Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Jännä dejavu tulee noista mm. kaksoiskansalaisten mielenosoituksista Suomessa kun muistetaan Ukrainan 2014 tapahtumat. Toki mittakaava on eri, mutta samalla tapaa Venäjä hyödyntää hyödyllisiä idiootteja. Olisi myös hyvä tutkia saako nuo mummelit samalla tapaa rahaa osallistumisesta kuten saivat Ukrainassa.
 
Haavisto moittii hallitusta rajapäätöksestä
Presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr) mukaan itäraja olisi pitänyt sulkea kokonaan jo viime viikolla. Hän kritisoi Suomen ulkopoliittista johtoa myös Venäjälle annetun nootin puuttumisesta.


Ikävä kyllä itsellä on kovempi luotto Joulupukkiin kuin Haavistoon..
Katos katos, Haaviston takki kääntyy kuin tuulimylly, eikö hänestä saisi sitä vihreää enegiaa biokaasua unohtamatta ?
 
Jännä dejavu tulee noista mm. kaksoiskansalaisten mielenosoituksista Suomessa kun muistetaan Ukrainan 2014 tapahtumat. Toki mittakaava on eri, mutta samalla tapaa Venäjä hyödyntää hyödyllisiä idiootteja. Olisi myös hyvä tutkia saako nuo mummelit samalla tapaa rahaa osallistumisesta kuten saivat Ukrainassa.
Voisimme hieman pelätä jos emme olisi Natossa. Ei-natomaa jonka Putin laskee kuuluvan etupiiriinsä on vaarassa heti Ukrainan sodan jälkeen.

NATOn ansiosta hyödylliset idiootit ovat Suomessa hyödyttömiä idiootteja !!!

He eivät ehkä ole vielä ymmärtäneet rooliaan. Aikamoinen pudotus arvoasteikossa hyödyllisestä idiootista hyödyttömäksi idiootiksi.
 
"– Meillä ei ole minkäänlaisia suhteita Venäjän valtiovallan kanssa. Pyrimme saamaan takaisin mahdollisuuden tavata omaisiamme rajan toisella puolella, perustelevat mielenosoittajat"

Eli suomeksi varmasti on..
Kyllä kaakoissuomessa, ja varmaan muuallakin. on ihmisiä joilla on perhettä/sukua itänaapurissa. Turhaan nyt väännät politiikkojen sanomiset normi ihmisten sanomisiin.
 

Marzhan Kakimova: ”Se on teidän ja Naton vika” – Suomessa asuvat venäläiset vaativat mielenosoituksessa itärajan avaamista​

Paikalla olleet mielenosoittajat vaativat rajan avaamista, jotta he pääsisivät tapaamaan sukulaisiaan.

– Löydä ratkaisu, huutaa mielenosoittajien joukko.

Lappeenrannassa osoitettiin sunnuntaiaamupäivällä mieltä itärajan sulkemisen takia. Paikalla oli 50–60 rajan avaamista vaativaa ihmistä, joista valtaosa oli Suomessa asuvia venäläisiä ja kaksoiskansalaisia.

– Kysymme hallitukselta, miten hallitus aikoo ratkaista itärajan tilanteen ja mitkä tekijät määrittelevät kansallisen turvallisuusuhan. Halu välittää vahva viesti Venäjälle, ei riitä vastaukseksi, julistaa megafoniin Katja Marova, joka on yksi mielenosoituksen järjestäjistä

Paikalla olleet mielenosoittajat vaativat itärajan avaamista muun muassa siksi, että he voisivat tavata Venäjällä asuvia sukulaisiaan.
39-1216779657ee4e7b202e

Kolmisenkymmentä vuotta Suomessa asunut Martzan Kakimov ei näe, että rajojen sulkeminen taustasyy voisi löytyä Venäjältä tai Putinin harjoittamasta politiikasta. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Suomessa asuva Marzhan Kakimova: ”Se on teidän vika!”

Yksi mielenosoittajista on Lappeenrannassa asuva Marzhan Kakimova. Kolmisenkymmentä vuotta Suomessa asunut Kakimova haluaisi tavata Venäjällä asuvaa siskoaan. Häneltä ei heru ymmärrystä rajan sulkemiselle.

– Miksi raja on kiinni! En usko, että se on kiinni turvapaikanhakijoiden takia, Kakimova toteaa.

