Kansallisomaisuus ja laki sen turvaksi

Rauhantekijä

Greatest Leader
Osana turvallisuuspolitiikkaa ja huoltovarmuutta sekä miksei taloudellistakin menestystä itseäni mietityttää Suomessa olevat maan antamat varat. Miten ollaan valtion omaisuutemme suojattu?
Meillä ei ole raakaöljyä, kobolttia tai vesivoimaa niin paljon että sillä tehtäisiin ulkomaankauppaa ja alueellamme olevia varoja voitaisiin pitää Suomelle kriittisesti tärkeänä, mutta meillä on valtavat juomavesivarat.
Tällaista otsikkoa ei löytynyt aikaisemmin, joten perustetaanpa sellainen.

Keskustelua siitä onko Suomi lainsäädännön kautta varmistanut että suomalaiset makean veden varat pysyvät suomalaisten vahvuutena vai onko makea vesi vapaasti ulkomaalaisten pumpattavaissa?
Ulkomailla valtiot ovat hyvinkin turvanneet alueellaan olevia raaka-aineita.
  • Juomavesi on tulevaisuuden kultaa ja jossain jopa sotimisen peruste. Miten Suomi varmistaa oman makean vetensä kansalaisille ja estää ulkomaisen valtaamisen?
  • Entä mitä muita varallisuuksia meille maa-alusta tarjoaa ja miten se on suojattu ?
  • Onko laki ajantasalla ?

Viitteeksi ja virikkeeksi:

.
 
Tämä saattaisi sopia ihan vaan aiheen virittämiseksi. Mun mielestä meidän vedet on meidän vesiä.

Scifi: Läheltä erämaasta löytyy teemestarisuvun ammatissaan hyödyntämä puhtaan juomaveden lähde. Vesirikostuomiota pelkäävällä Norialle valkenee myös se, että sotilashallinto on valehdellut. Pohjoisessa sijaitsevilta Menetetyiltä mailta saattaa myös löytyä juomakelpoista vettä.

 
Osana turvallisuuspolitiikkaa ja huoltovarmuutta sekä miksei taloudellistakin menestystä itseäni mietityttää Suomessa olevat maan antamat varat. Miten ollaan valtion omaisuutemme suojattu?
Taloudellista menestystä:
1.
Kaivoslaki on Tsaarin ajalta. Se tehtiin autonomiseen Suomeen jossa venäläinen oli "ulkomaalainen"
Yksikään puolue tai edustaja ei ole ottanut yli sataan itsenäiseen vuoteen asiaksi nostaa kissaa sen suhteen pöydälle.
Laki mahdollistaa edelleen ulkomaalaisten luonnonpaskomisen, tuoton viemisen verovapaasti ja konkurssissa tappioiden jättämisen tänne.

2.
On veroparatiiseja, Suomi on verohelvetti. Tämä asia karkottaa pääomat maasta ja pitää ne pois. Täällä ei ole puolueilla pitkän linjan blokkiajattelua verotuksessa, mitä vaikka Virossa on (verotus pysynyt samana niin kauan kun muistan... Itsenäistymisestä lähtien?). Asia on maanpuolustuksen näkökulmasta tärkeä. Hybridivaikuttaminen on helppoa, jos valtiolla ei ole varaa (mitä pian ei enää ole) edes velaksi maksaa kelarottailua ja töitä ei löydy. Siinä on äkkiä sankarit lukemassa kaikenlaista ryssäpropagandaa ja tietty sitten itsemurhakuutiossaan alkavat "tekemään omaa tutkimustyötä"

3.
Venäläisiltä tulee takavarikoida ja kaupata huutokaupalla kaikki Suomessa oleva kiinteä ja irtain omaisuus, sikäli mikäli ne ovat yli 100.000 euron arvoisia asuntoja/taloja tai muuta (esim. auto) jonka markkina-arvo on enemmän kuin 3.500 euroa (Suomen autokannan keskihinta)

4.
Palaan kohtaan 2. Tätä ei voi sanoa selvemmin: Oli ihmisen puoluekanta mikä tahansa niin nyt on aika ottaa ne ideologialasit pois silmiltä: Tänne. Tarvitaan. Pääomaa. Sitä houkutellaan matalalla verotuksella. Kaikki itäblokin entiset maat ymmärtävät tämän.


Meillä ei ole raakaöljyä, kobolttia tai vesivoimaa niin paljon että sillä tehtäisiin ulkomaankauppaa ja alueellamme olevia varoja voitaisiin pitää Suomelle kriittisesti tärkeänä, mutta meillä on valtavat juomavesivarat.
Jotka ymmärtääkseni menevät kaivoslain piiriin? En ole varma tästä...
Ulkomailla valtiot ovat hyvinkin turvanneet alueellaan olevia raaka-aineita.
Pakotan tähänkin kommenttina sitä samaista kaivoslakia.
Se on aivan kauheaa paskaa eikä kuulu länsimaiseen yhteiskuntaan, jossa hipit haaveilee puun polttamisen verottamisesta samanaikaisesti...
  • Juomavesi on tulevaisuuden kultaa ja jossain jopa sotimisen peruste. Miten Suomi varmistaa oman makean vetensä kansalaisille ja estää ulkomaisen valtaamisen?
Kaivoslaki :D
  • Entä mitä muita varallisuuksia meille maa-alusta tarjoaa ja miten se on suojattu ?
Se on ihan sama vaikka täällä kasvaisi timantteja marjapensaissa: Niitä ei noukita, koska verotus.
  • Onko laki ajantasalla ?
Ei.
 
