Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Voi myös olla suunnattu ennemmin venäläisille eli palvelee jotain sisäpoliittista tarkoitusta.
Toki näinkin. Muistettakoon kuitenkin Maran (rauha hänen muistolleen) opit, tässähän kerrotaan jonkin tulleen Tsaarilta mutta epäonnistuneen.

Edit: Asiasta vähemmän perillä oleville, en siis tarkoita "Maralla" Ahtisaarta vaan Martti J. Karia, joka kertoi meille että Tsaari on aina erehtymätön.
 
Viimeksi muokattu:
Aivan sama onko turvapaikkakelpoinen vai ei koska:

Syyrian ja Jemenin kansalaisille ei ole annettu käytännössä lainkaan kielteisiä turvapaikkapäätöksiä viime aikoina. Heitä ei siis ole myöskään tarvinnut palauttaa.
SOMALIAAN palautuksia olisi tehty, mutta ne eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Poliisi ei ole palauttanut sinne yhtään henkilöä tänä tai viime vuonna, vaan palautukset ovat lykkääntyneet.
 
No niin, Fatim on ratkaissut tämänkin ongelman!


Päinvastoin, pakolaiskiintiö voi olla nollassa koko hallituskauden ajan, koska yhteensä vuoden 2023 aikana Suomesta turvapaikkaa on hakenut noin 3 600 ihmistä. Eli tuossahan on jo 7 vuoden pakolaiskiintiö täytetty.
 

"Venäläinen sotabloggari väittää: Rajaoperaatio Suomeen organisoitiin Putinin kansliasta, mutta se epäonnistui​

Z-kanava väittää, että operaatio epäonnistui Suomen turvallisuusjoukkojen oltua valppaina. Siirtolaiset ovat palaamassa Moskovaan."


Eli suomeksi: kohta tulee ihan vtusti, oletteko valmiit.
 
Orpo: ”Olemme lähellä päätöksiä”
Pääministeri Petteri Orpo (kok) pitää myös Venäjälle turvallisuusriskinä, jos turvapaikanhakijoita alkaa ylittää itärajan hallitsemattomasti pitkin rajaseutuja.

PÄÄMINISTERI Petteri Orpo (kok) sanoo, että hetki, jolloin hallitus tekee lisää tiukennuksia itärajalla, on lähellä.

”Hallitus tekee lujaa töitä, jotta meillä olisi valmius hyvin nopeasti tehdä päätöksiä. Sanoisinko, että me olemme lähellä päätöksiä, mutta arvioita pitää vielä tehdä”, Orpo sanoi tiistaina HS:n haastattelussa.

HS:n tietojen mukaan hallitus pyrkii sulkemaan koko itärajan turvapaikanhakijoilta mutta turvaamaan edelleen tavaraliikenteen. Itärajalla on turvapaikanhakijoille avoinna enää Raja-Joosepin raja-asema.

ORPO ei ota kantaa, milloin päätös tarkalleen tehdään tai millainen se tulee olemaan.

Siihen vaikuttaa kaksi asiaa. Miten ilmiö jatkuu ja se, milloin tarvittavat esitykset ovat huolellisesti valmisteltu. Tarvittavien esitysten on oltava vaikuttavia, oikeasuhtaisia ja lainmukaisia. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei ilmiö ole mihinkään loppunut. Vaikka turvapaikanhakijamäärät ovat olleet parina päivinä alhaisia, niin toiminta ei ole päättynyt mihinkään, ja siksi tarve lisätoimille on.”

Orpo lisää, että päätös tehdään, ellei tilannekuva muutu. ”Haluan koko ajan tarjota sitä vaihtoehtoa, että Venäjä tekee lopun tästä toiminnasta ja pääsemme palaamaan rajalla siihen, mistä lähdettiin.”

Elokuun alusta alkaen itärajan yli on tullut noin 900 turvapaikanhakijaa. Yhteensä vuoden 2023 aikana Suomesta turvapaikkaa on hakenut noin 3 600 ihmistä.

Orpo on perustellut tarvetta sulkea itärajan rajanylityspisteitä sillä, että kyse on ”välineellistetystä maahantulosta”, joka on uhka kansalliselle turvallisuudelle.

Onko hallitus arvioinut, kuinka monet turvapaikanhakijat pyrkivät ylittämään itärajan koko rajan yli 1 300 kilometrin laajuudelta, jos Raja-Jooseppi suljetaan?

