Uutisia Yhdysvalloista

Lentotukialus USS Enterprise lähti viimeiselle matkalleen sunnuntaina.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/top-gun-elokuvasta-tuttu-lentotukialus-lahti-viimeiselle-matkalleen/art-1288454620835.html

Yhdysvaltain laivaston legendaarinen USS Enterprise –lentotukialus lähti viimeiselle matkalleen sunnuntaina.

Alus suuntaa Lähi-Itään seitsemän kuukauden ajaksi. Sen jälkeen yli 50-vuotias lentotukialus poistetaan käytöstä.

Lähi-Idässä USS Enterprisen on tarkoitus olla valmiudessa Iranin kanssa mahdollisesti syntyvän konfliktin tai Somalian merirosvojen laivaliikenteelle aiheuttaman uhkan takia.

Molemmat uhkakuvat ovat alukselle tuttuja: vuonna 1988 alus oli mukana Iranin vastaisessa operaatiossa, joka oli vastaus Persianlahden miinoittamiseen. Viime vuonna alus oli auttamassa merirosvojen hyökkäyksen kohteeksi joutunutta laivaa.

50-vuotisen historiansa aikana maailman ensimmäinen ydinkäyttöinen lentotukialus on osallistunut lukuisiin sotilasoperaatioihin. Alus oli merkittävässä roolissa Kuuban ohjuskriisissä vuonna 1962, kun Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteet kärjistyivät sodan partaalle.

Aluksella on paikkansa myös elokuvan historiassa. Laiva muistetaan 1980-luvun hittielokuvasta Top Gun, jossa USS Enterprise oli Tom Cruisen näyttelemän hävittäjälentäjän tukialus.

Laivan nykyisen miehistön jäsenet, joista moni ei ollut edes syntynyt Top Gunin tullessa ensi-iltaan vuonna 1986, ovat ylpeitä saadessaan palvella legendaarisella laivalla, jonka nimi on tuttu myös Star Trek –tv-sarjasta.

- Olen aina halunnut olla osa historiaa. Kun olen mukana tällä viimeisellä matkalla, minulla on jotakin, mitä kertoa lapsilleni ja lastenlapsilleni, aliupseeri Brian Dennis kertoo uutistoimisto AP:lle.

Top Gunista suunnitellaan parhaillaan jatko-osaa, mutta USS Enterprisella sitä ei enää voida kuvata.

Kun alus saapuu ensi syksynä viimeistä kertaa kotisatamaansa Virginiaan, sitä vastassa odotetaan olevan suuri joukko yleisöä. Alus poistetaan käytöstä virallisesti 1. joulukuuta seremoniassa, johon on kutsuttu myös presidentti Barack Obama.

Sen jälkeen laiva hinataan telakalle, josta se laskettiin vesille vuonna 1960. Siellä aluksen ydinpolttoaine poistetaan, minkä jälkeen alus viedään Washingtonin osavaltioon romutettavaksi. USS Enterprise ei päädy museolaivaksi kuten useat muut alukset. Ydinpolttoaineen poiston yhteydessä alukseen on tehtävä isoja reikiä, joiden korjaaminen tulisi liian kalliiksi.
==================================================
Toivottavasti seuraava Enterprise lentää sitten jo avaruudessa....
 
Jenkkilässä on aloitettu addressi seuraavan nimeämättömän tukialuksen (CVN-80) nimeämiseksi Enterpriseksi, joten välttis ei avaruuteen heti päästä. Viime vuosikymmeninä on vaan tullut tavaksi nimetä isot sota-alukset poliitikkojen mukaan, joten seuraavaa Enterpriseä saadaan varmaan odotella. Jotenkin olisi vaikea kuvitella että meillä olisi "Miinalaiva Martti Ahtisaari" tai "ohjusvene FNS Paavo Lipponen".
 
Miinalaiva Valtakunnanjohtaja Pekka Siitoin(en?) :a-laugh:
 
fulcrum kirjoitti:
Jenkkilässä on aloitettu addressi seuraavan nimeämättömän tukialuksen (CVN-80) nimeämiseksi Enterpriseksi, joten välttis ei avaruuteen heti päästä. Viime vuosikymmeninä on vaan tullut tavaksi nimetä isot sota-alukset poliitikkojen mukaan, joten seuraavaa Enterpriseä saadaan varmaan odotella. Jotenkin olisi vaikea kuvitella että meillä olisi "Miinalaiva Martti Ahtisaari" tai "ohjusvene FNS Paavo Lipponen".

