer oli pidätyshetkellä Moskovassa lähdössä ulkomaille. Suurin osa pidätetyistä oli lauantaina viettämässä vapaata joko Sotšissa tai Pietarissa.

Pidätykset tehnyt tutkintakomitea kutsuu Komin tapausta rikollisjärjestöksi, mutta Kašinin mukaan malli vastaa todellisuudessa tavanomaista aluehallintoa. Hänestä kukaan Venäjällä ei usko viranomaisten elävän palkallaan ja hoitavan tehtäviään lakien mukaan.

Kašinin arvion osuvuutta tukee se, että elokuun lopulla riippumaton mielipidemittauslaitos Levada kyseli venäläisiltä arvioita presidentti Vladimir Putinin saavutuksista ja epäonnistumisista.

Kyselyssä 33 prosenttia piti Putinin suurimpana ansiona Venäjän sotilaallisen voiman lisäämistä.

Pahimmaksi epäonnistumiseksi 29 prosenttia nimesi korruption ja lahjonnan vastaisen taistelun heikot tulokset.

Tutkintakomitean mukaan rikollinen toiminta Komissa on alkanut vuonna 2006 ja kyse on erilaisista muun muassa metsäteollisuuden ja maatalouden yritysten yksityistämiseen liittyvistä väärinkäytöksistä, joissa on suosittu sukulaisia.

Verkkolehti Meduza ottaa esimerkiksi hotelli Jugorin tapauksen. Se on ensin myyty halvalla kuvernöörin sukulaisille mutta ostettu sitten takaisin valtiolle todellisesta arvostaan.

Pidätetty kuvernööri on kuulunut Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän korkeimpaan neuvostoon.

Kašinin mukaan ainoa asia, mikä pidätyksestä kertovassa tiedotteessa herättää epäilyä, on ilmaisu, että kuvernööri osoittautui ”yhtäkkiä” varkaaksi.

Kašinin mielestä valta Venäjällä on väline, jonka avulla hankitaan varallisuutta ja voidaan rikkoa lakeja. Kreml voi puuttua ongelmiin vain turvautumalla rikoslakiin. Niinpä Komissa pidätetyt ovat Kašinin tulkinnassa pohjimmiltaan poliittisen vainon uhreja.

Hän perustelee näkemyksen sillä, että syynä rikosjutun nostoon on joko se, että Gajzerin taustatukija vallan ylimmällä tasolla on heikentynyt, tai sitten joku toinen klaani haluaa Komin haltuunsa.

Toki Kashin pitää mahdollisena sitäkin vaihtoehtoa, että maassa olisi otettu käyttöön salainen ohjelma korruption vastaisessa taistelussa.

Talouslehti Vedomosti lainaa lähellä Kremliä olevia lähteitä, joiden mukaan lupa Komin pidätyksiin on saatu presidentiltä.

Lehden haastattelema politiikan tutkija arvelee, että Venäjällä ollaan siirtämässä politikoinnin painopistettä ulkopolitiikasta maan sisäisiin asioihin.

Muuten pidätysten syiksi epäillään Kašinin tapaan sitä, että joku toinen halusi ottaa luonnonvaroiltaan rikkaan Komin haltuunsa eikä sen johdolla ollut riittävän korkeita suojelijoita.

Venäjälle tarvitaan vaikkapa viideksi vuodeksi korruption vastainen toimintayksikkö, vaatii Venäjän johtoa lähellä oleva tutkija Sergei Markov hallituksen lehdessä Rossijskaja gazetassa.

Markovin mukaan väärinkäytöksiin ryhtyvät pitäisi ottaa kiinni ennen kuin he ehtivät varastaa satoja miljoonia. Hänkin viittaa samaan kuin opposition riveihin kuuluva Kashin: tapaus herättää kysymyksen, kuinka moni muu kuvernööri toimii samaan malliin.

Komin kuvernöörin rinnalla samanveroisessa skandaalissa kylpee Pihkovan johtaja.

Niinpä verkkolehti Slon magazinen päätoimittaja Mihail Fišman kyselee, miksi Komin kuvernööri on julistettu roistoksi ja pidätetty mutta Pihkovan kuvernööri jatkaa rauhassa työtään.

