Syyrian konflikti

Kaksi leopardia kuvissa, ei näytä samoilta jo täällä olleilta

Alkaa näyttää siltä, että nämä vahvistamattomat tiedot 10 turkkilaisten menettämästä Leopardista pitävät paikkansa. Kyseisissä kuvissa pari, eivät näytä samoilta kuin aiemmissa kuvissa olleet (ainakin 3 eri Leoa) - mikä tekisi jo varmasti 5 tuhoutunutta/menetettyä Leoa turkkilaisille.

Seurasin aiemmin turkkilaisten sotatoimia Turkin kurdialueilla, metodit näyttivät hyvin samoilta joihin Assad turvautui Syyriassa - panssarikalustoa kaupunkeihin, toisinaan ilman jalkaväen suojaa tai minimaalisella suojalla. Kurdeilla ei vielä tuolloin ollut käytössään tehokasta panssarintorjuntakalustoa, mikäli olisi ollut, melkoisella varmuudella useampikin turkkilainen vaunu olisi kohdannut matkansa pään. Näyttää siltä, että osin samoin metodein Turkin asevoimat operoi Syyriassa.

Asetelmaa pohtiessa väkisinkin tulee mieleen ajatus jostain kulttuuritekijästä taustalla, kun samoihin virheisiin yksi jos toinen alueen valtioista tuntuu sotatoimissaan sortuvan. Itse ajattelin reilu vuosi sitten, että Turkin asevoimat olisi pystyvämpi, mitä se sitten on ollutkaan. Hiukan alkoivat silmät avautua kun olen seurannut tapahtumia kurdistanissa - metodit samoja joita ex. kollegani on kuvannut harjoitetun jo useampi vuosikymmen sitten. Aseistus vaan muuttunut ajanmukaisemmaksi, toimintatapa ja taktiikka sen sijaan ei.

vlad
 
Erdoganin ja Venäjän suhde Syyriassa on hyvin mielenkiintoinen tässä sotkussa. Turkkihan hyökkäsi jo alkusyksyllä Jarablusiin, ei niinkään vastustaakseen Daeshia vaan saadakseen alueen ennen kurdeja. Turkki sai tukea FSA:lta, joka taas on al-Assadin ja Venäjän vihollinen. Turkin siivellä oli ainakin elokuussa vielä islamistijärjestö Ahrar al-Shamin taistelijoita. Kyseinen ryhmä on tehnyt yhteistyötä islamistiryhmä Jabhat Fateh al-Shamin (ex al-Nusra) kanssa.

Mikä on Turkin päämäärä ja rooli Syyriassa?
 
Veikkaisin turvata turkkilaissukuisia (johon ilmeisesti liittyi se Su-24:n alasampuminen), vallata ehkä alueita ja kyykyttää kurdeja.
 
Venäjä: Yhdysvaltojen tuki Syyrian kapinallisille on vihamielinen teko
Venäjä syyttää Obaman hallintoa kansainvälisen tilanteen sekoittamisesta. Yhdysvallat helpotti aseapua Syyrian kapinallisille tässä kuussa.

Venäjä
27.12.2016 klo 11:11
13-3-9374030.jpg

Syyrian hallitus valtasi Aleppon kaupungin Venäjän asevoimien tuella joulukuussa.SANA/EPA
13-3-8925976.jpg

Simo Ortamo

Jaa artikkeli Facebookissa
Jaa artikkeli Twitterissä
Yhdysvaltojen päätös helpottaa aseavun antamista Syyrian kapinallisille on vihamielinen teko, Venäjän ulkoministeriö sanoi uutistoimisto Tassin mukaan.

Venäjän ulkoministeriön mukaan aseapu uhkaa suoraan Venäjän taistelulentokoneita ja sotilaita Syyriassa. Ulkoministeriön tiedottajan Maria Zaharovan mukaan aseet voivat päätyä nopeasti islamististen ryhmien käsiin

Zaharovan mukaan Barack Obama yrittää vaikeuttaa kansainvälistä tilannetta ennen Donald Trumpin astumista virkaansa tammikuussa. Obama pyrkii hänen mukaansa sitomaan seuraajansa kädet Yhdysvaltojen uudella puolustusbudjetilla.

