Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

Hyvä, että tieto leviää Venäjän joukkojen siirrosta Valkovenäjälle. Lukashenko itse on puhunut julkisesti peloistansa liittyen Ukrainan kohtaloon. Joko Venäjä pystyy useampaan Ukrainan kaltaiseen samanaikaisesti kuten Nato ennusti pari vuotta sitten.

Ukraina on sinänsä aika jäätynyt konflikti ja sitä voi yhä jäädyttää ja vapauttaa resursseja Valko-Venäjälle ja lisäksi pohjoinen rintama pakottaisi Ukrainaa hajauttamaan joukkojaan merkittävästi nykyisestä.
 
Samaa mieltä, että kyllä Suomi konfliktin kohteena olisi jo kertaluokkaa vakavampi siirto. Suomen kaltaisesti esim Puola on sellainen maa jossa maanpuolustustahto ja reservi edellyttää jo konventionaalista agressiota jotta alueelle ylipäätään ehjänä pääsee. Puolalla toki Natokorttikin kädessään. Kuitenkin sellaisia siirtoja, ettei Venäjällä Naton ja kauppapolitiikan pihdeissä ole niihin varaa. Venäjä voi kuitenkin hivuttautua ja hakea konflikteja tähän suuntaan ja tuoda jännitteitä toivoen maiden sisäisten ristiriitojen syntyyn ja näin heitä palvelevaan suuntaan. Toistaiseksi tuo uhittelu on kylläkin vain nostanut invaasion hintaa ja kukin maa tuntuu koko ajan korottavan panoksia mitä Venäjän täytyisi pelipöytään laskea liikkeelle lähdettyään.

Toivottavasti Suomi korottaa myös lakkaamatta panoksiaan vaikka kauppatase ei sitä puoltaisikaan.

Eihän Venäjä tietenkään koko Suomeen hyökkää..eikä tarvitsekaan. Kunhan se saa vain "ymmärrettävät ja vaatimattomat" oman turvallisuutensa kannalta täysin välttämättömät tukikohdat Suomen rannikolta.

Olisi suorastaan ihme jollei Suomen hallitus ymmärtäisi tällaista, käytännössä Suomelle merkityksetöntä asiaa..

Siitäkin olen samaa mieltä ja täysin varma että kansainvälinen yhteisö suuttuu asiasta kovasti. Onhan se jo suuttunut Georgian ja Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksistäkin... Eikä olekin?
 
Mikähän olisi sellainen jännite Suomen kanssa, joka toimisi pohjana jännitteen eskaloimisen avoimeksi konfliktiksi? Siihen lapsiasiat ihan riitä. Voisiko Shoigu (oliko se Shoigu vai kuka?) joka oli siirtymässä johonkin hätätilaministeriön ympäristöministeriksi junailla jotain ekoterrorismia Suomea vastaan esim Itämerellä ja siten räjäyttää jännitteet tappiin?

Tyyliin öljytankkeri oksentaa lastinsa Helsingin edustalle ja sitten alkaa kädenvääntö... ja vähän lisää jotain muuta pientä jäynää siellä sun täällä. Välit heikkenevät ja sitten voidaankin Venäjällä julistaa kuinka venäläisvähemmistö on näiden kovin valitettavien ympäristöturmien jälkeen joutunut russofobian kohteiksi Suomessa.
 
Tuon ekoterrosimin kautta voisi asiat jopa ajaa siihen pisteeseen, että Suomen, ehkä Ruotsin kuin Vironkin vaatimukset venäläisaluksia ja niiden liikehdintää kohtaan alkavat olla niin vaativia, että Venäjä katsoo Itämeren olevan heidän osalta kohta suljettu.
 
Eihän Venäjä tietenkään koko Suomeen hyökkää..eikä tarvitsekaan. Kunhan se saa vain "ymmärrettävät ja vaatimattomat" oman turvallisuutensa kannalta täysin välttämättömät tukikohdat Suomen rannikolta.

Olisi suorastaan ihme jollei Suomen hallitus ymmärtäisi tällaista, käytännössä Suomelle merkityksetöntä asiaa..

