Neuvostoliiton hajoaminen

John Hilly

Ylipäällikkö
Suomessa oli syytä pelätä kaaosta – huippudiplomaatti muistelee Neuvostoliiton luhistumista
Verkkouutiset
eilen klo 16:47 (päivitetty eilen klo 21:11)
Itäisen supervallan hajoamisesta tuli tällä viikolla kuluneeksi 25 vuotta.

  • 0bd68fdb0b29bae7efa16e24a14889cbaa29ecd6da13dc704d90d184672e6f9a

    Venäjän johtajaksi noussut Boris Jeltsin allekirjoittaa Neuvostoliiton hajoamisen sinetöivän asiakirjan vuonna 1991.

    (David Brauchli)
Jo vuoden 1991 alkaessa Neuvostoliitto natisi liitoksissaan. Symbolisen huipentumansa tapahtumien vyöry sai 25. joulukuuta, kun Mihail Gorbatšov erosi presidentin virasta ja totesi sen lakanneeksi. Samana iltana Neuvostoliiton punalippu laskettiin viimeisen kerran Kremlin salosta, ja sen tilalle kohosivat Venäjän trikolorivärit.

Vielä muutamaa kuukautta aiemmin Suomen valtiojohto presidentti Mauno Koiviston johdolla oli uskonut Neuvostoliiton säilymiseen ja tukenut aktiivisesti Gorbatšovin ja hänen yhä kapeammaksi käyneen lähipiirinsä pyrkimyksiä hajoamiskehityksen hillitsemiseksi.

Ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä tuolloin toiminut Jaakko Blomberg seurasi myrskyisän vuoden dramaattisia käänteitä läheltä ja osallistui virkamiehenä keskeisesti Suomen linjausten muotoiluun.

– Toimintaamme ohjasi vakauden kaipuu, Blomberg sanoo Verkkouutisille.

Ulkopolitiikan johdossa pelättiin, että Gorbatšovin otteen kirpoaminen olisi johtanut kaaokseen.

– Tiesimme, että Leningradin alueella oleskeli pari miljoonaa ihmistä, jotka eivät asuneet siellä vakinaisesti. Jos elintarvikehuolto siellä olisi romahtanut ja tämä joukko olisi lähtenyt vyörymään Suomeen, emme me olisi kyenneet sitä estämään.

Pelkona oli myös, että Neuvostoliiton asevoimat olisivat ajautuneet osaksi kaaosta. Yhtälöön kuului huoli ydinaseiden hallinnasta ja niiden ajautumisesta vääriin käsiin.

Ratkaisevat viikot
Suomen varovaisia reaktioita varapresidentti Gennadi Janajevin johtamien vanhoillisten elokuussa 1991 toteuttaman vallankaappaushankkeen kriittisinä päivinä on kritisoitu eri yhteyksissä. Blomberg muistuttaa Suomen hallituksen tuoreeltaan pahoitelleen demokraattisen kehityksen keskeytymistä ja ilmaisseen toiveensa mahdollisimman pikaisesta paluusta ”normaaleihin oloihin”.

– Muotoilu oli formuloinniltaan tarkoituksellisen moniselitteinen, mutta sisälsi silti peitetysti kaappaushankkeen tuomion, Blomberg sanoo.

Hän kehottaa muistamaan, että muun muassa Yhdysvaltain presidentti George Bush suhtautui tilanteeseen ensi vaiheessa hyvin pidättyvästi, koska halusi säilyttää edellytykset vuoropuheluun Moskovan kanssa myös siinä tapauksessa, että kaappaajat onnistuisivat vakauttamaan asemansa.

Neuvostoliiton poliittinen epävakaus, joka näyttäytyi Suomen valtiojohdolle kauhuskenaariona, oli jo pitkään edustanut Virolle, Latvialle ja Liettualle mahdollisuutta irtautumiseen neuvostokomennosta.

Janajevin kaappaushanke käynnistyi maanantaina 19. elokuuta. Tiistaina Viro antoi itsenäisyysjulistuksensa.

Samana päivänä Pohjoismaiden ulkoministerit kokoontuivat aiemmin sovittuun kokoukseen Tanskan Skagenissa. Isännöivä ulkoministeri Uffe Ellemann-Jensen esitti vallankaappauksen jyrkkäsanaisesti tuomitsevaa yhteistä kannanottoa, joka olisi ollut yhdenmukainen EY-jäsenmaiden linjan kanssa.

Toisin kuin muiden Pohjoismaiden ulkoministerit, Suomea kokouksessa edustanut Paavo Väyrynen ei katsonut voivansa Ellemann-Jensenin ehdottamaan muotoiluun yhtyä.

– Suomen poikkeaminen pohjoismaisesta rintamasta tuli sitten saman tien julki. Nololta se tuntui, Blomberg sanoo.

