Hauskoja kuvia

EK

Ylipäällikkö
En tunne asiaa mitenkään, mutta yleisesti mielestäni on aika vaarallista tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä muutamien hautalöytöjen perusteella.

Kun meillä ei ole mitään mahdollisuutta tietää, kuinka edustava otos löydetyt jäänteet ovat aikansa populaatiosta, ei niiden todistusvoimakaan ole mitenkään mahtava.

Voihan se olla, että löydetyt keräilijät olivatkin aikansa eliittimetsästäjiä ja suurin osa muista kuoli erämaahan ilman hautaamisia. Tai toisaalta löydetyt viljelijät olivat täysiä poropeukaloita joille kaikki muut ajan viljelijät nauroivat paskaisesti.

Nykyäänhän on joissakin tutkijapiireissä muotia väittää, että naiset olivat suuria sotureita muinaisina aikoina koska on löytynyt pari hautaa joissa on nainen ja aseita. Vaikka todellisuudessa muinaisina aikoina naisen hautaaminen aseiden kanssa saattoi aivan yhtä hyvin olla jopa loukkaus koska me emme tunne kyseisiä kulttuureita riittävästi sanoaksemme mitään varmaa asiasta.
Joo, mutta kun niitä muitakaan lähteitä ei ole. Jostain on pakko aloittaa. Lisäksi niitä uusia hautalöytöjä verrataan aiempiin, että saadaan kattavampaa kokonaiskuvaa. Jos ei halua käyttää lähteitä, niin tietysti aina on Trevor Ravenscroftin teoksessaan Pyhä keihäs lanseeraama automaattikirjoitus-menetelmä. Siinä ei ajatella, vaan annetaan laajemman "maailmansielun" vallata ruumis ja kirjoitetaan tajunnanvirtana silkkaa faktaa. "Wie es eigentlich gewesen ist" sanoi jo Ranke aikoinaan. Itse tosin pitäydyn mieluummin niissä lähteissä.

Postmoderni historiantutkimus taas lähtee siitä, että lähteillä ei ole merkitystä. Niistä voi huviksi ottaa pohjan tai lähtökohdan, mutta historia on silkkaa tarinaa. Ja se, jolla on paras tarina, voittaa tieteellisen mulukunmittauksen. Mutta en minä tuostakaan ole oikein innostunut. Tietenkin saman asian voi tulkita monella eri tavalla, mutta johonkin niiden tulkintojen pitäisi pohjata.

Jos populaation koon kasvu/ylläpito pidetään mittarina niin metsästäjä-keräilijät elelivät varmastikin populaationsa kantokyvyn rajoilla. "Siellä kuoltiin, siellä nussittiin..." eli khyyllähän se aika rajua touhua on varmasti ollut. Nykymittapuulla semi-agraari yhteiskunnista, jotka edustavat kuolleisuutensa & kuokkansa kanssa aika likeistä jatkumoa ensimmäisiin maanviljelijöihin, voidaan todeta "ei hyvin mene". Tämä on kuitenkin "se" raja joka "tähän" on tuonut. Eli "sekin" on ilmeisesti parempi kuin keräily.
Joo ja ei. Oikeastaan monet metsästäjä-keräilijät ovat rajoittaneet syntyvyyttä, voimakkaastikin. Osittain siksi seksuaalisuuteen on liitetty monia tabuja. On rajoitettu sitä, kuka saa lisääntyä jne. Äärimmäiset esimerkit, joista luin varmaankin David Reubenin Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistämutta et ole koskaan uskaltanut kysyä -teoksesta, joskus yläluokilla. Siinä kuvailtiin hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka joissakin sani- tai aboriginaali-yhteisöissä silvottiin sukuelimiä lisääntymisen vaikeuttamiseksi. Nykyinen Afrikan tietyissä osissa yleinen naisten sukuelinten silpominen on osin tätä perää. Kuitenkin jotkin heimot silpoivatkin miesten sukuelimiä. Kikkelin murjominen niin, että yhdytä sattuu, vähentää heimon lapsilukua aika radikaalisti. Tai jos virtsaputki on viilletty alhaalta poikki niin, että siemenneste (ja tietysti myös virtsa) tippuukin alas sieltä, eikä pippelin päästä. Siinäpä sitten onkin sihtaamista, että saa siemenet pudotettua juuri oikeaan kohtaan "pommari-menetelmällä" ja naisen on aika helppo välttyä tulemasta raskaaksi, kun sopivalla hetkellä ihan pikkuisen liikahtaa. Itseasiassa miesten sukuelinten silpominen on kokonaisuuden kannalta turvallisempaa, sillä naisille synnytys on aina riski. Sitä ei tarvitse enää lisätä aktiivisin toimenpitein genitaaleja mutiloimalla.