Siitäkin olen samaa mieltä ja täysin varma että kansainvälinen yhteisö suuttuu asiasta kovasti. Onhan se jo suuttunut Georgian ja Krimin ja Itä-Ukrainan miehityksistäkin... Eikä olekin?
Kv yhteisö ja EU luultavasti suuttuisi niin maan perusteellisesti ja rankaisisi venäjää niin että tuntuu: jättäisi sen Euroviisuissa jumbosijalle ja joku EU-ministeri pukisi suomi-kravatin kaulaansa jossain tv-debatissa. Joku varmaan myös twiittaisi pisteliäästi. Ja hirmu vääntämisen jälkeen voisi tulla pienet lisäpakotteet, mutta kuitenkin sellaiset että bisnes ei kärsisi.
 
Joskun minua hämmästyttää ettei suurin osa ihmisistä kykene näkemään tai huomioimaan pidempiaikaisia kehityskaaria jotka kuitenkin historiallisesti tarkastellen ovat täysin selkeitä ja loogisia asioita. Jopa niinkin että samanlaiset tapahtumaketjut toteutuvat aina yhä uudelleen vain pienin, aikaan ja kehitykseen liittyvin muutoksin.

Kenties tähän on omat syynsä?

Elämmekö nykyään niin kiinnittyneenä jokapäiväiseen informaatiotulvaan ettei ole mahdollista hahmottaa esim. kymmenen-kahdenkymmenen vuoden mittaisia aikajaksoja ja sen aikana tapahtuvaa kehitystä jne. Enkä tarkoita tällä pelkästään näitä Venäjän poliittiseen muutokseen liittyviä seikkoja. Samalla tavalla ollaan jämähdetty esimerkiksi myös EU:n kehityksessä vain tämänhetkiseen aikaan. Sama pätee niin moniin muihinkin asioihin..oikeastaan kaikkeen.

En halua olla mikään ennustajaoraakkeli mutta hiemankin historiaa lukemalla tulee täysin selväksi että "huominen on vain uusi eilinen".
 
Mikähän olisi sellainen jännite Suomen kanssa, joka toimisi pohjana jännitteen eskaloimisen avoimeksi konfliktiksi? Siihen lapsiasiat ihan riitä. Voisiko Shoigu (oliko se Shoigu vai kuka?) joka oli siirtymässä johonkin hätätilaministeriön ympäristöministeriksi junailla jotain ekoterrorismia Suomea vastaan esim Itämerellä ja siten räjäyttää jännitteet tappiin?

Tyyliin öljytankkeri oksentaa lastinsa Helsingin edustalle ja sitten alkaa kädenvääntö... ja vähän lisää jotain muuta pientä jäynää siellä sun täällä. Välit heikkenevät ja sitten voidaankin Venäjällä julistaa kuinka venäläisvähemmistö on näiden kovin valitettavien ympäristöturmien jälkeen joutunut russofobian kohteiksi Suomessa.

Jos mennään kuvittelemaan mahdollisia skeenarioita, niin Pietarista lanseerattiin jo vuosi sitten suomalaiset separatistit Karjalassa. Siellä räjähti tai jotain silloin.
 
No jotain tällaista voisi yhdistää "ekotekoihin". Äkkiähän ne saa ujutettua muutaman Suomen passin omaavan agitaattorin sinne ja kiihtyvä fasismin vastainen taisteluhan meillä oli jo itsenäisyyspäivän teema...
 
En minä kyllä mihinkään ulkovaltioden apuun laskisi paitsi nyt ehkä materiaalitoimituksin/huollon suhteen. Mutta pieneenkin aluemenetykseen voisin kuvitella suhtauduttavan kuolettavan vakavasti ja maan kansalaisia yhdistävästi.
 
Latvialainen näkemys eri skenaarioista ja mahdollisesta venäläismiehityksestä:

upload_2016-12-7_17-39-9.png

https://latvianhistory.com/2016/07/09/russian-invasion-in-the-baltic-states-nightmare-or-reality/

Esimerkiksi Riiassa venäläisten osuus on noin 38 % asukkaista = 265 000. Latviaan sijoitetut brittijoukot ovat saaneet jo maistaa venäläistä hybridivaikuttamista. Jossain vaiheessa Venäjän johto on ”pakotettu puuttumaan tilanteeseen” ja suojelemaan Venäjän lainsäädännön antamin oikeuksin ja velvoittamana alueen venäläisiä – joko täysimittaisella invaasiolla tai vaivihkaa Itä-Ukrainan tapaan.

http://www.telegraph.co.uk/news/2016/11/01/british-soldiers-targeted-in-russian-propaganda-plot/
 
En minä kyllä mihinkään ulkovaltioden apuun laskisi paitsi nyt ehkä materiaalitoimituksin/huollon suhteen. Mutta pieneenkin aluemenetykseen voisin kuvitella suhtauduttavan kuolettavan vakavasti ja maan kansalaisia yhdistävästi.

