Presidentinvaalit 2024

Peter Zeihan on myös ottanut kantaa asiaan. Kuten yleensä, on vähän ylivarmaa huttua. Luulee tietävänsä. Ei todellakaan ollut kisa kumpi on kovempi sotahaukka, eikä suomalaiset ole muuttuneet kahdessa vuodessa paljoa, hädin tuskin yhtään. Eikä olla venäjänsuomalaisten kielestä kiinnostuneita. On heti pätkän alkuun.
 
No nyt tuli kommenttia YLE:n toiminnasta ihan itse Haavistoltakin:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010220039.html
"Huomasin myös Yleisradion roolin tässä, että he nostivat tämän asian esiin, hän jatkoi vaalivalvojaisissaan.  Ajattelin, että tällaiset asiat voi käsitellä myös ensimmäisellä kierroksella. Jäin miettimään lähinnä ajoitusta siinä, että oliko siinä jotain tarkoitushakuisuutta, hän sanoi. Ajattelen, että seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta presidentin tehtävän tai ulkopolitiikan hoitoon, Haavisto sanoi."
Haavisto roolinsa vankina (ehdokas) yritti puhejudolla peittää miinusominaisuuksiansa. Fakta jota ei käy kiistäminen on että presidentin tehtävä on enimmäkseen edustusvirka ja presidentti edustaa puolisonsa kanssa. Valtavirrasta poikkeavalla seksuaalisella suuntautumisella on merkitys presidentin viranhoitamisessa, vaikka Pekka koitti tätä kiistää. Härkäpari Suomi-maan edustustehtävissä olisi ollut kuin huutomerkki maailmalla. Oman arvioni mukaan homoseksuaalisuutta suvaitsevat maat lienevät pallolla vähemmistönä kansalaisen määrällä mitattuna.
Suvaitsevuuden kannalta on eri asia esiintyä esim. tubettavana härkäparina, kuin presidenttinä ja valiokuntaneuvoksena.
 
Eivät ratkaisseet sen enempää kuin vaikka espoolaiset, pohjanmaalaiset jne. Olivat osa kokonaisuutta, mutta eivät yksin ratkaisseet mitään.
Lestadiolaiset kuitenkin ovat varsin yhtenäinen ryhmä myös äänestyskäyttäytymisensä suhteen, ja ainakin takavuosina liike antoi tässäkin asiassa ohjeistusta. Joten aikamoinen äänimassa siinä on ollut siirrettävissä sopivan ehdokkaan taakse.
 
Setan pääsihteeri pahoitti mielensä kun vaaleissa Pekan homoudesta keskusteltiin.

Presidentinvaalien viimeisten viikkojen aikana julkisuudessa ruodittiin toisen kärkiehdokkaan seksuaalisen suuntautumisen merkitystä äänestyspäätöksiin. Kommentoinnin tapa ja sävy oli valtava pettymys. Medioiden sivuilla kansalaiset saivat tuulettaa ennakkoluulojaan homoja kohtaan.

Viimeistään tämän keskustelun jälkeen kenellekään ei pitäisi olla uutinen, että sateenkaari-ihmiset pelkäävät ja kokevat syrjintää työelämässä ja valtaosa punnitsee tarkkaan missä tilanteessa kertoo omasta itsestään.

Keskustelu kiihtyi jo ensimmäisen kierroksen vaali-iltana, kun YLEn studiossa seksuaalisen suuntautumisen vaikutusta vaaliin spekuloitiin kömpelösti. Sitten Helsingin yliopiston kansalaispaneelissa tehdyn kyselyn tuloksista julkaistiin osia, joista yksi koski ehdokkaan puolisoa. Sen jälkeen seurasi useita juttuja eri medioissa, joissa kansalaisten ennakkoluuloille mahdollista homoa presidenttiä ja samaa sukupuolta olevaa presidenttiparia kohtaan annettiin palstatilaa. Vaikka aihetta yritettiin perustella ennakkoluulojen vaikutuksella äänestyspäätöksiin, suodattui polemiikista keskeiseksi kysymykseksi voiko homo olla presidentti.
 
Haaviston olisi pitänyt nostaa keskustelu aikaisemmin esille, jotta se olisi ollut jo käsitelty ennen toista kierrosta. Gallup luvut olivat paljon huonommat Haavistolla ennen kun Yle asiasta alkoi puhua, ne alkoivat tasaantua vasta sen jälkeen. Väitänpä siis, että Haavisto jopa hyötyi siitä että keskustelu saatiin aikaseksi, mutta se tuli liian myöhään.
 
Vanhempani äänestivät Haavistoa, Stubb kuulemma liian juppi.