Mutta menipä taas pikkuisen OT:ksi. Laitetaanpa joku hauska kuva vielä tähän. Tässäpä vanha kunnon listaus synnyinmaakuntani aktiviteeteista:
12227815_1687164134831830_7732800370811451030_n.jpg
 
inscout

Respected Leader
Joo, mutta kun niitä muitakaan lähteitä ei ole. Jostain on pakko aloittaa. Lisäksi niitä uusia hautalöytöjä verrataan aiempiin, että saadaan kattavampaa kokonaiskuvaa. Jos ei halua käyttää lähteitä, niin tietysti aina on Trevor Ravenscroftin teoksessaan Pyhä keihäs lanseeraama automaattikirjoitus-menetelmä. Siinä ei ajatella, vaan annetaan laajemman "maailmansielun" vallata ruumis ja kirjoitetaan tajunnanvirtana silkkaa faktaa. "Wie es eigentlich gewesen ist" sanoi jo Ranke aikoinaan. Itse tosin pitäydyn mieluummin niissä lähteissä.

Postmoderni historiantutkimus taas lähtee siitä, että lähteillä ei ole merkitystä. Niistä voi huviksi ottaa pohjan tai lähtökohdan, mutta historia on silkkaa tarinaa. Ja se, jolla on paras tarina, voittaa tieteellisen mulukunmittauksen. Mutta en minä tuostakaan ole oikein innostunut. Tietenkin saman asian voi tulkita monella eri tavalla, mutta johonkin niiden tulkintojen pitäisi pohjata.

Joo ja ei. Oikeastaan monet metsästäjä-keräilijät ovat rajoittaneet syntyvyyttä, voimakkaastikin. Osittain siksi seksuaalisuuteen on liitetty monia tabuja. On rajoitettu sitä, kuka saa lisääntyä jne. Äärimmäiset esimerkit, joista luin varmaankin David Reubenin Kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistämutta et ole koskaan uskaltanut kysyä -teoksesta, joskus yläluokilla. Siinä kuvailtiin hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka joissakin sani- tai aboriginaali-yhteisöissä silvottiin sukuelimiä lisääntymisen vaikeuttamiseksi. Nykyinen Afrikan tietyissä osissa yleinen naisten sukuelinten silpominen on osin tätä perää. Kuitenkin jotkin heimot silpoivatkin miesten sukuelimiä. Kikkelin murjominen niin, että yhdytä sattuu, vähentää heimon lapsilukua aika radikaalisti. Tai jos virtsaputki on viilletty alhaalta poikki niin, että siemenneste (ja tietysti myös virtsa) tippuukin alas sieltä, eikä pippelin päästä. Siinäpä sitten onkin sihtaamista, että saa siemenet pudotettua juuri oikeaan kohtaan "pommari-menetelmällä" ja naisen on aika helppo välttyä tulemasta raskaaksi, kun sopivalla hetkellä ihan pikkuisen liikahtaa. Itseasiassa miesten sukuelinten silpominen on kokonaisuuden kannalta turvallisempaa, sillä naisille synnytys on aina riski. Sitä ei tarvitse enää lisätä aktiivisin toimenpitein genitaaleja mutiloimalla.

Mutta menipä taas pikkuisen OT:ksi. Laitetaanpa joku hauska kuva vielä tähän. Tässäpä vanha kunnon listaus synnyinmaakuntani aktiviteeteista:
Katso liite: 51796
Esitin asiani huonosti.