Merivartioston alusluokka AnniS.
 
baikal kirjoitti:

Mara olisi kunnianosoituksen ansainnutkin. Toisalta, mites olisi "Laskuvarjojoukkojemme hyppytukilentokone HALOnen"
Wikipedia: In the HALO technique, the parachutist opens his parachute at a low altitude after free-falling for a period of time, while in the HAHO technique, the parachutist opens his parachute at a high altitude just a few seconds after jumping from the aircraft. Eli HALO-hyppytekniikassa laskuvarjo avataan korkealla tehdyn hypyn jälkeen vasta matalalla.
 
The US Congress' response to Israeli Ambassador Michael Oren's article was instantaneous. After Oren published an opinion piece discussing the growing need to invest in 10 more Iron Dome batteries, two House Representatives introduced legislation Wednesday that would allow the Obama administration to give more missile defense systems to Israel.

The proposed bill does not include specific figures, but it recognizes the operational success of Iron Dome, and its strategic significance in anti-missile defense. It also secures the budgeting of 10 more Iron Dome batteries, regardless of expected cut in security funding. The cost of one Iron Dome battery is $50 millions, not including the costs of the missiles and infrastructure. http://www.ynetnews.com/articles/0,7340,L-4206579,00.html

On se hyvä kun on iso veli joka voi pistää luottokortille tuommoiset hepposet 500 miljoonaa ja risat kuin vettä vain. Pitäisiköhän meidän antaa itänaapurin suoltaa rahoja tännepäin puolueettomuuden turvaamiseksi?
 
ctg kirjoitti:

Juttu vaan on siinä, että jenkit maksaa siitä, että Israelilaiset olisivat edes jotenkin kontrolloitavissa, siis että jenkeillä olisi edes jonkinlainen sananvalta Israelin touhuihin. Ryssä tuskin olisi kovinkaan avokätinen noissa asioissa, mutta päättäisi meidän puolesta kaikessa missä vaan annetaan ja vähän enemmässäkin.
 
SJ kirjoitti:

Mitäs jos annettaisiin niiden pykältää pari ballistista torjunta-asemaa ja keskimatkan ohjuspatteria alueelle ja sitten jos sota yllättää, niin vallattaisiin nuo ja käytetään omien hyväksi?

Mutta homman nimi on vaan siinä että miten ihmeessä ameriikan serkuilla piisaa valuuttaa noihin hommiin ilman, että siitä suuremmin keskustellaan? On melkein kuin perseaukinen kaveri viinanhimoissa kävelee veloissa painivan pankin konttoriin ja sille myönnetään avokätisesti heti useamman vuoden ryyppyputki, ilman että sen tarvii käydä sossuntätiä moikkaamassa.

edit. unohtu että iipot ei ole pa. pitää miettiä parempi vertauskuva
 
F18-hävittäjä syöksynyt keskelle asutusta USA:ssa
IS 06.04.2012 20:02, päivitetty: 06.04.2012 20:26

Yhdysvaltain laivaston F18-hävittäjä on syöksynyt maahan Virginia Beachilla Virginian osavaltiossa perjantai-iltana.
Onnettomuus sattui kello 19:n jälkeen. Onnettomuuspaikalta Birdneck Roadin alueelta nousi heti turman jälkeen runsaasti mustaa savua. Paikalla oli pelastuslaitoksen, poliisin ja armeijan edustajia.

Wavy-tv-kanava välittää videokuvaa tapahtuneesta.

CNN:n mukaan hävittäjä näyttää törmänneen useisiin asuintaloihin. Silminnäkijöiden mukaan ainakin kaksi asuinrakennusta oli tulessa. Alueella asuu ilmeisesti iäkkäämpiä henkilöitä. Mahdollisista loukkaantuneista ei ole kerrottu.

Koneessa oli kaksi henkilöä, jotka molemmat pelastuivat heittoistuimilla. Ainakin toisen kerrottiin olevan sairaalassa.

Turmapaikan lähellä sijaitsee sotilastukikohta. Onnettomuuden syystä ei ole tietoa.

Laivaston mukaan F18 oli harjoituslennolla.

CNN:n haastattelema silminnäkijä George Pilkington kertoi, että kone lensi matalalla "keula ylhäällä ja perä alhaalla, ruiskuttaen ulos kerosiinia".

Pilkington piti näkyä epätavallisena.

- Se lensi autoni yli ja tyhjensi samalla polttoainetta, Pilkington kuvaili näkemäänsä.
 