Haastattelu keskeytyy, kun vastamielenosoittajat tuovat Kakimovan eteen kyltin, jossa lukee venäjäksi ja suomeksi: ”rajan sulkemiseen syynä Putin ja Kreml, ei Suomi-Finland”.
39-1216790657ef20c1603b

Mielenosoituksessa paikalla oli kaikenikäisiä ihmisiä. Monessa plakaatissa tuotiin esiin rajan takana olevat sukulaiset. Kuva: Elli Sormunen / Yle

– Se on teidän vika! Ja Naton vika, Kakimova huudahtaa.

Entä onko se Suomen vika, jos Putin on masinoinut turvapaikanhakijoita rajalle pyrkimään Suomeen? Kakimova ei usko asian olevan näin, eikä pidä Venäjältä tullutta turvapaikanhakijamäärää isona.

– Miksi tämä olisi Putinin tai Venäjän vika? Se on teidän vika.
39-1216778657ee4e7978fc

Vladimir Ivanov on asunut Suomessa 23 vuotta. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle
Vladimir Ivanovin mielestä turvapaikanhakijoita on tullut vasta vähän
Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen Vladimir Ivanov on myös mukana mielenilmauksessa. Lappeenrannassa asuvan miehen perhe asuu rajan molemmin puolin: pojat lapsineen Pietarissa, vaimo ja tytär Suomessa.

Ivanov mielestä rajaa ei olisi tarvinnut laittaa kiinni, koska turvapaikanhakijoita on tullut hänen mielestään varsin vähän verrattuna vuoteen 2015.

– Aiemmin tuli yli 30 000 turvapaikanhakijaa ja tällä viikolla oli vain noin pari sataa, pohtii Ivanov.

39-1216774657ee4e573b3a

– Meillä ei ole minkäänlaisia suhteita Venäjän valtiovallan kanssa. Pyrimme saamaan takaisin mahdollisuuden tavata omaisiamme rajan toisella puolella, perustelevat mielenosoittajat. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Ivanovin mielestä heidät, keillä tarvittavat matkustusasiakirjat on kunnossa, pitäisi päästä kulkemaan rajan yli. Sen sijaan esimerkiksi vajailla asiakirjoilla tulleita ei pitäisi päästää Suomeen.

– Aiemmin jos venäläiskilvillä oleva auto tuli rajalle ja paperit eivät olleet kunnossa, piti lähteä takaisin Venäjälle. Miksei pyöräilijöitä saa samalla tavalla pois, pohtii Ivanov.

Ivanovin mielestä turvapaikanhakijoiden pitäisi odottaa turvapaikkapäätöstä Venäjän puolella, eikä pitäisi ottaa heitä automaattisesti Suomeen.

39-1216764657ee4df6bf3b

Mauri Kinnunen on ollut mukana lähes viikottain Ukrainaa tukevissa mielenosoituksissa viimeisen vuoden aikana. Kuva: Kari Saastamoinen / Yle

Lappeenrannan kaupungintalon edustan kansalaistorilla kaikuvat vuoropuheluna huudot kahden mielenilmauksen välillä. Suomen venäläisten mielenosoituksen lisäksi torin toisella laidalla seisoo toinen joukko ihmisiä Ukrainan liput liehuen.

– Haluamme tuoda esille, että itärajan sulkemisen ja maahantulo-ongelman taustalla on Venäjän laiton sota Ukrainaa vastaan, sanoo lappeenrantalainen Mauri Kinnunen.

39-1216789657ef20bc6692

Vastamielenosoituksessa paikalla oli reilu kymmenen henkeä. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Suomen venäläiset osoittivat mieltä myös marraskuussa rajan sulkeuduttua ensimmäisen kerran. Silloin myös Kinnunen oli paikalla vastamielenosoituksessa.

– Silloin muutama mielenosoittaja tuli keskustelemaan meidän kanssamme. Kukaan heistäkään ei myöntänyt, että Venäjän poliittisessa johdossa tai päättäjissä olisi ongelmaa vaan ongelma tuntui olevan suomalaisissa päättäjissä ja poliitikoissa, Kinnunen toteaa.

Kieltäisikö joku menemästä mukaan tuohon rajan sulkemista vastustavaan mielenilmaukseen pikku porukalla kyltein, joissa syyttää putinia tilanteesta? Nähtäis näiden todellinen karva, jos ei kyltit kelpaisikaan.
 
