MP.netin karttaharjoitukset vuodenvaihteessa 2020/2021?

Tulee kaksi maata mieleen mitä voisi harjoittaa kartta sotimisella, Islanti ja Taiwani. Ensimmäinen ei ole ollut tapetilla, mutta on mahdollinen kohde maihinnousulle ja vierittämiselle. Samalla paikka ei ole helppo puolustaa koska metsää ei löydy kuin keskeltä.

Toinen on ollut tapetilla, ja Taiwanin tapauksessa on hyvä ajatella miten vyörytyksen voisi hillitä koska pysäyttämiseen tarvitaan isoa apuun. Silti alussa Taiwan on omillaan kuten mekin. Islanti on haastavampi, koska voidaan olettaa että se vyöryttämisen yhteydessä Euroopassa myös soditaan ja apua on tarjolla niukasti.

Islantia tosiaan minäkin olisin kannattanut. Tai Falklands kakkosta.
 
Minulle netin karttaharjoitusten veteraanina kävisi joku takapajulastanialaisen sorakuopan tai sillan vartiointi. Ja mielellään suomesta, koska kartat ja maasto. Ja joukkueen tai korkeintaan komppania kokoonpanolla. Joku prikaatitason suunnittelu on liian laaja reserviläiselle ollakseen hyödyksi edes ajattelun laajentamisena.
 
Islanti skenaario NATO roolissa vai Skandinaavisen pumpun näkökulmasta? Tarkoitus minulla oli ainakin tarkastella QRF puolesta, koska äkkipikaa kriisin jyllätessä muuta ei saada kasaan.
 
Islantia tosiaan minäkin olisin kannattanut. Tai Falklands kakkosta.
Sama täällä. Slobojen väliset mittelöt eivät oikein kiinnosta. Falkland 2 olisi tosiaan herkullinen mutta Argentiinan kyvyt lienevät tätä nykyä olemattomat.
 
Islanti skenaario NATO roolissa vai Skandinaavisen pumpun näkökulmasta? Tarkoitus minulla oli ainakin tarkastella QRF puolesta, koska äkkipikaa kriisin jyllätessä muuta ei saada kasaan.

NATO-kontekstissa ajattelin. Ei riitä pohjoismailla pelimerkit eikä toisaalta ole suurempaa intressiäkään. (Se siitä solidariteetista...)

Sama täällä. Slobojen väliset mittelöt eivät oikein kiinnosta. Falkland 2 olisi tosiaan herkullinen mutta Argentiinan kyvyt lienevät tätä nykyä olemattomat.

Skenaarionhan voi sijoittaa maltillisesti tulevaisuuteen, esim. vuosien 2030-2035 paikkeille. Kiina on mennyt ohi Yhdysvalloista taloudellisesti ja saavuttanut sotilaallisen pariteetin. Kiina on kasvattanut vaikutusvaltaansa Etelä-Amerikassa samaan tapaan kuin tällä hetkellä Afrikassa. Argentiina on ostanut käytetyn kiinalaisen lentotukialuksen muodolliseen 1 Yuanin hintaan ja maa tekee tiivistä tiedusteluyhteistyötä Kiinan kanssa... :sneaky:
 
Falklands - Lessons Learned voisi olla mielenkiintoinen! Esimerkiksi skenaario, jossa Argentiinan sotilasjohto olisikin ollut pätevä ja he olisivat pelanneet ennalta sotapelinä esimerkiksi todellisessa elämässä toteutuneen sodan. Ei näin, se johtaa tappioon. Entä, jos toimisimme näin....
 
Falklandista kyssäri tähän kohtaan, vaikka toisaalla taisi olla ihan oma ketjukin. Oliko Argentiinalla mitään liittolaisia sodan aikana jolta olisi voinut saada tiedustelutietoja?
 
@Hanski toivottavasti sulla ei ole tullut fiilis ettei toteuttamaasi karttaharjoitus skenaariota arvostettaisi. Mielestäni se on erinomainen ja vaikken ole sinne omaa versiotani laittanut niin suunnitelmat on kyllä laadittu :D Karttaharjoitukset on erinomainen tapa omatoimisesti harjoitella päätöksentekoa ja parasta tietenkin jos tilanne tulee yllätyksenä eli jonkun toisen luomana.

On hyvä ettei turhia viestejä ole kauheasti tullut sotkemaan erinomaista Puola skenaario ketjua, mutta että ihan kokonaiset 5 tykkäystä aloitusviestillä!

Mulla oli tossa aikaisemmin tosiaan skenaario pohdintaa ja Falklands (2020-2025) oli myös yksi vaihtoehto sekä se Kaliningradin alue jonka aikaisemmin mainitsin. Lisäksi ilmasota/tekniikka mielessä mietin vahvoja vastustajia (pl. Venäjä/Kiina), mutta ei löytynyt kiinnostavia joten vaihtoehtona oli Venezuela roistovaltiona ja osittain fiktiivisellä skenaariolla. Yksi mikä vuosikymmenien takaa jäänyt mieleen on Itä-Timor. Tullut siellä Harrierillä lenneltyä, joku saattaa ymmärtää mihin viittaan. Itä-Timor tietysti toteutui sitten myöhemmin ihan oikeastikin. Tilanteella pitäisi olla joku perusta todellisuuteen vaikkei 100% todenmukainen olisikaan. Mielelläni näkisin näitä täällä lisää, mutta annetaan @Hanski johtaa Puolan tilanne maaliin.

