Venäjän propagandakoneiston päivittäiset ylilyönnit ja riman alitukset

Venäjän duuman kansanedustaja Andrei Guruljov on antanut uusimman näytteen tavasta, jolla Venäjän valtiollisilla tv-kanavilla luodaan viholliskuvaa Suomesta.

Guruljov väittää Rossija 1 -televisiokanavan keskusteluohjelmassa, että Suomessa levitetään nyt kiivaasti mielialaa, jonka mukaan suomalaisilla on oikeus Venäjän maa-alueisiin. Hänen mukaansa suomalaiset havittelisivat itselleen muun muassa Karjalan tasavallan pääkaupunkia Petroskoita.

– Minä annoin varta vasten avustajilleni käskyn katsoa, mitä suomalaiset kirjoittavat. Se on kauheaa, Guruljov sanoo ohjelmassa.

– He sanovat kaikki iloisesti, että ”Petroskoi on meidän” ja kaikki muukin, Guruljov laskettelee valheitaan ohjelmassa.

Välillä tv-kamera poimii kuviin muita studiovieraita. He ovat korostetun hiljaa ja seuraavat Guruljovin lausuntoja ikään kuin poikkeuksellisen järkyttyneinä siitä, mitä Suomesta mukamas paljastuu.

Guruljov muistuttaa ohjelmassa myös, että Venäjä vetäytyi vastikään Suomen kanssa voimassa olleesta rajayhteistyösopimuksesta. Hän antaa ymmärtää, että sekin oli yksi Venäjän viranomaisten tapa reagoida suomalaisten lisääntyvään aggressioon Venäjää kohtaan.

– Me ymmärrämme erittäin hyvin, että Suomesta tehdään nyt toista Ukrainaa. Tätä prosessia ei voi olla näkemättä, Guruljov sanoo.

Kai se on pakko sitten lähteä, kun venäläiset niin haluaa.

 
13-3-7263662
 
@Coffee Man Muuten tämä on hyvä, mutta Karjalaisille ja vähemmistökansoille omat alueet. Ja Murmanskille de-militarisoitu enklaavi, sitä roskaa ei haluta omalle kontolle. Novgrod-Pietarin alue omaksi de-militarisoiduksi alueekseen. Ja samoin vastaavia de-militarisoituja alueita pitkin euroopan itärajaa puskuriksi.

Näin saadaan rauha meidän aikanamme.
 
Solovjov ihmettelee tässä Duginin ja parin muun juutalaisvaisia kirjoituksia ja toteaa, että tulee vielä kostautumaan heille.
 
Solovjov ihmettelee tässä Duginin ja parin muun juutalaisvaisia kirjoituksia ja toteaa, että tulee vielä kostautumaan heille.
Tässä hän ihmettelee ja seuraavassa täysin päinvastoin. Tällä scumbagilla Slovjevilla ei ole mitään logiikka eikä moraalia. Siis ihan pyöreä nolla. Mutta jos joku maksaa hänelle jostain, hän laulaa. Seuraavassa jo laulaa toisin. Ja näin on ollut aina. Solovjev on sikäli lopullinen konna, että hän on adekvatti, eli valehtelee ja hyvin tietää valehtelevansa, toisin kun tämä Simonjan. Tämä nainen on yksinkertaisesti tyhmä kun saapas, tyhmistä on vaikea tehdä päätelmiä..Solovjov on ihan älykäs paskiainen.
 
Ortodoksi pappi kertoo miksi Jumala haluaa rankaista Ukrainaa ja vertaa venäjän sotatoimia lapsen kasvattamiseen remmin kanssa. Ja syyt Jumalan vihalle ovat Biolaboratoriot sekä se että Ukraina haluaa EU:hun.

Ylevät ovat periaatteet ja arvot tässäkin ”uskonnossa”
Ryssä puhuu paskaa sen minkä kerkeää. Minua isovanhemmat (Viipurin evakkoja) aikoinaan kasvattivat minua viisailla neuvoillaan. Parhaita viisauksia olivat: "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi", "paras ryssä on kuollut ryssä" ja "ryssään ei voi IKINÄ luottaa".
 
Ryssä puhuu paskaa sen minkä kerkeää. Minua isovanhemmat (Viipurin evakkoja) aikoinaan kasvattivat minua viisailla neuvoillaan. Parhaita viisauksia olivat: "ryssä on ryssä vaikka voissa paistaisi", "paras ryssä on kuollut ryssä" ja "ryssään ei voi IKINÄ luottaa".
Yksi tuntemani mieshenkilö, jonka vanhemmat ovat sieltä valehteli reipasti että hänen vanhemmat puhuneet aina kunnioittamalla Neuvostoliittoa. Mies ei selvästi tunne eroa Venäjän, joka oli ennen NL:ttoa Neuvostiliiton. Näitä onnettomia on.
 
