Unkari kumartelee vaan ryssiä. Jenkit ja Israel ehkä itsekin harrastavat ilman lupaa naapurin tontille kävelyitä, ja ei sitä viitsi julkisesti kutsua rikolliseksi toiminnaksi.
Loppuuko ryssältä ukot vai into? Kohta tiputaan alle kilo-örkin päivälukuihin? Pitääkö tässä oikein huolestua, ettei erikoisoperaatio menekkään niin hyvin kuin luvataan?
Minun silmään lattiassa on muovimatto, ovensuussa oli matto hieman kuprulla jo. Ja aivan yhtä laadukkaat materiaalit oli seinissäkin, kun kameran valo heijastui joka seinästä.
Tätä olen ihmetellyt, että miksi Trumpilta kysytään yhtään mitään? Eihän hän käsittääkseni ole mikään puolueensa edusmies? Eikös hän ole juuri nyt vain tavallinen puolueen jäsen? Eli hänellä ei pitäisi olla mitään sananvaltaa oikeastaan mihinkään?
Luulisi sitä yön pimeydessä saavan miinoitettua käsipelilläkin asemien edustan, edes muutaman kymmenen metrin päähän asemista. Olettaen, ettei vastustajan asemat ole alle 100m etäisyydellä?
Ehkä tuo miinanraivausvaunu kannattaa suojata kunnolla, eihän siellä ole tähänkään asti ollut tankkeja vastassa, joten tuo tykki ja torni on oikeastaan aivan turha tuossa laitteessa.
No noita An-2:ia lienee Ukrainankin lentokenttien reunukset puolillaan? Rakentelee siihen pommikuilun ja se täyteen 20kg pommeja. Sillä lentää jalostamon yli sopivasti munien, ja koko jalostamo on tulessa.
Edit. Ja ehkä tuonkin voisi tehdä ilman pilottia?