Venäjän mukaan puolustusbudjetti on suunnattu Venäjää vastaan, sillä se pyrkii parantamaan Yhdysvaltojen kykyä torjua ydinohjuksia. Tämä horjuttaisi maiden ydinaseiden välillä vallitsevaa tasapainoa.

Yhdysvaltojen hallinto päätti joulukuussa vähentää Syyrian kapinallisille annettavan aseavun rajoituksia. Yhdysvallat tukee Syyriassa kapinallisia, kun taas Venäjän joukot ovat taistelleet presidentti Bashar Al-Assadin hallituksen rinnalla.

Venäjä on kertonut aikovansa laajentaa ydinaseiden iskukykyä. Donald Trump puolestaan kertoi Twitterissä, että Yhdysvaltojen on kasvatettava ydinasekykyään, kunnes "maailma tulee järkiinsä."

Lähteet: Reuters, Tass
 
Erdoganin ja Venäjän suhde Syyriassa on hyvin mielenkiintoinen tässä sotkussa. Turkkihan hyökkäsi jo alkusyksyllä Jarablusiin, ei niinkään vastustaakseen Daeshia vaan saadakseen alueen ennen kurdeja. Turkki sai tukea FSA:lta, joka taas on al-Assadin ja Venäjän vihollinen. Turkin siivellä oli ainakin elokuussa vielä islamistijärjestö Ahrar al-Shamin taistelijoita. Kyseinen ryhmä on tehnyt yhteistyötä islamistiryhmä Jabhat Fateh al-Shamin (ex al-Nusra) kanssa.

Mikä on Turkin päämäärä ja rooli Syyriassa?

Veikkaisin turvata turkkilaissukuisia (johon ilmeisesti liittyi se Su-24:n alasampuminen), vallata ehkä alueita ja kyykyttää kurdeja.

Erdogan nyt on ollut yhden lajin maanikko jo pitkään - nyt tauti on pahentunut paljaaksi ottomaniaksi :rolleyes:
 
Mikä on Turkin päämäärä ja rooli Syyriassa?

Tässä taisteluista Al-Babissa.

Free Syrian Army troops and Turkish tanks near Al Bab. FSA video

Turkish Soldiers Are Dying in Operation Euphrates Shield
Offensive stalls at the edge of Al-Bab as the Islamic State digs in
by PAUL IDDON

Dec. 21 was the costliest single day for the Turkish army’s Euphrates Shield incursion into Syria. At least 16 Turkish soldiers, supporting an assault force of 1,500–3,000 Free Syrian Army militia fighters, died in clashes with the Islamic State in its stronghold of Al-Bab.

The Turkish military claimed to have killed 160 militants in response.

The ramshackle, Turkish-backed offensive has come with deceptive victories and major problems for Ankara since it launched on Aug. 24. The Turkish government claimed Euphrates Shield began well. However, the Islamic State did not mount as heavy a defense as it could have. The group even evacuated its militants from the border town of Jarabulus on the first day.

Since then, Turkey has presented Jarabulus as a model for a Turkish-administrated safe zone in northwest Syria. But Turkey’s decision to attack both the Islamic State and the Syrian-Kurdish People’s Protection Units — or YPG — has created problems.

1*sM5KaHIm9YBzwgMbVv8RNg@2x.png

Turkish tanks and armored vehicles proved highly vulnerable to anti-tank weapons used by these groups. U.S.-made M-60 Patton tanks burst into flames after being hit in ambushes. As many as a dozen of these tanks may have been lost to such attacks.

As the the offensive moved into villages abandoned by the Islamic State, soldiers triggered hidden explosive traps left behind. Scores of Turkish-backed FSA fighters have died in such a manner.

While Turkey has de-emphasized these losses, it has heralded the FSA’s Oct. 16 capture of the small town of Dabiq from the Islamic State, the town for which the terror group named its glossy and lurid propaganda magazine.

Dabiq, however, only ever held symbolic importance for the militants and amounted to little more than a small outlying town in their caliphate, and they didn’t allot substantial manpower to defend it.

