Syyrian konflikti

Käytetty ohjus oli joko Delilah tai Harop ja molemmissa on aika pienet taistelukärjet, 20-30 kiloa. Laite on silti entinen, kaikki elektroniikat ovat tuosta osumasta soosina. Ehkä takarenkaat saa talteen...

130 mm sirpalekranaatti painaa karvan verran päälle 30 kg. "Vauriot" näyttävät melko mitättömiltä taistelukärjen kokoon verrattuna.
 
Sinänsä ihmeellistä että Israel sanoi Iranilaisten ampuneen noin 20 ohjusta/rakettia. Israel sanoi myöhemmin että heidän ohjuspuolustus järjestelmänsä pysäytti 4 ja loput putosivat Syyrian puolelle.

Oliko vikaa ohjuksissa, ampujissa vai elektronisen puolustusjärjestelmän torjunta kun kerran eivät menneet perille.
IDF ilmoitti ymmärtääkseni Iron Domen torjuneen, jos tarkkoja ollaan. Ja Iron Dome torjuu ainoastaan ne ammukset jotka ovat osumassa johonkin suojeltavaan. Ei tuhlaa ohjuksia pelastaakseen puhelintolpan erämaassa.
 
Ei ole militanteilla helppoa. Taistelussa ei ole mitään järkeä enää. Sota on tuolla hävitty. Marttyyriksi vielä pitää päästä. Osalla varmaan kyse siitä jos ovat piiritettynä ettei voi antautua koska tappavat kuitenkin.
Saavatko kapinalliset mistä täydennystä mottiin?
 
USA:n erikoisjoukkojen sotilas tappoi yksin 24 ISIS-jihadistia

Kasperi Summanen | 13.05.2018 | 11:09- päivitetty 13.05.2018 | 11:17

Kunniamerkkien tiedot paljastavat kovia yhteenottoja.

Yhdysvaltojen merijalkaväen erikoisjoukot ovat ottaneet viimeisen parin vuoden aikana rajusti yhteen ISIS-jihadistien kanssa Syyriassa.

Yhdysvaltojen mukaan sen sotilaat toimivat Syyriassa pääasiassa paikallisten joukkojen neuvonantajina. Business Insiderin mukaan sotilaille myönnetyt kunniamerkit paljastavat amerikkalaisjoukkojen osallistumisen taisteluun olleen kuitenkin paljon suurempaa kuin julkisuuteen on kerrottu. Juttu on julkaistu ensin Task & Purposessa.

Esimerkiksi eräs erikoisyksikön päällikkö sai kunniamitalin ammuttuaan 88 kranaattia ISIS:n asemiin kovassa tulituksessa ja omasta hengestään piittaamatta. Lopputuloksena oli 24 surmattua ISIS-jihadistia.

Erään lääkintämiehen kuvataan taas ”hiljentäneen kaikki” viholliset tarkkuuskiväärillä, kun hänen yksikkönsä joutui kovaan tulitukseen. Toisen kunniamitalin tiedoissa kerrotan saman lääkintämiehen altistaneen itsensä kovalla vihollistulitukselle ja torjuneen vihollista konekiväärillä.

Tietojen perusteella Yhdysvaltojen sotilaiden osallistuminen Syyrian taisteluihin on paljon suorempaa kuin viime vuosina on annettu ymmärtää.

https://www.verkkouutiset.fi/usan-erikoisjoukkojen-sotilas-tappoi-yksin-24-isis-jihadistia/
 
Mikä on alkuperäislähde tuolle eilen postatulle kuvalle tuhotusta Pantsirista?
Eli tämän viestin:
https://maanpuolustus.net/threads/syyrian-konflikti.1279/post-612754

Meinaan, jospa on pelkkää harhautusta, hieman noettu putkien päitä jne. ja väitetään, ettei Israelin liitopommeista ole mihinkään, ja ukkokin suojautui vain ohjuslavetin taakse eikä edes kuulo mennyt... Se ukko kävi videolla muuten kurkkaamassa vielä vähän ennen osumaa, että tuleeko se nyt oikeasti kohti. Kuvasta päätellen lähestymisvauhti oli imo mielummin 300 km/h luokkaa kuin jonkin risteilyohjuksen 800-900 km/h tms.
 
Vaihteeksi toimintapätkää Damaskoksen nurkilta:
Tuossa on hyvää kuvaa myös T72 sisältä. Kohdassa 13:34 on peltituki jossa on sen kaltainen reikä joka voisi aiheutua läpäisystä. Ilmeisesti ko. vaunu on saanut osuman ja korjattu vielä käyttökuntoon. Tuollainen osumajälki on hyvä muistutus kuolevaisuudesta miehistölle.
 
Syyriaa ja Irania vastaan käydään psykologista sotaa.
Iranin päämajaksi väitetty iso rakennus Damaskoksen lentokentällä lempinimeltään "Glasshouse" on hyvä esimerkki.
Aiemmin Daily Mail oli julkaissut artikkelin rakennuksesta väittäen sen sisältävän Iranin kaartin tiedustelun päämajan, klinikan haavoittuneille, logistiikkan, propagandan ja ulkomaalaisten joukkojen johtokeskuksen. Tärkeä rakennus johon on sijoitettu paljon.
Israel ei tuhonnut tätä jättimäistä rakennusta, vaan pienen varaston siinä vieressä. Seurauksena koko kompleksi evakoitiin ja nyt pelottaa mennä takaisin sinne.

https://www.jpost.com/Middle-East/A...-556545?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter
 
Kappas... Syyriassa on ollut Venäjän komennossa myös skandinaaveja. Jos on vieläkin, kannattaa pitää varansa, ettei tule USA:n ilmaiskuja niskaan...

Sinänsä tämä ei kai ole kauhean suuri yllätys. Donbassissa Ukrainan puolella Azov-joukoissa taistelleen ruotsalaisen Mikael Skilltinkin piti alunperin jatkaa Ukrainan jälkeen Syyriaan taistelemaan Assadin puolella. Liekö se suunnitelma tyssännyt Venäjän roolin kasvettua: Skillt kun ei lievästi sanottuna ole Venäjä-fani.

Scandinavian Fascists Fight for Russia and the Regime in Syria
The Norwegian news portal AldriMer reported on 11 May about a group of far-Right Scandinavians who fought under Russian command for the pro-regime coalition in Syria.
...
The interview on Skandinavisk Frihet’s website describes the Skandinaviska Förbundet fighter in glowing terms as a “brave warrior” who helped defeat the Islamic State (IS). He says he arrived as the Russians turned the tide in favour of Bashar al-Asad’s regime, and claims to have fought directly against IS’s troops in a detachment that was “temporarily incorporated with the Russian military forces”. “Russia broke the back of IS in Syria”, the fighter says excitedly, “and we were there [with them], side-by-side”.
...
The fighter tells Skandinavisk Frihet that “the unit, or more accurately the section I was part of, was named , ‘Þorbrandr’ (Thorbrand)”. Thorbrand was an infantry unit in effect, he says, but it had access to heavy weapons, including tanks. Thorbrand was commanded by a Norwegian named “Norrmann”; there were other people from Norway, plus Sweden and Iceland, in the unit. The group was most active in the first three months he was there, using drones to scout the positions of the IS jihadists and then attacking, often at night. Asked about a memorable incident, the fighter recounts to Skandinavisk Frihet going behind enemy lines one night into an IS camp of about fifty jihadists, calling in Russian artillery fire, and then ensuring no IS members were able to leave. Activity slowed over the summer, he says, and Thorbrand engaged in things like laying mines to hinder IS’s freedom of movement.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top