No, joko siinä vaiheessa poliitikot/kansalaiset olisivat valmiita hakemaan NATO:n jäsenyyttä?

Vaikka, eihän siinä mitään maata menetettäisi. Tällaiset järjestelyt hoidetaan ystävällisten naapureiden kesken tietysti vaihtokaupoilla. Tottahan toki Suomi saisi vastineeksi paljon suurempia alueita toisaalta. Kaiken lisäksi Venäjä on jo valmiiksi hankkinut Suomesta alueita jotka sopisivat mainiosti tarvittaviksi tukikohdiksi.. jos/kun vain hieman laajennetaan ns. suoja-aluetta niiden ympärillä.

Kuka voisikaan vastustaa tällaisia järjestelyitä. Varsinkin kun Venäjä sitoutuisi jättämään ikuisiksi ajoiksi kaikki mahdolliset laajenemishankkeet. Saattaisi jopa käydä niin että EU:n komissio poistaisi viimeisetkin pakotteet näin suuren edistyksen johdosta. Sipilä ja Niinistö voisivat palata ylpeänä kotimaahan. Ja, heilutella iloisina yhteistyösopimusta joka takaa ikuisen rauhan. Ei pelkästään meille vaan koko maailmalle!

Sepä vasta olisi todellinen tähtihetki pienen Suomen johtajille. Eiköhän siitä kuuluisi saada vähintään Nobel-palkinto molemmille sankareille.
 
En ole sinisilmäinen Venäjän aikeiden suhteen, suurella huolestuneisuudella seuraan kyseisen maan kehityskulkua sekä sen vaikutusta naapurustoonsa.

Mutta silti... Onko kuitenkaan Kremlissäkään näköpiirissä sotilaiden lähettäminen muodossa tai toisessa Suomeen. Kaikenlaista infovaikuttamista, kiusantekoa ym on varmasti odotettavissa lisää Venäjältä. Suoranainen sotilaallinen konflikti tuntuu kuitenkin vielä kovin kaukaiselta ajatukselta. Vaikka emme ole NATO:ssa, olemme kuitenkin osa läntistä Eurooppaa. Se poliittinen ja taloudellinen hinta, minka Moskova joutuisi maksamaan tänne tulosta olis todennäköisesti niin suuri, että täältä saatava hyöty jäisi pienemmäksi. Haluaisin ainakin uskoa, että sotilaiden marssittaminen Suomeen laukaisisi huomattavasti nykyistä lähinnä "hyi hyi tuhma poika" tasoa olevia pakotteita järeämmät sanktiot Venäjää kohtaan ja myös Kremlin tietävän tämän.
Johonkin pisteeseen saakkaa jollakin aikavälillä.

Toimet Ukrainassa on yritetty Moskovassa legitimoida venäjänkielisten suojelulla ym. Tietystikään Krimin kansanäänestys ja Itä-Ukrainan viritelmät eivät kerää hyväksyntää juurikaan mistään. Mutta Suomessa ei olisi edes mitään kansanäänestyksen mahdollisuutta. Ja en usko, että tänne pystyisi virittämään mitään DNR:n kaltaista separatistiviritelmääkään. Eli se vähäinenkin/olematon mahdollisuus, millä Venäjä yrittää hyväksyttää toimiaan Ukrainassa, puuttuu Suomessa. Suomeen tulo olisi käytännössä sodanjulistus. Niin paljon haluan kuitenkin uskoa eurooppalaisiin arvoihin, että sellaista ei muualla Euroopassa /Yhdysvalloissa hyväksyttäisi.
? Venäjällä olisi yhtä suuri oikeutus järjestää Suomen maaperällä vastaava yksipuoleinen kansanäänestys jossa ei ole EI vaihtoehtoa. Ja varsinaiset sodanjulistukset on ehkä jo selvinnyt siinä vaiheessa kun ohjusta lentää kumpaankin suuntaan ja D-Day Drop kohtaus on uusittu.
 