This all led up to the current battle for Al-Bab — a strategically important city about 50 kilometers northwest of Aleppo with a pre-war population of about 60,000 — which the Islamic State has chosen to fight to the death over.

Turkey’s FSA allies have spent weeks surrounding the town, cutting its supply lines with fire support from Turkish tanks and warplanes. Here, the operation is steadily losing momentum. After the rapid capture of Jarabulus and Dabiq, Al-Bab has proven to be a much tougher fight.

Making the fight more difficult has been the Syrian government’s firm opposition to a Turkish-backed FSA takeover of Al-Bab. While Damascus denounced Euphrates Shield from day one as a “flagrant violation” of Syrian sovereignty, it did not do much to counter it until the Turkish army and the FSA approached Al-Bab.

On Oct. 26, a Syrian helicopter dropped barrel bombs on the FSA southeast of Dabiq, killing two and wounding five. For a week in November, Turkish jet fighters stopped breaching Syrian air space after Damascus said it activated surface-to-air missiles and threatened to use them on Turkish intrusions.

Only after talks with Russia was Turkey able to resume air support to its FSA proxies.

1*Or0zvzeGiopu2AZn4vi9_A.png

A Turkish air strike on an Islamic State position seen through a drone’s eyes. Turkish air force capture
Then on Nov. 24, a mysterious air attack killed four Turkish soldiers outside Al-Bab. Ankara initially blamed Damascus, and Moscow reassured Ankara the attackers were not Russian.

Subsequent investigation and speculation has even gone so far as to suggest that the perpetrator was an Iranian-made drone, possibly used by one of the Iranian-backed Shiite militias in the Aleppo region. The possibility it was an Islamic State-made drone cannot be ruled out.

Turkey and the FSA have a thorny geographical problem. Euphrates Shield has extended itself 30 kilometers into Syria, making it difficult for the FSA — if attacked — to retreat to the border as in previous battles. A well-entrenched Islamic State can also bleed these forces and make the capture of Al-Bab as costly as possible.

Turkish drones flying over the city have spotted the Islamic State heavily fortifying its positions and preparing vehicle-borne improvised explosive devices — the latter a weapon the militants deploy with suicidal drivers in massive numbers.

The Islamic State has released two videos, one purportedly showing militants burning two Turkish soldiers alive and another showcasing what appears to be a captured Leopard 2 tank, the most advanced in the Turkish arsenal.

Turkey appears to have tried to compensate for these losses by increasing its bombing of Al-Bab. The Syrian Observatory for Human Rights conflict monitoring group reported that Turkish air strikes killed 72 civilians, 21 of them children, on Dec. 22. The following day another 16 civilians, three of them children, died in subsequent strikes.

These strikes constituted the largest killing of civilians by Turkish forces in Syria since the campaign began.

As the Turkish-backed FSA forces push into Al-Bab, more atrocities like this could well transpire against the civilian population there, decreasing the chance Al-Bab’s residents will perceive, never mind welcome, the incoming FSA fighters as liberators.

These operational shortcomings on the part of Ankara are likely the result of heavy reliance on its FSA proxy fighters and the widespread purges of military officers by the Turkish government in recent months following the failed July 15 coup attempt.

If not rectified, Turkey’s Euphrates Shield operation will undoubtedly prove more costly for Ankara as it pushes deeper into the Syrian quagmire.

https://warisboring.com/turkish-sol...tion-euphrates-shield-38c5efec3521#.uxyp1btoo

Tuo mihin Venäjä viittaa, liittynee SDF:n aseistamiseen.

SDF on kurdijohtoinen ja Venäjä on ainakin aiemmin ollut aika hyvissä väleissä kurdien kanssa. Ellei tämä sitten ole turkkilaisten propagandaa venäläisvastaisuuden nostattamiseksi (kurdien ystävä on turkkilaisten vihollinen), niin venäläiset ovat ilmeisesti muutama kuukausi sitten ehdottaneet Assadille, että kurdien pitäisi saada autonominen alue Syyrian sisällä.

