SPOL2/19

Kiinnostus maanpuolustusta, järjestyksen- ja lainvalvontaa syttyi minussa yläasteen aikana (n.2013). Yläasteen jälkeen (2015) kouluttauduin puu artesaaniksi, samoihin aikoihin olin aloittanut erilaisten sotilasvarusteiden keräilemisen joka jatkuu myös tänä päivänäkin. Ammattikoulun aikana aloin myös itsenäisesti opiskelemaan sotahistoriaa (enimmäkseen jenkkien näkökulmasta).
2019 koitti kauan odotettu armeijaan astumiseni ja niin yllättävältä kuin se vieläkin tuntuu, pääsin toivomaani koulutushaaraan. Palvelin 9 kuukautta SPOL miehistössä (AUK oli tähtäimessä mutta sinne en päässyt vaikka pisteet ja halukkuus olisivat riittäneetkin), kokeilin myös jälki-AUK:iin jäämistä mutta epäonnekseni koko hommaa ei järjestetty tuona vuona.
2021 käyty puolen vuoden mittainen vartijan koulutus joskaan en sitten päättänyt niihin hommiin töihin jäädä.

Tällä hetkellä erilainen reservitoiminta eli omien sotilastaitojeni ylläpitäminen ja uusien oppien oppiminen on kiinnostuksen kohteenani, sotilaskamppeitten keräily jatkuu ja samoin yritys reservin-AUK:iin ja ehkä myöhemmin PV:lle töihin mikäli mahdollista.
Viimeistään intin jälkeen kiinnostus kotimaista sotilastoimintaa kohtaan räjähti ja opiskelenkin mielelläni kaikenlaista Puolustusvoimiin liittyvää.
Syntymäpäivä
15.04.1999 (Ikä: 24)
Paikkakunta
Lahti
Sukupuoli
Mies
Ammatti
Kela Pummi

Yhteys

ICQ
0

Pisteet

  1. 1

    Korpraali

    10 viestiä.
Top