Venäjän talous

No, jotakin Venäjän talouden tilasta kertonee sekin että heidän omienkin sanojensa mukaan mm. panssarivaunukaluston modaukset ja uuden kaluston toimitukset tökkivät pahasti, ovat osittain jopa kokonaan jäissä ja suunnitellut aikataulut ovat joutaneet roskikseen jo ajat sitten.
Tämä on kuitenkin asia josta ei heillä ihan ensimmäiseksi varmaankaan olla rahahanoja kääntämässä kiinni?!

Vaikka näin lomapäivänä vettä sateleekin, tuollaiset uutiset piristävät mieltä.
 
Eiköhän nämä kaikki ole vain luonnollisia seurauksia:
A) öljyn ja kaasun hinnan laskusta, likimain kolmannekseen siitä mihin Venäjän valtion talous totuttautui/budjetoi ennen hyökkäystään Ukrainaan..
B) länsimaiden pakotteista, jotka ennen kaikkea lopetti suurimman osan investoinneista Venäjälle ym. ym.
C) Venäjän hallinnon päätöksistä, käyttää järjetön ja suhteeton osuus yhteiskunnan varoista sotimiseen, varustautumiseen, sisäisen järjestyksen valvontaan sekä poikkeustilan ylläpitoon jne.
D) Putinin, hänen puolueensa kaaderien sekä oligarkkien itselleen sekä omiin hankkeisiinsa kavaltama osuus valtion varoista.
C) Rakenteellisen korruptioon kuluneet yhteiskunnan ja kansalaisten varat sekä rahastojen tyhjennys
E) Yleisesti vastuuttomaan ja hallitsemattomaan taloudenpidon, hankkeiden jne. seurauksina kadonneet varat jne.

Varmasti on paljon muutakin mihin yhteiskunnan varat ovat kadonneet..

Mitä ilmeisemmin Venäjällä ollaan jo siinä vaiheessa että vararahastot lienee syöty, jopa eläkerahastoja myöten. Julkisuudessa voidaan toki antaa erilaista tietoa mutta kukaan ei tiedä kuinka paljon em. rahastojen varoista on jo alkuunsa kadonnut erilaisiin väärinkäytöksiin, oligarkeille, korruptioon jne.

Emme myöskään tiedä onko joko aloitettu ja kuinka suuressa laajuudessa ns. setelirahoitus eli katteettoman rahan syöttö markkinoille. Tämä on kuitenkin jo tässä vaiheessa enemmän kuin todennäköistä. Venäjän kokoinen, huomattavan suljettu kansantalous (140 miljoonaa asukasta) kestää, ainakin jonkin aikaa, suunnitelmallisen ja tarkkaan ohjatun/hallitun setelirahoituksen. Mutta se tulee jatkuessaan johtamaan hallitsemattomaan inflaatioon sekä yhteiskunnallisten ja talouden rakenteiden romahdukseen. Varsin pian ollaan tilanteessa jossa tavalliset venäläiset tulevat laajamittaisesti kohtaamaan todellista hätää omasta toimeentulostaan. Tämä tilanne tulee todennäköisesti vaatimaan Putinin diktatuurilta huomattavasti laajempaa sisäisen väkivallan käyttöä hallintonsa säilyttämiseksi kuin tällä hetkellä käynnissä olevat sotatoimet naapurimaita vastaan.

Länsimaiden ei sinällään tarvitse tehdä mitään. Riittää kun seurataan tilannetta ja varustaudutaan puolustautumaan Venäjän mahdollisesti toteuttamia, omien rajojensa ulkopuolelle suuntautuvia agressioita, provokaatioita ja jopa suoranaisia sotatoimia vastaan.

Venäjän diktatuurihallinto tulee absoluuttisen varmasti tuhoamaan oman yhteiskuntansa talouden täysin omilla päätöksillään. Jää nähtäväksi johtaako tuleva romahdus laajempaan sisäiseen valtataisteluun, väkivaltaan ja/tai samanlaiseen yhteiskunnalliseen sekä kansallisuuksien hajaannukseen kuin Neuvostoliiton romahtaessa. Vielä toistaiseksi uskon että muutokset tulevat tapahtumaan pääosin rauhallisin keinoin.

