Venäjän sisällissota

Jotain lentävää nyt kiireesti putikan niskaan kun on lähempänä. Olisi sitten ainakin yksi kaksoisolento vähemmän..
Paikalle lentää taas varmaan se pulloposkinen "sosiaalisempi Putin", kun oikea bunkkeripappa kyhjöttää kammiossaan ja pelkää salamurhia, vallankumouksia ja pandemioita.
 
Historiaa katsoen kaikki tähän mennessä tapahtuneet Venäjän vallanvaihdot ovat lähteneet liikkeelle tavarapulasta.

1914 Saksa ja Osmania käytännössä sulki Venäjän kauppareitit ja tästä seurasi tavarapula. Sekä edelleen inflaatio. Tapahtumaketju johti sitten Neuvostoliiton syntymään.

Neuvostoliiton hajoaminen lähti liikkeelle käytännössä suljetun talouden kyvyttömyydestä ruokkia kansaa ja asevarustelua. Tästä tuli tavarapula ja inflaatio. Tapahtumaketju johti zenäjän federaation ja lilliputelin valtaannousuun.

Huomionarvoista näissä edellisissä esimerkeissä on että se kokonaisuus vei aina noin vuosikymmenen, mitään yhden yön ihmeitä tuolla ei ole tapahtunut. Olettaisin että nytkin keskushallinnolla on vielä vähän aikaa korjata tilanne kun vatnikki kärsii kärsivällisesti. Mutta tuolla kärsivällisyydellä on rajansa, eli se käänne parempaan pitää tulla. Käytännössä kurjistumisne pitää pysähtyä ja tilanteen alkaa parantua. Korjaaminen saa sitten taas kestää kunhan suunta säilyy. Tältäosin ne vaalit ovat kriittiset, eli lilliputtlein on pakko saada nyt se käänne ylöspäin vaikka zenäjä on uppoamassa vauhdilla. Joten pakkoraossa syydetään viimeiset valuutat siihen että saadan muutaman kuukauden parannus. Mutta kun se parannuskamppanja loppuu niin normaali arki rysähtää päälle. Tässä vaiheessa se usko parempaa tulevaisuuteen loppuu hyvin äkisti. Muutos sitten vaatii sellaisen kokonaisuuden jossa lilliputtelin hallinnon suojaukset kaivetaan pistimellä tukiolle ja lopulta kaavitaan se itse lilliputteli bunkeristaan. Tuolla osataan se että zaarin takia kuollaan, ei peräännytä.
 
Tässä näitä partisaanien edesottamuksia. Ilmeisesti jäi tältä kaverilta päivittämättä 21.12-4.1. väli.
Eli 7.12-20.12 ja 4.1.-17.1.
https://www.reddit.com/r/FreedomofRussia/comments/1997pv1/this_week_in_partisan_a_summary_of_recent/
  • Partisans connected to the Freedom of Russia Legion set fire to a large fuel tank in Voronezh. https:// t. me/VDlegionoffreedom/4425
  • The Freedom of Russia Legion carried out another raid into Belgorod Oblast, this time near the village of Terebreno
  • Sergei Eremeev has been imprisoned & accused of a "terrorist attack" for blowing up a fuel train in the Severomuysky tunnel. The partisan had learnt that the route was being used to transport ammunition, and carried out the attack to stop this. As a result of the explosion, the tunnel had to be closed for 2 days. https:// t. me/rospartizan/2016
  • In Udmurtia, partisans attacked the electrical substation which supplies power to the Izhevsk Electromechanical Plant "Kupol", one of the largest enterprises in the Russian military-industrial complex. https:// t. me/rospartizan/2018
  • On the 11th of December in Omsk, railway infrastructure was set alight on a route leading to several factories. https:// t. me/rospartizan/2019
  • A transformer substation was set on fire near Zhukovsky airport in Moscow, and equipment set alight near the Yeseninskaya railway station. The partisan appears to have escaped capture thus far. https:// t. me/HeraldOfRebellion/650
  • On the 12th of December in Krasnodar, a rail cabinet was set on fire. https:// t. me/HeraldOfRebellion/653
  • On the night of the 17th of December, pro-war "military correspondents" Roman Saponkov & Dmitry Steshin had their apartment doors "foamed shut" by unknown persons in St. Petersburg


  • Partisans destroyed a relay cabinet in Dagestan. A month ago, another cabinet was burnt at the same station. https:// t. me/HeraldOfRebellion/657
  • Partisans lit a SU-34 jet on fire at the Shagol airfield in Chelyabinsk.
  • An explosion was heard on the railway in Sverdlovsk Oblast, near an oil depot. Two explosive devices were used, one of which failed to detonate. https:// t. me/VDlegionoffreedom/4519
  • The headquarters of the 70th Guards Motorised Rifle Regiment was set alight in Chechnya. https:// t. me/i_ponomarev/13275
  • Partisans set fire to the apartment of a propagandist & Sputnik Radio host, Trofim Tatarenkov. https:// t. me/rospartizan/2056
  • In Transbaikalia, a freight train was derailed. https:// t. me/rospartizan/2060
 
Freedom of Russia Legioonan siviilisiipi on julkistanu artikkelin jossa Putinin Venäjää verrataan Hitlerin Saksaan.