Latvialainen näkemys eri skenaarioista ja mahdollisesta venäläismiehityksestä:

Katso liite: 12579

https://latvianhistory.com/2016/07/09/russian-invasion-in-the-baltic-states-nightmare-or-reality/

Esimerkiksi Riiassa venäläisten osuus on noin 38 % asukkaista = 265 000. Latviaan sijoitetut brittijoukot ovat saaneet jo maistaa venäläistä hybridivaikuttamista. Jossain vaiheessa Venäjän johto on ”pakotettu puuttumaan tilanteeseen” ja suojelemaan Venäjän lainsäädännön antamin oikeuksin ja velvoittamana alueen venäläisiä – joko täysimittaisella invaasiolla tai vaivihkaa Itä-Ukrainan tapaan.

http://www.telegraph.co.uk/news/2016/11/01/british-soldiers-targeted-in-russian-propaganda-plot/

Venäjän kannalta tässä on se ikävä puoli että Baltian maat ovat NATO:n jäseniä.. Se tarkoittaa täydellä varmuudella sitä että sen rajan ylittäminen ei venäläisiltä onnistu ilman sotilaallisia vastatoimia.

Toki voidaan aina spekuloida tulisiko NATO puolustamaan jäsenmaitaan? Tai puolustaako se vain tiettyjä jäsenmaitaan?

Todennäköisesti on niin että Venäjä tukee NATO:n epäilijöitä ja esittää kaikenlaisia epäilyjä asian johdosta. Varmasti se tulee tekemään kaikki mahdolliset temppunsa saadakseen aikaan hajaannusta NATO:n sisällä.
Mutta kaikesta tästä huolimatta Putin ei tule ottamaan riskiä joka suurella todennäköisyydellä johtaisi koko Venäjän täydelliseen tuhoon ja lopulliseen hajoamiseen.

Mutta saa olla vapaasti eri mieltä..Aika tulee ratkaisemaan tämän asian.
 
Jos mennään kuvittelemaan mahdollisia skeenarioita, niin Pietarista lanseerattiin jo vuosi sitten suomalaiset separatistit Karjalassa. Siellä räjähti tai jotain silloin.
Mutta meidänhän pitää toimittaa näille "humanitaarista apua"! Venäjän turvallisuuselinten keinot kyllä tiedetään, joten emmehän me voi sallia "Karjalan kansantasavallan" suistamista humanitääriseen kriisiin. :D
 
Johonkin pisteeseen saakkaa jollakin aikavälillä.

? Venäjällä olisi yhtä suuri oikeutus järjestää Suomen maaperällä vastaava yksipuoleinen kansanäänestys jossa ei ole EI vaihtoehtoa. Ja varsinaiset sodanjulistukset on ehkä jo selvinnyt siinä vaiheessa kun ohjusta lentää kumpaankin suuntaan ja D-Day Drop kohtaus on uusittu.
Nuo sitaateissa "kansanäänestykset" Krimillä ja Donetskissakin järjestettiinn pyssy ohimolla periaatteella. Ensin oli otettu käytännössä alue haltuun ja sitten äänestyskoppia pystyyn. Suomen osalta vastaava kansanäänestys vaatisi ko alueen haltuun saamisen jollain keinolla. Kaikesta myöntyväisyyspuheistaan huolimatta en voi millään uskoa, että yleinen mielipide ja valtiojohto katselisi tumput suorina tällaista toimintaa, ilman että puolustusvoimille annettaisiin tehtäväksi tämänkaltaltaisen toiminnan estäminen.

Nuo Venäjän tähän mennessä masinoimat kansanäänestykset on järjestetty venäjänkielisellä alueella. Suomessa se pitäisi järjestää suomen/ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Meillä on tietty Bäckman, Molari, Putkonen ym kourallinen muita, jotka tämänkaltaista hanketta voisivat täällä päässä järjestellä. Mutta sen verran pienen porukan puuhasteluksi tuommonen jäänee, ettei sillä ole edellytyksiä edetä suunnitelmaa pidemmälle. Jonkinlaista analogiaa tähän kansanäänestykseen voinee hakea Suomen kansanvaltaisesta hallituksesta -39/40, jonka valta ei ulottunut neuvostosotilaiden pistimien kärkeä pidemmälle.
 
Joskun minua hämmästyttää ettei suurin osa ihmisistä kykene näkemään tai huomioimaan pidempiaikaisia kehityskaaria jotka kuitenkin historiallisesti tarkastellen ovat täysin selkeitä ja loogisia asioita. Jopa niinkin että samanlaiset tapahtumaketjut toteutuvat aina yhä uudelleen vain pienin, aikaan ja kehitykseen liittyvin muutoksin.

Kenties tähän on omat syynsä?