Fishman vastaa toteamalla, että Gajzer on tehnyt uransa vain Komissa, mutta Pihkovan kuvernöörin Andrei Turtšakin isä Anatoli on Putinin vanhoja ystäviä. Fišmanin mukaan 33-vuotiaasta tavallisesta ihmisestä ei tule kuvernööriä edes Pihkovassa.

Talouslehti Kommersant paljasti viime viikolla, että juuri kuvernööri Turtšak oli avainhenkilö, kun sovittiin toimittaja Oleg Kašinin hoitelusta. Tämä selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä pahoinpitelystä kotiovellaan marraskuussa 2010.

Kašin pakeni Sveitsiin mutta on nyt tullut takaisin Venäjälle ja kirjoittaa muun muassa verkkolehti Slonissa. Kašinin hakkaamisesta on pidätetty kaksi henkilöä.

Kuvioon kuuluu vielä sekin, että pietarilainen verkkolehti Fontanka kertoo useiden pidätettyjen ja Komissa korkeisiin asemiin kiivenneiden olevan kotoisin Pietarista tai muuten kytköksissä kaupunkiin.

Esimerkiksi Komia Venäjän parlamentin ylähuoneessa liittoneuvostossa edustanut 37-vuotias Jevgeni Samoljov on Pietarista ja lisäksi vielä monin tavoin siteissä Turtšakin perheeseen.

Kašin itse epäilee Slonissa, että Komin pidätyksillä voidaan tavoitella myös huomion siirtämistä Pihkovasta Komin tapahtumiin.
Se erilainen kultainen kädenpuristus... :)
 
Hesarin näkökulma:

Komin tasavallan johto telkien taakse – Venäjän eliitti äimistyi
Ulkomaat

Viikonvaihteen ja maanantain ykkösuutinen Moskovassa tuli Komin tasavallasta Uralin länsipuolelta: tasavallan kuvernööri Vjatšeslav Gaizer ja 14 muuta tasavallan napamiestä pistettiin lauantai-iltana telkien taakse epäiltyinä petoksista ja rikollisjärjestön perustamisesta.

Pidätykset tulivat enemmistöllä poliittisesta eliitistä täytenä yllätyksenä, vaikka operaatiota oli ilmeisesti valmisteltu ainakin kuukauden ajan. Poliitikot ja politiikan tutkijat antoivat tapauksesta hämmentyneitä lausuntoja. Gaizer kuuluu valtapuolue Yhtenäisen Venäjän johtajistoon ja hänen menestyksensä Kremlin puolivirallisella kuvernöörien paremmuuslistalla on ollut loistava.

Gaizer, 48, on johtanut luonnonvaroiltaan rikasta yli 900000 asukkaan tasavaltaa vuodesta 2010 lähtien. Hän on syntyisin Intan pikkukaupungista Pohjois-Komista ja kuuluu alueen alkuperäisväestöön eli suomensukuisiin komeihin.

Kuvernööri pidätettiin Moskovassa Domodedovon lentokentällä hänen ollessaan matkalla lomalle ulkomaille. Komin alueparlamentin puhemies Igor Kovzel puolestaan pantiin rautoihin Pietarissa. Gaizerin varamies Aleksei Tšernov ja toistakymmentä paikallista poliitikkoa ja liikemiestä pidätettiin samaan aikaan Komissa. Operaatio toteutettiin liittovaltion tutkintakomitean ja turvallisuuspalvelu FSB:n yhteistyönä.

Korkean profiilin oikeustapauksiin keskittynyt moskovalainen Basmannyin tuomioistuin määräsi sunnuntaina kaikkiaan 15 tasavallan napamiestä Lefortovon tutkintavankilaan, alustavasti kahdeksi kuukaudeksi.

Venäjän television valtiokanavat ottivat Komin ratsioista ilon irti. Uutiset näyttivät päättäjiltä takavarikoitua omaisuutta, johon kuului tutkintakomitean mukaan muun muassa 60 kiloa arvokoruja ja 150 arvokellon kokoelma, kuvernöörin kassakaapista takavarikoidun käteisen ohella. Samasta kassakaapista löytyi tutkijoiden mukaan kauppakirjaluonnoksia kahden suihkukoneen ostamisesta.

