Suomalaissotilaista kova kysyntä ulkomailla - osa saattaa loikata

Creidiki

Ylipäällikkö
BAN
Nerokkaassa Black Ops jujutuksessa suomalaiset kenraalit ujutetaan venäläisten asevoimiin. Muutamassa vuodessa venakot on ruunattu Nato-yhteensopiviksi kriisinhallintajoukoiksi ja maahantunkeutumisen uhka haihtuu ikiajoiksi.

MTV3:

Säästösyiden takia puolustusvoimat aikoo vähentää kolmen vuoden sisällä 2 200 henkilöä, ja osa suomalaisupseereista saattaa suunnata ulkomaille töihin, myöntää Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimusjohtaja Hannu H. Kari.
 
Ihan pienenä yksityiskohtana toteaisin että loikkauksen ja ulkomaille töihin menon välillä on kyllä vielä melkoinen ero
 
Aikanaan rikoslain 16 luvun 22 § kriminalisoi ulkomaiseen sotapalvelukseen värväämisen. Nykyään sitä kriminalisointia ei ole.

Palkkasoturin määritelmään taas kuuluu mm., että maksetaan korkeampi korvaus kuin vastaaville kotimaisille. Palkkasoturi ei saa sotavagin asemaa tai vastaavaa suojelua kuin "laillinen taistelija".

Onko johtopäätös, että jos ammattisotilas menee hyvällä palkalla, erikoisdiilillä, ulkomaiseen palvelukseen, on sotalakien suojan ulkopuolella, kun taas paskasopparilla, eli paikallisten sopparien mukaisella liksalla duunin menevällä on suoja. Taitaa olla kansainvälisen Bilderberg-eliitin juonia !
 
adam7 kirjoitti:

Uskoisin, että palkkasoturi nauttii samaa kohtelua Geneven sopparin mukaan kun muutkin, kunnes todistetaan, että äijä ei taistele palkanneen maan komennossa. Siis palkkikselle riittää, että tämä kantaa asetta avoimesti ja palkannut valtio antaa tälle sotilaspassin tai tuntolevyt, mahdollisesti vielä uniformun ja kertovat, että kuka on esimies, niin kenelläkään ei voi olla mitään vastaansanomista. Jos taas palkannut osapuoli sanoo, että kyseessä oleva tyyppi ei ole heidän komennossa, niin sitten vangitseva osapuoli saa kohdella tyyppiä kuin rikollista. Ja vielä silloinkin tyyppi voisi perustella, että hän olisi tarttunut aseisiin spontaanisti, kun joutui sodan jalkoihin (kelpaa kunnes toisin todistetaan).
 
@SJ

Voi voi..

Usko ei ole tiedon väärtti....
Geneven sopimuksen 47. artikla määrittelee palkkasoturin seuraavasti:

1. Palkkasoturilla ei ole oikeutta taistelijan tai sotavangin asemaan. 2. Palkkasoturiksi katsotaan henkilö, joka:

a) on erityisesti värvätty paikalta tai ulkomailta taistelemaan aseellisessa selkkauksessa; b) tosiasiassa osallistuu varsinaisiin vihollisuuksiin; c) osallistuu vihollisuuksiin pääasiassa henkilökohtaisen hyödyn vuoksi ja jolle selkkauksen osapuoli tai sen edustaja on luvannut huomattavasti korkeamman palkkion kuin mitä vastaavassa asemassa ja tehtävässä olevalle asianomaisen osapuolen asevoimissa palvelevalle henkilölle maksetaan tai on luvattu maksaa; d) ei ole selkkauksen osapuolen kansalainen eikä vakinaisesti asu selkkauksen osapuolen hallinnassa olevalla alueella; e) ei kuulu selkkauksen osapuolen asevoimiin; ja f) ei ole selkkauksen ulkopuolisen valtion viralliseen tehtävään lähettämä asevoimien edustaja.

Geneven sopimuksen mukaan palkkasoturia voidaan kohdella tavanomaisena rikollisena ja hänet tuomita siviilioikeudessa voimassaolevan rikoslain mukaan. Häntä ei myöskään konfliktin jälkeen, toisin kuin sotavankia, tarvitse kotiuttaa kotimaahansa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Palkkasotilas

Konfliktissa toimii analogisesti Paasikiven toteamus "Kreml ei ole raastuvanoikeus". Tähän sovellettuna se tarkoittaa, että jos vastapuoli ottaa kiinni jonkun jonka katsoo palkkasoturiksi, siinä ei paljoa todistella puoleen tai toiseen.
 
"Sotilas on asevoimiin tai muuten järjestäytyneeseen joukkoon kuuluva aseistettu ja univormua kantava henkilö, laillinen taistelija. Sotilaat käyvät sotaa ja käyttävät sotakalustoa. Sotilas voi olla myös yksityisen tahon palkkaama tai sotilas joka myy palveluitaan vieraan maan sotalaitokselle, jolloin häntä kutsutaan palkkasotilaaksi. Ammattisotilaaksi kutsutaan sotilasta, joka toimii sotilaan ammatissa päätoimisena työnään". http://fi.wikipedia.org/wiki/Sotilas
 
@miheikki

Postaamasi artikkeli ei mitenkään muuta Geneven sopimuksen palkkasoturin määritelmää.

