Vaikka jotkut naiset pärjäisivätkin varusmiespalveluksessa ja rauhanajan sotilastehtävissä esim. kouluttajina oikein mallikkaasti, en usko enkä myöskään toivo, että naisia lähetettäisiin koskaan sodan syttyessä rintamalle. Tästä syystä itsekin naisena en kannata naisten asevelvollisuutta, koska asepalveluksen tarkoitushan on nimenomaan kouluttaa sotilaita eri tehtäviin todellisissa kriisitilanteissa, joten on järkevää, tarkoituksenmukaista ja yhteisen edun mukaista kouluttaa niihin noissa vaativissa poikkeusoloissa niistä parhaiten suoriutuva aines. Rajallisia resursseja on turha tuhlata kouluttamaan ihmisiä tehtäviin, joihin he eivät syystä tai toisesta joko sovellu tai joissa he eivät ikinä tositoimiin päätyisi. Myöskään kaikki miehet eivät sovellu asepalvelukseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että kriisitilanteissakin on monia instruktuurin toiminnan ja ylläpitämisen kannalta tärkeitä tehtäviä. Itse kannatankin yleisen sekä miehiä että naisia koskevan asevelvollisuuden sijaan koko ikäryhmälle yhteistä lyhyehköä kurssia kriisitilanteiden varalta. Puolutusvoimien tärkein tehtävä on kuitenkin varmistaa Suomen mahdollisimman tehokas, uskottava maanpuolustus sodan syttyessä. Syitä, miksi naisia tuskin sodassa päätyisi ikinä rintamalle on useita, alla niistä muutama:
- Naiset ovat ihmislaumassa aina olleet evoluutiobiologisessa ja -psykologisessa mielessä suojelukohde, samoin kuin lapset, ja laskee tutkitusti miesten mielialaa ja taistelutahtoa nähdä naisten räjähtävän taivaan tuuliin heidän silmiensä edessä. Miehet myös pyrkivät pelastamaan naisia toivottomista tilanteusta, mikä haaskaa resursseja ja pahimmillaan vaarantaa koko joukkueen toiminnan. Sekajoukkueet eivät siis tutkitustikaan toimi kovin hyvin. (Omakohtaisten empiiristen havaintojeni ja kokemusteni pohjalta naisvaltaisen alan työpaikalta väitän pelkästään naisista koostuvien joukkueiden toimivan vieläkin surkeammin, suurimpina ongelmina pitäisin mm. myrkyllistä ilmapiiriä yhteishengen ja tiimipelin hipoessa absoluuttista nollapistettä ja toiminnan yleistä tehottomuutta, sillä mikäli ei olla saikulla, keskitytään omien tehtävien hoitamisen sijaan täysin epäoleelliseen, kuten juoruiluun, muiden kyttäämiseen ja oman sosiaalisen statuksen pönkittämiseen.)
- Hyväkuntoinenkin nainen kestää keskimäärin huomattavasti miestä heikommin kylmää, nälkää ja väsymystä joista kaikista voi hyvinkin joutua rintamalla kärsimään. Lisäksi naisten paineensieto-, päätöksenteko- ja toimintakyky akuuteissa, uhkaavissa kriisitilanteissa ei vedä vertoja miehille vaan naisille on tyypillistä tällöin epäjohdonmukaisesti hätääntyä, lamaantua, paeta ja panikoida. (Itsekin pikkuisen nolosti tällaisena suhteellisen fiksuna, korkeakoulutettuna ja käytännöllisenä tiedenaisena olen huutanut miestäni apuun pelastamaan päivä, kun suihkun lattiakaivo tulvi.)
Mitä mieltä te muut olette tästä aiheesta, joka on nykypäivänä kenties pienoinen tabu? Omasta mielestäni armeijassa ei ole sijaa feminismille, eikä muillekaan ideologioille, sen ydintehtävien kärsiessä. Tasa-arvo ei myöskään tarkoita sitä, että naiset ja miehet olisivat samanlaisia kyvyiltään ja ominaisuuksiltaan, mikä on puhtaasti biologinen fakta. Itse näen, että naisilla ja miehillä on kautta historian ollut erilaiset roolit ja tehtävät, kummallekin heille luonteenomaisimmat, joihin he soveltuvat parhaiten, ja uskallan väittää, että tässä perinteisessä työnjaossa pitäytyminen olisi sekä yhteisön että yksilön etu. No niin, minunkin on tästä aika palata keittiöön kyhäämään miehelle yöpalaa... ;D
- Naiset ovat ihmislaumassa aina olleet evoluutiobiologisessa ja -psykologisessa mielessä suojelukohde, samoin kuin lapset, ja laskee tutkitusti miesten mielialaa ja taistelutahtoa nähdä naisten räjähtävän taivaan tuuliin heidän silmiensä edessä. Miehet myös pyrkivät pelastamaan naisia toivottomista tilanteusta, mikä haaskaa resursseja ja pahimmillaan vaarantaa koko joukkueen toiminnan. Sekajoukkueet eivät siis tutkitustikaan toimi kovin hyvin. (Omakohtaisten empiiristen havaintojeni ja kokemusteni pohjalta naisvaltaisen alan työpaikalta väitän pelkästään naisista koostuvien joukkueiden toimivan vieläkin surkeammin, suurimpina ongelmina pitäisin mm. myrkyllistä ilmapiiriä yhteishengen ja tiimipelin hipoessa absoluuttista nollapistettä ja toiminnan yleistä tehottomuutta, sillä mikäli ei olla saikulla, keskitytään omien tehtävien hoitamisen sijaan täysin epäoleelliseen, kuten juoruiluun, muiden kyttäämiseen ja oman sosiaalisen statuksen pönkittämiseen.)
- Hyväkuntoinenkin nainen kestää keskimäärin huomattavasti miestä heikommin kylmää, nälkää ja väsymystä joista kaikista voi hyvinkin joutua rintamalla kärsimään. Lisäksi naisten paineensieto-, päätöksenteko- ja toimintakyky akuuteissa, uhkaavissa kriisitilanteissa ei vedä vertoja miehille vaan naisille on tyypillistä tällöin epäjohdonmukaisesti hätääntyä, lamaantua, paeta ja panikoida. (Itsekin pikkuisen nolosti tällaisena suhteellisen fiksuna, korkeakoulutettuna ja käytännöllisenä tiedenaisena olen huutanut miestäni apuun pelastamaan päivä, kun suihkun lattiakaivo tulvi.)
Mitä mieltä te muut olette tästä aiheesta, joka on nykypäivänä kenties pienoinen tabu? Omasta mielestäni armeijassa ei ole sijaa feminismille, eikä muillekaan ideologioille, sen ydintehtävien kärsiessä. Tasa-arvo ei myöskään tarkoita sitä, että naiset ja miehet olisivat samanlaisia kyvyiltään ja ominaisuuksiltaan, mikä on puhtaasti biologinen fakta. Itse näen, että naisilla ja miehillä on kautta historian ollut erilaiset roolit ja tehtävät, kummallekin heille luonteenomaisimmat, joihin he soveltuvat parhaiten, ja uskallan väittää, että tässä perinteisessä työnjaossa pitäytyminen olisi sekä yhteisön että yksilön etu. No niin, minunkin on tästä aika palata keittiöön kyhäämään miehelle yöpalaa... ;D