Lisäksi tutkijat ilmoittivat takavarikoineensa asiakirjoja, joiden perusteella valtiolta huijattua omaisuutta on siirretty veroparatiisiyhtiöihin vuodesta 2006 alkaen.

Sellainen selitys, että Venäjän viranomaiset olisivat ottaneet kiinni huomattavan rikolliskoplan, koska se kuuluu poliisin työhön, loisti maanantain kommenteissa poissaolollaan. Lähimmäksi tätä selitystä tulivat ne, jotka huomauttivat kuvernöörin läheisistä suhteista liikemies Aleksandr Zarubiniin.

Aiemmin miljardööri Viktor Vekselbergin Renova-yhtiöissä työskennellyt Zarubin on Komin napamiehiä, ja joidenkin kommenttien mukaan kuvernööri oli itse asiassa "Zarubinin luomus" eli juoksupoika. Zarubin pistettiin telkien taakse samaan aikaan kuvernöörin kanssa.

Useimmissa kommenteissa Gaizerin pidätystä verrattiin Sahalinin kuvernöörin Aleksandr Horošavinin pidätykseen viime maaliskuussa – tosin Komin pidätysten mittakaava ja syytteet rikollisjärjestön perustamisesta ovat omaa luokkaansa.

Vertaus johti kahdenlaisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin molempien pidätysten arveltiin liittyvän öljybisneksiin. Tämän teorian mukaan Horošavin olisi astunut valtion öljyjätin Rosneftin varpaille ja pidätyksen takana olisi öljy-yhtiön vaikutusvaltainen hallituksen puheenjohtaja Igor Setšin.

Gaizeria taas on pidetty miljardööri Vagit Alekperovin Lukoil-yhtiön miehenä. Mutta miten tämä yhteys olisi johtanut pidätyksiin, sitä kukaan ei osannut arvailla. Kommersant-lehden haastattelema komilaispoliitikko sanoi kuvernöörin olleen tavan takaa tukkanuottasilla niin Rosneftin, Lukoilin kuin Kostamus-kuningas Aleksei Mordašovin Serverstal-yhtiönkin kanssa, mutta riidat sovittiin aina.

Suositumman johtopäätöksen mukaan pidätykset ovat pelkkää Kremlin valtapolitiikkaa. Talouden alamäen jyrkentyessä ja ulkopolitiikan vaikeutuessa omat rivit on pidettävä suorina, liittolaiset varpaillaan ja suuri yleisö tyytyväisenä.

"Pitäisikö tämän vuoksi panna istumaan nimenomaan epäluotettavia kuvernöörejä", kommentaattori Dmitri Kamyšev kysyi Vedomosti-lehden artikkelissa. "Eipä niinkään vaan pikemminkin päinvastoin: periaate 'hakkaa omiasi että vieraat pelkäävät' on paljon vaikuttavampi."

_____________________________________________________________________________________

Enpä ole yllättynyt siitä että "Basmannyin oikeutta" on taas tarjolla.
 
Valta Venäjällä siirtyy askel askeleelta keskusvallalle, vain ehdoton kuuliaisuus hyväksytään! Samalla kansalle annetaan makupaloja pureskeltavaksi, mutta pidetään Putin kriktiikin yläpuolella. Sotilaallista voimaa kasvatetaan ja pidetään naapurimaat varpaillaan. Koska talous ei kestä tätä kovin pitkään, valitettavana mahdollisuutena on mittava sotilaallinen konflikti lähivuosina. Ainakin valmistelut siihen suuntaan ovat vakuuttavia!
 
Interfax: Venäjä suunnittelee Iskander-ohjusten sijoittamista Kaliningradiin
Kyseessä on vastaveto Yhdysvaltojen aikeelle sijoittaa uusia ydinpommeja Büchelin lentotukikohtaan Saksassa.

Venäjä suunnittelee Iskander-ohjusten sijoittamista Kaliningradiin, uutistoimisto Interfax kertoo. Kyseessä on vastaveto Yhdysvaltojen aikeelle sijoittaa uusia ydinpommeja Büchelin lentotukikohtaan Saksassa. Saksalainen ZDF-televisiokanava kertoi Yhdysvaltojen aikeista aiemmin tällä viikolla.

Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja arvioi, että Venäjän on pakko vastata Yhdysvaltojen aikeisiin.

– Varmasti, se on valitettavasti hyvin vakava askel Euroopan mantereen jännitteiden pahentamiseen, tiedottaja Dimitri Peskov sanoo uutistoimisto Tassin mukaan.

– Se ei ole askel tasapainon vahvistamiseen, luottamuksen rakentamiseen ja Euroopan turvallisuuden kohentamiseen, Peskov sanoi.

Hän ei eritellyt, mikä Venäjän vastaveto Yhdysvaltain aikeille olisi, mutta uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjä voisi sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradiin. Ohjukset voidaan varustaa tavanomaisten kärkien lisäksi ydinlatauksilla. Niiden kantomatka on 700 kilometriä.

– Lopullinen päätös tehdään sen jälkeen, kun mahdollinen uhka on analysoitu yksityiskohtaisesti, nimetön sotilaslähde kertoo Interfaxille.

Buchelin lentotukikohdassa on tällä hetkellä 20 ydinpommia, jotka ovat olleet siellä kylmän sodan ajoista lähtien. ZDF:n mukaan Yhdysvallat aikoo varustaa saksalaiset Panavia Tornado-hävittäjäkoneet uusilla ydinpommeilla. Se ovat mallia B61-12, jotka ovat tarkempia kuin Euroopassa tällä hetkellä olevat ydinpommit.

Saksan parlamentti on aiemmin vaatinut, että Yhdysvallat poistaa ydinpomminsa lentotukikohdasta.

http://yle.fi/uutiset/interfax_vena...ohjusten_sijoittamista_kaliningradiin/8325906

Venäläisten propaganda taas kovassa vauhdissa, jenkit vaihtavat Saksassa olevat pommit uudempaan malliin ja Euroopan voimatasapaino järkkyy dramaattisesti.
 
Kaikillahan heillä on varoja veroparatiiseissa.
Venäjän korruptio (lue virkamiehet). Arvokelloja toisen tieton vain 30v arvoltaan 30 000 - 1 miljoonan $ jokainen, no ehkä ne olivat ne, jotka säilytettiin virkakabineetissa, kun eivät enää (ulkomailla olevin) säilytyshokveihin mahtuneet. Vai tuliko Peskov vihaiseksi tai Itse Hän, eihän holopeilla saa olla isompi kellokokoelma..

Eniten tässä hymyilyttä että jutun yhteydessä pitää mainita "sehän on suomenmielinen tasavalta". Kysymys ei ole sitä tässä, kysymys on varkaista, edrosien mafian vallasta tappelusta. Ne ovat kaikki Edinaja Rossijassa (edrosit), tämäkin rosvo. Mitä se komin alkuperäinen kanssa tähän kuuluu?

Gaizerkin taputti käsiä Krimin miehetykselle, nyt joku samoista hyenoista tapauttaa hänen vankilan reisulle..Voi olla niinkin ettei mahdollisesti ei maksanut Kadyroville tai Hänelle Itselleen sitä mitä oli sovittu.
 
Nyt sitten vain trollitoimisto yleisradio pommittamaan kansaa apatiaan, että tämä Venäjän sisäinen valtataistelu saataisiin peitettyä muilla uutisilla.

Komin väkiluku on 901 000. Luonnonvarat erittäin runsaita. Jos Komi olisi itsenäinen valtio se olisi upporikas pikkumaa.

http://rkomi.ru/

Luonnonvarojensa takia Komia ei varmasti johda sekuntiakaan sellainen, jolla on sukset ristissä Kremlin diktaattorin kanssa. Putin varmaankin tällä liikkeellä osoitti vielä olevansa vallassa. Että turha niiden aluejohtajien vielä haaveilla itsenäisistä valtioista. Tietty kauhuefekti tällä oli varmaan melkoinen, kun koko Venäjän järjestelmä ja sen kaikki hallinto perustuu nimenomaan tähän mistä nämä Komin johtajat saivat syytteen.
 