Nuo Länsi-Lapin kunnat missä Haavisto voitti selvästi, ovat paitsi punaisia niin myös aika lestadiolaisia. Onko siellä sitten kommunistit äänestäneet Haavistoa ja lestat Stubbia. Ilmeisesti aika moni kuitenkin äänesti Stubbia vastaan. Vieläkin L-positiivisempi Pohjanmaa taas on hyvin selkeästi sininen. Mutta niinhän se on aina ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Haavisto roolinsa vankina (ehdokas) yritti puhejudolla peittää miinusominaisuuksiansa. Fakta jota ei käy kiistäminen on että presidentin tehtävä on enimmäkseen edustusvirka ja presidentti edustaa puolisonsa kanssa. Valtavirrasta poikkeavalla seksuaalisella suuntautumisella on merkitys presidentin viranhoitamisessa, vaikka Pekka koitti tätä kiistää. Härkäpari Suomi-maan edustustehtävissä olisi ollut kuin huutomerkki maailmalla. Oman arvioni mukaan homoseksuaalisuutta suvaitsevat maat lienevät pallolla vähemmistönä kansalaisen määrällä mitattuna.
Suvaitsevuuden kannalta on eri asia esiintyä esim. tubettavana härkäparina, kuin presidenttinä ja valiokuntaneuvoksena.

Avoimesti homot johtajat ei ole tänäpänä enää mikään harvinaisuus. Umpikonservatiivisessa Serbiassakin on nykyään lesbo pääministerinä. Enemmänkin lol-faktori olisi kannustanut äänestämään häntä, kun 'arvokonservatiivit' olisivat nikotelleet Linnan juhliin osallistumista. Niin ja kerrankin Iranin lähettiläällä ei olisi ollut kättelyssä ongelmia, kun niitä ikäviä naisia ei olisi siellä ollut!
Homoja tai biseksuaaleja valtionpäämiehiä on ollut maailman sivu, joskus aika avoimestikin jopa sellaisina aikoina kun suvaitsevaisuus ei ollut korkeassa kurssissa eikä sillä saanut pride-irtopisteitä.
Ei ole vaikea keksiä paljon parempia syitä olla äänestämättä Haavistoa, niin tuntuu oudolta tehdä numero tuosta. Epäilemättä on myös totta, että moni äänesti häntä 'steitmenttinä'.
 
presidentin tehtävä on enimmäkseen edustusvirka ja presidentti edustaa puolisonsa kanssa.
Kyllä. Edustaminen ja maan keulakuva. Suomalaisessa äänestysmallissa kansalaiset saavat suoraan vaikuttaa lopputulokseen.

Valtavirrasta poikkeavalla seksuaalisella suuntautumisella on merkitys presidentin viranhoitamisessa, vaikka Pekka koitti tätä kiistää.
Joka maassa on olemassa ns "virallinen mielipide" suvaitsevaisuuden valtavirtaan sovittamiseksi. Toki on ihan ok että kansaa kannustetaan suvaitsemaan lähimmäisensä.

Erikseen on sitten kansan mielipide. Jos kansalaisten mielipiteellä ei haluta homo-presidenttiä, niin se on sitten siinä.
Eikä kansalaisten ole tarpeen edes mielipidettään perustella millään tavoin. Tuntuu vaan siltä, jos tuntuu.

.
 
Avoimesti homot johtajat ei ole tänäpänä enää mikään harvinaisuus. Umpikonservatiivisessa Serbiassakin on nykyään lesbo pääministerinä. Enemmänkin lol-faktori olisi kannustanut äänestämään häntä, kun 'arvokonservatiivit' olisivat nikotelleet Linnan juhliin osallistumista. Niin ja kerrankin Iranin lähettiläällä ei olisi ollut kättelyssä ongelmia, kun niitä ikäviä naisia ei olisi siellä ollut!
Homoja tai biseksuaaleja valtionpäämiehiä on ollut maailman sivu, joskus aika avoimestikin jopa sellaisina aikoina kun suvaitsevaisuus ei ollut korkeassa kurssissa eikä sillä saanut pride-irtopisteitä.
Ei ole vaikea keksiä paljon parempia syitä olla äänestämättä Haavistoa, niin tuntuu oudolta tehdä numero tuosta. Epäilemättä on myös totta, että moni äänesti häntä 'steitmenttinä'.
Onko näillä aikaisemmin julkitulleilla homoseksuaaleilla valtionpäämiehillä ollut puolisot mukana julkisissa esiintymisissä (edustustilaisuuksissa)?

Virkamiehen (tai ihmisen) homous ei olisi minulle ongelma muissa tehtävissä kuin presidentin tehtävässä edustusluonteen vuoksi. On totta että Haavistosta ei ole vaikea keksiä syitä olla äänestämättä, vaikka sivuuttaisi seksuaalinen suuntautumisensa.
 
Eikä mitään ongelmia ollut Haaviston ulkoministeriaikana, kaikki tiesivät hänen seksuaalisen suuntautumisensa.
 
Back
Top