Lykkääntyykö kuntavaali 2021 ?

Meillä vaalilautakunnat vahvistettiin jo pari viikkoa sitten ilman mitään ylimääräisiä kommervenkkeja. Mikään ei tällä hetkellä viittaa vaalien siirtämiseen.
Rokotuspiste olisi kätevä lisä. Ne rahan kerjääjät heittäisin helvettiin eteisistä.
 
Vaalikeräys, eli nykyään "Pieni ele" keräys on Suomessa ollut mukana käsittääkseni ensimmäisistä vaaleista saakka. Jäsenjärjestönä on 15 suomalaista terveys- ja hyvinvointijärjestöä. Siihen on ainakin aikaisemmin osallistunut myös sotainvalidien veljesliitto.

Kukin heittää helvettiin asioita maailmankatsomuksensa mukaan.

Simpauttaja
 
Erilaisia sosterv jäsenjärjestöjä on tuhansia. Jos vuosikokous olisi samalla hetkellä, niin kuin toivoisin, niin nähtäisiin että jäseniä on vain muutama koko maassa. Nythän sama pieni porukka kerää miljardit käyttäen valtavaa yhdistysmäärää. Vaalien eteiseen ne lähettää yleensä äitinsä. Olen aikani kuluksi joka vaaleissa haastatellut kerääjiä. Koskaan he eivät tiedä yhdistyksen toiminnasta mitään.
 
Vaalikeräys, eli nykyään "Pieni ele" keräys on Suomessa ollut mukana käsittääkseni ensimmäisistä vaaleista saakka. Jäsenjärjestönä on 15 suomalaista terveys- ja hyvinvointijärjestöä. Siihen on ainakin aikaisemmin osallistunut myös sotainvalidien veljesliitto.

Kukin heittää helvettiin asioita maailmankatsomuksensa mukaan.

Simpauttaja
Noille hyväsiskojärjestoille ei kenenkään kannata antaa euroakaan.

Tuossa "Pieni ele" yhdistyksen perustajana on ollu muunmuassa näkövammaisten keskusliitto joka pyöritti vuosia Herra/Rouva kaartia tekemättä mitään muuta. Johtoportaan koko oli kuin miljardeja pyörityävällä pörssiyrityksellä ja kaikilla tietysti sihteerit ja assistentit.
Luottamushenkilöille jaettiin myös palkkioita kymmeniä tuhansia euroja.

Tähän onneksi puututtiin, mutta vaalipaikoilta nämä rötöstelijät pitäisi vielä dumpata
 
Tähän vielä tuosta "Pieni ele" yhdistyksestä, että kukaan ei vaan erehdys ropojaan vaaleissa huijareille laittamaan.

Yksi 15 järjestöstä joka on mukana tässä, on
allergia- ja astmaliitto joka on siis juuri nyt epäilyjen kohteena.
Toimitusjohtaja on nyt tikunnenässä, mutta kuten lopussa mainitaan, niin kova epäily, että rötösjengi olisi suurempi.

"Valtakunnallisia Veikkaus-avustuksia jakava sekä valvova Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) perii avustusrahoja takaisin, jos se toteaa, että niitä ei ole käytetty myöntämisehtojen mukaisesti.

Helsingin Sanomat uutisoi valtavista takaisinperinnöistä viime vuosien aikana, joista suurin kohdistuu valtakunnalliseen terveysjärjestö Allergia-, iho- ja astmaliittoon (AIA).

STEA:n viime vuonna tekemän tarkastuksen mukaan AIA on muokannut kuluja ja työaikamerkintöjä paisuttaakseen Veikkaus-avustuksensa mahdollisimman suuriksi. Lisäksi liiton toimitusjohtaja käytti liiton luottokorttia 10 000 eurolla.

Lokakuussa valmistuneen vuodelle 2018 kohdistuneen tarkastusraportin mukaan liiton entinen toimitusjohtaja maksoi kortilla muun muassa matkakuluja, alkoholi- ja ravintolatarjoiluja, golfkokouksia sekä taksimatkoja. Taksimatkoista osa tehtiin ilta-, yö- ja viikonloppuaikaan. Liitto myös maksoi avustusrahoilla toimitusjohtajan hammashoitoja sekä myönsi toimitusjohtajalle ja varatoimitusjohtajalle tulospalkkioita.