Luonnollisesti kaikista vaikeuksista tullaan syyttelemään länsimaita jne. Toisaalta länsimaiden (Euroopan ja erityisesti naapurimaiden) on syytä varautua myös Venäjän sisäiseen inhimilliseen katastrofiin.

Toi kohta Rakenteellinen korruptio on varmastikin vieläkin pahempi rasti kun täällä ihan ensiksi edes osataan kuvitella. Mieti mitä saadaan aikaiseksi, kun ihan jokainen porras vetää välistä o_O :eek:
 
Siemens pakenee Venäjältä.
http://graniru.org/opinion/portnikov/m.262721.html
"Muistetaan että kyse on yrityksestä, joka oli muita enemmän kiinnostunut tuloista Venäjällä ja oli jyrkkästi sanktioita vastaan. Jo Keser kävi tapaamassa Putinia heti Krimin anneksion jälkeen - silloin tätä tapaamista arvioitu avoimena Venäjän regimen tukemisena. Siemensin kiinnostus näistä yhteyksissä on selvä: maassa voi helpommin kasvattaa tuloja ei kilpailun vaan hyvien suhteiden kautta valtion mafian kanssa, siksi tekisi mieli jäädä pitemmäksi aikaa. Silloin kun länsimäiset liikemiehet kutsuvat Putinin Venäjää "lumiseksi Nigeriaksi", ne tarkoittavat juuri tätä - valtavasti rahaa, jota voi ottaa käyttöön, kunhan sopii maan johtajan kansa. Siksi Putinin ja Keserin valokuva ei ollut mitään tavallinen valokuva, vaan seteli".

Venäjä on toksinen alue sivistynelle bisnekselle. Helpo raha joka hetkellä voi muuttua raskaisin kokemuksiin - rikossyytteisiin, maineen tahramiseen, rehellisyyden kyseenalaistamiseen. Ja lopulta rahamenetykseen, jota mikään Putinin siunaus ei korvaa, eikä mitään valokuva verenimijän kanssa.
Venäjältä voi vain paeta.
 
Viimeksi muokattu:
EU asetti uusia Venäjä-pakotteita – Venäjä: ”Vihamielisiä ja vailla pohjaa”

Euroopan unioni asetti perjantaina uusia Venäjä-pakotteita.
Tuoreet pakotteet kohdistuvat kolmeen Venäjän kansalaiseen ja kolmeen venäläisyhtiöön.
Pakotteiden taustalla on saksalaisen teollisuusjätti Siemensin kaasuturbiinien päätyminen Krimin niemimaalle, jonka Venäjä liitti itseensä Ukrainasta 2014. EU ei ole hyväksynyt Krimin valtausta ja on kieltänyt eurooppalaisyhtiöiltä liiketoiminnan alueella.

Venäjä ilmaisi nopeasti suuttumuksensa pakotteisiin. Maan ulkoministeriö ilmoitti olevansa syvästi harmissaan EU:n päätöksestä. Venäjän mukaan nyt asetetut pakotteet ovat "vihamielisiä ja vailla pohjaa". Venäjä ilmoitti miettivänsä vastatoimia.
– Näemme tämän Berliinin aloitteesta tehdyn askeleen vihamielisenä ja vailla pohjaa, ministeriö sanoi ja ilmoitti Venäjän varaavan oikeuden vastatoimiin.