En mitenkään halunnut kritisoida sinun ja @Bwana keskustelua tai esittämiänne näkökantoja (joista minä tiedän mitättömän vähän jos sitäkään). Kommenttini oli yleinen liittyen mielestäni joidenkin tutkjoiden liian pitkälle viemiin tulkintoihin vähäisillä faktoilla. Tällä en tahtonut myöskään sanoa, etteikö vähäisillä faktoilla voisi käydä keskustelua tai esittää teoreemia vaan sitä, että jotkut julkaisevat kovin voimallisia kantoja tiedoilla, joiden reliabilitetti (tai edes validiteetti) on kyseenalainen.

Postmodernismi on oma asiansa kokonaan enkä tarkoittanut sitä. Mutta sen verran sanon, että nähdäkseni postmodernistinen ajattelu on oikeassa nähdessään todellisuuden alisteisena subjektiiviselle tulkinnalle, mutta toisaalta väärässä sanoessaan, ettei objektiivista todellisuutta ole olemassakaan (menemättä asiaan ja sen tulkintoihin syvemmin).

Lyhyesti sanottuna oma kantani on, että vaikka todellisuus onkin subjektiivista, me voimme ja meidän pitää pyrkiä objektiiviseen todellisuuteen tieteellisen menetelmän kautta vaikka emme inhimillisesti katsoen koskaan voikkaan sitä saavuttaa.
 
Tuo on varmasti totta, mutta silti se tutkimus vain pitää joihinkin lähteisiin pohjata. Kyllä ne tutkijat (yleensä) ne lähteiden rajoitukset tietävät ja ymmärtävät. Sitä jopa opetetaan aika paljon opinnoissa. Esihistoriaakin on tutkittu melkoisen paljon ja kokonaiskuva on jo melkomoinen. Ja tuo postmodernismin pohdintasi on aika samanlaista, mihin itse olen päätynyt. Se pelkkiin lähteisiin hirttäytyminen on äkkiä tiensä päässä, eli jos esim. poliittisessa historiassa jotain asiapaperia ei löydy, niin sitä ei ole olemassa (Hitler ei tiennyt holocaustista, koska hänen määräystään sen käynnistämisestä ei ole löytynyt). Sama juttu toisin päin, eli Kleopatra oli musta, koska hän oli Egyptin kuningatar ja koska Egypti on Afrikassa ja afrikkalaiset ovat mustia, oli Kleopatrakin musta (ns. musta Kleopatra -teoria, jossa autuaasti unohdetaan Ptolemaios-suvun tausta ja sisäsiittoisuus).

Hyvä esimerkki tuosta hatarien johtopäätösten tekemisestä on mielestäni se legendaarinen Valittujen Palojen artikkeli "Hauta vuodelta 198(jotain)". Siinä tulevaisuuden tutkijat pääsivät tutkimaan hautakammiota jostain 1980-luvulta (en muista tarkkaa vuosilukua, eikä pikainen Googletuskaan auttanut), jolloin kuvitteellinen ydinsota oli käyty. Siinä esiteltiin yhdistettyä pää- ja kaulakoristetta (vessan rinki ja kansi), kaulakorua (kylpyammeen tulppa ketjuineen), sarkofagia (kylpyamme) jne. Tämä on tietysti fiktiivinen scifi-novelli, mutta hauska sellainen, koska lukija tietää esineiden todellisen käyttötarkoituksen.

Välillä tulkinnoissa voidaan mennä metsään rajustikin, mutta silti jostain ne tulkinnat pitää aloittaa. Tuo aiemmin mainitsemasi naissoturi on sinänsä ihan validi päätelmä, että siinä haudassa oli aika paljon kaikkea arvokamaa. On vähän epätodennäköistä, että hautaan olisi pilkkamielessä laitettu aarre ja miekka, joka kuitenkin oli melkoinen statussymboli tuohon aikaan. Niistä naissotureista itse asiassa jonkin verran mainintoja aikalaiskuvauksissa, mutta niitä on pidetty virheellisinä. Nyt sitten nuo hautalöydöt tuntuisivat vahvistavan ne.