– Tarkoitus on tehdä nuorisosta ehdottoman lojaaleja valtiolle kuten Neuvostoliitossa. Kreml haluaa täysin kontrolloida pedagogista prosessia alusta alkaen.

Myös valtionyliopistoja ohjeistettiin aiemmin tänä vuonna yli 100-sivuisella dokumentilla siitä, miten historiaa tulisi opettaa. Gelmanin mukaan tässäkin näkyy valtion halu lamauttaa nuorten itsenäinen ajattelu.

– Se ei vielä ole aivan Josif Stalinin aikojen tasolla, mutta yhtymäkohtia myöhempään neuvostoaikaan on paljon, sanoo Gelman.



– Myös neuvostoaikaan valtion ideologian eli marxismi-leninismin opettaminen ja juurruttaminen kaikille oppilaille oli ykkösprioriteetti. Mutta koska ympäröivä todellisuus oli hyvin erilainen opetettuun verrattuna, läheskään kaikki eivät uskoneet propagandaan.

Syytä huoleen kuitenkin on. Gelmanin mukaan Venäjän voimistuva pyrkimys opiskelijoiden aatteelliseen aivopesuun voi osoittautua pitkällä aikavälillä paljon haitallisemmaksi kuin neuvostoajalta tuttu marxismi-leninismi.
 
Moskovassa on ilmestynyt katukuvaan uusi propagandanäyttely, jossa mustamaalataan Ruotsia. Ruotsia syytetään ”russofobiasta” ja ”natsismista”.

Näyttelyn nimi on ”Ruotsalaisen russofobian episodit” ja sen on toteuttanut Venäjän sotahistoriallinen seura.

Näyttelyssä esiintyvät muun muassa lastenkirjailija Astrid Lindgren, Ikean perustaja Ingvar Kamprad, Ruotsidemokraatit-puolueeseen kuuluva poliitikko Björn Söder ja Ruotsidemokraattien entinen kansanedustaja Caroline Nordengrip, joka on kertonut nykyään taistelevansa vapaaehtoisena Ukrainan armeijassa.

Heidät leimataan näyttelyssä natseiksi.

Näyttelyssä kyseenalaistetaan Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus vuosien varrella ja neutraali asema muun muassa toisessa maailmansodassa. Yhdessä näyttelyjulisteessa kerrotaan, miten Ruotsi auttoi Suomea talvisodassa lähettämällä varusteapua ja vapaaehtoisia.


50ece622eb27d571f2ac10200a60fbfa.jpg.webp


Näyttely yltää nykypäivään asti – Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. ”Sillä aikaa, kun tavalliset ruotsalaiset natsit vuodattavat verta Ukrainassa Banderan kuolleena syntyneiden ideoiden nimissä, toimittaa Ruotsin hallitus Ukrainalle aseita ja ammuksia”, kerrotaan sotaa käsittelevässä kyltissä.

”Verta ja rautaa ukrainalaiselle natsismille. ’Made in Sweden’”, kuuluu kyltin isolla painettu otsikko.


 
Venäläinen propaganda on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet ja liikkuu niin uskomattoman järjettömillä alueilla että se on jo ihan helkkarin hauskaa :ROFLMAO:

Vähemmän hauskaa on se että huomattava osa venäläisistä tuntuu uskovan ihan mitä tahansa jos se on tekstiksi painettu ja tuotu julkisesti esille.

Kolmekymppinen pariskunta suhtautui näyttelyyn myönteisesti. Heidän mielestään siinä kerrotut asiat pitävät paikkansa, koska ne on kerran tällä tavalla tekstiksi painettu ja tuotu julkisesti esille.


Eihän noin järjetön propaganda mennyt läpi edes Neuvostoliitossa aikoinaan...ei edes Venäjällä.
 
Ihan sairasta, mutta tämä vielä sairaampaa:

Putinin ajan ideologia on yksinkertaistettu muurahaisen perseen kokoiseksi.