Kieltäisikö joku menemästä mukaan tuohon rajan sulkemista vastustavaan mielenilmaukseen pikku porukalla kyltein, joissa syyttää putinia tilanteesta? Nähtäis näiden todellinen karva, jos ei kyltit kelpaisikaan.
Lappeenrannan kaupungintalon edustan kansalaistorilla kaikuvat vuoropuheluna huudot kahden mielenilmauksen välillä. Suomen venäläisten mielenosoituksen lisäksi torin toisella laidalla seisoo toinen joukko ihmisiä Ukrainan liput liehuen.

– Haluamme tuoda esille, että itärajan sulkemisen ja maahantulo-ongelman taustalla on Venäjän laiton sota Ukrainaa vastaan, sanoo lappeenrantalainen Mauri Kinnunen.

39-1216789657ef20bc6692
Vastamielenosoituksessa paikalla oli reilu kymmenen henkeä. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Suomen venäläiset osoittivat mieltä myös marraskuussa rajan sulkeuduttua ensimmäisen kerran. Silloin myös Kinnunen oli paikalla vastamielenosoituksessa.

– Silloin muutama mielenosoittaja tuli keskustelemaan meidän kanssamme. Kukaan heistäkään ei myöntänyt, että Venäjän poliittisessa johdossa tai päättäjissä olisi ongelmaa vaan ongelma tuntui olevan suomalaisissa päättäjissä ja poliitikoissa, Kinnunen toteaa.
 
Kyllä olis poikaa kun rajan sivut olis jalkavakimiinoilla kylvetetyt ja runsaasti.
Tätähän Tavja tovereineen on yritttänyt estää.
Nyt ei täsmää miinojen käyttötapa sen enempää kuin syyllisetkään.

Noin kolmannes ( max 40% ) miinakieltoa äänestyksessä kannattaneista oli vihervassareita ja he kaikki tuolloin oppositiossa. Halosella oli varmasti oma roolinsa taustalla mutta päätöksiä tehtiin kokoomusvetoisesti. Persuille annetaan synninpäästö. Heillä oli ryhtiä olla kannattamatta hölmöilyä.

Jaa-äänen antoivat mm. kaikki paikalla olleet nykyisen hallituksen ministerit. Niin ja muuan A. Stubb myös.
 
Ihmeen hiljaa Haavisto/vihervassarit ovat olleet itärajajan tapahtumista? Eikö populismi ihmisarvosta enää kiinnosta vai onko jo vihdoinkin ymmärretty haittamaahanmuuton ongelmat?
Ehkä on ymmärretty että valtaosa suomalaisista pitää Venäjän toimia tuomittavana, eikä vastakkaisen mielipiteen esiin tuominen varsinaisesti paranna oman ehdokkaan kannatusta pressanvaaleissa, eikä ylipäätään puolueen kannatusta.

Varsinkin Haaviston pitää olla kieli keskellä suuta että kannatus ei ehdi sulaa liikaa.
 
Katos katos, Haaviston takki kääntyy kuin tuulimylly, eikö hänestä saisi sitä vihreää enegiaa biokaasua unohtamatta ?
Haavisto on niljakas populisti. Käppänä pimitti puoli vuotta Suomen konsulaatin kohtaamaa häirintää maksutilien jäädyttämisineen ulkoministerinä ollessaan. Kansa olisi edelleenkin pimennossa, jos tietoa ei olisi vuodettu. Todella läpinäkyvää paskaa, sanon minä.
 
Suomenvenäläiset pettyivät hallituksen toimiin – perustavat yhdistyksen itärajan avaamiseksi
Suomessa asuvat venäläiset ja kaksoiskansalaiset perustavat yhdistyksen etujensa turvaamiseksi. Yhdistyksen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

39-1216820657f3128ef4d9

Karina Terekhova on Suomessa asuva kaksoiskansalainen. Hän kertoi Ylelle, miksi venäläisvähemmistö perustaa uuden yhdistyksen. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Yle seurasi sunnuntai-iltana Helsingin keskustakirjasto Oodissa tilaisuutta, jossa keskusteltiin itärajan sulkemisesta ja kerrottiin uuden yhdistyksen perustamisesta.

Yhdistyksen tarkoitus on ajaa Suomessa asuvien venäläisten ja kaksoiskansalaisten etuja ja oikeuksia.

Sen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.