Dozens of Russian aircraft land daily at Khmeimim air base near Latakia, Syria. One such aircraft from Moscow that landed Sept. 17 didn’t attract attention, but its passengers, eight officials of Russia's Foreign and Defense Ministries, were carrying documents that one day could alter the political scene of the region.

The documents, obtained by Al-Monitor, included a memorandum of intent regarding the possibility of the Syrian government's granting Syrian Kurdistan "special status within the framework of Syria." The delegation was tasked with finding a solution to the Kurdish issue in Syria by having the parties agree to the memorandum.

Salih Gedo, secretary-general of the Democratic Party of Syrian Kurds, attended the meeting. "The Russians had a document ready. It was in our favor. They wanted federalism in Syria while reinstating the rights of Kurds. We accepted all of the [stipulations] and suggested some additions.”

Sivumemennen sanoen, tuossa jutussa mainittu "special status within the framework of Syria" herättää mielleyhtymiä venäläisten Ukrainassa ajamaan Minskin sopimukseen.
 
Turkki lähettää lisää joukkoja.

Turkey deploys more weaponry to Syria border

In-Depth Coverage

Iran Press TV

Sun Dec 25, 2016 6:15PM

Turkey has deployed more tanks and artillery along the border with Syria as Ankara struggles to win a battle against Daesh militants in the Syrian town of al-Bab.

State-run news agency Anadolu reported on Sunday that several tanks, military transport vehicles and at least 10 artillery units including cannons had been deployed along the southeastern border with Syria.

The report said the weaponry were sent to Oguzeli and Karkamis districts, located on the road to Jarabulus in Syria.

The beefed-up presence comes amid Turkey's fierce military offensive to capture the Syrian town of al-Bab from Daesh.

Military sources in Turkey said they were nearing the end of operation in the flashpoint town on Sunday. They said 12 Daesh militants were killed in Turkey's attacks earlier in the day. The claims could not be independently verified

Turkish President Recep Tayyip Erdogan had said on Saturday that "Al-Bab is nearly finished", vowing that the town's liberation would be a prelude to Turkey's next operation into Manbij, a town which is currently controlled by US-backed Kurdish militants which Turkey opposes. Turkey has vowed to press ahead with its hunt of Kurdish militants in both Iraq and Syria, angering the West.

Koko uutinen pienellä propaganda varoituksella.

http://www.globalsecurity.org/wmd/l...presstv01.htm?_m=3n.002a.1898.qa0ao069zz.1quq
 
Tässä Saksalaisen Stern lehden versio 15.12 Leopardien tuhosta.

Yritän lyhentää ja suomentaa.

Lehden mukaan operaatio "Euphrat Shield":issä on mukana noin 50 Leopard 2A4ää ja ensimmäistä kertaa on tullut tappioita. Pitää muistaa että vaunu on 30 vuotta vanha ja että ilman modernointia vaunun elektoniikka ja puolustuslaitteisto on vanhentunut.

Vaunu on suunniteltu taistelemaan Varsovan liiton panssariarmeijoita vastaan jolloin panssarointia on pitänyt olla edessä enemmän kuin sivuilla ja takana ja sitä Syyriassa kaikki kapinalliset käyttävät hyväkseen. Lehti myös vihjaa että Isisin ottamien videoiden perusteella pst-taistelijat ovat paremmin koulutettuja kuin Turkin psv miehistöt ko. taistelu olosuhteisiin mikä on erittäin todennäköistä koska Isisin taistelijoilla on jo vuosien taistelukokemus.

Ensimmäinen vaunu ammuttiin Tow-2 ja 2 muuta Kornet tai Fagot ohjuksilla.
Kahdessa tapauksessa psv räjähti.

Joka tapauksessa yhteenvetona oli että Turkin Leopardeja pidetään vanhentuneina ja "huonosti pidettyinä"
Valitan virheitä, kirjoitin tätä kännykällä yövuoron jälkeen.
Edut. Pari tarkennusta.

http://mobil.stern.de/digital/techn...tschen-panzers-wird-zum-desaster-7241836.htmi
 
Viimeksi muokattu:
Jos seuraavaksi kohteena on Manjib ympäristöineen.
Käsittänyt että kaupunki SDF: hallussa. Aikooko Turkki siis omilla joukoillaan hyökätä SDF:n asemiin?