Kuitenkin itse pidän yhtenä mahdollisuutena, että miekka liittyykin valtaan, eli nainen ei ole välttämättä suoraan soturi, vaan paremminkin johtaja. Viikingeistä kuitenkin tiedetään, että miesten lähtiessä retkilleen, talonpito jäi emännän harteille. Niinpä ei mielestäni ole lainkaan mahdotonta, että myös kylän/klaanin/heimon/käytä mitä nimeä haluat johtajuus on voinut olla oikein pyrevän naisihmisen hartioilla. Tähän viittaa myös se, että naisia on haudattu laivahautoihin, jotka eivät olleet kuitenkaan ihan jokaisen viikinkisoturin uran päätepiste. Kuten mainittua, naissotureista viikinkiporukoissa on mainintoja, mutta ne ovat sitten vähän poikkeuksia. Jos heitä olisi ollut "yleisesti" tai "paljon", siitä uskoakseni olisi mainittu useamminkin. Silti en sitä naissoturia lähtisi suoralta kädeltä tyrmäämään. Joskus se yksinkertaisin selitys voi pitää paikkansa.

Ja laitetaanpa taas se "hauska" kuva. Ei ole oma, mutta tässä on mielestäni melkoisen miehekäs lentolaite.
 
Liitteet

  • Amfibiotraktori.jpg
    Amfibiotraktori.jpg
    192.5 KB · Luettu: 69

Tässä se taas nähdään! Vanha viidakon sananlasku sanoo: "Hän, joka vääntää itseään viisaampien ja tietävämpien kanssa perjantai-iltana maistaa katkeraa viiniä". Ja kyllä on hapanta:)!

Esihistorian tietämys on tosiaan lisääntynyt ja kasvaa kaiken aikaa. Mutta siitä esitetyt väitteet lisääntyvät kuitenkin ehkä nopeammin ja joskus perusteettomammin kuin tietämys. Kuten hyvin tiedät, tutkimusraha seuraa trendejä, ei aina tiedettä.

Tuo mitä sanot naissoturin tulkinnan validiteetista on totta. Mutta haluan perustella analogiani:

Jos nyt mennään 2000 vuotta eteenpäin ajassa, ja joku sen aikainen arkelogi kaivaisi auki suomessa kaksi hautaa, hän löytäisi 2 vainajaa:

1. Haudassa 1 vainajalla on hauta täynnä kunniamerkkejä. Toinen toistaan suurempia ja hienompia. Vainaja olisi puettu kalliisiin pukuihin.
2. Haudassa 2 vainajalla olisi 1 kunniamerkki ja vainajan vaatteet olisivat heikkolaatuiset.

Looginen johtopäätös olisi se, että vainaja 1 oli suuri sotasankari. Ja vainaja 2 oli kuli tai ainakin mitätön mies.

Todellisuudessa vainaja 2 saattoi olla mies, joka taisteli urholllisesti sodassa ja kaatui tasitelussa kun taas vainaja 1 oli poliitikko/liikemies, joka ei koskaan sodasta mitään tiennytkään, mutta sai mitalinsa (jotka ovat monet jopa samanlaisia kuin sodassa saadut) istumalla ryyppäämässä saunassa. Vain muutama vuosikymmen erottaa nämä tulkinnat eri symbolien kesken.

Miten siis me voimme olettaa tuntevamme kauan sitten kuolleiden kulttuurien arvomerkkien merkityksen kun emme aina voi edes tunnistaa nykyaikaisten arvomerkkien symbolista arvoa?
 
"Viisaampien ja tietävämpien..." Meikäläinen on aina tunnistanut omat rajoituksensa ja naapurin Hullu-Olli poislukien, en pidä itseäni ketään viisaampana. Ei näissä keskusteluissa minun tavoitteenani (yleensä) ole mikään voittaminen, vaan keskustelu. Asioita voi lähestyä eri kantilta ja moni näkemys voi olla yhtä totta keskenään.

