Venäjän sisällissota

Tuo Putinin lähtö Pietariin (on huhuttu myös esim pääministerin paenneen sinne) on ilmiselvä taktinen virhe taas Putinilta. Jos Moskova menetetään, mitä ihmeen mahdollisuuksia nykyisellä johdolla on voittaa valtataistelu ?
Nuo väitteet johdon siirtymästä asettautuisivat uuteen valoon, mikäli tilannekuva olisi tuolla katsottu senkaltaiseksi, että poistuminen muodossa tai toisessa on nyt välttämätöntä.
Henkkoht, en isoa summaa vedonlyönnissä millekään vaihtoehdolle tässä vaiheessa laittaisi, mutta kertoimet regiimin jatkolle lienevät laskusuunnassa.
 
Ovat taistelleet STOP-merkkiä vastaan urheasti, mutta toistaiseksi tuloksetta.
Tämä saattaa tulevia taisteluita silmälläpitäen, negatiivisia vaikutuksia islam-urho-sotureille tuoda. Entä jos tolppaan olisi tökätty sika?
Elämän juoksuhaudoissa oleilu on epäreilua, kuten myös sota joskus. Vihollisen pehmeä kohta on nyt paljaaksi riisuttu.
 
Mielenkiintoista.

Jos Kremli vallataan, niin siirtyykö valta valtaajille.

Jos Presidentin linna vallataan Helsingissä, niin valta ei siirry valtaajille.
Jos Suomi olisi banaanivaltio niin presidentti olisi se joka asuu presidentin linnassa ja joka esiintyy presidenttinä tv-uutisissa. Sen takia kaappauksiissa otetaan haltuun hallintorakennus ja tv-asema.
 
Lähdettä ei ole, mutta twiitissä on esitetty erittäin mahdollinen skenaario kuitenkin. Piilevää protestimieltä Moskovassa aivan varmasti on, kyllähän siellä osoitettiin mieltä sankoin joukoin jo 2011, jolloin kymmeniä tuhansia ihmisiä oli kaduilla. Samoin vielä 2019 Moskovan kaupungin duuman vaalien jälkeen. Ei protestimieliala ole varmasti mihinkään kadonnut, mutta ei vaan ole uskallettu rähinöidä.

Jos Wagner pääsee kaupungin porteille ja kansalliskaarti joutuu keskittymään kaupungin puolustamiseen (tai pakenee, antautuu, loikkaa yms.), voi samanaikaiset laajat mielenosoitukset olla vaikeasti hallittavissa ja eskaloitua voimakkaasti. Ainakin aiheuttaisivat lisää päänvaivaa turvallisuuselimille. Muutenkin paineisessa tilanteessa voi tapahtua mitä vaan: voimankäytön ylilyönti voi lietsoa kunnon mellakat käyntiin tai sitten poliiseilla ja kaartilaisilla ei ole enää tahtoa lähteä pamputtamaan siviilejä luhistuvan hallinnon puolesta. Siihen vielä mahdolliset wagneristisolut kaupungissa hämmentämään tilannetta, niin melkoinen mylläkkä voi olla edessä. Niiden olemassaoloahan myös alla olevan twiitin mukaan israelilaisupseeri Levin pitää todennäköisinä. Mutta, odotetaan nyt mitä tapahtuu..


 
Taas kerran kilpajuoksu Moskovaan. Historia se vaan jaksaa toistaa itseään. Pääseekö wankersit lähemmäksi kuin natsit pääsi?
No nyt ei näytä vastusta olevan nimeksikään. Aamulla oli Moskova vielä 450 km päässä, nyt enää 300 km.

MissäsVenäjän armeijan erikoisjoukot?

Missäs Su-35:set taivaanrannan takaa tulevine ohjuksineen?

Ettei vaan olis Moskovassa pöytä katettuna Prihozhinille?
 
Ryssien piloteilla unohtunut kojetaulun katkaisija "Siviilimaaliin / Sotilasmaaliin" asentoon "Siviilimaaliin", johon se aina jousitoimisesta palautuu mikäli pilotti epähuomiossa joskus sotilasmaaleja ampuisi.


Eipä taida Venäjällä lähiviikkoina tapahtua mitään hyödyllistä, jokainen joutuu puolensa valitsemaan ja silloin lähes kaikki seisahtuu kunnes uudet vallanpitäjät ovat selviö. Mistäs nyt esimerkiksi asetehtaat tietää kenelle toimittavat? Sille osapuolelle jonka vartijat seisovat portilla? Ainakaan Ukrainan etulinjaan ei taida tulla kuin rippeitä.

 
Pari Samuel Bendettin karttaa, ensimmäinen sisältää Moskovan tiedossa olevat suljetut tiet:

1687615648452.png

Toiseen on merkitty geopaikannus Kadyrovin joukkojen reiteistä Rostoviin (toistaiseksi näitä on menossa kaksi porukkaa kahta eri tietä pitkin):

1687615597704.png


-

Lisäksi hän lainaa pro-Putin Rybaria, jonka mukaan Moskovaan olisi kuljetettu joukkoja lentokoneilla. Nämä olisivat saapuneet eri puolelta Venäjää ja taisteluvarustuksessa (liekö näin, paljonko heillä on joukkoja muualla kuin Ukrainassa):

From pro-Kremlin Rybar Telegram: In addition to the Interior Ministry, Rosgvardiya troops and conscript units, additional Ministry of Defense units with military equipment were transported to Moscow from the regions by military transport aircraft.

https://t.me/rybar/48953
 
Back
Top