USAF pilotit pelkäävät lentää F-22:lla;

http://www.aero-news.net/EmailArticle.cfm?do=main.textpost&id=4ce6e64a-2025-486c-b3f1-292c09b1bbd8
 
Sotilas kuoli kesken Skype-puhelun – vaimo näki luodinreiän
IS-Huffington Post 07.05.2012 12:55

Yhdysvaltain armeijan anestesiahoitaja puhui vaimonsa kanssa Skypen välityksellä, eikä näyttänyt mitenkään huonovointiselta. Yhtäkkiä mies luhistui kasaan kesken puhelun – ainoa mitä vaimo näki, oli luodinreikä miehen takana olleessa komerossa.
On epäselvää mistä luodinreikä komeroon tuli. Afganistanissa palvelleen kapteeni Bruce Kevin Clarkin perhe kertoi lausunnossaan, että Skypen videolinkki oli auki kahden tunnin ajan, kun vaimo ystävineen yritti saada uhrille apua.

Vaimon kotiin tulleet ystävät – heidän joukossaan armeijaan kuuluva henkilö – olivat yhtä mieltä siitä, että komeron ovessa todellakin oli luodinreikä.

Parin tunnin kiivaan soittelun jälkeen uhrille saatiin järjestettyä apua Afganistanissa.

– Kaksi henkilöä armeijasta saapui paikalle. He kokeilivat Clarkin pulssia, mutta eivät kertoneet vaimolle mitään miehen voinnista tai tilasta, perheen lausunnossa kerrottiin.

Miehen ruumis on kuljetettu takaisin Yhdysvaltoihin.

Armeijan viranomaiset Afganistanissa ja Yhdysvalloissa kieltäytyivät kommentoimasta asiaa, mutta Pentagon ilmoitti tutkimusten olevan käynnissä Clarkin kuoleman selvittämiseksi.
 
Tvälups kirjoitti:

Jossakin olin näkevissäni uutisen, jonka mukaan tuossa kuolleessa ei olisi ollut merkkiäkään osumasta. Tiedä sitä sitten...
 
Uusi laki vaatii USA:ta takaamaan Israelin sotilaallisen ylivoiman
VM Jerusalem Post, RT 10.5.2012

USA:n kongressi hyväksyi entistäkin suuremman sotilasavun Israelille. Uuden lain mukaan USA:n velvollisuutena on ylläpitää ja säilyttää Israelin sotilaallinen ylivoima.
Laki hyväksyttiin murskaluvuin: 411 puolesta ja 2 vastaan. Ainoastaan edustajat Ron Paul ja John Dingell äänestivät lakia vastaan.

Uusi laki vaatii USA:ta takaamaan Israelin sotilaallisen ylivoiman

USA:n edustajainhuone hyväksyi lähes täydellisen yksimielisesti lakiesityksen, joka varmistaa ja lisää USA:n sitoutumista Israelin turvallisuuden takaamiseksi. Laki määrittelee USA:n velvollisuudeksi taata Israelille sotilaallinen ylivoima alueella.

Jotkin lainkohdat viittaavat myös USA:lta vaadittavaan tukeen mahdollisessa Iranin vastaisessa sodassa. Laki vaatii USA:ta toimittamaan Israelille ilmatankkauskoneita, ohjuspuolustusjärjestelmiä ja erikoisammuksia, jotka pystyvät tuhoamaan suojavarustettuja kohteita eli ns. "Bunker Buster" pommeja.

"Tämä laki vahvistaa entisestään Israelin oikeutta puolustaa itseään uhkia vastaan ja tekee kongressille ennätyksen USA:n sitoutumisessa maiden väliseen strategiseen yhteistyöhön, jotka ovat ainutlaatuiset, ja erityiset, perustuen yhteisiin intresseihin ja demokraattisiin arvoihin," sanoi lain kongressille esitellyt Erik Cantor puheessaan kongressissa.

"Tämä laki tunnustaa tosiksi ne yhteiset uhat, jotka USA ja Israel kohtaavat alueella ja vahvistavat sitoutumistamme seisomaan yhdessä Israelin kanssa lävitse näiden haastavien ja vaarallisten aikojen," Cantor sanoi.

Toinen lain esittelijöistä, Steny Hoyer mainitsi Iranin nimeltä ja osoitti lain liittyvän suoraan Iranin tilanteeseen. "Niiden keskuudessa, jotka uhkaavat Israelia ja Yhdysvaltoja, on oltava selkeästi tiedossaan, että me seisomme yhdessä, ja että se on meidän - Yhdysvaltojen - turvallisuusintresseissä tehdä niin, ja koska se on moraalisesti ja eettisesti oikein," Hoyer sanoi puheessaan.