Elämmekö nykyään niin kiinnittyneenä jokapäiväiseen informaatiotulvaan ettei ole mahdollista hahmottaa esim. kymmenen-kahdenkymmenen vuoden mittaisia aikajaksoja ja sen aikana tapahtuvaa kehitystä jne. Enkä tarkoita tällä pelkästään näitä Venäjän poliittiseen muutokseen liittyviä seikkoja. Samalla tavalla ollaan jämähdetty esimerkiksi myös EU:n kehityksessä vain tämänhetkiseen aikaan. Sama pätee niin moniin muihinkin asioihin..oikeastaan kaikkeen.

En halua olla mikään ennustajaoraakkeli mutta hiemankin historiaa lukemalla tulee täysin selväksi että "huominen on vain uusi eilinen".
Jurppi, mielestäni sanoissasi on usein viisautta. Usein olen samaa mieltä kanssasi.

Venäjän kehityksen ja myös EU:n suunnan kohti hajaannuksen tilaa koen huonona suuntana. Mutta onko nykyinen kehityskulku ihan niin huono kuin annat ymmärtää? Kenties, aika sen näyttää. Haluaisin ainakin uskoa, että suurimmassakaan hajaanuksen tilassa läntinen maailma ei tänä päivänä hyväksy aseellista hyökkäystä keskuuteensa luettavan valtion kimppuun. Meiltä puuttuu ne NATO:n aseellisen avun turvatakuut, ja ne soisin Suomenkin omaavan. Aseellinen hyökkäys Suomea tai Ruotsia kohtaan olisi kuitenkin sellainen isku läntiseen arvomaailmaan, että sen ei annettaisi mennä ohi olankohautuksella.

Suurin turvallisuusuhkakuva silmissäni on, että Euroopassa ruvettaisiin uudelleen karttapöydällä tekemään jonkinlaisia etupiirijakoja. Siinä jaossa Venäjällä olisi todennäköisesti vaateita esitettävänä Itämeren koilliskolkkaan. Sellaisessa jaossa Suomen kyyti voisi olla todella kylmää. Mutta ainakaan näköpiiriissä ei tietääkseni ole sellaista tilannetta, että vuoden -39 kaltaisia etupiirijakoja oltaisiin tekemässä. Sinä laskussa myöskään alueluovutukset vapaaehtoisesti ilman taistelua ei vaikuta todennäköiselta skenaariolta. Tai jos valtiojohto sellaisen sopimuksen tekee, niin silloin täytyy maailman tilanteen olla nykyisestä vielä aivan toisenlaisessa asennossa. Vaikka Euroopassa tapahtuu paljon ja nopeasti, niin tuohon skenaarioon on vielä kuitenkin matkaa. Venäjä on tällä hetkellä upottanut kätensä niin syvälle paskaan (Ukraina, Syyria + omat sisäiset ongelmat), että uutta aseellista konfliktia läntiseen yhteisöön luettavaa maata kohtaan en sen usko tällä hetkellä hakeutuvan. Muuta kuraa sieltä lentää varmasti niskaan ensi vuodenkin aikana (disinformaatiota, kauppapoliittista kiusaa, hakkerointia, koepalloja valtiojohdolle ym). Saa olla eri mieltä näistä ajatuksista.
 
Nuo sitaateissa "kansanäänestykset" Krimillä ja Donetskissakin järjestettiinn pyssy ohimolla periaatteella. Ensin oli otettu käytännössä alue haltuun ja sitten äänestyskoppia pystyyn. Suomen osalta vastaava kansanäänestys vaatisi ko alueen haltuun saamisen jollain keinolla. Kaikesta myöntyväisyyspuheistaan huolimatta en voi millään uskoa, että yleinen mielipide ja valtiojohto katselisi tumput suorina tällaista toimintaa, ilman että puolustusvoimille annettaisiin tehtäväksi tämänkaltaltaisen toiminnan estäminen.
Nimenomaan sitä tarkoitinkin sillä että sodanjulistus olisi jo selvillä.