"Mikään ei loukkaa venäläisiä niin paljon kuin tämä pinnallinen ja primitiivinen teesi: "Räjäyttämme kaikki ydinaseella!" - ja falsetin kiljumista ja ilotulitteiden volleyja taivaalle. Mutta aiemmin viranomaiset yrittivät puhua ihmisille täysin toisen ideologian kielellä.
Kyllä, se oli myös epätäydellinen, mutta venäläisille ainakin kerrottiin, että he olivat rauhan puolustajia, vaurauden vartijoita, mikä merkitsi täysin erilaista vastuuta. Tästä johtui "kansojen ystävyys" ja rivit ”Vastaan vaikeuksia, sotaa vastaan, me seisomme poikien puolesta” vuonna 1962 ensimmäisen kerran esitetyssä laulussa ”Olkoon aina auringonpaistetta” ja "Olkoon aina taivasta", nyt Shaman kutsumanimea kantava blondattu suulla laulava jokin painaa punaista nappia, "koska я русский" sanojen kerä..


"Illusio paremmudesta raa'alla voimalla ja eläinten agressiolla mainostetaan jatkuvasti"
"Tämä ei ole enää umpikuja, umpikujassa voi edes kääntyä ja mennää pois takasin, tämä on haiseva suo"
 
Viimeksi muokattu:
NYT:in artikkeli, Venäjän propagandamasiinan toiminnasta koulumaailmassa. Mikään uusi ilmiö tämä ei ole. Edelleen laajentuva kylläkin. Nuorena on vitsa väännettävä sananlaskussa, viitataan lie siihen että tietyssä ikävaiheessa, kognitiivinen prosessi erityisen hedelmälliseen maaperään istutettuina siemeninä itää. Tästä on kasvatustieteissä kuten neuropsykologiassa vastaansanomaton konsensus olemassa.

Tämän päivän lapsi, huomisen totalitaarisen koneiston sisään sulautettu toimija. Näin raadollisesti ilmaistuna.

"The cornerstone of the initiative is a program called “Important Conversations,” started last September. Every Monday at 8 a.m., schools are supposed to hold an assembly to raise the Russian flag while the national anthem is played, and then convene an hourlong classroom session on topics like important milestones in Russian history."

In Russian Schools, It’s Recite Your ABC’s and ‘Love Your Army’​

The curriculum for young Russians is increasingly emphasizing patriotism and the heroism of Moscow’s army, while demonizing the West as “gangsters.” One school features a “sniper”-themed math class.

Schoolchildren touring the “Victory Museum,” which is dedicated to Russia’s victory over Nazi Germany in World War II.Credit...Nanna Heitmann for The New York Times

An adult guide describes to children a painting that illustrates a World War II battle in Russia’s successful fight against Nazi Germany.

By Neil MacFarquhar and Milana Mazaeva
Published June 3, 2023Updated June 4, 2023

A new version of the ABC’s in Russia’s Far East starts with “A is for Army, B is for Brotherhood” — and injects a snappy phrase with every letter, like, “Love your Army.”
A swim meet in the southern city of Magnitogorsk featured adolescents diving into the pool wearing camouflage uniforms, while other competitors slung model Kalashnikov rifles across their backs.
“Snipers” was the theme adopted for math classes at an elementary school in central Russia, with paper stars enumerating would-be bullet holes on a target drawn on the chalkboard.
As the war in Ukraine rolls into its 16th month, educational programs across Russia are awash in lessons and extracurricular activities built around military themes and patriotism.

These efforts are part of an expansive Kremlin campaign to militarize Russian society, to train future generations to revere the army and to further entrench President Vladimir V. Putin’s narrative that “a real war has once again been unleashed on our motherland,” as he declared in a sober address at a ceremony last month.
The drumbeat of indoctrination essentially started with Russia’s 2014 annexation of Crimea, but the full-scale invasion of Ukraine has accelerated it. The Ministry of Education and Science releases a constant stream of material, including step-by-step lesson plans and real-life examples — like a video of a student concert that used poetry, dance and theater to explain the history of Russian foreign intelligence.
“It includes all levels, from kindergarten to university,” said Daniil Ken, the head of the Alliance of Teachers, an independent Russian union, who works from voluntary exile. “They are trying to involve all these children, all students, directly in supporting the war.”

Members of the Russian Young Pioneers attending an induction ceremony, organized by the Russian Communist Party, at Red Square in Moscow in May.Credit...Maxim Shipenkov/EPA, via Shutterstock

Children who are part of the Russian Young Pioneers gather wearing red scarves and hats for an induction ceremony at Red Square in Moscow in May.

For years, Russia’s leaders sought to condition its citizens to accept Moscow’s leadership, partly by barring politics from schools. Now the Kremlin hopes to persuade the public to actively back the war effort, and when it comes to younger males, to fight.