Kyllä tätä asiaa kannattaa seurata. Vaarana on että rahan kanssa pyörivät poliitikot - puoluetaustaa mainitsematta - ovat suunnittelemassa vesivarojen myymistä jollain tasolla. Kansalaisten kannattaa pitää silmät ja korvat auki.
Vastustan jyrkästi suomalaisen vesivarannon minkäänlaista myymistä tai luovuttamista ulkomaalaiseen haltuun.


 
Vesiyhtiöiden yksityistäminen on ollut oikeiston märkä päiväuni vuosikausia, mutta meidän on kysyttävä, kenen etuja se oikeasti palvelee? Oikeistolaiset poliitikot, jotka vannovat markkinatalouden nimeen, esittävät usein, että yksityinen omistus olisi tehokkain tapa hoitaa julkiset palvelut. Käytännössä pelataan isojen firmojen pussiin, joille veden kaltaiset peruspalvelut ovat vain yksi mahdollisuus kääriä voittoa ja samalla korottaa hintoja tavallisten ihmisten kustannuksella.

Vesi ei ole bisnestuote. Se on suomalaisen perusoikeus.
Siksi vastakkaista mieltä olevien poliitikkojen ajama vesiyhtiöiden julkinen omistus on paras ratkaisu, joka takaa kohtuulliset hinnat ja laadukkaan palvelun kaikille. Kun vesihuolto on julkisissa käsissä, päätöksenteko on läpinäkyvää ja vastuullista.

Julkisessa omistuksessa ei tarvitse miettiä, miten sijoittajien taskut saadaan täyteen, vaan keskiössä on yhteinen hyvä se, että joka ikisellä on varaa puhtaaseen ja turvalliseen veteen.

.
 
yksityinen omistus olisi tehokkain tapa hoitaa julkiset palvelu

Siksi meillä on julkisia palveluja ylipäänsä olemassa, koska kaikkien palvelujen tuottaminen kannattavasti ei ole mahdollista. Esimerkkinä vaikka kirjastot.

Vesi olisi toteutettavissa kaupallisesti, mutta uskoisin yhteiskunnan kannalta kokonaisuudessaan olevan tehokkaampaa, että nämä paikalliset ja luonnolliset monopolit pysyvät julkisomisteisina. Sähkön ja sähkösiirron kohdalla on nähty mitä hinnoittelun ja markkinoiden vapauttaminen on tehnyt. Se ei ole tuottanut lisää toimitusvarmuutta, eikä varsinkaan laskenut hintoja vaan johtanut tilanteeseen, jossa monopolin omistaja kerää voitot. Vesi, sähkö ja kunnallistekniikka jos kaikki laitetaan vapaan markkinan hinnoiteltaviksi, niin saatetaan pian ajatutua tilanteeseen, jossa talouskasvu kärsii kuluttajien ostovoiman hiipuessa.

Pohjavesien osalta komento pitäisi niin ikään pitää kansallisissa käsissä ja tiukasti. Vesi on kansallisaarre, jonka omistusta ei koskaan saisi luovuttaa ulkopuolisten tahojen käyttöön.
 
@ak.tied Juurikin noin. Siksi on mielestäni käsittämätöntä miten tyhminä eräät poliitikot pitävät kansaa. Joo, osittain ovat oikeassakin kansan laadusta, mutta härskiydellä pitää silti olla rajansa. Kokoomuspoliitikkojen uskottavuus tässä asiassa on NOLLA.

.
 
Vesiyhtiöiden yksityistäminen on ollut oikeiston märkä päiväuni vuosikausia, mutta meidän on kysyttävä, kenen etuja se oikeasti palvelee? Oikeistolaiset poliitikot, jotka vannovat markkinatalouden nimeen, esittävät usein, että yksityinen omistus olisi tehokkain tapa hoitaa julkiset palvelut. Käytännössä pelataan isojen firmojen pussiin, joille veden kaltaiset peruspalvelut ovat vain yksi mahdollisuus kääriä voittoa ja samalla korottaa hintoja tavallisten ihmisten kustannuksella.

Vesi ei ole bisnestuote. Se on suomalaisen perusoikeus.
Siksi vastakkaista mieltä olevien poliitikkojen ajama vesiyhtiöiden julkinen omistus on paras ratkaisu, joka takaa kohtuulliset hinnat ja laadukkaan palvelun kaikille. Kun vesihuolto on julkisissa käsissä, päätöksenteko on läpinäkyvää ja vastuullista.

Julkisessa omistuksessa ei tarvitse miettiä, miten sijoittajien taskut saadaan täyteen, vaan keskiössä on yhteinen hyvä se, että joka ikisellä on varaa puhtaaseen ja turvalliseen veteen.

.
Sitten olet ilmeisesti hyvin tyytyväinen tähän hallituksen uuteen esitykseen, joka vastaisuudessa rajaa yksityisomistajuuden alle 50%:n kokonaisuudesta, jolloin tosiasiallinen määräysvalta säilyy julkisella sektorilla.


Eikö niin?
 
Kyllä tuossa 49% omistajuudessa ajaudutaan jo eturistiriitatilanteisiin. Kyllä, lopullinen päätösvalta säilyy julkisella, mutta painetta ulkoisten sijoittajien/sijoittajan tuottovaatimuksista tulee.

Julkisella ei myöskään osata laskea eikä ennakoida. Kovasti kiinnostaisi tietää, mikä on esimerkiksi kunnan itsensä käyttämän veden arvo? Tässä tulee huomioida koulut ja muut laitokset, mutta myös veden osuus kunnan maksamissa sosiaalietuuksissa.

Mikä on sitten yhteiskunnan ja veronmaksajien kokonaisedun mukaista ja tehokkainta? Kunta lähtee osaoptimoimaan omaa talouttaan, veden hinta nousee ja kohta paikallinen SOTE-alue ulvoo vesikriisiä ja rahoitusvajetta. Mikä on veden osuus KELAn maksamista etuuksista?
 
Back
Top