Venäjän masinoimat "pakolais"-virrat Suomeen

Eihän noista kelikameroista pysty ketään tunnistamaan.... näinköhän on, että tilannekuvan sumentaminen on alkanut. Kohta häädetään mediakin pois?

Päätöksiä ei saada tehtyä, niin aletaan turvautumaan totuuden piilottamiseen. Voidaan todeta, että tilanne on hallinnassa vaikka se tosiasiallisesti ei sitä olisi.

Ihan asiaa jos siellä varaudutaan voimankäyttöön suljetun rajan yli tulemista vastaan, tiedä sitten onko meistä siihen... Startti ei kauheasti vakuuta :facepalm:
 

Tässä on Sallan päivän lukumäärä​

Sallan rajavartioasema meni kiinni kahdelta iltapäivällä. Rajavartioaseman päällikkö Hans-Michael Gros kertoi IS:lle, että kaikkiaan turvapaikanhakijoita saapui asemalle tänään 51.

Tämänhetkisten tietojen mukaan tulijat ovat jemeniläisiä, syyrialaisia ja somalialaisia. Toisin kuin aiemmin kerrottiin Grosin mukaan kaikki tänään saapuneet ovat olleet täysi-ikäisiä. Joukossa on sekä miehiä että naisia.

Paikalle pystytetään parhaillaan toista lämmitettävää telttaa varotoimena. Jos turvapaikanhakijoita alkaa tulla enemmän, sitä voidaan käyttää odotustilana.

Grosin mukaan tilanne on jatkunut rauhallisena, eikä Vartiuksella tavattua aggressiivista käytöstä ole havaittu Sallassa. Rekisteröintiprosessi on pystytty hoitamaan ilman häiriöitä.

Pakkasta noin 15 astetta. Erona eiliseen on, että viima on viiltävä.

-IS-
 
Venäjä tulee vastaamaan Suomen päätöksiin, sanoo ulkoministeriön tiedottaja
Venäjä tulee ”totta kai” vastaamaan Suomen päätökseen sulkea itärajan rajanylityspaikat, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Zaharova ei kuitenkaan tarkentanut, millainen Venäjän vastaus tulee olemaan.

-Yle-
 
Piikkilankaa voi nousta itärajalle suunniteltua enemmän
Rajavartiolaitos valmistautuu piikkilankaesteiden pystyttämiseen eri puolilla itärajaa.

Rajaturvallisuusasiantuntija Jouni Lahtinen vahvistaa, että Puolustusvoimat on valmis antamaan virka-apua valtakunnallisesti.

Tällä hetkellä aidoitustöitä tehdään ainakin Sallan, Kuusamon ja Vartiuksen raja-asemien ympäristössä. Olisiko peräti koko itärajan aitaaminen mahdollista, siihen Lahtinen ei ota kantaa.

– Arvioimme tilannetta aktiivisesti ja pohdimme tarpeita valtioneuvoston päätöksen perusteella. En lähde spekuloimaan sillä, miten asioita tehdään eteenpäin.

Esteiden rakentamisesta päättävät Lahtisen mukaan alueelliset rajavartiostot sen mukaan, kun näkevät tarvetta.

Kainuun rajavartioston vastuulla on 400 kilometriä itärajaa.

– Missään tapauksessa emme lähde vetämään piikkilankaa koko 400 kilometriä vaan tehdään niihin paikkoihin, joissa nähdään järkeväksi. Kaikki riippuu tilanteen kehittymisestä, Kainuun rajavartioston apulaiskomentaja Tomi Tirkkonen toteaa.

Voit lukea enemmän aiheesta tästä linkistä.

Yle
 
Mites sisäministeri Rantanen? Onko hänestä kuulunut päiväkausiin mitään?

Sisäministeriön tehtäviin kuuluu sekä rajaturvallisuus, että sen Puumalaisen kestävän toimintasuunnitelman aikaansaaminen.

Tuo on erittäin hyvä kysymys!

Olisiko käynyt niin että Orpo ottaa kaikki iskut vastaan kun sisäministeri (ps) kävelee sukkasillaan jossain pimeässä komerossa ja on kuin ei olisikaan :ROFLMAO:
 
Venäjä tulee vastaamaan Suomen päätöksiin, sanoo ulkoministeriön tiedottaja
Venäjä tulee ”totta kai” vastaamaan Suomen päätökseen sulkea itärajan rajanylityspaikat, sanoi Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Marija Zaharova tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

Zaharova ei kuitenkaan tarkentanut, millainen Venäjän vastaus tulee olemaan.

-Yle-
Nyt ei muistanut syyttää Suomea ja suomalaisia kaikista Venäjän itse aiheuttamista ongelmista. ;)
 
EU:n tuki tarkoittaa Frontexia ja sieltä saadaan lisää rajavartijoita, jotka korvaa niitä suomalaisia, joilla on jännetuppitulehdus hiirikädessä puhuttelujen kirjaamisesta. EU: n tuki ei tarkoita (vielä) sitä että Frontexin heeboilla olisi valmius käyttää kovempia voimakeinoja kuin isäntämaalla. Voivat jopa kieltäytyä sellaisistakin tempuista mitä suomalaiset tekisivät.