Kyllä minä ymmärrän, mitä tarkoitat ja mielestäni olet oikeassa. Silti näissä käsittelemissämme esimerkkitapauksissa asia voi olla hieman toisin. Lisäksi vain tyhmä arkeologi jättäisi huomioimatta niiden vainajien löytöpaikan muut piirteet. Vainaja 1 on ilmeisesti hautausmaalla ja vainaja 2 ei. Ja siihen päälle esim. taistelussa syntyneet vammat. Mutta tämä tästä.

Noista lähteistä ja niiden tulkinnoista nostan vielä omaa häntääni sen verran, että aikoinaan 2000-luvun alussa olimme Petroskoissa isossa seminaarissa. Siellä eräs venäläinen tutkija esitteli suurta läpimurtoaan, jossa kertoi ns. "laukkukauppiaiden" olleen oikeasti todella varakkaita miehiä, jotka käärivät hyvät hillot kaupalla Suomeen. Kuitenkaan he eivät tienanneet niitä suuria voittojaan sillä kangas/neula/rihkamakaupalla, vaan viljakaupalla. On vain suomalaista propagandaa, että laukkuryssät olivat köyhiä ja kurjia ja valikoimat rajallisia. Todellisuudessa Vienalaiset laukkukauppiaat elättivät koko Itä- ja Pohjois-Suomen tuomalla sinne viljaa, jota muualta ei saatu. No, sinänsä en hirveästi epäile, etteikö tämä osittain pitäisi paikkaansa. Tiedän, että pitkin 1800- ja 1900-lukua Suomesta painuttiin Itä-Karjalaan ja Kuolaan leivän perässä, etenkin nälkävuosina ja ensimmäisen maailmansodan aikaan. Silti oli pakko kysyä, että miksi ne olivat niitä "laukkukauppiaita". No kuulemma, koska kantoivat kauppatavarat selässään. Sitten oli pakko kysyä, että montako 40-50 kilon jauhosäkkiä se yksi mies jaksaa tiettömässä korvessa selässään Kantalahdesta Kainuuseen kerralla kantaa ja saako se siitä jauhosäkistä niin paljon voittoa työmäärään nähden, että se sillä rikastuu? Että voiko olla mahdollista, että ne laukkuryssät oli erikseen ja viljakauppiaat erikseen?

Vittu, on sitä hölömö, kun mennee toisten hyvät teoriat tyhmällä tavalla pillaamaan. PERKELE! Tosin mielestäni vielä hölmömpiä olivat ne, jotka väittivät, että meneehän sitä monta säkkiä kerralla selässä ja eihän se ole kuin yksi kullinluikaus tulla jonkun Pieningänsalon läpi jalkapelissä tuommoisen lastin kanssa.

Edelleenkin mieleeni tulee se englantilainen professori, joka BBC:n (British Broadcasting Corporation, ei se toinen BBC) historiadokumentissa nauroi väitteille Rooman legioonalaisten 30 km:n päivämarsseista. "Kyllähän me kaikki ymmärrämme, että eihän ihminen jaksa kävellä 30 km yhdessä päivässä." Joo, ei varmaan sillä mahalla jaksakaan.

Ja vielä loppuun kuva, että ei ole taas ihan silkkaa OT:tä. Nietzschen hengessä minä tein tänään filosofiaa vasaralla!
Filosofiaa.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Hilan lukko

Ylipäällikkö
"Viisaampien ja tietävämpien..." Meikäläinen on aina tunnistanut omat rajoituksensa ja naapurin Hullu-Olli poislukien, en pidä itseäni ketään viisaampana. Ei näissä keskusteluissa minun tavoitteenani (yleensä) ole mikään voittaminen, vaan keskustelu. Asioita voi lähestyä eri kantilta ja moni näkemys voi olla yhtä totta keskenään.

Kyllä minä ymmärrän, mitä tarkoitat ja mielestäni olet oikeassa. Silti näissä käsittelemissämme esimerkkitapauksissa asia voi olla hieman toisin. Lisäksi vain tyhmä arkeologi jättäisi huomioimatta niiden vainajien löytöpaikan muut piirteet. Vainaja 1 on ilmeisesti hautausmaalla ja vainaja 2 ei. Mutta tämä tästä.