Yhdysvaltojen vaikutusvaltainen juutalaisjärjestö AIPAC osoitti avoimesti kiitollisuutta USA:n lainsäätäjille äänestyksen jälkeen. Myös USA:n senaattiin on menossa samankaltainen lakiesitys. Senaatin esityksen käsittelypäivämäärä ei ole vielä tiedossa.

Presidenttiehdokas Ron Paul: "Lakiesitys sytyttää sodan"

Lakiesitystä vastaan lähes ainoana kongressiedustajana äänestänyt republikaanien presidentinvaaliehdokas Ron Paul tuomitsee maansa edustajainhuoneen suunnitelmat, jonka mukaan Yhdysvallat tulee aseistamaan Israelia entistäkin kiivaammin, ja yhä voimakkaammilla aseilla. Hänen mukaansa asetoimitukset johtavat sotaan Syyriassa ja Iranissa.

http://rt.com/usa/news/paul-military-israel-united-865/
 
On Monday, the U.S. Navy will officially announce the ships for its demonstration of the “Great Green Fleet” — an entire aircraft carrier strike group powered by biofuels and other eco-friendly energy sources. If a powerful congressional panel has its way, it could be the last time the Navy ever uses biofuels to run its ships and jets. http://www.wired.com/dangerroom/2012/05/republican-navy-biofuel/
 
Poikkeuksellisesti englanniksi, koettakaa kestää (ja kääntää), Alfred Nussi voi oikein hyvin:

Nearly $2M in Guns, Combat Gear Sold to Gangs
DN - SS May 15, 2012

A wide-reaching investigation by military and civilian authorities has uncovered a criminal conspiracy within the Armed Forces to steal and sell nearly $2 million in guns and combat gear to gangs in the U.S. and foreign countries including China, military officials have confirmed.

The probe began more than a year and a half ago when agents with the Naval Criminal Investigative Service began to conduct undercover operations to disrupt and reduce the theft, transfer, sale and possession of stolen U.S. Government property. With the aid of Marine and Naval authorities, NCIS has recovered $1.8 million in stolen guns and combat gear to include assault rifles, night-vision goggles, flashlights and other items, military officials said.

Those involved are accused of stealing, over-ordering or otherwise obtaining equipment and selling guns locally and other gear over the Internet to people in foreign countries including China and Russia, officials said.

Those involved in the criminal enterprise did so for a multitude of reasons including but not exclusive to human greed and the ease by which the material could be pilfered, according to a government official familiar with the operation.

"We're talking about sophisticated, hi-tech flashlights that cost the government up to $800 per unit. The temptation and ease with which to steal and sell them, for some, is irresistible," the official said.

The commanders from Camp Lejeune and II Marine Expeditionary Force have been working closely with NCIS during the investigation, said Nat Fahy, deputy director of public relations for Marine Corps Installations East.

With cooperation from Marine and Navy officials, NCIS has been able to conduct 66 investigations involving 47 active duty Marines and sailors to include enlisted and high-ranking officers and 21 civilians who are now in various stages of prosecution.

NCIS agents identified stolen property from the Army and Air Force which launched numerous investigations involving soldiers and airmen, military officials confirmed.

The ever-widening probe now includes the FBI; Homeland Security; the Bureau of Alcohol, Tobacco, Firearms and Explosives; the Defense Logistics Agency; Defense Criminal Investigative Service, N.C. State Bureau of Investigations, and several local agencies including the Onslow County Sheriff's Office and the Jacksonville Police Department.

In email correspondence about the operation, a NCIS spokesman told The Daily News more information would be forthcoming. Agents were tying up loose ends in some of the cases before releasing details, said Ed Buice, public affairs officer for NCIS in Quantico, Va.

A handful of those arrested in the sweeping operation have already been court martialed.

A sergeant with Marine Corps Special Operations Command was found guilty of stealing and reselling military property, said MarSOC spokesman Maj. Jeff Landis.

Sgt. Daniel Adam Reich, a former member of 3rd Marine Special Operations Battalion, was convicted of four separate counts: Article 80 for attempt to sell military property of a value more than $500; Article 81 for participating in a conspiracy; Article 108 for selling military property of a value more than $500; and Article 134 for wrongfully receiving military property of a value more than $500.

Reich was sentenced to a dishonorable discharge, reduction in grade to private, forfeiture of all pay and allowances, a $2,500 fine and confinement for 40 months.

