Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Kansa tätä mieltä ja pösilöt nysvää.


Tarviiko tuohonkaan hallituksen ”nysväilyyn” muuta syytä, kuin esimerkiksi sen yksinkertaisen syyn, että hallituksen sisällä RKP vastustaa ?

Hallituksella/Orvolla on tietysti valtuudet laittaa raja kiinni. Se on vain päätös. Siitä päätöksestä voi tulla jotain huomautuksia jostain EU:lta tms jälkikäteen, mutta mitä sitten. Suomessa olisi aika poikkeuksellista kuitenkin, että tehtäisiin jotain vastoin apulaisoikeuskanslerin lausuntoa. Eli ei tuo Orvon päätös toisaalta ihme ollut, varsinkin jos asiasta oli ja on erimielisyyttä hallituksenkin sisällä. En todellakaan usko, että RKP halusi itärajaa kokonaan kiinni, varsinkaan tuon Puumalaisen lausunnon jälkeen.

Kuka muuten enää muistaa kesäisen rasismikeskustelun ja vaatimukset hallituksen hajoittamisesta siihen nojaten ? Aika nopeasti ajat muuttuu …
 
Kuuntelusuositus, Stiller
Pauli Aalto-Setälä ja Frank Johansson

Kuuntele Yle Areenassa:

 
Kansa tätä mieltä ja pösilöt nysvää.


Puumalainen jyrätään niin että tukka taipuu. Tästä tulee hienoa koneen alkuyskähtelyn jälkeen.

Vasemmistoliittoa ei tue enää oikein vihreätkään tuossa turvismädättämisessä.

Hienointa on, että tällä pakkoherätyksellä itärajan kautta on suora ja vahva heijastusvaikutuksensa myös mahdollisesti länsirajan kautta tuleviin uusiin vyöryihin. On todella vaikea vallanpitäjien enää perustella, miksi lännestä annettaisiin tulla vyöryn läpi kun se idästäkin torpattiin.

Tämän kuohunnan jälkeen Suomella on todella paljon paremmat mahdollisuudet selviytyä kansallisvaltiona pitkässä juoksussa.

Näin sen nään, kun silmät aukaisen.
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän tätä sirkusta seuratessa kaikkia vituta jokin asia :ROFLMAO:

Minua ei vituta media eikö edes IL:n artikkeli. Minua vituttaa se että hallitus on sössinyt tiedottamisen ihan täysin. Media toimii omalla tavallaan ja Suomessa poliitikkojen pitää kyetä toimimaan niin että media ei pääse asioita sotkemaan. Venäjällä on eri systeemit mutta se on ihan toinen tarina se. Hallitus on tehnyt vakavia virheitä juurikin siinä tiedottamisessa ja se on huono homma kun puhutaan hybridivaikuttamisesta. Vaikka Putin tuskin lukee aamuisin suomalaisia sanomalehtiä kahvia juodessaan ja silmiä availlessaan niin se tietää kyllä tasan tarkkaan missä mennään ja mistä meidän media lööppinsä repii. Venäjä etsii heikkoja kohtia ja iskee niihin ja jos meidän hallitus oikein alleviivaa niitä heikkoja kohtia niin eihän tämä sirkus pääty ikinä. On myös niin että kun tiedottaminen on kriisitilanteessa ristiriitaista ja tökkivää niin se aiheuttaa yhteiskunnassa epävakautta ja turhia riitoja mikä on juurikin yksi keskeisimmistä tavoiteista mihin Venäjä näillä operaatioilla pyrkii.

Muilta osin mitään korvaamatonta ei ole vielä tapahtunut. Toivotaan että hallitus kykenee tämän kriisin hoitamaan sillä jos ei kykene niin tämä kaikki on vasta alkua. Venäjä rappaa tasan niin kauan kun annetaan rapata ja mitä enemmän annetaan rapata niin sitä enemmän se rappaa.

Venäjä on toistaiseksi voitolla mutta peli on vasta alussa.
Jos Suomi on kusessa jo tämän asian kanssa, miten on, kun tulee tosi kova paikka? No Orpo nyt ainakin menee paniikissa sängyn alle.
 
Mielenkiintoinen tieto, päätökset valmistelee Rajavartiolaitos, ei sisäministeriön virkamiehet tai hallitus.

Sisäministeriön alaisuudessa toimiva Rajavartiolaitos oli valmistelemassa uutta päätöstä rajanylityspaikkojen väliaikaisesta sulkemisesta ja kansainvälisen suojelun hakemisen keskittämisestä.

Itäraja | Asiakirjat paljastavat: Oikeuskansleri ohjasi kädestä pitäen, miten itäraja voidaan sulkea lähes kokonaan: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010015045.html
 
No pitäisi näillä tiedonvääristäjillämme mediassa olla joku vastuu myös, kun saavat näemmä lukijat uskomaan kaikenlaisiin höpötulkintoihin.

Nyt näyttää olevan vimmattu persunpelko nostanut päätään, kun onkin reaalinen mahdollisuus sille, että PersuPower pääseekin valloilleen ja laittaa ihan aikuisten oikeesti rajan kiinni.

Vastustajat käyvät viimeiseen epätoivoiseen ulvontaan ja jotkut viepä uskoo siitä erottuvia sanoja...

Sanonpahan vielä vaan, että nyt PersuPower on vallannut valtaosan kansasta kuin aggressiivisesti levinnyt syöpä. Viitaten äskeiseen HS:n mielipidetiedustelun tulokseen, mikä itsessäänkin on vedenjakaja suhtautumisessa laittomaan maahantuloon. Ei vuonna 2015 oikein näkynyt tällaisia mielipidetiedusteluja varsinkaan maan päälehdessä, vaan päinvastoin tehtiin varoittavia esimerkkejä toisinajattelijoista (vaikkapa eräästä PS kansanedustajasta joka avautui somessa vahvasta kansallisvaltiosta - niinhä ei saanut ajatella), jotka ei ymmärtäneet koneinsinöörien siunauksellisuutta Suomelle.

Tätä ne on pelänneet ja nyt se tapahtui. Siksi viime hetken epätoivoiset yritykset mediassa kääntää todellisuutta sananselityksillä päälaelleen.

Siksi viime hetken propagandaponnistus tietyiltä punikkimedian edustajilta, jotka huomaavat otteensa nyt lipsuvan ja herkeävän kansan kollektiivisesta tajunnasta.
 
Viimeksi muokattu:
Mielenkiintoinen tieto, päätökset valmistelee Rajavartiolaitos, ei sisäministeriön virkamiehet tai hallitus.



Itäraja | Asiakirjat paljastavat: Oikeuskansleri ohjasi kädestä pitäen, miten itäraja voidaan sulkea lähes kokonaan: https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010015045.html

Puumalainenko jokin sankari? Not. Sen sijaan mielenkiintoinen on tieto, että se on suoraan RVL:n valmistelu jota on lähtenyt rajoittamaan.
 
Kuuntelusuositus, Stiller
Pauli Aalto-Setälä ja Frank Johansson

Kuuntele Yle Areenassa:


Olen nyt kuunnellu 20 minuuttia tätä podcastia ja Frank Johanssonin sinisilmäistä lässytystä, enkä tiedä voinko kuunnella pidempään ilman pään räjähtämistä.
 
Back
Top