Sdf:n suurin voitto taitaa olla koko viimekesän raivonneet taistelut joka päättyi merkittävään aluevaltaukseen Isikseltä elokuussa juuri tuolla Manjibissa. Vaikka Turkki häiritsi. Valtasivat yli sata kylää ja kaupungin menettäen itse noin 300 taistelijaa. Mukana oli myös Saksan Ksk, sekä Englannin,Ranskan ja Usan erikoisjoukot.

Nytkö Erdo muka aikoo tuonne hyökätä?
 
Uutiset | Ulkomaan uutiset
Venäjä ja Turkki sopivat tulitauosta koko Syyriassa - astuu voimaan puoliltaöin
Tänään klo 10:30
Venäjä ja Turkki ovat sopineet tulitauosta koko Syyriassa, Turkin valtiollinen uutistoimisto Anadolu kertoo.

Tulitauko laajenisi siis Aleppon kaupungista koko maahan ja sen on määrä astua voimaan puoliltaöin.

Anadolun mukaan tulitauko ei kuitenkaan koske "terroriryhmiä".

Jos tulitauko onnistuu, se muodostaa pohjan tuleville neuvotteluille Syyrian hallinnon ja opposition välillä. Neuvotteluja valvoisivat Turkki ja Venäjä, uutistoimisto kertoo.

STT
 
Tämä voi olla kurdipropagandaa, mutta Turkin osuus Anter Yasan mukaan. Kommentteja?

Erdoganin mukaan Yhdysvaltain tuki Syyrian sekulaaridemokraattisille kurdeille (YPG, SDF ja PYD) on terrorismin tukemista, mutta hänen tukensa ISIS- järjestölle ja FSA:lle ei ole.

http://www.reuters.com/article/us-mideast-crisis-syria-turkey-idUSKBN14G1EU

Tällä hetkellä Erdogan suunnittelee, että syyrialaiset pakolaiset pääsisivät Turkin armeijaan koulutettavaksi ja sotimaan kurdeja vastaan. Mahtaako kiinnostaa? Pakolaisia siellä kyllä on, kaksi miljonaa.

Erdogan on myös luvannut aseistaa ja kouluttaa Alepposta paenneita terroristeja. Tarkoituksena on yhdistää jihadistien ryhmittymät virallisen Turkin armeijan kanssa. Nato-armeijan.

Aikaisemmin tänä vuonna Erdogan lupasi syyrialaisille pakolaisille Turkin kansalaisuuden ja uusia asuntoja Itä-Turkin tuhottujen kurdikaupunkien tilalle. Verorahoilla toimiva rakennuttaja (TOKI) on Erdoganin sukulaisten omistama. Turkkilainen media rinnastaa kurdit Daeshiin. Turkkilaiset eivät tiedä, että PYD ja YPG ovat oikeastaan ideologialtaan lähempänä sveitsiläistä kantoni-järjestelmää ja suomalaista sosialidemokratiaa.

YPG on ollut ainoa menestynyt joukko, joka esti Daeshin leviämisen Pohjois-Syyriaan, Rojavaan. Turkki pitää kuitenkin terroristien huoltoväylät Turkista Syyriaan avoimena, vaikka kurdit ovat yrittäneet sulkea käytävää jo vuosia. Käytävän kautta kuljetetaan päivittäin miljoonien eurojen edestä kansallistettua raakaöljyä Kurdistanista terroristien avustuksella. Öljyä salakuljettava Powertrans-yhtiö on epävirallisesti Turkin ulkoministeriön omistama ja Erdoganin vävyn ylläpitämä, ainakin Wikileaksin mukaan.
 
Erdoganille voi jäädä nopeasti luu käteen, kun eteneminen Daeshia vastaan tökkii ja kurdeja vastaan availlaan jo toista rintamaa. Luulisi Turkin kotirintamankin kyllästyvän nopeasti orastavan diktaattorin kömmähdyksiin.
 
http://www.breitbart.com/london/2016/12/24/lefties-marching-aleppo-stop-war/

European Lefties Plan to March on ISIS While Waving White Flags

Two and half thousand Europeans plan to march into Aleppo waving white flags in a three month long, 2,000 mile demonstration against the civil war taking place in Syria.