Siemens sai selville, että neljä sen Venäjälle myymää turbiinia on siirretty salaa Krimille. Tämän seurauksena saksalaisyhtiö ilmoitti luopuvansa vähemmistöosakkuudestaan venäläisyhtiö Interautomatikassa, johon nyt kohdistettiin pakotteita.
Venäjän ulkoministeriön mukaan pakotteet asetettiin liiketoimiin liittyvän erimielisyyden takia, joka on "politisoitu naurettavuuksiin asti". Se ilmoitti, että pakotteista mahdollisesti seuraavat taloudelliset tappiot Siemensille ja muille Venäjällä toimiville saksalaisyhtiöille ovat EU:n ja Saksan hallituksen harteilla.
Yksi pakotelistalle joutuneista henkilöistä on Venäjän varaenergiaministeri Andrei Tsherezov. Pakotteet tietävät kohteille varojen jäädytystä ja matkustuskieltoa.
http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005315007.html
 
Pertti Rönkkö Havaintoja Saksanmaalta
21 hrs ·
Saksan edellisestä liittokanslerista Gerhard Schröderistä (sd) on tulossa medialähteiden mukaan venäläisen öljykonserin Rosneftin hallituksen jäsen. Hän johtaa ennestään Itämeren ali maakaasua Venäjältä Saksaan johtavan Nord Stream-yhtiön hallintoneuvostoa. Kuvassa Gerhard Schröder (vasemmalla) yhdessä Päivi ja Paavo Lipposen kanssa Kiasma-näyttelyn avajaisissa Berliinissä Salon Dahlmannissa.

20621172_10155063206083542_7068006197959489071_n.jpg
 
Suurin osa toki näistäkin perustuu toki ROSSTAT:in omiin lausuntoihin ja tutkimuksiin joita ei aivan puolueettomina voi pitää. 2012-2017 ROSSTAT oli oma riippumaton elimensä, mutta se on siirretty tänä vuonna Venäjän talousministeriön alaisuuteen.

Onko siirrolla jotain tekemistä sen kanssa että Putin ja Venäjän talousministeri suuttuivat ROSSTAT:ille tämän julkaistua alkuvuodesta tietoja siitä, että teollisuus maassa on hiipunut ja kansalaisten reaalitulot laskeneet? Mahdollisesti. Ainakin ROSSTAT nyt raportoi huomattavasti ruusuisempaa tulevaisuutta Venäjän taloudelle.

Joko ROSSTAT:in siirto talousministeriön alaisuuteen oli se merkitsevä tekijä koko Venäjän talouden kannalta jota kukaan ei nähnyt - tai sitten kaikki on sitä miltä näyttää.
 
Onko siirrolla jotain tekemistä sen kanssa että Putin ja Venäjän talousministeri suuttuivat ROSSTAT:ille tämän julkaistua alkuvuodesta tietoja siitä, että teollisuus maassa on hiipunut ja kansalaisten reaalitulot laskeneet? Mahdollisesti. Ainakin ROSSTAT nyt raportoi huomattavasti ruusuisempaa tulevaisuutta Venäjän taloudelle.

Venäjän bruttokansantuote kasvoi yli 2,5% vuoden toisella neljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. Pakotteita lienee pakko kiristää entisestään, koska Venäjän talous ei romahtanut olemassaolevien pakotteiden seurauksena.

Ainakin Yhdysvalloissa on kovastikin halukkuutta sanktioida ylipäätänsä kaikki Venäjän ja lännen välinen taloudellinen yhteistyö, siis ei pelkästään yhteistyön venäläinen osapuoli vaan myös ne läntiset yritykset tai yksityishenkilöt, jotka investoivat Venäjälle tai tekevät strategisilla sektoreilla kauppaa Venäjän kanssa.

Nykyiset pakotteet aiheuttivat vain sen, että ne potkivat venäläisiä persuuksille monipuolistamaan omaan talouttaan - asia missä Venäjä onnistui yllättävän hyvin. Eli käyttöön on otettava kovemmat keinot.
 