Oodin tilaisuuteen osallistui noin viitisenkymmentä henkilöä. Paikalla oli myös Suomen kansalaisia. Yhdistys on tarkoitettu kaikille henkilöille, joille itärajan sulkeminen aiheuttaa ongelmia.

Itäraja on suljettu tällä hetkellä voimassa olevan päätöksen mukaan tammikuun 14. päivään saakka.

Yle esitti Oodin tilaisuuden juontajalle Karina Terekhovalle seitsemän kysymystä itärajan tilanteesta ja yhdistyksestä.

1. Millaisia ongelmia itärajan sulkeminen aiheuttaa?

– Ongelmia tulee monille suomalaisillekin, ei vain venäläisvähemmistölle. Ongelmat liittyvät perhesiteisiin, kun esimerkiksi iäkkäät sukulaiset asuvat rajan toisella puolella.

– Ongelmia tulee myös Suomessa opiskeleville, koska heillä ei ole muuta keinoa saada perheiltään rahaa kuin hakea käteistä Venäjältä. Kaikki rahansiirtokeinot on katkaistu Venäjän hyökkäyssodan alussa.

2. Millaisen yhdistyksen perustatte?

– Ajattelimme perustaa oikeuden ja etujen suojaamiseksi yhdistyksen. Se käsittelee ongelmia, jotka syntyvät näissä olosuhteissa ja hallituksen päätöksistä, jotka syrjäyttävät tiettyjen vähemmistöjen ja muiden suomalaisten oikeuksia.

3. Keskittyykö yhdistys itärajan päätöksestä tuleviin ongelmiin?

– Näillä näkymin se on ensimmäinen asia, jonka kanssa joudumme tekemisiin. Emme rajoita toimintaa vain tähän kysymykseen.

– Tulee varmasti muitakin asioita, jotka vaativat yleistä vuoropuhelua Suomen päättäjien kanssa.

3. Kuinka pian yhdistys perustetaan?

– Tulevien viikkojen aikana, olemme tekemässä parhaillaan viimeisiä säätöjä.

39-1216817657f31278469d

Helsingin keskustakirjasto Oodissa puhuttiin sunnuntai-iltana itärajan sulkemisesta ja sen tuomista ongelmista. Kuva: Jouni Immonen / Yle

4. Millaisen viestin haluatte lähettää Suomen hallitukselle?

– Noudattakaa omia lakejanne. Ties kuinka monta lakia on rikottu rajansulkemispäätöksessä.

– Viestini on, että on muitakin ratkaisuja. Niitä on etsittävä vuoropuheluissa. Pian meillä on sellainen yhdistys, jonka kanssa voi järjestää vuoropuhelua.

– Olemme yhteistyöhaluisia ja kunnon kansalaisia. Olemme teidän naapureita, kollegoita, opettajia, palvelijoita, hoitajia. Emme ole mitenkään vihollisia, olemme kunnon Suomen kansalaisia.

5. Huolestuttaako teitä, että itäraja on kokonaan suljettu?

– Kyllä, ja sen täytyy huolestuttaa ihan kaikkia suomalaisia, ei pelkästään meitä.

6. Ymmärrättekö Suomen hallituksen näkökulman, että turvallisuus on syynä sulkemiseen?

– Ymmärrämme täysin. Olemme samaa mieltä Suomen hallituksen kanssa, mutta nyt on etsittävä muita ratkaisuja. Niitä kyllä löytyy.

– Kaikki ratkaisut, jotka noudattavat ihmisoikeuksia, ovat hyviä.

7. Mitä mieltä olette siitä, kun Suomen hallitus sanoo Venäjän olevan sen taustalla, että turvapaikanhakijoita tulee rajan yli?

– Meillä ei voi olla mielipidettä siihen, koska emme tiedä kaikkea tässä tilanteesta.

– Asia voi olla kuitenkin täsmällisesti näin. Silti on etsittävä näinkin korkeisiin haasteisiin lainsäädännöstä vastauksia ja ratkaisuja.

 
Suomenvenäläiset pettyivät hallituksen toimiin – perustavat yhdistyksen itärajan avaamiseksi
Suomessa asuvat venäläiset ja kaksoiskansalaiset perustavat yhdistyksen etujensa turvaamiseksi. Yhdistyksen ensimmäinen tehtävä on yrittää saada itäraja auki.
Tässä olisi sitten Putinille se porukka, jonka oikeuksien takia voisi vaikka hyökätä Suomeen. Koskakohan Bäckman aktivoituu?
 
Back
Top