Tarkastajien mukaan liiton avustusväärinkäyttö on ollut tarkoituksellista ja suunnitelmallista. Liitto muun muassa piilotti kannattavan toimintansa, kuten päiväkotitoiminnan, tulot tytäryhtiölle ja säätiölle, mutta kirjasi niiden kulut itselleen, jolloin ne saatiin kirjattua avustushakemukseen ja avustussumma saatiin suuremmaksi. Järjestön suurin kuluerä eli palkkamenot katettiin pääosin STEA:n avustuksella. Tarkastajien mukaan työaikoja manipuloitiin ja merkittiin väärille kustannuspaikoille, jotta ne saatiin tuen piiriin.

Avustusta on tarkastajien mukaan siis käytetty saman konserniin kuuluvien yhteisöjen ja säätiön yritystukena. Myös tilinpito ja palkkalaskenta oli ulkoistettu poikkeuksellisen kalliiseen hintaan. Liitto maksoi tilitoimistolle vuosittain yli 100 000 euroa.

Säätiön varsinaiseen toimintaan, kuten tutkimuksen tukemiseen, ei ole STEA:n mukaan käytetty juuri lainkaan rahaa viime vuosina.

STEA vaatii AIA:lta vuoden 2018-19 avustuksista takaisin 772 080 euroa. Takaisin perittävä määrä on viime vuosilta 2013-19 perityistä summista suurin. Seuraavaksi suurimmat ovat Urho Kekkosen Kuntoinstituuttisäätiö 352 586 euroa (2017), Solaris-Lomat Ry 253 662 euroa (2017), Näkövammaisten Liitto Ry 286 524 euroa (2014), Lapin Nuorison Liitto Ry 169 524 euroa (2015) ja Suomen Kuurosokeat Ry 147 546 euroa (2018).

Yhteensä STEA on perinyt takaisin vuosilta 2013-19 lähes 2,5 miljoonaa euroa.

AIA:n toimitusjohtajana toimi vuosina 2010–2019 Ilkka Repo. Irtisanouduttuaan liitosta, hän siirtyi Keliakialiiton johtoon. Hän kiistää väärinkäytökset ja väittää AIA-liiton sysänneen syyt hänen niskoilleen perusteettomasti.

AIA on tehnyt organisaatiomuutoksia ja vakuuttaa asioidensa olevan nyt kunnossa. Liitto kuitenkin käynnisti viime vuoden lopulla yt-neuvottelut takaisinperinnän takia ja sen henkilöstömäärä on vähenemässä noin kolmanneksella

AIA on tehnyt oikaisupyynnön takaisinperinnästä. Sen käsittely on kesken sosiaali- ja terveysministeriössä.

STEA on tehnyt raporttinsa perusteella tutkintapyynnön poliisille, sillä se ei usko, että vain yksi henkilö olisi saanut aikaan näin laajamittaisen huijauksen."
 
Taitaa aika iso osa noista yhdistyksistä olla puhtaita vedätyksiä, yksi johon itse luotan täysin on Pelastusarmeija.
 
Minulla on tuohon luotettaviin, kuten Pelastusarmeija tarjota kanssa varmaa luottoa, meidän ilmailuyhdistys, siellä rahat tuhlataan avokätisen tarkasti, kursailematta pelkästään lentotoimintaan. Joten kenellekkään ei jää yhtään mitään sivulle vedettävää.
 
Noille hyväsiskojärjestoille ei kenenkään kannata antaa euroakaan.

Tuossa "Pieni ele" yhdistyksen perustajana on ollu muunmuassa näkövammaisten keskusliitto joka pyöritti vuosia Herra/Rouva kaartia tekemättä mitään muuta. Johtoportaan koko oli kuin miljardeja pyörityävällä pörssiyrityksellä ja kaikilla tietysti sihteerit ja assistentit.
Luottamushenkilöille jaettiin myös palkkioita kymmeniä tuhansia euroja.

Tähän onneksi puututtiin, mutta vaalipaikoilta nämä rötöstelijät pitäisi vielä dumpata
Yleishyödyllinen yhdistys jossa maksetaan kokouspalkkioita on mielestäni epäilyttävä. Niissä ei olla mukana rahan takia, vaan aatteen palosta/hyvän asian takia.

Ylipäätään julkisella rahoituksella toimivia yhdistyksiä pitäisi ratsata enemmän. Henkilöstöä saattaa olla paljon ja palkat/edut suhteettomia. Tiedän yhden yhdistyksen jossa hyvä veli systeemillä sisään uitettu toiminnanjohtaja tienaa suhteettomasti ja siten rajoittaa yhdistyksen päätehtävää.
 
Back
Top