Valmistautuuko Venäjä suursotaan?

No kannattaa muistaa, että puolustusvoimissakin on upseereita, jotka täysin rinnoin kannattavat monikulttuurisuutta, kulttuurirelativismia ja kaikenpuolista alistumista EU:n valtaan. Tuon suuntaisia kannanottoja on nähty ammattiupseereiksi esittäytyneiden näppäimistöltä myös tällä foorumilla.

Monikulturisteille on aivan sama hallitseeko täällä Helsinki, Bryssel tai Moskova kunhan omat edut turvataan!

Todennäköisesti vuotaja palkitaan hyvällä viralla, kunhan poliittiset tuulet jälleen kääntyvät.

Näinhän ne siellä Venäjän trollitehtailla haluaisivat meidän uskovan. Venäjän tavoitteisiin kuuluvat kaikenlainen Suomen arvopohjan ja puolustusvoimien maanpuolustuksellisen oikeutuksen kyseenalaistaminen.

He haluavat ihmisten uskovan että kaikkialla eletään samanlaisessa laittoman korruption ylivallassa kuin Venäjälläkin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Suomi edustaa yhdessä liittolaistensa kanssa oikeudenmukaista ja rationaalista yhteiskuntaa.

Näissä asioissa kannattaa itse kunkin pitää pää kylmänä ja säilyttää asiat niille kuuluvissa mittasuhteissa. Meillä on vain yksi vihollinen, eikä sen vihollisen puolesta kannata alkaa töitä tekemään.
 
People never lie so much as after a hunt, during a war or before an election.
 
Putin yrittää tuota itäeurooppaa taas saada ja se on jännä miten tuo näkyy.
Jossain yritetään laillistaa korruptiota, jossain yritetään rajoittaa lehdistöä.
Aivan kuin Perseily olisi vastavoima länsimaiselle hegemonialla. Ihan uskomatonta, koska ennen perseily johtui toimimattomasta järjestelmästä., Nyt sitä yritetään saada lakimuutoksilla aikaan ikään kuin vastavoimaksi.

Unkarissa Putinin vastaanotto ei ole lämmin. Protestit Budapestissa.

last updated:02/02/201
One Hungarian protester told Euronews: “I don’t think we should open up towards the East, towards a country where democracy doesn’t work at all.

“Instead we should move towards democracy but that’s not what we’re doing right now.”

And it was not just Hungarians taking part in the demonstration, Ukrainian citizens were also there.

“I think that Putin has no place in Europe,” said one Ukrainian woman. “He’s terrorist Number 1. He made war with Ukraine and killed a lot of people.”

Euronews correspondent in Budapest Andrea Hajagos reported: “The demonstration was planned to be held at the Parliament to let Vladimir Putin hear the whistling.

“But because of very strict road closures the crowd could only come about 700 metres from the Parliament building.”

http://www.euronews.com/2017/02/02/protesters-tell-president-putin-he-s-not-welcome-in-budapest
 
On toi Bätmän kyllä täysin käsittämätön otus. Jonkinlainen koulukirjaesimerkki täydellisesti aivopestystä tapauksesta kuka ei kertakaikkiaan kykene omaan älylliseen ajatteluun. Tai sitten sille on yksinkertasesti maksettu niin hurjia summia rahaa, että on valmis uhraamaan maineensa ja arvonsa täysin ja suoltamaan rikollisen tahon puolesta kaiken käsityskyvyn ylittävää saastaa. Oli miten oli, ei sillä tyypillä ole kaikki kotona missään tapauksessa. Sama pätee näihin tiettyihin muihinkin otuksiin, kuten tähän yhteen tyyppiin joka majailee Itä-Ukrainassa ja leikkii jonkun leikkivaltion edustajaa. Liekö jokin synnynnäinen lobotomia näillä iilimadoilla, tai sitten lyöneet päänsä lapsena vähän liian lujaa. Koskaan en voi lakata ihmettelemästä minkälaisia ihmisotuksia tällä pallolla vaeltaa. Siihen ei ihmisen käsityskyky vaan riitä.
 
Raha, maine, kunnia, valta? Lapsena jäänyt jotain saamatta ja nyt kokevat ehkä olevansa jotain suurta ja erityistä. Juurettomia, sieluttomia, hyödyllisiä idiootteja.
 