http://companyleader.themilitaryleader.com/tdg/ tuosta linkistä voi käydä kurkkimassa jenkki ammattisotilaan tekemiä vastaavia ja lisää löytyy "Tactical Decision Games" termillä tai TDG lyhenteellä
 
Falklands - Lessons Learned voisi olla mielenkiintoinen! Esimerkiksi skenaario, jossa Argentiinan sotilasjohto olisikin ollut pätevä ja he olisivat pelanneet ennalta sotapelinä esimerkiksi todellisessa elämässä toteutuneen sodan. Ei näin, se johtaa tappioon. Entä, jos toimisimme näin....
Itseäni kiinnostaisi samalta pohjalta (Lessons Learned) Nagorno-Karabakhin sota. Mitä armenialaisosapuolen olisi pitänyt tehdä välttääkseen häviö suuremmilla resursseilla varustetulle viholliselle? Alue olisi kohtuullisen pieni ja maasto kovin erikoinen suomalaisesta näkökulmasta. Sodan kulusta on tihkunut jo tietoa ja analyysejä joita voisi hyödyntää.
 
@Hanski toivottavasti sulla ei ole tullut fiilis ettei toteuttamaasi karttaharjoitus skenaariota arvostettaisi. Mielestäni se on erinomainen ja vaikken ole sinne omaa versiotani laittanut niin suunnitelmat on kyllä laadittu :D Karttaharjoitukset on erinomainen tapa omatoimisesti harjoitella päätöksentekoa ja parasta tietenkin jos tilanne tulee yllätyksenä eli jonkun toisen luomana.

On hyvä ettei turhia viestejä ole kauheasti tullut sotkemaan erinomaista Puola skenaario ketjua, mutta että ihan kokonaiset 5 tykkäystä aloitusviestillä!

Mulla oli tossa aikaisemmin tosiaan skenaario pohdintaa ja Falklands (2020-2025) oli myös yksi vaihtoehto sekä se Kaliningradin alue jonka aikaisemmin mainitsin. Lisäksi ilmasota/tekniikka mielessä mietin vahvoja vastustajia (pl. Venäjä/Kiina), mutta ei löytynyt kiinnostavia joten vaihtoehtona oli Venezuela roistovaltiona ja osittain fiktiivisellä skenaariolla. Yksi mikä vuosikymmenien takaa jäänyt mieleen on Itä-Timor. Tullut siellä Harrierillä lenneltyä, joku saattaa ymmärtää mihin viittaan. Itä-Timor tietysti toteutui sitten myöhemmin ihan oikeastikin. Tilanteella pitäisi olla joku perusta todellisuuteen vaikkei 100% todenmukainen olisikaan. Mielelläni näkisin näitä täällä lisää, mutta annetaan @Hanski johtaa Puolan tilanne maaliin.

http://companyleader.themilitaryleader.com/tdg/ tuosta linkistä voi käydä kurkkimassa jenkki ammattisotilaan tekemiä vastaavia ja lisää löytyy "Tactical Decision Games" termillä tai TDG lyhenteellä
Nämä karttaharjoitukset tuntuvat vähän jakavan mielipiteitä, osaa innostuu ja osa kokee ne ahdistaviksi. Minulle nämä ovat tavallaan harmitonta ajanvietettä, en ole näihin mp.netin karttaharjoituksiin käyttänyt ihan hirveästi aikaa. Taistelu Puolassa vielä jatkuu, tänään illalla tilanne taas päivittyy. Pistä myös oma suunnitelmasi jakoon!

Harriereilla lentely Itä-Timorilla ei soittanut mitään kelloja, mutta Google auttoi! AV-8B Harrier Assault?

Täytyykin jossain vaiheessa luoda silmäisy netin TDG-genreen, kiitos vinkistä!
 
Loppui tasan siihen hetkeen, kun meni napit vastakkain brittien kanssa...

Argentine military and intelligence cooperation with the Reagan Administration ended in 1982, when Argentina seized the British territory of the Falkland Islands in an attempt to quell domestic and economic unrest. The move was condemned by the US, who provided intelligence to the British government in its quest to regain control over the islands.
 
Itseäni kiinnostaisi samalta pohjalta (Lessons Learned) Nagorno-Karabakhin sota. Mitä armenialaisosapuolen olisi pitänyt tehdä välttääkseen häviö suuremmilla resursseilla varustetulle viholliselle? Alue olisi kohtuullisen pieni ja maasto kovin erikoinen suomalaisesta näkökulmasta. Sodan kulusta on tihkunut jo tietoa ja analyysejä joita voisi hyödyntää.
Tämä on hyvä ja riittävän erilainen. Jos tietäisin joutuvani sotimaan tulevaisuudessa armenian kaltaisessa paikassa, aloittaisin puiden ja pensaiden istutuksen välittömästi
 
@Hanski
Tässä Battle Group Poland henkilöstöön kuuluva kertoo valmiudesta ja mihin voimaa tarvittaessa suunnataan.
(y) Tuohan sopii aivan loistavasti lähiaikojen teemaan! Suwalkin karttaharjoituksessa ei ole vielä näkynyt kaverikerhon jäseniä, mutta jos taistelut etenevät pidemmälle, alueella saattaa tähtilippukin vilahtaa!
 
Back
Top