Syyrian konflikti

Olisin aika yllättynyt, ellei Iranin ja Israelin välillä alkaisi astetta kuumempi sota 5 vuoden sisällä (ja tämäkin aikajänne voi olla ylimitoitettu; jo paljon aiemminkin voi alkaa tapahtua).

Ja jos tämä uumoilu osoittautuu oikeaksi, yksi mielenkiintoinen seikka tulee olemaan muiden lähi-idän maiden reaktio. Eivät tykkää Israelista mutteivat myöskään Iranista; kumpi mahtaa olla loppujen lopuksi suurempi vihollinen.

Israelin ja Iranin suorassa sodassa on aika monta muttaa. Yksi on se ydinaseen pelko. Toinen on että sitä ainakin Israelissa vastustaa iso osa armeijastakin. Syyria on se suurin kysymysmerkki.. Annetaanko Assadin nyt voittaa sotansa. Huhujen mukaan Assad on kirjoittanut Netanjahulle, että Syyria ei tule hyväksymään minkään maan joukkoja maansa sisällä Syyrian ja Israelin rajalla. Tarkoituksena lieventää jännitystä, että Iranin kaarti ei tule ottamaan asemia Golanilta jahka Assad saa sodan pakettiin., Jos Assadin auktoriteetti ei riitä,niin israel varmaan pyyhkäisee Iranin pojat pois sieltä.-
 
Siis hetkinen, kaupunki on Syyrian ja Venäjän kontrollissa, mutta siellä saadaan rauhassa rakentaa "todisteita" kemiallisen aseen käytöstä? Uskot varmaan lisäksi Venäjän sanaa siitä että Britit olivat iskun takana? :D
Luitkohan tuon kommenttini nyt ihan huolella, kun näyttäisit tulkinneen sen jotakuinkin 180 astetta väärään suuntaan...
 
  • Tykkää
Reactions: e7i
Assadilla ei ole uskottavuutta esittää, että vieraita joukkoja ei hyväksytä Israelin rajalla, koska Assad on käytännössä Iranin taskussa tämän sodan myötä. Toisekseen vaikka raja olisi puhdas ei-Syyrialaisista joukoista, tämä on laiha lohtu kun ballistiset ohjukset kantavat satojen kilometrien päähän ja nimenomaa pienempiä ja halvempia voisi sijoittaa ympäri Syyriaa.
 
En tiedä jos on ollu täällä jo, Trump halusi aggressempi hyökkäys, halusi ampua venäläis ja Iranilais kohteita

Trump wanted to bomb Russian & Iranian targets amid Syria strikes – report
President Donald Trump reportedly favored bombing Russian and Iranian targets in Syria, before Pentagon chief James Mattis talked the US leader out of it.


https://www.rt.com/usa/424266-trump-russia-targets-strike/
http://www.friatider.se/wsj-trump-ville-bomba-ryska-och-iranska-m-l

Tämä on maksu muurin takana , Trump sai kolme ehdotusta
https://www.wsj.com/articles/trump-bowed-to-pentagon-restraint-on-syria-strikes-1523837509

1 alt oli vähän maaleja ja lyödä ulos Syyrian kemikaalien kapasiteeti
2 alt oli vähän eneempi maaleja ja lyödä ulos kemikaalisia aseentaloja ja sotilaisia keskuksia
3 alt oli totaalinen pommitus venäjän ilmapuolustus Syyriassa ja heikkottaa paljon Assadin armeija kapasiteeti

Det ena alternativet innebar en mindre uppsättning mål där syftet var att slå ut Syriens kemiska vapenkapacitet.
Det andra alternativet var en större samling syriska mål, inklusive "misstänkta kemiska vapenforskningsanläggningar och militära kommandocentraler".
Det mest aggressiva förslaget ska ha innefattat bombning av det ryska luftförsvaret i Syrien för att "förlama regimens militära kapacitet".
 