Noista lähteistä ja niiden tulkinnoista nostan vielä omaa häntääni sen verran, että aikoinaan 2000-luvun alussa olimme Petroskoissa isossa seminaarissa. Siellä eräs venäläinen tutkija esitteli suurta läpimurtoaan, jossa kertoi ns. "laukkukauppiaiden" olleen oikeasti todella varakkaita miehiä, jotka käärivät hyvät hillot kaupalla Suomeen. Kuitenkaan he eivät tienanneet niitä suuria voittojaan sillä kangas/neula/rihkamakaupalla, vaan viljakaupalla. On vain suomalaista propagandaa, että laukkuryssät olivat köyhiä ja kurjia ja valikoimat rajallisia. Todellisuudessa Vienalaiset laukkukauppiaat elättivät koko Itä- ja Pohjois-Suomen tuomalla sinne viljaa, jota muualta ei saatu. No, sinänsä en hirveästi epäile, etteikö tämä osittain pitäisi paikkaansa. Tiedän, että pitkin 1800- ja 1900-lukua Suomesta painuttiin Itä-Karjalaan ja Kuolaan leivän perässä, etenkin nälkävuosina ja ensimmäisen maailmansodan aikaan. Silti oli pakko kysyä, että miksi ne olivat niitä "laukkukauppiaita". No kuulemma, koska kantoivat kauppatavarat selässään. Sitten oli pakko kysyä, että montako 40-50 kilon jauhosäkkiä se yksi mies jaksaa tiettömässä korvessa selässään Kantalahdesta Kainuuseen kerralla kantaa ja saako se siitä jauhosäkistä niin paljon voittoa työmäärään nähden, että se sillä rikastuu? Että voiko olla mahdollista, että ne laukkuryssät oli erikseen ja viljakauppiaat erikseen?

Vittu, on sitä hölömö, kun mennee toisten hyvät teoriat tyhmällä tavalla pillaamaan. PERKELE! Tosin mielestäni vielä hölmömpiä olivat ne, jotka väittivät, että meneehän sitä monta säkkiä kerralla selässä ja eihän se ole kuin yksi kullinluikaus tulla jonkun Pieningänsalon läpi jalkapelissä tuommoisen lastin kanssa.

Edelleenkin mieleeni tulee se englantilainen professori, joka BBC:n (British Broadcasting Corporation, ei se toinen BBC) historiadokumentissa nauroi väitteille Rooman legioonalaisten 30 km:n päivämarsseista. "Kyllähän me kaikki ymmärrämme, että eihän ihminen jaksa kävellä 30 km yhdessä päivässä." Joo, ei varmaan sillä mahalla jaksakaan.

Ja vielä loppuun kuva, että ei ole taas ihan silkkaa OT:tä. Nietzschen hengessä minä tein tänään filosofiaa vasaralla!
Katso liite: 51799
...:D entäs, jos laukkuryssä oli ulkoistanut logistiikan?
 
EK

Ylipäällikkö
...:D entäs, jos laukkuryssä oli ulkoistanut logistiikan?
Tai logiikan. Mutta ei se silti ole se ikoninen kauppatavaraa selässään kantava laukkuryssä, joka nimenomaisesti oli sen tutkimuksen kulmakivi. Minä en ollut se, joka hirttäytyi siihen jauhosäkin selässä kantamiseen, vaan se vastapuoli...

Tässäpä Kuhmosta Laukunkantaja-patsas.

450px-Laukunkantaja_patsas.jpg
 
EK

Ylipäällikkö
Harvinaisen rasistinen on mielestäni tämä New Holland TM120-sarjan traktorissa oleva tarra, joka selkeästi antaa ymmärtää, että ei oo valkosen miehen hommaa.