Tosin en usko että kovinkaan moni suomalainen ammattisotilas päätyy Geneven sopimuksen mukaiseksi palkkasoturiksi. Medialla on tapana yrittää raflaavia otsikoita.
 
Nyt menee yli hilseen. Sotilas on laillinen taistelija vaikka on ulkovaltojen palveluksessa -> palkkasotilas, jolla ei ole tunnustettuja oikeuksia.
 
adam7 kirjoitti:
@SJ

Voi voi..

Usko ei ole tiedon väärtti....
Geneven sopimuksen 47. artikla määrittelee palkkasoturin seuraavasti:

1. Palkkasoturilla ei ole oikeutta taistelijan tai sotavangin asemaan. 2. Palkkasoturiksi katsotaan henkilö, joka:

a) on erityisesti värvätty paikalta tai ulkomailta taistelemaan aseellisessa selkkauksessa; b) tosiasiassa osallistuu varsinaisiin vihollisuuksiin; c) osallistuu vihollisuuksiin pääasiassa henkilökohtaisen hyödyn vuoksi ja jolle selkkauksen osapuoli tai sen edustaja on luvannut huomattavasti korkeamman palkkion kuin mitä vastaavassa asemassa ja tehtävässä olevalle asianomaisen osapuolen asevoimissa palvelevalle henkilölle maksetaan tai on luvattu maksaa; d) ei ole selkkauksen osapuolen kansalainen eikä vakinaisesti asu selkkauksen osapuolen hallinnassa olevalla alueella; e) ei kuulu selkkauksen osapuolen asevoimiin; ja f) ei ole selkkauksen ulkopuolisen valtion viralliseen tehtävään lähettämä asevoimien edustaja.

Geneven sopimuksen mukaan palkkasoturia voidaan kohdella tavanomaisena rikollisena ja hänet tuomita siviilioikeudessa voimassaolevan rikoslain mukaan. Häntä ei myöskään konfliktin jälkeen, toisin kuin sotavankia, tarvitse kotiuttaa kotimaahansa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Palkkasotilas

Konfliktissa toimii analogisesti Paasikiven toteamus "Kreml ei ole raastuvanoikeus". Tähän sovellettuna se tarkoittaa, että jos vastapuoli ottaa kiinni jonkun jonka katsoo palkkasoturiksi, siinä ei paljoa todistella puoleen tai toiseen.

Viittaan tuohon kohtaan "e) ei kuulu selkkauksen osapuolen asevoimiin;". Toki jos vastapuoli päättää tehdä jotakin, niin se voi olla vaikea estääkään näitä, mutta vastavuoroisesti silloin voitaisiin hylätä Geneven sopimus kokonaan.
 
@SJ

Otetaan nyt pieni reality check

Jos jäät boseen afrikassa joko valkoisen joukkueen jäsenenä/johtajana tai mustan yksikön johtajana/neuvonantajana, ei paljoa paina jos kaivat taskusta tuntolevyn tai paikallisen proopuskan. Ja voit ihan vapaasti kertoa että olet ideologian/uskonnon/tai muun syyn takia pelissä ja paikallisten asevoimien bona fide jäsen. Sua kohdellaan joka tapauksessa palkkasoturina ja mikään länsivalta ei sua avoimesti pelasta, varsinkaan eräs meidän hyvin tuntema paikallinen valtio.

Sama pätee muillakin primitiivivyöhykkeillä jossa palkkasotureilla on kysyntää, paitsi Irakissa ja Afghoissa, jossa "maailman kehittyneimmän demokratian" military contractors ovat kansainvälisen lain pimeällä vyöhykkeellä.
 
Eiköhän tässä kannattaisi huomioida, että nuo herrat upseerit siirtyvät useimmiten koultuus- ja neuvonantotehtäviin siviilityöntekijän statuksella, eivätkä miksikään taistelijaksi tai ryynäriksi.

Koko sodan oikeussäännöstö on tätä nykyä sangen häilyvä käsite. Enisnnäkään kaikki maat eivät ole sitä allekirjoittaneet, toisekseen kaikki allekirjoittaneetkaan eivät sitä kunnioita paskapaperin vertaa, kolmanneksi lähes jokaisella on siitä omat tulkintansa, neljänneksi yleensä rikkomukset selvitetään jälkikäteen ja voittaja sanelee säännöt, viidenneksi ei kannata jäädä kiinni jos jotain sääntöä rikkoo.
 
Noista sodan laeista, niinhän se on.

Mua kuitenkin hieman ihmetyttää väite kovasta kysynnästä ja sen yhdistämisestä pulustusvoimareformiin.