Yet it also wants to avoid fanning too high a patriotic flame, lest it push Russians to start questioning the purpose of the war. Much the way Mr. Putin has refrained from enacting multiple conscriptions of soldiers to avert prompting antiwar sentiment, the Kremlin has left parents some leeway to avoid propaganda lessons.
In that, they may be hoping to avoid the disconnect that emerged in the Soviet era, when the education system portrayed the country as the land of Communist plenty, even as ordinary Russians could see that the shelves were bare.
“They want enthusiasm, but they realize if they push too hard it could galvanize an organized opposition,” said Alexandra Arkhipova, a social anthropologist who studies public reactions to the war. “They do not want people to protest.”
Interviews over the past month with sociologists, educators, parents and students, and a review of extensive material online posted by the schools themselves and by local news outlets, show a comprehensive government effort to bolster military-patriotic content through all 40,000 public schools in Russia.

The cornerstone of the initiative is a program called “Important Conversations,” started last September. Every Monday at 8 a.m., schools are supposed to hold an assembly to raise the Russian flag while the national anthem is played, and then convene an hourlong classroom session on topics like important milestones in Russian history.

The minister of education, Sergei Kravtsov, did not respond to written questions. When the program was introduced last fall, he told the official Tass news outlet, “We want the current generation of schoolchildren to grow up in completely different traditions, proud of their homeland.” Both an official Telegram channel and a website disseminate materials for the classroom.
“Important Conversations” has been supplemented by programs with names like “Lessons in Courage” or “Heroes Among Us.” Students have been encouraged to write poetry extolling the Motherland and the feats of Russian soldiers. Myriad videos show elementary school children reciting lines like, “All the crooks are fleeing Russia; they have a place to live in the West; gangsters, sodomites.”


In this photograph provided by state media, Russia’s president, Vladimir V. Putin, is shown meeting with the country’s education minister, Sergei Kravtsov, in Moscow, in 2021.Credit...Sputnik/via Reuters

President Vladimir V. Putin of Russia is shown meeting with the country’s eduction minister, Sergei Kravtsov, with both seated at a desk and looking at each other in an ornate office in Moscow in June 2021.

Lessons draw heavily on earlier conflicts, particularly the Soviet Union’s success defeating Nazi Germany. Suggestions based on that earlier time sometimes seem antiquated, like encouraging students to knit socks for the troops.
“It is very theatrical,” said Ms. Arkhipova, the social anthropologist. “It serves as a kind of proof that the entire war is the right thing to do because it mirrors World War II.”

Countless schools have been renamed to honor dead soldiers, and memorials are rife. They include a “Hero’s Desk” in classrooms that often displays the picture of an alumnus who is supposed to be honored.
Veterans are trotted into classrooms frequently to detail their experiences. In late April in Dmitrov, a small city near Moscow, three soldiers addressed a roomful of students aged 10 to 15, some waving small Russian flags. A video of the session shows one fighter talking about wanting to protect his homeland against “fascist filth.”
Overall, however, there is no monolithic propaganda machine because the decision on how to implement “Important Conversations” has largely been left to local school administrators.
Some teachers take a hard ideological approach. A video posted by the Doxa news outlet showed a teacher demanding that students pump their fists in the air while singing a popular song called, “I Am Russian.” The teacher barks: “The thrust should be to the sky, to NATO.”
Other teachers do not even mention the war, particularly in places like Moscow, where many parents disapprove of attempts to indoctrinate their children.

Yuri Lapshin, formerly the student psychologist at an elite Moscow high school, said in an interview that while researching a paper, he found examples of unique interpretations of the program. One math teacher, for example, told students that the most important conversation in the world was about algebra, so he dedicated the class to that. On a day supposedly focused on the concept of “fatherland,” a biology teacher lectured about salmon spawning in the rivers where they hatched.
Even when the war lessons occur, they sometimes fall flat. At an assembly with two fighters, students from a St. Petersburg technical college basically mocked them. They questioned why fighting in another country meant they were defending Russia, and how God might view murdering others, according to a recording of the assembly. Administrators rebuked at least five students for their questions, local reports said.


Children holding portraits of Russian soldiers who were killed in the war in Ukraine as they take part in the opening ceremony of a memorial in their honor in Crimea in May.Credit...Alexey Pavlishak/Reuters

Children in military-style uniforms hold portraits of fallen soldiers as two soldiers fire their weapons into the air in the background during the opening ceremony of a memorial to the dead in Crimea in May.

Sasha Boychenko, 17, a high school senior, attended four “Important Conversations” sessions in Vladivostok last fall before her family left Russia. Bored students laughed at the historic displays, she recalled. “After the class, we wondered why we had come,” she said in an interview.
Alexander Kondrashev, a history teacher in Russia for 10 years, said he was awaiting a revised version of the textbooks this fall. An early copy obtained by the Mediazona news organization found one fundamental change; all references to Kyiv, Ukraine’s capital, as the springboard for Russia as a Christian nation have been expunged.