Skagenin episodi oli erityisen harmillinen siksi, että Neuvostoliiton harjoittaman painostuksen heikennyttyä Suomi oli panostanut paljon juuri pohjoismaisen yhteistyön ulkopoliittisen ulottuvuuden vahvistamiseen. Siihen ei kaivattu säröjä.

Moskovan kaappaushanke luhistui tosiasiallisesti jo seuraavana, tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Presidentti Gorbatšov palasi kotiarestista Kremliin, mutta keskeiseksi voimahahmoksi oli viimeistään nyt noussut kaappaajia näyttävästi uhmannut Boris Jeltsin.

Se, mitä tuon elokuisen viikon aikana tapahtui, muutti merkittävästi Suomen ulkopolitiikan toimintaympäristöä ja lavensi sen liikkumatilaa.

Muutaman viikon kuluessa tehtiin useita tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä: Suomi palautti diplomaattisuhteensa Baltian maihin, käynnisti irtautumisen YYA-sopimuksesta ja aloitti valmistelut EY-jäsenyyden hakemiseksi.

Myöhemmin syksyllä Neuvostoliiton taholta vielä väläyteltiin YYA-sopimuksen jatkamista, mutta Suomen tavoite oli nyt selvä.

– Sopimuksesta oli päästävä eroon paitsi sen itsensä vuoksi myös siksi, ettei se saanut muodostua kompastuskiveksi EY-jäsenyyden tiellä, Blomberg sanoo.

Side Viroon
Yhtenä historiallisen vuoden vaikuttavimmista muistoista Jaakko Blomberg nostaa esiin Moskovassa 10. syyskuuta alkaneen Etykin ulkoministerikokouksen, jossa Viro, Latvia ja Liettua hyväksyttiin täysivaltaisiksi Ety-prosessin osallistujiksi.

Suomi oli valmistautunut toimimaan Moskovan kokouksen isäntänä englanninkielisen aakkosjärjestyksen mukaisella vuorollaan. Viime hetkellä havahduttiin huomaamaan, että vuoro kuuluikin nyt Virolle. Niinpä Suomen valtuuskunta luovutti ennalta laaditut avaus- ja tervehdyspuheenvuorojen tekstit Lennart Merelle, joka piti ne sellaisenaan.

Ulkoministerejä ei tällä kertaa ottanut vastaan vain Gorbatšov, vaan ohjelmaan Moskovassa kuului lisäksi vierailu Venäjän hallituksen Valkoiseen taloon, jossa isäntänä toimi Boris Jeltsin. Lennart Meri esitti myös siellä suomalaisten valmisteleman muodollisen englanninkielisen puheenvuoron.

– Sen jälkeen hän jatkoi spontaanisti venäjäksi ja osoitti sanansa suoraan Jeltsinille, joka oli antanut voimakkaan tukensa Baltian maiden vapautumisen puolesta. Se oli hyvin emotionaalinen hetki, Blomberg sanoo.

Vaikka Viron uudelleenitsenäistyminen oli vain yksi lenkki Neuvostoliiton viimeisen vuoden tapahtumien ketjussa, Suomen ja suomalaisten kannalta sen merkitys oli luonnollisesti huomattavan suuri.

UM:n poliittisen osaston päällikkönä Blombergilla oli jo ennen diplomaattisuhteiden palauttamista tiiviit yhteydet Lennart Mereen. Juuri Janajevin juntan kaappausta edeltävänä päivänä Meri ja hän olivat osallistuneet Taavetissa Jalkaväkirykmentti 200:n muistomerkin paljastusseremoniaan, jossa oli läsnä useita satoja jatkosodassa vapaaehtoisina taistelleita virolaisia.

Vuosina 1992–2001 Blombergilla, nyt alivaltiosihteerinä, oli merkittävä rooli suhteiden vakiinnuttamisessa niin Neuvostoliiton seuraajavaltioon Venäjän federaatioon kuin Viroon, jonka uuden tasavallan ensimmäiseksi presidentiksi oli valittu Lennart Meri.

Diplomaattiuransa päätteeksi Blomberg toimi Suomen suurlähettiläänä Tallinnassa 2001–2005. Yhteyttään eteläiseen naapuriin hän vaalii edelleen muun muassa Suomalais-virolaisen kulttuurisäätiön sekä Viro-instituutin ystävät -yhdistyksen puitteissa.

Eurooppa ja Suomen asema Euroopassa ovat monin tavoin toisenlaiset kuin Neuvostoliiton luhistuessa. Myös ihmiset ulko- ja turvallisuuspolitiikan johdossa ovat toiset kuin neljännesvuosisata sitten. Silti Suomen ulkopoliittisen linjan johtotähtenä näyttää jälleen korostuvan sama vakauden pyrkimys.

Toimittaja: Heikki Hakala

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/blomberg_nl_hajoaminen-59706
 
Back
Top