Reserviläisten toimintakyky

Starpom

Majuri
Minkäköhänlainen toimintakyky reservin ukoilla olisi tosipaikan tullen? Vuonna 1939 kaikki miesten työt oli fyysisempiä ja ukot keskimäärin varmaan hyvässä ajolihassa puolustustoimiin lähtiessä. Tämän päivän keskimääräinen reservin ukko taitaa olla huonossa fyysisessä kunnossa maanpuolustustehtäviä ajatellen. Tosin eihän taistelutkaan enää ole samalaisia ponnisteluita kuin -39.
 
Pitäisi määritellä, että minkä ikäiset ja mihin tehtäviin? Ja arvioida sitten keskimäärin?
 
Jos vuoteen 39 verrataan niin taistelemaan kansallisesta olemassa olosta ja koko reservin voimin.

Valtaosa reservistä on kuitenkin saanut jalkaväen koulutuksen niin tehtävät sen mukaan.
 
Pojat, me hävitään tää sota, ihan lähtökohtaisesti.
 
Hyvä on toimintakyky. Ei se ollut sen kummempi vuonna 39. Se missä meillä kaikilla länsimaalaisilla on jättämää on henkinenpuoli, sen verran on aikaa kulunut viime sodista. Mutta kyllä sekin aika äkkiä sitten korjaantuu... ja sen verran vielä että nykyreserviläinen on koulutetumpi lähdössä kuin vuonna 39. Vrt. Oman isoisän sotakokemukset.
 
Minkäköhänlainen toimintakyky reservin ukoilla olisi tosipaikan tullen? Vuonna 1939 kaikki miesten työt oli fyysisempiä ja ukot keskimäärin varmaan hyvässä ajolihassa puolustustoimiin lähtiessä. Tämän päivän keskimääräinen reservin ukko taitaa olla huonossa fyysisessä kunnossa maanpuolustustehtäviä ajatellen. Tosin eihän taistelutkaan enää ole samalaisia ponnisteluita kuin -39.
Tämä wanhojen aikojen kova fyysinen kunto lienee osittain myytti. Terveet saattoivat olla kovemmassa kunnossa, mutta mukana oli paljon sellaistakin porukkaa, jolla terveytensä puolesta ei nykyisin olisi mitään asiaa sotaväkeen. Esimerkiksi kaikenlaiset lastentaudit sairastettii, koska rokotuksia ei vielä vuosisadan alkupuolella laajasti tehty ja niistä jäi usein fyysistä toimintakykyä alentavia vammoja, jotka eivät välttämättä tulleet esiin normaalissa elämässä. Köyhemmällä väellä ravinto oli yksipuolista ja huonoa, osa oli saattanut lapsuudessaan jopa suoranaisesti nähdä nälkää. Vitamiinien saanti oli heikkoa. Lisäksi vähintään 80% äijistä poltti tupakkaa, ilman mitään filtteriä tietenkin.

Jotenkin arvelen, ettei se karvaperse Työmiestä ketjussa poltteleva, keuhkotaudin nuorena sairastanut mökin ukko VÄLTTÄMÄTTÄ ollut yhtään sen paremmassa kunnossa, kuin nykypäivän resrviläinenkään... :rolleyes:
 
Ja kyllähän se on vastustajankin fyysinen ja henkinen kunto muuttunut vuodesta -39, tavalla jos toisellakin.
 
Ja vuonna 1939 naapuriin oli myös vaikeampi osua: maaseudulla kasvaneen keskipituus oli 155 cm, kaupungissa 165 cm. Jotain holodomoria tai semmoista...
 
Nyt pitää tietysti muistaa, että ressuharjoitus ei ole lainkaan kattava otos kun nuoret reserviläiset eivät niihin osallistu eikä paljoa anna arvoa, mutta kun makkaranpaistajien tyypillistä kokoa ja kuntoa katsoo, niin aika pahalta näyttää vaikkei mikään Super-Hessu tarvitse olla. Myöskään kykyä jaksaa ankeissa oloissa pitkään ja sietää rajua stressiä, verta ja raskaita kantamisia pitkään sopii epäillä. Mihinkään ei päästä äkkiä ja kamppeet on keskitetty harvoihin tunnettuihin paikkoihin. Joillain harjoitusreissuilla on vääjäämättä tullut mieleen, että tämmöisellä porukalla pätevää johtoa myöten ei kyllä pärjäisi pitkään. Pessimisti ei pety.
 
Voisiko sinne makkaranpaistokerhoon pyrkiä juuri ne pulskemmat ns toteuttamaan itseään ja näyttämään nappejaan kauluksessa, meillä duunissa on ikähaitari 20 viiva 60v, ja joka ukko sopii normaalipainoisen kriteereihin, missä se läskireservi luuraa?
 
Tosin nykäsen vielä karvan yli kolme tonnii coopperissa. Läskien kanssa.
 
  • Tykkää
Reactions: KIM
Ja vuonna 1939 naapuriin oli myös vaikeampi osua: maaseudulla kasvaneen keskipituus oli 155 cm, kaupungissa 165 cm. Jotain holodomoria tai semmoista...
Menee vähän off-topiksi, mutta paljon ulkomaalaisia työmiehiä nähneenä näyttäisi että Virosta, Latviassa ja Liettuassa ukot on suomalaisia 15 cm verran pidempiä. Ikäryhmä 30-45. Ihmettelen miten ne kaikki ovat niin pitkiä. Pituus riippuu tieten geeneistä, mutta lieneekö Neuvostoliiton puskurivaltioissa ravinto ollut sen huonompaa kuin hölmölandissa kasarilla ysärillä.
 
No siellähän se arjalainen herrakansa miehitti monta vuosisataa, oisko siinä tarttunu?
Täällä lahden toisella puolella on sitte näitä Volgan mutkasta tulleita persjalkasia mongooleja... :)
 
Menee vähän off-topiksi, mutta paljon ulkomaalaisia työmiehiä nähneenä näyttäisi että Virosta, Latviassa ja Liettuassa ukot on suomalaisia 15 cm verran pidempiä. Ikäryhmä 30-45. Ihmettelen miten ne kaikki ovat niin pitkiä. Pituus riippuu tieten geeneistä, mutta lieneekö Neuvostoliiton puskurivaltioissa ravinto ollut sen huonompaa kuin hölmölandissa kasarilla ysärillä.
Suomessa tosin on maailman 5 kärkeen menevä pituusodote nyt syntyvillä miehillä, menimme Ruotsinkin ohi vastikään.
 
Back
Top