Läpäisit vyökokeen ennätysnopeasti, sensei :D
 
"Venäjän eristys on meneillaan. Mutta Putinin regimen pelastamiseksi ei sujuu tarpeeksi nopeasti. Venäjän federaation tullilaitoksen mukaan Venäjän osuus maailman viennissa oli v 2012 2,86%, mutta vuonna 2016 - 1,46%. Lasku oli melkein puolella. Näin nopean eristämisen esimerkkeja ei ole paljon. Mutta samalla RIA novosti iloisesti ilmoittaa että Iranin kanssa kauppavaihto kasvoi jopa kaksinkertaiseksi. Rogozin, se mies jota ei päästetty Romaniaan, kävi Iranissa visiitin kanssa ja palattuaan sieltä juhlallisesti ilmoitti Solovjevin ohjelmassa sitä miten suuret suunnitelmat odottaa tästä yhteistyöstä Islamivaltion Iranin kanssa. Iranian lähestyminen, ja jatkossa, mistä sen tietääkin millä piru leikkii, vaikkapa Pohjois-Korean kanssa -jokaisen venäläisen patrioitin unelma :D"
:cool:

http://www.kasparov.ru/material.php?id=598E96ECD3A58
 
Kaksi viimeaikaista "pientä uutista", jotka minusta kertovat paljon Venäjän talouden oikeasta tilasta:
- Viralliset taloustilastot otettiin valtion haltuun
- Rajalla napataan kiinni auto, jolla yritettiin salakuljettaa liki sata kiloa Oltermannia.
 
Eikö sinun tulisi huolehtia enemmän Ukrainan taloudesta kuin Venäjän taloudesta?

Venäjän talous ei ole romahtamassa edes nykyisillä alhaisilla energian hinnoilla, koska Venäjä on onnistunut sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja talouden uudistus on jopa onnistunut monilla sektoreilla. Edes Venäjän täydellinen eristäminen kaikesta ulkomaankaupasta ei riitä, koska maa tulee parhaimmillaan toimeen pelkästään sisäisillä voimavaroillaan. Venäjän talouden romahduttaminen edellyttäisi Venäjän polittisen järjestelmän sisäistä sortumista, mitä ei juuri nyt ole nähtävissä.

Jäämme seuraamaan miten USA:n kongressin yritys eristää Venäjä ja EU täydellisesti toisistaan onnistuu. Eurooppalaiset yritykset, jotka tekevät tuottoisaa bisnestä Venäjän kanssa, tulevat vastustamaan tätä. Eli homma ratkeaa siihen, miten paljon eurooppalaiset poliitikot ovat valmiita suutelemaan USA:n saappaita.

Ukrainasta voisi sanoa sen, että maa on onnistunut ryssimään asiansa vaikka länsi on yrittänyt auttaa sitä kaiken tavoin taloudellisesti. Ukrainaan on kaadettu saavikaupalla valuuttaa erilaisina avustuksina, mutta ei vain auta.

Mistä asia johtuu Maidan? Miksi Venäjä pärjää vaikka sen talous yritetään tuhota pakotteilla, mutta Ukraina ei pärjää vaikka sitä yritetään auttaa kaikin keinoin?
 
Kaksi viimeaikaista "pientä uutista", jotka minusta kertovat paljon Venäjän talouden oikeasta tilasta:
- Viralliset taloustilastot otettiin valtion haltuun
- Rajalla napataan kiinni auto, jolla yritettiin salakuljettaa liki sata kiloa Oltermannia.
Mitä tarkoitat taloustilastojen "valtion haltuun ottamisella"? Tietääkseni Rosstat eli Venäjän tilastokeskus on aina ollut valtionhallinnon alainen.

Niin, Venäjän tulliviranomaiset noudattavat lakia estäessään sanktioitujen elintarvikkeiden tuonnin maahan.
 
Financial Times: Russia’s GDP growth accelerates in 2Q as recovery takes hold

https://www.ft.com/content/434a2a7d-9e53-36cb-a99f-3347f6db1980

Bruttokansantuote kasvoi 2,5% vuoden toisella neljänneksellä. Capital Economicsin asiantuntija William Jackson ennustaa 2,3% kasvua tälle vuodelle ja 2,5% kasvua ensi vuodelle. Näin siis nykyisellä öljyn hinnalla. Jos öljyn hinta kallistuu, kasvu tulee olemaan myös suurempaa.
 
Back
Top