“Nobody perceives ‘Important Conversations’ as learning something that will come in handy in life, like physics, math, geography or the knowledge from history lessons,” Mr. Kondrashev said in an interview.
Noncompliance takes various forms. The Alliance of Teachers advised parents that they can formally opt out of the classes, while some have their children show up late or call in sick on Mondays. Defiance makes certain parents nervous, experts said, especially given about a dozen cases where school officials reported on unenthusiastic parents or students.
A woman named Zarema, 47, said she worried about her three sons in school in Dagestan. While she sends her youngest son, a sixth grader, to the “Important Conversations” class, she told him never to engage politically. “We are all scared of everything here now,” she said, asking that her full name not be used while criticizing the war.
Russia has largely presented the war as an economic opportunity in poorer areas, while being far less aggressive in major cities.


Cadet students in February at the Victory Museum, which is dedicated to Russia’s World War II victory over Nazi Germany.Credit...Nanna Heitmann for The New York Times

Cadet students stand in attention and salute at Moscow’s Victory Museum honoring Russia’s defeat of Nazi Germany in World War II.

“They are trying to target the people who have fewer resources,” Greg Yudin, a Russian sociologist doing research at Princeton University, said in an interview. “They give you an option that promises money, status, benefits and in addition to that you will be a hero.” Even if they persuade only 20 percent of the youth to join the army, that is still a lot of brigades, he noted.

Toward that end, the Ministries of Education and Defense have announced that military training will be mandatory next year for 10th-grade students. Girls will learn battlefield first aid, while the boys will be instructed in drill formation and handling a Kalashnikov, among other skills.
At universities, the curriculum in the fall will include a mandatory course called “The Fundamentals of Russian Statehood.”
The course is still in development, Mr. Yudin noted, but he said that what details have emerged tended to echo Mr. Putin’s worldview of Russian exceptionalism and the idea that the battle waged against Western dominance for the past 1,000 years would continue for another 1,000.
“The single best possible way for them to get this society mobilized is to brainwash the young,” Mr. Yudin said.
Neil MacFarquhar is a national correspondent. Previously, as Moscow bureau chief, he was on the team awarded the 2017 Pulitzer Prize in International Reporting. He spent more than 15 years reporting from around the Mideast, including five as Cairo bureau chief, and wrote two books about the region. More about Neil MacFarquhar
 
Hän kiinnittää huomion Ruotsiin, ”joka ei ole vielä Natossa”. Hodorjanok vihjailee, että Ruotsissa haluttaisiin sotaa, kun Ruotsi ei ole yli 215 vuoteen ollut osallisena sellaisessa. Videosta ei selviä, miten Ruotsi propagandistien näkemyksen mukaan olisi sotahalukkuutensa ilmaissut, mutta Hodarjanokin mukaan tilanne johtaisi konfliktiin Venäjän ja Naton välillä, joka voisi olla ainoastaan ”ydinkonflikti” 🤡

 
Putinin tiedottaja Dimitri Peskov surkutteli hänen tyttärensä kovaa kohtaloa. Tytär eli köyhyydessä opiskellessaan Ranskassa mutta joutui pahan EU:n pakotelistalle isänsä takia, tyttären silmät aukenivat pakotteiden myötä ja nykyisin hän kertoo olevansa ylpeä venäläisyydestään.

Peskov spoke about the difficult life of his daughter Lisa​

Kremlin spokesman Dmitry Peskov said that his daughter Elizaveta “has never been a major.” The words of the representative of the President of the Russian Federation are reported by the telegram channel of the Kremlin pool RIA Novosti.

According to Peskov, her daughter had a difficult life and studies, and as for her many years of living in France, the girl, according to her father, always lived poorly and in Spartan conditions.

Elizaveta had to overcome difficulties and find herself, and now she, like Peskov’s wife, figure skater Tatyana Navka, “has also become a fair careerist.”

After the start of the Russian SVO in Ukraine, Peskov stated that his daughter, who had previously sometimes published controversial posts on social networks on near-political topics, “had her eyes opened . In June 2022, Elizabeth, along with her stepmother Navka and older brother Nikolai, came under EU sanctions. The girl then stated that she was proud to be Russian. The rationale for introducing restrictive measures claimed that Elizaveta Peskova “received lucrative positions and led a luxurious lifestyle,” and all this “thanks to her father’s connections.”
https://www.mk.ru/politics/2023/11/17/peskov-rasskazal-o-nelegkoy-zhizni-svoey-docheri-lizy.html
 
Back
Top