Assadilla ei ole uskottavuutta esittää, että vieraita joukkoja ei hyväksytä Israelin rajalla, koska Assad on käytännössä Iranin taskussa tämän sodan myötä. Toisekseen vaikka raja olisi puhdas ei-Syyrialaisista joukoista, tämä on laiha lohtu kun ballistiset ohjukset kantavat satojen kilometrien päähän ja nimenomaa pienempiä ja halvempia voisi sijoittaa ympäri Syyriaa.
Assad saattaa hyvin jättää kapinalliset siihen Golanille jäätyneeksi konfliktiksi, jolla saa pidettyä hajuraon Israeliin ja mahdollisissa iippojen operaatioissa voi katsoa kohdistaneensa vastatoimet vain näihin kapinallisiin eikä Israeliin. Toisaalta, koska alueella toimivien osapuolien roolit ovat niin epäselviä, jokin toinen, Assadin ja Syyrian kannalta sopiva järjestö saattaisi ehkä myöhemmin soluttaa kyseiset joukot. Ja tällöinkin Assad olisi syytön ja voisi vain ihmetellä taustalla näennäishuolestuneena.

Assadillahan on kokolailla hyvä opettaja tämmöiseen hämmentämiseen.
 
En tiedä jos on ollu täällä jo, Trump halusi aggressempi hyökkäys, halusi ampua venäläis ja Iranilais kohteita

Trump wanted to bomb Russian & Iranian targets amid Syria strikes – report
President Donald Trump reportedly favored bombing Russian and Iranian targets in Syria, before Pentagon chief James Mattis talked the US leader out of it.


https://www.rt.com/usa/424266-trump-russia-targets-strike/
http://www.friatider.se/wsj-trump-ville-bomba-ryska-och-iranska-m-l

Tämä on maksu muurin takana , Trump sai kolme ehdotusta
https://www.wsj.com/articles/trump-bowed-to-pentagon-restraint-on-syria-strikes-1523837509

1 alt oli vähän maaleja ja lyödä ulos Syyrian kemikaalien kapasiteeti
2 alt oli vähän eneempi maaleja ja lyödä ulos kemikaalisia aseentaloja ja sotilaisia keskuksia
3 alt oli totaalinen pommitus venäjän ilmapuolustus Syyriassa ja heikkottaa paljon Assadin armeija kapasiteeti

Det ena alternativet innebar en mindre uppsättning mål där syftet var att slå ut Syriens kemiska vapenkapacitet.
Det andra alternativet var en större samling syriska mål, inklusive "misstänkta kemiska vapenforskningsanläggningar och militära kommandocentraler".
Det mest aggressiva förslaget ska ha innefattat bombning av det ryska luftförsvaret i Syrien för att "förlama regimens militära kapacitet".

Mielenkiintoinen juttu. Jos tähän tarttuisi maailman mediat enemmänkin. Voi olla infosotaa. Joko venäläisiä kohtaan tai länsimaisia Trumpin arvostelijoita jotka ihmettelevät onko Trump Venäjän taskussa.
 
Tässä sitä saattaa hyvin olla informaatiosodankäynnin kirkasotsainen uhri, mutta kyllä tuo olemassaolevan tiedon ja tapahtumien kulun perusteella, mukaan lukien Trumpin twiittaukset, kuulostaa aivan järkeen käyvältä vaihtoehtojen punnitsemiselta.
Mattis oli selvästi ennen iskuja melkoisessa puu&kuori tilanteessa presidenttinsä kanssa(ainakin kuulemistilaisuudessa). Bolton tunnettu haukka. Ja Trump kuitenkin veti pöytään semmoisia argumentteja, että jotain komeeta pitäisi saada aikaan, ettei kasvot mene.
Venäjä oli uhoamisellaan nostanut panoksia ja ottamalla Assadin joukkoja suojiinsa, käytännössä asettanut itsensä osapuoleksi.

Mitähän siellä on sovittu, jotta Trump&Bolton on taipunut Mattisin kannalle. Sinällään, en ihmettelesi vaikka keinovalikoimassa olisi ollut myös suoraan Assadiin kohdistuva isku. Ehkäpä evidenssi ei ollut vielä niin vahva - mutta tuleeko olemaan tulevaisuudessa.

edit: noita typoja sitten tulee ja tulee
 
Viimeksi muokattu:
http://www.washingtoninstitute.org/...ing-assad-for-control-of-syrias-shia-militias

Unlike Assad-controlled Shia militias, Syria's Hezbollah clones demonstrate wide-ranging interests in transnational Shia ideology, economic activities, diplomacy, and politics. In particular, they indoctrinate recruits into the Iranian regime's ideology of velayat-e faqih, which grants absolute authority to Supreme Leader Ali Khamenei. Syrian Hezbollah groups often repeat propaganda straight from Tehran, and they tend to focus more on issues outside Syria than other militias do.