Kenen työ.jpg
 
aj77

Respected Leader
Lisätään tuohon vielä, että piti selviytyä ensimmäisistä elinvuosista. Nykyihmiselle käsittämätöntä on suuri lapsikuolleisuus. Synnytys oli vielä 1900-luvulle asti periaatteessa arvanheittoa, eli oli ihan tuurissaan kuoliko äiti tai lapsi vai ei. Tosin veikkaan, että ne näkemäni 50/50 luvut koskivat nimenomaan ensisynnyttäjiä. Huono hygienia ja olematon lääketiede olivat raju yhdistelmä. Joskus neanterdalilaista teoretisoitiin lisäksi, että vaikeampi synnytys kuin homo sapiensilla oli osaltaan johtamassa lajin sukupuuttoon.*

Eino Jutikkalan Kuolemalla on aina syynsä -teoksessa suhtaudutaan aika nihkeästi esim. myöhemmän Yuval Hararin kovasti markkinoimaan ajatukseen metsästäjä-keräilijöiden onnesta ja autuudesta. Tiivistettyyn ja yleistajuiseen teokseensa Jutikkala on ottanut esimerkin Algerian Columnatasta, jossa on 116 luurankoa ajalta 6500-5000 eaa. Kuolleista 55 on kuollut alle kuusi vuotiaina ja 50 vuotta täyttäneitä on 2-18 kpl (huonokuntoinen aineisto vaikeuttanut tuolloin iän määrittelyä). Keskimääräinen elinikä on on 21-22 vuotta, mikä on tilastomatematiikalla pyöristetty 25 vuoteen. Jutikkala korostaa vielä sitä, että kyseessä on subtrooppinen vyöhyke.

Vastaavasti Kanadan Salerminthistä löytyvä 187 (ilmeisesti inuiittien) ruumiin ryhmässä ei ole yhtään 55 vuotiasta ja 40% on kuollut alle 4-vuotiaina. Ja tässä korostetaan, että kaikkein pienimmät lapset ovat aliedustettuina löydöissä.

Eli ei se ihan helppoa ole ollut. Totta kyllä on, että uudemmassa tutkimuksessa nostetaan esiin niitä vanhuksiakin. Eli ainakin osa ryhmistä on huolehtinut vanhuksistaan ja ihminen on voinut elää vanhaksikin, jos on ollut tuuria. Tosin samaan hengenvetoon kannattaa myös muistaa Yuvalinkin esiin nostamat vanhusten tapot, joita Yuval kuvaa Etelä-Amerikan intiaaniheimon osalta, mutta joita löytyy myös muilta. Lisäksi kannattaa muistaa, että vielä 1920-luvulla Jutikkalan esittelemässä "eskimokylässä" elossa olleiden äitien tyttäristä 59% oli tapettu ja poikalapsista vain 2%. Australiassa abo-heimoilla miesten ja naisten suhdeluku on joissakin tapauksissa ollut 2/3. Miehiä kyllä syntyy hieman enemmän kuin naisia, mutta ei nyt sentään noin paljoa.

Mutta sitten taas se kolikon kääntöpuoli, eli Västerhusin hautausmaa Pohjois-Ruotsissa 1000-1350, jolloin siirryttiin pyyntikulttuurista maatalouskulttuuriin. Haudattujen keski-ikä 18 vuotta ja 62% syntyneistä kuoli ennen täysi-ikäisyyttä (Jutikkalalla varmaankin 18-vuotias). Tai Grönlannin Thule, jossa 1940-luvulla miesten keski-ikä on ollut 28 ja naisten 22 vuotta. Tässä vaikuttaa eurooppalaisilta tullut tuberkuloosi, joka on osa maatalouden lahjaa/kirousta ihmisille.

*Samassa Jutikkalan kirjassa esitettiin teoria, että D-vitamiinin puute olisi voinut vaikuttaa jääkaudella tähän, sillä se aiheuttaa luuston epämuodostumia, jotka vaikeuttavat synnytystä.

Niin vaikka historiassa on myös eletty vanhaksi se ei poista sitä asiaa että ihmisen keskimääräinen elinikä on ollut tuhansia vuosia, ellei aina se noin 35-45vuotta. Ja tästä johtuu meidän keski-ikäisten kolotukset. Moderni lääketiede on vaikuttanut vasta 100vuotta kuten helpompi elämäkin. Joten kun aamulla herää ja kolottaa selkää, jalkaa, niskaa tai on maha kipeä, niin se on vain sinun kroppasi joka yrittää hienovaraisesti kuiskata, että "Pstt.. Olisi aika jo mennä" ;)
 
Top