Viimeksi muokattu:
Tästä se autuus aukeaa

MTV: Hakkerien mukaan Venäjä suunnittelee omaa internetiä

Torstai 24.9.2015 klo 07.04

(RONI LEHTI)" style="margin-right: 0px; margin-left: 0px; padding-right: 0px; padding-left: 0px; color: rgb(102, 102, 102); text-decoration: underline;">
Vuodettujen asiakirjojen mukaan Venäjä suunnittelee omaa internetiä. (RONI LEHTI)
Shaltay Boltay -aktivistiryhmän mukaan Venäjän omaa internetiä suunnittelemassa on korkean tason johtajia valtionyrityksistä sekä armeijan kenraaleja.

Vuodettujen asiakirjojen mukaan tarkoituksena on luoda Venäjälle kansallinen järjestelmä, joka ei olisi riippuvainen esimerkiksi ulkomaisista julkaisualustoista.

Projekti olisi tarkoitus esitellä Venäjän johdolle osana tuonnin vähentämiseen pyrkivää ohjelmaa.

Venäjällä on jo hyväksytty suunnitelma tietokoneohjelmien kuten virustorjuntaohjelmistojen tuonnin vähentämisestä roimasti vuoteen 2025 mennessä.

Lähde: MTV

STT

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015092420408194_ul.shtml
 
Hesarin näkökulma:

Komin tasavallan johto telkien taakse – Venäjän eliitti äimistyi
Ulkomaat

Viikonvaihteen ja maanantain ykkösuutinen Moskovassa tuli Komin tasavallasta Uralin länsipuolelta: tasavallan kuvernööri Vjatšeslav Gaizer ja 14 muuta tasavallan napamiestä pistettiin lauantai-iltana telkien taakse epäiltyinä petoksista ja rikollisjärjestön perustamisesta.

Pidätykset tulivat enemmistöllä poliittisesta eliitistä täytenä yllätyksenä, vaikka operaatiota oli ilmeisesti valmisteltu ainakin kuukauden ajan. Poliitikot ja politiikan tutkijat antoivat tapauksesta hämmentyneitä lausuntoja. Gaizer kuuluu valtapuolue Yhtenäisen Venäjän johtajistoon ja hänen menestyksensä Kremlin puolivirallisella kuvernöörien paremmuuslistalla on ollut loistava.

Gaizer, 48, on johtanut luonnonvaroiltaan rikasta yli 900000 asukkaan tasavaltaa vuodesta 2010 lähtien. Hän on syntyisin Intan pikkukaupungista Pohjois-Komista ja kuuluu alueen alkuperäisväestöön eli suomensukuisiin komeihin.

Kuvernööri pidätettiin Moskovassa Domodedovon lentokentällä hänen ollessaan matkalla lomalle ulkomaille. Komin alueparlamentin puhemies Igor Kovzel puolestaan pantiin rautoihin Pietarissa. Gaizerin varamies Aleksei Tšernov ja toistakymmentä paikallista poliitikkoa ja liikemiestä pidätettiin samaan aikaan Komissa. Operaatio toteutettiin liittovaltion tutkintakomitean ja turvallisuuspalvelu FSB:n yhteistyönä.

Korkean profiilin oikeustapauksiin keskittynyt moskovalainen Basmannyin tuomioistuin määräsi sunnuntaina kaikkiaan 15 tasavallan napamiestä Lefortovon tutkintavankilaan, alustavasti kahdeksi kuukaudeksi.

Venäjän television valtiokanavat ottivat Komin ratsioista ilon irti. Uutiset näyttivät päättäjiltä takavarikoitua omaisuutta, johon kuului tutkintakomitean mukaan muun muassa 60 kiloa arvokoruja ja 150 arvokellon kokoelma, kuvernöörin kassakaapista takavarikoidun käteisen ohella. Samasta kassakaapista löytyi tutkijoiden mukaan kauppakirjaluonnoksia kahden suihkukoneen ostamisesta.

Lisäksi tutkijat ilmoittivat takavarikoineensa asiakirjoja, joiden perusteella valtiolta huijattua omaisuutta on siirretty veroparatiisiyhtiöihin vuodesta 2006 alkaen.