Iranian influence on the ground in Syria is rapidly outstripping that of the Assad regime and Russia. Damascus has few options for reversing this trend given its minority Alawite support base. As a result, the forces gaining ascendancy in regime-controlled areas will be more prone to supporting Tehran's foreign policy agenda instead of Assad's. This agenda may include fighting U.S. forces in southern and eastern Syria or attacking Israel via the Golan.
 
Saudi palkkasoturi pumppu Syyriaa vakauttamassa, mikä voisi mennä vikaan?

The Trump administration is renewing an effort to replace US troops in Syria with an Arab force, but the proposal faces substantial obstacles and could potentially exacerbate the conflict.

The Saudi foreign minister, Adel al-Jubeir, said his government was talking to Washington about raising such a force, confirming a report in the Wall Street Journal that said the new US national security adviser, John Bolton, had called the Egyptian intelligence chief, Abbas Kamel, to ask Cairo to play a part in building one.

There are about 2,000 US troops in Syria fighting Islamic State, but Donald Trump has repeatedly expressed a desire to withdraw them.

The idea of an Arab coalition force playing a role in Syria to combat extremist groups and contain Iranian influence has surfaced several times since 2015, but faces severe problems. Saudi Arabia and the United Arab Emirates are bogged down in a brutal war in Yemen, and have little manpower and few military resources to spare.

They are also locked in a dispute with Qatar, another potential contributor to a force, while Egypt is much closer to the regime of Bashar al-Assad in Syria than its would-be Gulf partners.

Middle East experts said it was feasible Arab states could fund an army run by private contractors and possibly help recruit soldiers from developing countries such as Sudan. Erik Prince, a Trump ally who founded the military contractor Blackwater USA and now advises the UAE, is lobbying to play a role, according to the Wall Street Journal.

A similar offer he made last year to replace US troops with private contractors in Afghanistan was turned down by the Pentagon.

But Prince may have more traction in the White House over Syria. Bolton has argued that the US has taken too much of the military burden in Syria and Arab states should supply troops and material assistance in the fight against Isis.

Meanwhile, the Saudi monarchy and its regional allies are uneasy that events on the ground in Syria are being dictated by external powers, none of which are Arab.

Emile Hokayem, the senior fellow for Middle East security at the International Institute for Strategic Studies, said: “The idea of an Arab expeditionary force emerges every couple of years, and it’s always seen as a politically brilliant idea to create a sense of ownership in the region.

“In reality, the politics of putting a force like that together are almost impossible.

“The question is: have the Saudis consulted the other countries before speaking on their behalf? The Saudis thought Egypt and Pakistan would come to help Yemen and they didn’t.”
https://www.theguardian.com/us-news...eplace-american-troops-saudi-arabia-egypt-uae
 
Kummasti taas monet muut siellä käyneet toimittajat ovat saaneet silminnäkijälausuntoja kaasuiskusta / kloorin hajusta. Esimerkiksi amerikkalainen CBS News ja ruotsalainen TV4.


On noista ainakin osa ihan aidosti kiitollisia Assadille / venäläisille. Kapinalliset pitivät siviiliväestöä terrorin alla, ja esimerkiksi ruuasta oli erittäin paljon puutetta.

Ja tämä tieto siviiliväestöön kohdistuneesta terrorista kapinallisten taholta pohjautuu esimerkiksi yllä linkittämääni CBS Newsin uutiseen, jonka loppuosa kertoo seuraavaa:


Yksi Doumassa asunut valokuvaaja on kuvaillut asiaa twitterissä:

Tv-reportaasi Douman ruokatilanteesta:

Ristiin menevät havainnot ja kertomukset. Varmaa on vain se, että viattomat ovat kärsineet.

Yksi mitä ihmettelen on tuo keltainen putkilo. Mikäli se olisi kaasukanisterin jäännös, niin tuskinpa sitä tuonne olisi jätetty todisteeksi, nyt kun rakennus on hallituksen joukkojen alueella. Tai sitten se on vaihdettu saman näköiseen, jossa ei ole koskaan ollut kaasua. Jos OPCW tuon saa käsiinsä niin varmaan pystyvät toteamaan, onko siellä ollut klooria vai ei. Tai sitten hallituksen joukot eivät vielä tiedä asiasta (epätodennäköistä).