Hello! On 27 January, a member of the Free Russia Movement (the civilian wing of the Freedom of Russia Legion) posted this article comparing Putin's government with the Stalinist regime in the USSR, and especially to Hitler's Germany.​

FoRL VDL 🤍💙🤍✊
The following post is translated from https:// t. me/ VDlegionoffreedom/ 4565
r/FreedomofRussia - Putler
"Putler"
r/FreedomofRussia - Free Russia Movement
Free Russia Movement
In English (translated by u/H-in-S-Productions, Info-Legionnaire; notes added in brackets):
Putin is (https:// telegra. ph/ Putin-ehto-Gitler-01-26) Hitler (but not completely yet).

🕯 January 27 is International Holocaust Remembrance Day. It is difficult to talk about such dates, but it is necessary. Because otherwise they tend to repeat themselves. If humanity begins to forget about the learned bloody lessons of its history.
One of my friends from Israel says that the Jews not only forgave the Germans, but were able to resume economic cooperation with them after just a few decades. Compensations were paid, Nazi criminals were convicted (or liquidated), words of public repentance were spoken. This is the recipe, they say.
🗣 I don’t think that Ukraine and Russia will ever succeed like Israel and Germany. Even after decades. Firstly, Germany and Israel are not neighbors. You can leave Germany for the Promised Land. You can't escape Russia. And this is not the first time Moscow has committed genocide on Ukrainian lands. The Holodomor of the 30s was an artificial famine to stifle the resistance of the Ukrainian people and the desire for independence. It is often said that there was famine in Russian territories too. This is true. From “effective” management, collectivization and collective farm construction. And in Ukraine, the Soviets added to this forced confiscation of grain and other products, a ban on harvesting in excess of the norm (let it rot better) and a ban on leaving the villages of the “Holodomor zone”. It was a thinly veiled genocide, the victims of which were millions of Ukrainians.
💬 Now Moscow is waging open genocide. Residential buildings, hospitals and schools are being targeted by rockets. Ukrainian children are confiscated from the occupied territories and sent deep into the RF [ie, Russian Federation] to be melted down, for a forced change of identity, to become Russians. Obedient Mankurts [slang term meaning "unthinking slave", especially non-ethnic-Russians that lost their ethnic identity], from whose memory their origin, homeland and belonging to the Ukrainian nation were erased.
It is incorrect to compare tragedies where more were killed and where less. But the tragedy of Bucha is an episode comparable to the chronicle of war crimes of the Nazis and their colleagues-antipodes, the NKVD officers, during the Second World War. Mass shootings, massacres, executions. All repeats. Hitler built the imperial Third Reich, Putin is building imperial Russia. Hitler faked the attack on the Gleiwitz radio station to invade Poland, Putin came up with the “oppression” of the Russian language and the need to protect Russian speakers to invade Ukraine. And so on and so forth.
Truly, as US Senator Huey Long predicted: the fascists of the future will call themselves anti-fascists. The good news is that Putin and his Reich will end up just like Hitler. ☠️ But it won’t happen by itself. And a day like International Holocaust Remembrance Day is a reason for each of us to think about what we can do to stop the new Hitler. Until he turned to full power. #TextFromSubscriber
👊🏻 (https:// t. me/Legionrf_bot) Subscribe to the Movement (https:// t. me/ +tKABu-XT1Dc4M2Uy) | Our communication bot (https:// t. me/ lsr_official_bot)
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa rajantakana varustaudutaan monella tavalla sisällisotaan. On yksityisarmeijoita, huviloita varustellaan enemmän sotilastukikohdiksi ja eliitti hankkii kaksoiskansalaisuuksia. Ketään yllättämättä Karjala on täynnä näitä korkeimman ryssäeliitin "tukikohtia" ja osalla on vastaavia myös Suomessa. HS näemmä kirjoittelee näistä Karjalan huviloista:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010192246.html

Itse juttuun paneutumatta näillä huviloilla on parikin käyttötarkoitusta ihan pelkän lomailun lisäksi. Ne toimivat kätevästi sotilastukikohtina ja toinen, ehkä tärkeämpi juttu on hyvä pakoreitti jos maa alkaa polttaa jalkojen alla. Kyllä tuo värivallankumous tunnetaan kremlissäkin ja se on ihan validi uhka näille silmäätekeville. Joten ei muutakuin rahaa ulkomaille jemmaan ja helikopteria valmiuteen. Siinä on sitten helppo pakata vaimoa, pikkuvaimoa ja muuta perhettä helikopteriin Datsalla jota puolustaa pieni armeija. Siitä sitten lentää lehauttaa puunlatvoja hipoen mukavalle huvilalle Suomeen. Ei Suomen rajaviranomaiset noita ammu alas ja jos kyytiläisillä on EU kansalaisuus, kuten vaikka Suomen passi niin kyseessä on ihan pieni rajarike. Sakoilla selviää. Noin rehellisesti Airistonhelmenkin käyttö onhelpompi ymmärtää varapaikaksi pakolaishallitukselle kuin hyökkäytukikohtana, rantaan pääsi isommallakin aluksella. Mikäs sen näppärämpää poistua Pietarista kuin kunnon tykkiveneellä tai isommalla kiululla. Mahtuu muutakin mukaan kuin pikkuvaimo(t).