Kyllä se tällä hetkellä tarkoittaa myös sitä ettei komissio ala vinkumaan jos suomi laittaa koko itärajan kiinni ja siirtää TP käsittelyn hki-vantaalle. Ihan suomen oma keksimä tuo "rikomme ihmisoikeuksia/kv-sopimuksia ja emme kuulu enää länteen" jos laitamme rajan kiinni :facepalm:

Käytännön otteet rajalla katsotaan vasta sitten seuraavassa erässä jos raja ikinä kiinni saadaan.
 
Valitettavasti tavallisella hallintoalamaisella ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa näiden tunarien koheltamiseen vain päivien tai viikkojen aikajänteillä. Jos Orpo ja TP päättävät että Suomeen voi tulla 50 000 somalia ja irakilaista ja sitten tehdään jokin "hyvä diili" ryssän kanssa, niin sitten niin käy tapahtuu.

Se mihin voit vaikuttaa on itsesi ja läheistesi turvallisuus ja fyysinen ja henkinen hyvinvointi tulevina kuukausina ja vuosina.
 
Murmanskin kuvernööri julkaisi Suomea syyttävän propaganda päivityksen, osa kommentoijista ei ihan osta sanomaa.




JULKAISUN perässä on runsaasti venäjänkielisiä kommentteja, joista monissa kuvernööriä syytetään tekopyhyydestä.

”Venäjä on väärässä! Miksi nämä ihmiset on päästetty Venäjälle? Heidän takiaan kärsivät venäläiset. Kuinka paljon linja-auto- ja lentolippuja Suomen kautta on menetetty”, kirjoittaa yksi.

”Kuvernööri säälii pakolaisia? Jättäkää heidät sitten Venäjälle, maailman upeimpaan ja turvallisimpaan maahan. Kenelle idiootille tämä on suunnattu?” kysyy toinen.

”Tekopyhyyttä ja valetta! Ei sanaakaan siitä, että suomalaisilla on täysin lailliset perusteet olla päästämättä heitä”, katsoo kolmas kommentoija.
 
No ei ole. Jos meiltä turvapaikan hakemiselle vaihtoehto on pakkomobilisointi Ukrainan rintamalle, arvaa miten se vaikuttaa suomalaisen käsittelijän arvioon suojelun tarpeesta?

No juuri tämän takia se raja pitää saada kiinni ettei ryssä pysty karkottamaan tänne porukkaa = TP-haku hki-vantaalle.
Niin kauan kuin hakemuksen pystyy itärajalla tänne jättämään niin virta vaan kiihtyy, ihan sama onko kyse rysään väkisin karkoittama vai pietarista taksilla tuleva "hädän alainan".
 
Mites sisäministeri Rantanen? Onko hänestä kuulunut päiväkausiin mitään?

Sisäministeriön tehtäviin kuuluu sekä rajaturvallisuus, että sen Puumalaisen kestävän toimintasuunnitelman aikaansaaminen.

Sisäministeriö on tehnyt kaiken minkä on voinut tässä kiireessä.
Nyt vaan jäitä hattuun.

Tämä on nyt tätä perkeleellistä näytelmää. Koko hallitus ajaa rajan sulkemista ja se tapahtuu niin pian kuin siihen pystytään.
Tähän puuroon on laittanut lusikkansa usea ministeri, puhumattakaan lukuisista hallituspuolueiden edustajista.

Mikko Puumalaisen työpöytä pitää siirtää sinne ikkunattomaan huoneeseen. Jo siitäkin syystä että se on esimerkki muille virkamiehille mitää seura ryssän pussin pelaamisesta. Kyllä nämä elävät täysin ulkona todellisuudesta.
Hallinto pitäisi puhdistaa Halosen ajan virkamiehistä!

Eikai nämä päätökset välttämättä kuulu apulaisoikeuskanslerille? Eikös oikeuskansleri Tuomas Pöysti olisi voinut ottaa tämän asian itselleen, jos vain olisi ollut Suomessa?
 
Sisäministeriö on tehnyt kaiken minkä on voinut tässä kiireessä.
Ministeriöstäkö kirjoittelet vai mistäs tuon noin varmaksi tiedät?


Oikeusministeriössä sentään ollaan hereillä. Pisteet oikeusministeri Merelle (ps). Helppo olla samaa mieltä Meren kanssa.

 
Rajavartiolaitoksen mukaan tulijoita on saapunut päivän aikana Sallaan yhteensä 51.

Ensimmäisessä ryhmässä oli Rajavartiolaitoksen mukaan 19 henkeä. Kyseisessä ryhmässä saapuneet ovat Syyriasta, Somaliasta ja Pakistanista.

Neihumin mukaan tulijoita pidettiin ensin hetki rivissä aseman raja-aseman edustalla minkä jälkeen saapuneet vietiin lämpimään.

Paikalta saadun kuvan perusteella SPR toimitti konttiin, jossa turvapaikanhakijat ovat, jonkinlaista apua.

Toisen ryhmän saapuessa jotkin turvapaikanhakijoista näyttivät medialle kahdella sormella joko rauhan- tai voitonmerkkiä. Tunnelma oli Neihumin mukaan iloinen.

134921538-salla.jpg


Päällikkö kuvassa

 
Back
Top