Sellainen selitys, että Venäjän viranomaiset olisivat ottaneet kiinni huomattavan rikolliskoplan, koska se kuuluu poliisin työhön, loisti maanantain kommenteissa poissaolollaan. Lähimmäksi tätä selitystä tulivat ne, jotka huomauttivat kuvernöörin läheisistä suhteista liikemies Aleksandr Zarubiniin.

Aiemmin miljardööri Viktor Vekselbergin Renova-yhtiöissä työskennellyt Zarubin on Komin napamiehiä, ja joidenkin kommenttien mukaan kuvernööri oli itse asiassa "Zarubinin luomus" eli juoksupoika. Zarubin pistettiin telkien taakse samaan aikaan kuvernöörin kanssa.

Useimmissa kommenteissa Gaizerin pidätystä verrattiin Sahalinin kuvernöörin Aleksandr Horošavinin pidätykseen viime maaliskuussa – tosin Komin pidätysten mittakaava ja syytteet rikollisjärjestön perustamisesta ovat omaa luokkaansa.

Vertaus johti kahdenlaisiin johtopäätöksiin. Ensinnäkin molempien pidätysten arveltiin liittyvän öljybisneksiin. Tämän teorian mukaan Horošavin olisi astunut valtion öljyjätin Rosneftin varpaille ja pidätyksen takana olisi öljy-yhtiön vaikutusvaltainen hallituksen puheenjohtaja Igor Setšin.

Gaizeria taas on pidetty miljardööri Vagit Alekperovin Lukoil-yhtiön miehenä. Mutta miten tämä yhteys olisi johtanut pidätyksiin, sitä kukaan ei osannut arvailla. Kommersant-lehden haastattelema komilaispoliitikko sanoi kuvernöörin olleen tavan takaa tukkanuottasilla niin Rosneftin, Lukoilin kuin Kostamus-kuningas Aleksei Mordašovin Serverstal-yhtiönkin kanssa, mutta riidat sovittiin aina.

Suositumman johtopäätöksen mukaan pidätykset ovat pelkkää Kremlin valtapolitiikkaa. Talouden alamäen jyrkentyessä ja ulkopolitiikan vaikeutuessa omat rivit on pidettävä suorina, liittolaiset varpaillaan ja suuri yleisö tyytyväisenä.

"Pitäisikö tämän vuoksi panna istumaan nimenomaan epäluotettavia kuvernöörejä", kommentaattori Dmitri Kamyšev kysyi Vedomosti-lehden artikkelissa. "Eipä niinkään vaan pikemminkin päinvastoin: periaate 'hakkaa omiasi että vieraat pelkäävät' on paljon vaikuttavampi."

_____________________________________________________________________________________

Enpä ole yllättynyt siitä että "Basmannyin oikeutta" on taas tarjolla.

Valta Venäjällä siirtyy askel askeleelta keskusvallalle, vain ehdoton kuuliaisuus hyväksytään! Samalla kansalle annetaan makupaloja pureskeltavaksi, mutta pidetään Putin kriktiikin yläpuolella. Sotilaallista voimaa kasvatetaan ja pidetään naapurimaat varpaillaan. Koska talous ei kestä tätä kovin pitkään, valitettavana mahdollisuutena on mittava sotilaallinen konflikti lähivuosina. Ainakin valmistelut siihen suuntaan ovat vakuuttavia!

Nyt sitten vain trollitoimisto yleisradio pommittamaan kansaa apatiaan, että tämä Venäjän sisäinen valtataistelu saataisiin peitettyä muilla uutisilla.

Komin väkiluku on 248 200. Luonnonvarat erittäin runsaita. Jos Komi olisi itsenäinen valtio se olisi upporikas pikkumaa.

http://rkomi.ru/

Luonnonvarojensa takia Komia ei varmasti johda sekuntiakaan sellainen, jolla on sukset ristissä Kremlin diktaattorin kanssa. Putin varmaankin tällä liikkeellä osoitti vielä olevansa vallassa. Että turha niiden aluejohtajien vielä haaveilla itsenäisistä valtioista. Tietty kauhuefekti tällä oli varmaan melkoinen, kun koko Venäjän järjestelmä ja sen kaikki hallinto perustuu nimenomaan tähän mistä nämä Komin johtajat saivat syytteen.