Sitten saadaan ihmetellä että mitäs nyt tehdään kun ei noille suurimmalle osalle ole Suomessa lakipykälää eikä kansainvälisen tuomioistuimen pidätysmääräystä. Eikä täällä saada tunnettuja sotarikollisiakaan tuomittua. Siinä on aikaa vuosikymmen järjestellä lopullisempaa maata itselleen kun Suomi takkuaa kansainvälistensopimusten kanssa ja järjestelee kahdenvälisiä sopimuksia seuraavan idän-ihmeen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa rajantakana varustaudutaan monella tavalla sisällisotaan. On yksityisarmeijoita, huviloita varustellaan enemmän sotilastukikohdiksi ja eliitti hankkii kaksoiskansalaisuuksia. Ketään yllättämättä Karjala on täynnä näitä korkeimman ryssäeliitin "tukikohtia" ja osalla on vastaavia myös Suomessa. HS näemmä kirjoittelee näistä Karjalan huviloista:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010192246.html

Itse juttuun paneutumassa näillä huviloilla on parikin käyttötarkoitusta ihan pelkän lomailun lisäksi. Ne toimivat kätevästi sotilastukikohtina ja toinen, ehkä tärkeämpi juttu on hyvä pakoreitti jos maa alkaa polttaa jalkojen alla. Kyllä tuo värivallankumous tunnetaan kremlissäkin ja se on ihan validi uhka näille silmäätekeville. Joten ei muutakuin rahaa ulkomaille jemmaan ja helikopteria valmiuteen. Siinä on sitten helppo pakata vaimoa, pikkuvaimoa ja muuta perhettä helikopteriin Datsalla jota puolustaa pieni armeija. Siitä sitten lentää lehauttaa puunlatvoja hipoen mukavalle huvilalle Suomeen. Ei Suomen rajaviranomaiset noita ammu alas ja jos kyytiläisillä on EU kansalaisuus, kuten vaikka Suomen passi niin kyseessä on ihan pieni rajarike. Sakoilla selviää. Noin rehellisesti Airistonhelmenkin käyttö onhelpompi ymmärtää varapaikaksi pakolaishallitukselle kuin hyökkäytukikohtana, rantaan pääsi isommallakin aluksella. Mikäs ne näppärämpää poistua Pietarista kuin kunnon tykkiveneellä tai isommalla kiululla. Mahtuu muutakin mukaan kuin pikkuvaimo(t).

Sitten saadaan ihmetellä että mitäs nyt tehdään kun ei noille suurimmalle osalle ole Suomessa lakipykälää eikä kansainvälisen tuomioistuimen pidätysmääräystä. Eikä täällä saada tunnettuja sotarikollisiakaan tuomittua. Siinä on aikaa vuosikymmen järjestellä lopullisempaa maata itselleen kun Suomi takkuaa kansainvälistensopimusten kanssa ja järjestelee kahdenvälisiä sopimuksia seuraanvan idän-ihmeen kanssa.

Sihteeri väsää myös Kela Gold hakemuksen, koska kaikki rajanylittäjät toki on aina apua tarvitsevia ja hätää kärsiviä. Sekä tietenkin täysin varattomia.
 

Vaikka enemmistö venäläisistä pitää sodan hintaa liian korkeana, he eivät pidä sodan alkamista virheenä. Ylivoimainen kolmen neljänneksen enemmistö kannattaa Venäjän armeijan toimia Ukrainassa ja uskoo sodan päättyvän Venäjän voittoon.

Kaikissa näissä pitäisi olla jatkokysymys, mikä riittää voitoksi? Vaikka ei tuolla taida olla väliä, kun ei kukaan ole keräämässä tyytymättömien pottia.
 
Viimeksi muokattu:

Vankeinhoitolaitos: Aleksei Navalnyi on kuollut

Nyt mitataan opposition munat, tuleeko aseellinen kapina? Vai tyydytäänkö katselemaan sivusta kuten Boris Nemtsovin kuoleman aikaan.
Ei takuulla tule aseellista kapinaa, vaan apaattista mukautumista järjestelmään.
 
Venäjällä on omanlaisensa demokratia, saa elää kun kannattaa puttinia. Puttin epäitsekkäästi ajaa koko venäjän ideaa .
Näin etenee puttinin vaalikampanja.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top