Nämä ovat sellaisia kysymyksiä, joita vastuussa oleva hallitus joutuu arvioimaan yhdessä rajavartioviranomaisten kanssa. Tämä riski on olemassa, mutta se olisi myös Venäjän kannalta erittäin huono, että se sallisi sellaisen tapahtuvan. Silloin entisestään tilanne meidän yhteisellä rajalla häiriintyisi. Pidän sitä turvallisuusriskinä myös Venäjälle.”

HALLITUS sulki Kaakkois-Suomen asemat pari viikkoa sitten.

Viime viikolla hallitus halusi sulkea koko itärajan turvapaikanhakijoilta, mutta hallituksen toiminnan lainmukaisuutta valvova oikeuskansleri esti sen. Rajanylityspisteet suljettiin yhtä lukuun ottamatta, pohjoisin eli Raja-Jooseppi jäi auki.

Perussuomalaisilla on kova tahto sulkea koko raja, mutta mikä on pääministerin oma tahtotila?

”Me olimme jo viime viikolla valmiita tekemään päätöksen koko rajan sulkemisesta, mutta laillisuusvalvojan mielestä kriteerit eivät täyttyneet. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että koko raja voidaan sulkea väliaikaisesti ja turvapaikkahaku voidaan keskittää muualle. Hallituksen piirissä arvioidaan parhaillaan, mikä toimi tulee olemaan ja että se täyttää kriteerit.”

Mistä nyt kiikastaa?

”Hallituksen vastuulla on tehdä hyviä päätöksiä, jotka myös kestää tarkastelun. Me haluamme tehdä huolella. Kahden viikon aikana on tehty todella isoja päätöksiä. Tarvittaessa tehdään nopeasti lisää. En ota nyt kantaa siihen, tuleeko päätös tunnin, päivien tai viikon kuluttua.”

Orpo sanoo, että tavaraliikenne pyritään edelleen turvaamaan

 
Onko Suomeen tullut sotarikollisia tai epäilyttäviä henkilöitä? Jos on, tarkkaa tietoa heistä ei vielä anneta

Poliisin mukaan Suomeen on saapunut ”huolestuttavia henkilöitä” puolen viime vuoden aikana.
Maahanmuuttoviraston tiedossa taas ei ole konkreettisia viitteitä sotarikollisista.

 

Vihreiden Diarra: Pakolaiskiintiö moninkertaistettava vastauksena Venäjän toimiin​


Katso liite: 87964
Jos pakoloisten ÄO olis isompi, kuin kengän numero, niin ne tajuais, että siitä samasta säkistä nää nyt tulevat kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevat Canadian Gooset ammentaa rahansa ku hekin... Ja se merkkaa että kakkua jaetaan pienempi pala per sandaalipari....
 
Orpo ”Haluan koko ajan tarjota sitä vaihtoehtoa, että Venäjä tekee lopun tästä toiminnasta ja pääsemme palaamaan rajalla siihen, mistä lähdettiin.”

On tuo harhainen kaveri. Missähän maailmassa tuo elää.
Venäjä muuttanut koululaitoksensakin sotilasakatemioiksi ja tämä kuvittelee yhteiseloa ryssien kanssa.
 
Hyi miten ilkeää! Eikö yhtään silmäkulma kostu tästä:


Katso liite: 87943



Joo, joo! Anteeksi!
Verkossa leviää tekoälyllä tehtyjä kuvia
Viestipalvelu X:ssä leviää erilaisia tekoälyllä tehtyjä kuvia, joita on liitetty keskusteluun Suomen itärajan tilanteesta.


Kuvissa Punaisen Ristin liiviin pukeutunut vaaleaihoinen nainen syöttää ruokaa nuorelle tummaihoiselle miehelle.

Osassa kuvia näkyy merkintä, että kuva on generoitu tekoälyllä.
 

IS:n tiedot: Itärajan rajoitustoimista tietoa tänään – ”Aiemmat johtopäätökset ovat vahvistuneet”​

IS.n tietojen mukaan itärajan sulkeminen olisi hyvin mahdollista

IS:N TIETOJEN mukaan hallitus kertoo tänään, mahdollisesti jo pian itärajan tilanteesta. Eilen kerrottiin, että hallitus valmistelee jälleen itärajan sulkemista.

– Tilannetietoisuus siitä, mistä on kyse, on parantunut ja vahvistanut aiempia johtopäätöksiä, IS:lle kerrotaan.