Nuo Venäjän tähän mennessä masinoimat kansanäänestykset on järjestetty venäjänkielisellä alueella. Suomessa se pitäisi järjestää suomen/ruotsinkielisen väestön keskuudessa. Meillä on tietty Bäckman, Molari, Putkonen ym kourallinen muita, jotka tämänkaltaista hanketta voisivat täällä päässä järjestellä. Mutta sen verran pienen porukan puuhasteluksi tuommonen jäänee, ettei sillä ole edellytyksiä edetä suunnitelmaa pidemmälle. Jonkinlaista analogiaa tähän kansanäänestykseen voinee hakea Suomen kansanvaltaisesta hallituksesta -39/40, jonka valta ei ulottunut neuvostosotilaiden pistimien kärkeä pidemmälle.
Ei sille kansanäänestykselle tarvitakaan tukea jos alue on hallussa ja vaihtoehtoina on vain Bäckmanin kansantasavalta ja liittyminen Venäjään.
Edes vaalivilppiä ei tarvittaisi.
 
Venäjän kannalta tässä on se ikävä puoli että Baltian maat ovat NATO:n jäseniä.. Se tarkoittaa täydellä varmuudella sitä että sen rajan ylittäminen ei venäläisiltä onnistu ilman sotilaallisia vastatoimia.

Toki voidaan aina spekuloida tulisiko NATO puolustamaan jäsenmaitaan? Tai puolustaako se vain tiettyjä jäsenmaitaan?

Todennäköisesti on niin että Venäjä tukee NATO:n epäilijöitä ja esittää kaikenlaisia epäilyjä asian johdosta. Varmasti se tulee tekemään kaikki mahdolliset temppunsa saadakseen aikaan hajaannusta NATO:n sisällä.
Mutta kaikesta tästä huolimatta Putin ei tule ottamaan riskiä joka suurella todennäköisyydellä johtaisi koko Venäjän täydelliseen tuhoon ja lopulliseen hajoamiseen.

Mutta saa olla vapaasti eri mieltä..Aika tulee ratkaisemaan tämän asian.

What If Russia Invaded the Baltics—and Donald Trump Was President?

A former NATO general imagines a frightening scenario.

http://www.theatlantic.com/international/archive/2016/07/russia-nato-trump-shirreff/492938/

NATO-pelote perustuu pitkälti Yhdysvaltain eurooppalaisille kumppaneilleen tarjoamaan selkänojaan. Tätä Natoa Putin ja Venäjä kunnioittaa eikä lähde uhmaamaan.

Olen edelleen epäileväinen, etteikö Trump olisi tarvittaessa valmis tekemään (Baltiaa koskevia) vaihtokauppoja Venäjän johdon kanssa. Olisivatko Naton eurooppalaiset jäsenet tässä tapauksessa valmiita viidennen artiklan velvoittamina estämään Venäjän aikeet? Britannia mahdollisesti jääväisi itsensä, joten Baltian puolustus tai takaisinvaltaus jäisi Saksan ja Puolan harteille - balttien omaa puolustusta unohtamatta.

Toivotaan, että Trump unohtaa bisnesmiehen vaistonsa presidenttikaudellaan ja Yhdysvallat sitoutuu edelleen pienten eurooppalaisten liittolaisten turvaamiseen yhä itsevarmemmaksi käyvältä idän karhulta.

https://www.theguardian.com/us-news...ationship-what-does-putin-want-from-trump-kgb
 
What If Russia Invaded the Baltics—and Donald Trump Was President?

A former NATO general imagines a frightening scenario.

http://www.theatlantic.com/international/archive/2016/07/russia-nato-trump-shirreff/492938/

Nato-pelote perustuu pitkälti Yhdysvaltain eurooppalaisille kumppaneilleen tarjoamaan selkänojaan. Tätä Natoa Putin ja Venäjä kunnioittaa eikä lähde uhmaamaan.

Olen edelleen epäileväinen, etteikö Trump olisi tarvittaessa valmis tekemään (Baltiaa koskevia) vaihtokauppoja Venäjän johdon kanssa. Olisivatko Naton eurooppalaiset jäsenet tässä tapauksessa valmiita viidennen artiklan velvoittamina estämään Venäjän aikeet? Britannia mahdollisesti jääväisi itsensä, joten Baltian puolustus tai takaisinvaltaus jäisi Saksan ja Puolan harteille - balttien omaa puolustusta unohtamatta.

Toivotaan, että Trump unohtaa bisnesmiehen vaistonsa presidenttikaudellaan ja Yhdysvallat sitoutuu edelleen pienten eurooppalaisten liittolaisten turvaamiseen yhä itsevarmemmaksi käyvältä idän karhulta.

https://www.theguardian.com/us-news...ationship-what-does-putin-want-from-trump-kgb

Vasemmistolehdestä tietenkin....:rolleyes:
 
Back
Top