Vakoilu suomessa

Miksihän ne noita kuvailee? Ihan perustekniikkaa ja jokaisen sijainnin saa vaikka google mapsista.

Valmistaja kun vielä jakelee piirustukset ja kuvat netissä, niin on helppo tunnistaa.

Miksihän ne noita kuvailee? Ihan perustekniikkaa ja jokaisen sijainnin saa vaikka google mapsista.

Valmistaja kun vielä jakelee piirustukset ja kuvat netissä, niin on helppo tunnistaa.

Arvauksena
että on helpompi suunnitella ja kouluttaa tuholaisia kun on tuoretta kuva materiaalia. Paikanpäällä voi tehdä myös muitakin havaintoja toisin kuin ns googlettamalla.
Reitit , kamerat ja jne.
 
Arvauksena
että on helpompi suunnitella ja kouluttaa tuholaisia kun on tuoretta kuva materiaalia. Paikanpäällä voi tehdä myös muitakin havaintoja toisin kuin ns googlettamalla.
Reitit , kamerat ja jne.
Eikös kyseessä ollut linjan kulmatolppa, jota vaurioittamalla linja todennäköisesti rojahtaa helpommin, kuin yrittämällä suoran linjan kaatamista. Vaikka tolppa onkin tukevampi.

Kun tolppa on kuvattu, voi joku pioneeri tai muu asiantuntija määritellä paikat joihin räjähteet kiinnitetään, ja räjähdyspanosten koot.

Itse homma käy nopeammin kun on kuva kourassa, eikä kiinnittäjän tarvitse olla asiantuntija.
 
Olen aika varma, että jotain nyt tänä talvena rysähtää.
 
Meneekö nyt jo pikkasen yli kun Kuntaliitto listaa mm. päiväkodit strategisiksi kohteiksi?

Kuntaliitto on erittäin huolestunut mm. niihin kohdistuneista murroista, joissa on pengottu kaappeja, mutta ei ole mitään viety.

Supo rauhoittelee kansaa ja toteaa, että yleensä vieraan vallan agentit ei tee kilikalikeikkoja lähiökouluihin tai päiväkoteihin.

Eikös kyseessä ollut linjan kulmatolppa, jota vaurioittamalla linja todennäköisesti rojahtaa helpommin, kuin yrittämällä suoran linjan kaatamista. Vaikka tolppa onkin tukevampi.

Kun tolppa on kuvattu, voi joku pioneeri tai muu asiantuntija määritellä paikat joihin räjähteet kiinnitetään, ja räjähdyspanosten koot.

Itse homma käy nopeammin kun on kuva kourassa, eikä kiinnittäjän tarvitse olla asiantuntija.

Näin se menee.
 
Meneekö nyt jo pikkasen yli kun Kuntaliitto listaa mm. päiväkodit strategisiksi kohteiksi?

Kuntaliitto on erittäin huolestunut mm. niihin kohdistuneista murroista, joissa on pengottu kaappeja, mutta ei ole mitään viety.

Supo rauhoittelee kansaa ja toteaa, että yleensä vieraan vallan agentit ei tee kilikalikeikkoja lähiökouluihin tai päiväkoteihin.

Mikäpä olisi tehokkaampaa hybridivaikuttamista kuin neutraloida avainhenkilöitä kohdistamalla operaatioita joko heidän lapsiin tai suorittamalla epämääräistä toimintaa päiväkoteihin, joissa lapset vaikutuksen tarpeen hetkellä ovat. Raukkamaisuuden pelikirjassa kohde ei aina ole se mihin suoraan vaikutetaan. Kouluista voi lähettää lapset itsekseen kotiin, mutta päiväkodeista jonkun pitäisi lähteä tarvittaessa noutamaan.

Tuskin kuitenkaan agenttien tarvitsee lähteä paikan päälle penkomaan. Avainhenkilöiden lasten koulut ja päiväkodit on varmaan selvitetty jo ajat sitten muita reittejä.
 
Ennätykset paukkuu

Tapaus 3. Syksyllä 2022 Parolan Panssariprikaatin portilta otettiin kiinni kaksi latvialaista turistia, kun he olivat kuvaamassa museopanssarivaunuja. Heidät vapautettiin pian, koska poliisi totesi heidän ajautuneen sotilasalueelle vahingossa.

Näin tulee "tapauksia" kätevästi
 
Museovaunujen kuvaaminen tavallaan on ihan ymmärrettvä erehdyksen syy, Suomessa ne on jostain syystä haluttu hillota varuskunta-alueille, kun maailmalla yleinen tapa on mättää ne gate guardianit nimensä mukaisesti portinpieleen rahvaan töllisteltäväksi. Oulussakin on StuG III ja Comet syvällä ampumaradan pöpelikössä, vaikka niiden ympärille voisi koota melkeinpä kokonaisen museon (ja saada samalla arvokkaat museokapineet sääsuojaan).
 
Tapaus 3. Syksyllä 2022 Parolan Panssariprikaatin portilta otettiin kiinni kaksi latvialaista turistia, kun he olivat kuvaamassa museopanssarivaunuja. Heidät vapautettiin pian, koska poliisi totesi heidän ajautuneen sotilasalueelle vahingossa.

Näin tulee "tapauksia" kätevästi
Joo, mutta on tuossa silti jonkinmoista ajankuvaa ehkä havaittavissa. Toki myös legendaarinen ilmoituskynnys on voinut laskea. Ja tietysti kun määrät ovat pieniä niin pienikin lisäys on prosentuaalisesti suuri.

Mutta jutussa puhuttiin myös vakoiluepäilystä jossa on toinen rikosnimike (eli ei ole mukana tuossa luvussa), ja on myös ilmeisesti vielä yksilöimättömiä havaintoja siitä että Venäjä pakottaa Suomessa oleskelevia kansalaisia tai tänne tulevia nk. turvapaikanhakijoita suorittamaan tiedustelutoimenpiteitä.
 
Ennätykset paukkuu

Juu ja vaikka tiedossa on, että Suomi on mm. Kiinan ja Venäjän mielenkiinnon kohteena niin edelleenkin näitä tutkintoja on kymmenen kertaa liian vähän vuositasolla.
 
Olivat luotettavia miehiä... agentti tarinoita ihan varmasti ajatukset soluttautumisesta siivoojana :coffee:

Miehet löytyivät myöhemmin neuvotteluhuoneesta. Toinen heistä oli huoneessa sijainneen pöydän alla ja toinen vahti käytävälle johtavaa ovea. Miehet osoittautuivat venäläisiksi, eivätkä he puhuneet suomea.

Asia siirtyi krp:lle samana syksynä, jolloin epäilykset hälvenivät nopeasti. Miehiä työllistänyt suomalainen siivousyritys ilmoitti poliisille esitutkinnan alussa, että yrityksen esihenkilö oli komentanut miehet tilannehuoneeseen tekemään suursiivousta. Huone kuului miesten normaaliin siivousalueeseen, eikä yrityksellä ollut tietoa järjestetystä harjoituksesta.

Yritys vakuutti molempien miesten olevan luotettavia. He olivat työskennelleet Suomessa aiemmin ja saaneet sairaalalle siirron muualta Kainuusta itsestään riippumattomista syistä.
 
Back
Top