Tietyssä mielessä kiintoisa ajatus HS:n näkökulman loppupuolella oleva ajatus:

"'Pitäisikö tämän vuoksi panna istumaan nimenomaan epäluotettavia kuvernöörejä", kommentaattori Dmitri Kamyšev kysyi Vedomosti-lehden artikkelissa. "Eipä niinkään vaan pikemminkin päinvastoin: periaate 'hakkaa omiasi että vieraat pelkäävät' on paljon vaikuttavampi.''"

Entäpä jos tilanne onkin se, että Putin "hakkaa nyt omiaan että vieraat pelkäisivät vieläkin enemmän"?

Siitä ei omalla kohdallani ole kyse ettenkö epäile, että Komin tasavallassa on syyllistytty rikollisiin tekoihin (varkautta, korruptiota, lahjontaa - ihan mitä tahansa) - mutta että onko pidätysten taustalla sitten syynä suksien meno ristiin Moskovan kanssa vaiko Moskovan halu näyttää valtaa ja tarvittaessa sitten uhrata kuuliaisia alamaisia, jotta pelko saisi entistäkin käsinkosketeltavamman muodon?

vlad.
 
250px-KomiFlag.svg.png

Komin väkiluku onkin siis 1,16 miljoonaa. Kuvassa on Komin lippu.

2000px-Russian_Regions-EN.svg.png

Komi rajautuu idässä Ural-vuoriin.

Linkissä on Komi-tietoutta.

http://www.femida-audit.com/de/komi.php?div=0&pg=2

komi2.gif

Komissa on melkoiset resurssit. Komin pääkaupungin nimi on Syktyvkar.

komieng.gif
 
Viimeksi muokattu:
Venäjällä ”massiivinen hyökkäys koko alueen eliittiä vastaan” – Suomelle erittäin ikävä käänne

"Venäjän historian ja politiikan asiantuntija, Helsingin yliopiston dosentti Pekka Kauppala on ihmeissään Venäjän Komin tasavallan poliittisen eliitin saamista syytteistä. Hän tuo asian esille blogissaan Puheenvuorossa."

http://www.uusisuomi.fi/raha/116918...ueen-eliittia-vastaan-suomelle-erittain-ikava

Jutun ja sen otsikon laati siis Uuden Suomen toimittajistoon kuuluva, joka on hyvin sisäistänyt mediakurssien opit. Onnittelut. Otsikon pitää olla sellainen kusipäinen, joka herättää ärtymystä raflaavalla heitolla. Sitä voi kysyä mitenkä se oli Suomelle erittäin ikävä käänne. Ei Suomi ole jostain yhdestä korruptoituneen Komin kleptokraatista riippuvainen.
 
Viimeksi muokattu:
Interfax: Venäjä suunnittelee Iskander-ohjusten sijoittamista Kaliningradiin
Kyseessä on vastaveto Yhdysvaltojen aikeelle sijoittaa uusia ydinpommeja Büchelin lentotukikohtaan Saksassa.

Venäjä suunnittelee Iskander-ohjusten sijoittamista Kaliningradiin, uutistoimisto Interfax kertoo. Kyseessä on vastaveto Yhdysvaltojen aikeelle sijoittaa uusia ydinpommeja Büchelin lentotukikohtaan Saksassa. Saksalainen ZDF-televisiokanava kertoi Yhdysvaltojen aikeista aiemmin tällä viikolla.

Presidentti Vladimir Putinin tiedottaja arvioi, että Venäjän on pakko vastata Yhdysvaltojen aikeisiin.

– Varmasti, se on valitettavasti hyvin vakava askel Euroopan mantereen jännitteiden pahentamiseen, tiedottaja Dimitri Peskov sanoo uutistoimisto Tassin mukaan.

– Se ei ole askel tasapainon vahvistamiseen, luottamuksen rakentamiseen ja Euroopan turvallisuuden kohentamiseen, Peskov sanoi.

Hän ei eritellyt, mikä Venäjän vastaveto Yhdysvaltain aikeille olisi, mutta uutistoimisto Interfaxin mukaan Venäjä voisi sijoittaa Iskander-ohjuksia Kaliningradiin. Ohjukset voidaan varustaa tavanomaisten kärkien lisäksi ydinlatauksilla. Niiden kantomatka on 700 kilometriä.