Ensinnäkin pv:stä poisjääviä on osaltaan muuttohaluttomat. He voivat olla kadetti-, toimi- tai aliupseereita. Arvaisin kuitenkin että vähiten kadettiupseereita, koska muuttaminen on siinä hommassa vähän sisäänrakennettua. Onko muuttohaluttomilla sitten muuttohalukkuutta ja kielitaitoa ulkomaille? En osaa vastata.

Sen jälkeen toinen ryhmä on niitä, joiden työsuhde päätetään, kun RA-toimea ei ole eikä SA-sijoitus myöskään anna aihetta RA-toimeen. Jossain kommentoitiin että kouluttajia ei irtisanota, vaan heitä lisätään. Halvimmalla päästään siis jos palkkakustannuksiltaan "halpoja" aliupseereja lisätään ja RA- sekä SA-organisaation pienentyessä sieltä organisaatiosta vähennetään "kalliita" tapauksia. No kaikki organisaatiot pyrkivät pitämään parhaat, joten nyt sitten saisivat lähteä "ei-parhaat". Varmasti koulutettua ja osaavaa porukkaa, mutta onko sitten osaamista, aloitekykyä ja kielitaitoa lähteä ulkomaille joko siviilitoimeen jonkinnäköiseksi asiantuntijaksi tai neuvonantajaksi tai ihan sotilaaksi ulkomaiseen organisaatioon? En osaa vastata.

Sitten näiden lisäksi joku saattaa ihan omistakin syistä päätyä ulkomaisiin töihin, mutta se onkin tämän reformin suorien vaikutusten ulkopuolella.
 
Kas kun tässä ei vaan rakennettaisi jotain Finnair-tyyppistä stay-palkkiota.....jos tällainen vedätys alkaa niin sanoisin pojille so long, Herrat on hyvät ja lähtee vaan tökkimään.
 
adam7 kirjoitti:
@SJ

Otetaan nyt pieni reality check

Jos jäät boseen afrikassa joko valkoisen joukkueen jäsenenä/johtajana tai mustan yksikön johtajana/neuvonantajana, ei paljoa paina jos kaivat taskusta tuntolevyn tai paikallisen proopuskan. Ja voit ihan vapaasti kertoa että olet ideologian/uskonnon/tai muun syyn takia pelissä ja paikallisten asevoimien bona fide jäsen. Sua kohdellaan joka tapauksessa palkkasoturina ja mikään länsivalta ei sua avoimesti pelasta, varsinkaan eräs meidän hyvin tuntema paikallinen valtio.

Sama pätee muillakin primitiivivyöhykkeillä jossa palkkasotureilla on kysyntää, paitsi Irakissa ja Afghoissa, jossa "maailman kehittyneimmän demokratian" military contractors ovat kansainvälisen lain pimeällä vyöhykkeellä.

Nyt minä en oikein ymmärrä, että mitä sinä alat inttämään tästä asiasta, jos tosiasia on se, että tämä vangitseva osapuoli ei noudata geneven sopparia alunalkaenkaan?
 
RE: Suomalaissotilaista kova kysyntä ulkomailla - osa saattaa loikata

Geneven sopimuksen mukaan palkkasoturia voidaan kohdella tavanomaisena rikollisena ja hänet tuomita siviilioikeudessa voimassaolevan rikoslain mukaan. Häntä ei myöskään konfliktin jälkeen, toisin kuin sotavankia, tarvitse kotiuttaa kotimaahansa.

=> Tämä tarkoittaa sitä, että kun palkkasoturi tappaa vihollisensa, on hän syyllistynyt murhaan tai tappoon. Joissain maissa tästä saa kuolemantuomion.
 
RE: Suomalaissotilaista kova kysyntä ulkomailla - osa saattaa loikata

jokiranta kirjoitti:

Tuo muistaakseni tuli jo esille, kyse nyt on vain siitä, että milläkäs todistat tyypin palkkasotilaaksi, jos palkannut osapuoli päättää pitää tämän puolia? Esim. jakamalla näille sotilaspassit yms. dokumentit joissa näkyy, että ukko on asevoimien jäsen. Siis, jos nyt alkujaankaan osapuolet noudattavat geneven sopimusta tai edes normaaleja oikeuskäytäntöjä, joiden mukaan epäilty on syytön kunnes toisin todistetaan. Meinaan, että pelkästään se, että henkilö ei ole maan kansalainen ei todista, että henkilö on palkkasotilas (osittain jo siksi, että henkilön kansalaisuuden todistaminen voi olla vaikeaa).
 
RE: Suomalaissotilaista kova kysyntä ulkomailla - osa saattaa loikata

Bosniassa muslimiosapuoli jakoi aika avokätisesti passeja (eli myös kansalaisuuksia) kaikille ken kalpaan tarttui heidän puolestaan.
 
Jos palkkasotilas jää kiinni tai joutuisi konfliktin jälkeen kuulusteluihin, niin ainakin itse siinä tilanteessa sanoisin olevani VAPAAEHTOINEN, enkä missään nimessä palkkasotilas.
 
Back
Top