Reich's charges are indicative of those involved, officials confirmed.
 
USS IOWA taitaa olla viimeinen WWII:n isoista taistelulaivoista, joka museoidaan, sijoituspaikkana San Pedro, Los Angeles. Melkoinen historia paatilla ! Saas nähdä pääseekö tuota koskaan näkemään "livenä", mieli kyllä tekisi....

http://usnews.msnbc.msn.com/_news/2012/05/18/11753022-historic-battleship-uss-iowa-to-become-museum-in-los-angeles?lite
 
Iraq, Afghanistan vets to hand back medals at NATO summit

Thirty to 50 veterans of the Iraq and Afghanistan Wars may have fought hard for or suffered for their medals, but this weekend, they plan to hand those medals back during the NATO summit in Chicago, MSNBC reports.

The group will stage the demonstration in protest of the war on terror, according to the itinerary for Sunday published on the blog Iraq Veterans Against the War.

The group will convene at 10 a.m. for music and speeches and at 3 p.m. march to the convention center where the NATO meeting will take place to return the medals, according to the intinerary.

If they are unable to hand their medals to NATO officials, they will toss them toward the convention center, MSNBC reports.

Read more:

http://content.usatoday.com/communities/ondeadline/post/2012/05/iraq-afghanistan-vets-to-hand-back-medals-at-nato-summit/1?csp=34news#.T7Y2bet1A0m
 
Lehti paljasti USA:n armeijan törsäyksen - "Tämä ei ole oikein"
STT-IL 19.5.2012 klo 08.31 (päivitetty klo 08.56)

Yhdysvaltain armeija tuhlaa huimia summia taisteluhelikoptereiden yksinkertaisiin öljynkeräyssäiliöihin, kertoo sanomalehti New York Times.
Taisteluhelikoptereihin saisi samanlaisia säiliöitä alle kuudesosalla hinnasta, jonka USA:n armeija maksaa.

Yhden säiliön hinnaksi tulee peräti 17 000 dollaria, vaikka vastaavia osia olisi saatavilla alle kuudesosalla tästä hinnasta.

Säiliön ainut tehtävä on estää vaihteistoöljyn vuotaminen helikopterin katolta ohjaamoon.

Paisuneiden kulujen takana on lehden mukaan Kentuckyn republikaaninen kongressiedustaja Harold Rogers, joka korvamerkitsi muutama vuosi sitten säiliöostot osavaltiossaan toimivalle yritykselle. Nykyisin vastaavat lehmänkaupat on kielletty.

Hinta on herättänyt laajaa kritiikkiä sekä poliittisissa piireissä että teollisuudessa. Pohjois-Carolinassa toimiva yritys sanoo tekevänsä samanlaisia säiliöitä 2 500 dollarin kappalehintaan:

- Se ei ole kovin monimutkainen osa. Veronmaksajana olen sitä mieltä, että tämä ei ole oikein, sanoo yrityksen edustaja Bob Skillen.

Kentuckylaisyhtiö on myös antanut Rogersille anteliaasti vaalirahaa.
 
Tvälups kirjoitti:
Iraq, Afghanistan vets to hand back medals at NATO summit

Thirty to 50 veterans of the Iraq and Afghanistan Wars may have fought hard for or suffered for their medals, but this weekend, they plan to hand those medals back during the NATO summit in Chicago, MSNBC reports.

The group will stage the demonstration in protest of the war on terror, according to the itinerary for Sunday published on the blog Iraq Veterans Against the War.

The group will convene at 10 a.m. for music and speeches and at 3 p.m. march to the convention center where the NATO meeting will take place to return the medals, according to the intinerary.

If they are unable to hand their medals to NATO officials, they will toss them toward the convention center, MSNBC reports.

Read more:

http://content.usatoday.com/communities/ondeadline/post/2012/05/iraq-afghanistan-vets-to-hand-back-medals-at-nato-summit/1?csp=34news#.T7Y2bet1A0m

Ekan kerran kun näin otsikon tuosta tuli mieleen, että monikohan noista tyypeistä on oikeita sotaveteraaneja ja moniko vain väittää olevansa. Ei meinaan olisi eka kerta kun joku pelle "tunnustaa" sotarikoksia vaikka ainoa palvelus olisi keskenjäänyt alokaskausi.
 
Report Depicts China’s Military Progress, Strategic Thinking
http://www.defense.gov/news/newsarticle.aspx?id=116406

Raportin voi lukea täällä.
http://www.defense.gov/pubs/pdfs/2012_CMPR_Final.pdf
 
Back
Top