– Lopullinen päätös tehdään sen jälkeen, kun mahdollinen uhka on analysoitu yksityiskohtaisesti, nimetön sotilaslähde kertoo Interfaxille.

Buchelin lentotukikohdassa on tällä hetkellä 20 ydinpommia, jotka ovat olleet siellä kylmän sodan ajoista lähtien. ZDF:n mukaan Yhdysvallat aikoo varustaa saksalaiset Panavia Tornado-hävittäjäkoneet uusilla ydinpommeilla. Se ovat mallia B61-12, jotka ovat tarkempia kuin Euroopassa tällä hetkellä olevat ydinpommit.

Saksan parlamentti on aiemmin vaatinut, että Yhdysvallat poistaa ydinpomminsa lentotukikohdasta.

http://yle.fi/uutiset/interfax_vena...ohjusten_sijoittamista_kaliningradiin/8325906

Venäläisten propaganda taas kovassa vauhdissa, jenkit vaihtavat Saksassa olevat pommit uudempaan malliin ja Euroopan voimatasapaino järkkyy dramaattisesti.

Iskander -ohjus rikkonee INF-sopimusta.

Tässä tilanteessa Naton tulisi toistaa vuoden 1979 "Double-Track Decision", eli kehittää ja sijoittaa eurooppaan ydinkärjillä varustettuja keskimatkanohjuksia, jotta neuvotteluteitse päästäisiin eroon Iskandereista.
 
Iskander-M-ohjusten kohdalla on katsottu hiukan läpi sormien tilannetta. Virallisten tietojen mukaan kun kyseessä taktinen (ballistinen) ohjus, jonka max. kantama 450 km mutta jo vuosien ajan on tiedostettu se, että tämä virallisesti ilmoitettu ma. kantama ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä ole sama kuin ohjuksen todellinen max. kantama - jonka on arvioitu olevan siellä noin 700+ kilometrin paikkeilla.

Venäjä vetoaa ohjuksen viralliseen kantamaan ja siihen, että se on taktinen ohjus eli ei täten riko mitään olemassa olevaa sopimusta. Länsimaat - Yhdysvallat etunenässä - ovat taas olleet asiasta suhteellisen hiljaa, ja on spekuloitu, että eräänä syynä on juuri ohjuspuolustusjärjestelmän sijoittaminen Eurooppaan. On mahdollisesti katsottu, että on parempi antaa Venäjän rikkoa Iskander-M-ohjuksen kohdalla sopimuksia kuin että ryhdytään uuvuttaviin neuvotteluihin, joiden seurauksena saatetaan joutua tilanteeseen, jossa itse olisi luovuttava joistain NATO-maihin sijoitetuista tukikohdista (ohjuspuolustus nyt ensinnä mielessä).

vlad.
 
Missä siellä Kaliningradissa Venäjällä on kehittynyttä aseistusta. Paikkahan on ruostuneiden aseiden jätelaari. Sinne laitetaan ne aseet, jotka ne voi menettää. Ei ne varmaan laita potentiaaliseen mottiin heidän kehittyneimpiä aseita joutumaan vihollisen käsiin.

Lännen media kyllä tykkää kirkua Kremlin kuorona Putinin heilutellessa puikkoa. Potkaisisi munille niin ne muuttuisi falsettiin.

Putinilla taitaa olla vähän tähdellisempiä ongelmia, kun sen pitää laittaa oman kannatuksensa perustaa eli Venäjän taloudesta varastamista kuriin saadakseen edes jotakin jäämään kassaan, kun valtion varojen pohja häämöttää.
 
Kun vielä muistaa, että tasan samat otsikot oli jo silloin kun sitä ohjuspuolustusta itä-Eurooppaan suunniteltiin, niin vähissä on usko että yhtään iskanderia tosiasiassa tultaisiin kaliningradiin sijoittamaan. Se on vaan helppo huutaa et näin me kostetaan, mut sit kun sitä aletaan oikeasti katsomaan niin faktat kertoo että ei kannata. Siellä ne olisivat paitsi valmiiksi motissa niin takuuvarmoja korkeimman prioriteetin maaleja Puolan JASSMeille.
 
Back
Top