Jos taas kyse on ollut "kapinallisten" false-flag operaatiosta, niin siinä tapauksessa heillä olisi ollut insentiivi jättää kanisteri paikalleen. Olettaen, että kaasun alkuperää ei pystytä jäljittämään jotenkin heihin.

Hataria ketjuja nämä.
 
SCALP-ohjuksissa oli ongelmia lauantain iskussa: yksi Rafalejen laukaisemista ohjuksista ei toiminut ollenkaan ja putosi/pudotettiin mereen. Fregatti taas sai laukaistua vain kolme suunnitellusta 6 ohjuksesta, koska joku ohjusjärjestelmän tietokone kaatui (!).

uutinen (ranskaksi)
 
Väittävät S-300 järjestelmän myymisestä/toimittamisesta Syyrian hallituksen joukoille. Saas nähdä pitääkö paikkaansa.
 
http://tass.com/world/1000645

"Two cruise missiles found unexploded by the Syrian military after the US missile strike on April 14 have been handed over to Russia, a source in the Syrian defense ministry told TASS on Thursday."

Jos pitää paikansa niin siinä mukavasti tutkittavaa.
 
http://tass.com/world/1000645

"Two cruise missiles found unexploded by the Syrian military after the US missile strike on April 14 have been handed over to Russia, a source in the Syrian defense ministry told TASS on Thursday."

Jos pitää paikansa niin siinä mukavasti tutkittavaa.

Lähteenä tosiaan Venäjän valtion uutistoimisto. Eli voisi hieman laajentaa mietintää:
- Hermomyrkkyiskun suoritti britit
- Britit tappoivat Skripalit
- Syyria ampui suurimman osan risteilyohjukista alas

Ja nyt tämä. Olisi todella outoa jos edes joku noista pitäisi paikkansa. Edelleen vanha viisaus taitaa pitää paikkansa, eli mitä Venäjä väittääkin niin asia on päinvastoin. Todennäköisesti Venäjän teknologiaa on päätynyt jenkkejen tutkittavaksi? Tai ainakaan venäläiset eivät ole saaneet mitään käsiinsä.

Jos tällä tarkoitetaan että iskun yhteydessä jenkit sai tiedustelutietoa Venäjän/Syyrian IT-järjestelmistä sun muusta?
 
T 4 lentokentän iskun kohteena oli kehittynyt Iranin ilmatorjuntajärjestelmä.

Advanced Iranian air-defense system targeted in attack on T4 airbase
Last week’s attack on the T4 airbase in Syria was designed to destroy an advanced Iranian air-defense system that threatened the Israeli Air Force’s superiority in the region, the Wall Street Journal has reported. The American newspaper added that Israeli Prime Minister Benjamin Netanyahu informed US President Donald Trump of the attack before it was carried out.
Apr 18, 2018, 10:30AM Raz-Haviv Dahan

fighterjets1804insky.jpg
IAF F-15 Photo Credit: Yissachar Ruas/TPS

The target of the recent attack on Syria’s T4 airbase, which has been attributed to Israel by foreign media outlets, was an advanced air-defense system transferred by the Revolutionary Guards to the base, the Wall Street Journal reported on Tuesday.

Moreover, it was reported that prior to the attack, Israeli Prime Minister Benjamin Netanyahu spoke with US President Donald Trump and Israeli officials informed their American counterparts about the planned attack.

As reported earlier this week by JOL, during a conversation with New York Times columnist Thomas Friedman, an Israeli defense official reportedly admitted that this was the first time Israel attacked “live Iranian targets—both facilities and people.” Regarding the Iranian drone loaded with explosives that infiltrated Israeli airspace two months ago, the official said that this was the first time they saw Iran taking measures against Israel directly, without using a proxy.

Amid the growing tensions between Israel and Iran, the latter held its annual military march, showcasing the Revolutionary Guards’ weaponry, with thousands of soldiers taking part in the event. Iranian President Hassan Rouhani spoke during the march, stating that Iran is only producing and purchasing weapons for defensive use. “We will not wait for the world’s approval to purchase the means we need for our defense,” he said. “Our forces are not a threat to neighboring countries.”

http://www.jerusalemonline.com/news...ael&utm_campaign=MiddayNewsletter+-+Recurring
 
Back
Top