This year, like last, has been characterised by the massive flow of people northwards through Europe, many of them Syrians fleeing the bombs of Assad and the opposition factions. But a group of Europeans has decided to make the trek in the other direction in order to bring an end to the war, now in its fifth year.

“We’re carrying these white flags to let the whole world know our message: Enough is enough. This war has to stop!” the group say in their manifesto.

The march, which departs Berlin on Boxing Day, 26 December, was organised by journalist Anna Alboth.

“I was having dinner with Syrian women I know in a refugee centre and they were showing me photos of a lot of people who had died,” she told the BBC.

“People like me in safe countries can’t take it any more, and we see this as a chance to transform things.

“Refugees who hear about it say that if we are willing to give up our comfortable lives to do this, then it is a real demonstration.”

The precise route the march will take is yet to be finalised, but the group will leave Germany via the Czech Republic, then head through Austria, Slovenia, Croatia, Macedonia, Greece, and Turkey before finally entering Syria.

Lawyers in each of the countries en route are preparing paperwork to ease the crossing of borders along the way. “If no-one will stop us, we will go all the way,” Alboth said.

The plan is to cover 9-12 miles a day, but are happy to travel more slowly in some places, or even use transport if required. Local contacts are planning the daily routes and liaising with local places of good will, such as churches and hospitals, to offer the marchers beds for the night and food.

“We want to keep it as official as possible to ensure we get any police or ambulance support we might need,” Alboth said, but admitted there was inherent risk, saying: “Yes it is dangerous but we are getting in touch with humanitarian and aid agencies to get their advice.”

But she was unconcerned about the prospect of being bombed, saying: “People like me think that if five or ten thousand people are marching and getting everyone’s attention, then it’s impossible that they would bomb you,” she said.

“I think if it really happened and they bombed a peaceful march, then this world is worth nothing.”

She and the rest of the group believe that the risk is outweighed by the chance of making a difference.

“We want to go and help people like us, who just weren’t lucky enough to be born in Berlin, London or Paris. We will not tolerate the siege of Aleppo anymore. Civilians for civilians, we will walk, hand in hand,” the group’s manifesto states.

Alboth added: “Some people say why not demonstrate outside an embassy, but which do you chose – the Russian one, the Syrian one – we don’t know who is running [or] what is happening in Syria.”

1912-so-much-win.jpg

Toivottavasti soumesta lähtee kaikki punikit ja piiperöt tuolle samaiselle viimeiselle matkalle. Eikös voitais alkaa kerätä vaikka lentolippuihin rahaa.
 
Nyt ISIS antautuu :rolleyes:
 
Iran ei ole ottant kummemmin kantaa Turkin liikkeisiin,joka olisi vielä vuosi sitten aiheuttanut kovaakin ihmettelyä. Ennen Venäjän pommituksia Venäjä tavoitteli vallanvaihtoa Syyriassa. Putin lähetti Lavrovin Iraniin,ja kun ei tuonut tulosta,niin sitten meni Shoigun. Iran pysyi kannassaan,että nykyinen hallitus jatkaa. Sittemmin maailma muuttui. Putin pommitti kaiken ja nyt Assad jääkin. Erdogin taitaa sen hyväksyä. Muuten Turkille koittaisi kovat ajat operaatioissaan

Turkkin rajoitettu sotaoperaatio on ajaa Isis pois rajoilta ja estää kurdien täyttämästä tyhjiötä. Iran ei ole mesonnut, eikä ilmeisesti onneksi Iranin etu ole sotkea Turkkia tuonne enemmän. Dohainstituutti mainitsee Turkin tavoitteeksi myös harmonisoida tavoitteensa Iranin kanssa liittyen kurdialueen autonomiaan. http://english.dohainstitute.org/file/Get/e5e7d119-aa30-4cbe-adf2-6ffad9501007

Edit: Tänään Turkki ilmoitti ulkoministerin toimesta, että rauha Syyriassa mahdotonta ellei Assad väisty.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top