Lapsena jäänyt jotain saamatta ja nyt kokevat ehkä olevansa jotain suurta ja erityistä.
Mainituissa parissa ihmistyypissä on juuri tästä kysymys. Kyseinen luonne tuntee vetoa vahvuuden seuraan. Luonne kokee tässä tapauksessa että naapurivaltion suuruus tarjoaa siivelläelämistä ja samalla siitä tarttuu suuruutta omaankin egoon. Tiedättehän: "may to fors be vith me "... :rolleyes:
 
@jurppi, mielipide artikkelista?

Decline, Not Collapse: The Bleak Prospects for Russia’s Economy

Source: Sergey Konkov/TASS
ANDREY MOVCHAN
  • February 02, 2017
Summary:
Russia faces bleak economic prospects for the next few years. It may be a case of managed decline in which the government appeases social and political demands by tapping the big reserves it accumulated during the boom years with oil and gas exports. But there is also a smaller possibility of a more serious economic breakdown or collapse. A proper analysis requires consideration of a number of key and often overlooked features of Russia’s post-Soviet economy.​

Lisää: http://carnegie.ru/2017/02/02/decline-not-collapse-bleak-prospects-for-russia-s-economy-pub-67865
 
Näinhän ne siellä Venäjän trollitehtailla haluaisivat meidän uskovan. Venäjän tavoitteisiin kuuluvat kaikenlainen Suomen arvopohjan ja puolustusvoimien maanpuolustuksellisen oikeutuksen kyseenalaistaminen.

He haluavat ihmisten uskovan että kaikkialla eletään samanlaisessa laittoman korruption ylivallassa kuin Venäjälläkin. Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa: Suomi edustaa yhdessä liittolaistensa kanssa oikeudenmukaista ja rationaalista yhteiskuntaa.

Näissä asioissa kannattaa itse kunkin pitää pää kylmänä ja säilyttää asiat niille kuuluvissa mittasuhteissa. Meillä on vain yksi vihollinen, eikä sen vihollisen puolesta kannata alkaa töitä tekemään.

No ei me nyt ihan NOIN hyviä ja yleviä liittolaisinemme olla...mutta saa olla päässä vikaa jos kokee Venäjän jollakin tapaa paremmaksi vaihtoehdoksi. :rolleyes:

Kyllähän täällä on hiton moni asia erittäin hienosti, ainakin oman elämänmenon perusasiat rullaa hyvin. Ehkä joku ei näitä niin paljon arvosta, itse kyllä.

Edit: Lähinnä siis yleistä nihilismiä, tuskin yksikään yhteiskunta on täysin oikeudenmukainen, rationaalisesta nyt puhumattakaan. Katsokaa allekirjoitukseni, se pätee yhä vain... Mutta Venäjä yrittää puuttua rikkoihin silmässä vaikka sillä itsellä on kymmenen malkaa siellä.
 
Mainituissa parissa ihmistyypissä on juuri tästä kysymys. Kyseinen luonne tuntee vetoa vahvuuden seuraan. Luonne kokee tässä tapauksessa että naapurivaltion suuruus tarjoaa siivelläelämistä ja samalla siitä tarttuu suuruutta omaankin egoon. Tiedättehän: "may to fors be vith me "... :rolleyes:

Bätmän haluaa olla suurmies, julkkis ja ihmisoikeustaistelija. Hän ei välitä siitä että voi olla olevinaan tätä vain valheilla. Venäjä lienee niin hieno siksi että se on ainoa paikka hänelle toteuttaa tämä toiveensa.
 
On toi Bätmän kyllä täysin käsittämätön otus. Jonkinlainen koulukirjaesimerkki täydellisesti aivopestystä tapauksesta kuka ei kertakaikkiaan kykene omaan älylliseen ajatteluun. Tai sitten sille on yksinkertasesti maksettu niin hurjia summia rahaa, että on valmis uhraamaan maineensa ja arvonsa täysin ja suoltamaan rikollisen tahon puolesta kaiken käsityskyvyn ylittävää saastaa. Oli miten oli, ei sillä tyypillä ole kaikki kotona missään tapauksessa. Sama pätee näihin tiettyihin muihinkin otuksiin, kuten tähän yhteen tyyppiin joka majailee Itä-Ukrainassa ja leikkii jonkun leikkivaltion edustajaa. Liekö jokin synnynnäinen lobotomia näillä iilimadoilla, tai sitten lyöneet päänsä lapsena vähän liian lujaa. Koskaan en voi lakata ihmettelemästä minkälaisia ihmisotuksia tällä pallolla vaeltaa. Siihen ei ihmisen käsityskyky vaan riitä.

Väitän että rahasta ei ole niinkään kysymys, siitäkin mutta lähinnä "arvostuksesta" ja huomiosta.
 
Back
Top