Hallitus ei siis IS:n tietojen mukaan ole löytänyt varsinaista uutta keinoa itärajan sulkemiseen.

Hallitus ja viranomaiset ovat olleet huolissaan vieraan valtion toteuttamasta hybridivaikuttamisesta ja maahanmuuton käyttämisestä aseena. Koko itärajan sulkemiseen ei IS:n tietojen mukaan vaikuta vain yksi asia, kuten tulijoiden määrä. Kyse on laajemmasta kokonaisuudesta.

Itärajan sulkemista koskevassa päätöksessä on määrän lisäksi merkitystä sillä, millaisia ihmisiä rajalle saapuu ja mikä on heidän osuutensa saapuvasta määrästä. Hallitus ei halua joutua tilanteeseen, jossa rajalla olisi paljon haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä. Heidän osuutensa kasvaa, jos tulijoiden määrä kasvaa.

 
Orpo ”Haluan koko ajan tarjota sitä vaihtoehtoa, että Venäjä tekee lopun tästä toiminnasta ja pääsemme palaamaan rajalla siihen, mistä lähdettiin.”

On tuo harhainen kaveri. Missähän maailmassa tuo elää.
Venäjä muuttanut koululaitoksensakin sotilasakatemioiksi ja tämä kuvittelee yhteiseloa ryssien kanssa.
Saahan sitä toivoa kaikenlaista.
1701170880421.png
 
Verkossa leviää tekoälyllä tehtyjä kuvia
Viestipalvelu X:ssä leviää erilaisia tekoälyllä tehtyjä kuvia, joita on liitetty keskusteluun Suomen itärajan tilanteesta.


Kuvissa Punaisen Ristin liiviin pukeutunut vaaleaihoinen nainen syöttää ruokaa nuorelle tummaihoiselle miehelle.

Osassa kuvia näkyy merkintä, että kuva on generoitu tekoälyllä.


Kyllähän näitä tekoäly tuottaa, eli kannattaa olla aika kriittinen sen suhteen mitä ikinä näkeekään...
1701171333092.png1701171353391.png1701171388827.png
 
Kyllähän näitä tekoäly tuottaa, eli kannattaa olla aika kriittinen sen suhteen mitä ikinä näkeekään...
Katso liite: 87969Katso liite: 87971Katso liite: 87972
Nämä ovat kyllä sellaista Sokea Reetta tason kuvamanipulointia. Löysivätpä silti tännekin suurta mielensä pahoittamista aiheuttamaan. Please... Nämä langat ovat aivan parhaita seurantaan mitä tapahtuu, tosin tämä vitja voisi pikemmin olla tutkijamateriaalia Venäjän hybridisodan osumiin ja uppoamisiin. Pystymme parempaan.
 
Nämä ovat kyllä sellaista Sokea Reetta tason kuvamanipulointia. Löysivätpä silti tännekin suurta mielensä pahoittamista aiheuttamaan. Please... Nämä langat ovat aivan parhaita seurantaan mitä tapahtuu, tosin tämä vitja voisi pikemmin olla tutkijamateriaalia Venäjän hybridisodan osumiin ja uppoamisiin. Pystymme parempaan.

Ne pari ensimmäistä tähän ketjuun linkattua "kakkukuvaa" olivat kyllä sinänsä uskottavia, valokuvalaatua, menivät täydestä allekirjoittaneeseen. Toki niitä piirrosmaisiakin on sitten esiintynyt, kuten tällä sivulla.
 
Huomaan, että sinusta on tullut persu. Eli sitten vain Minigunilla vaikutusta NH90:stä? :uzi:
Pitää elää ajassa. ( oon mä edelleen vähän demarikin mut sitä en myönnä kuin näin luottamuksellisesti )
 
Kyllähän näitä tekoäly tuottaa, eli kannattaa olla aika kriittinen sen suhteen mitä ikinä näkeekään...
Katso liite: 87969Katso liite: 87971Katso liite: 87972

Tätä keskimmäistä kuvaa ja vastaavia voisi jakaa urakalla näihin ihmissalakuljetuksen keskusteluryhmiin. Voisi vaikka kehittää useita rinnakkaisia päivittäin eteneviä tarinoita eri rajanylityspaikoista. Migri voisi ottaa tästä homman, epäsuoraa tiliä tulisi miljoonia päivässä.
 
Back
Top