Taktiset karttasovellukset mobiililaitteisiin

peelo

Ylipäällikkö
Ajattelin perustaa uuden ketjun keskustelulle mobiililaitteisiin asennettavista johtamis/karttasovelluksista. Karttasovelluksista on keskustelua ollut jo aikaisemminkin, mutta nyt voisi suunnata sen enemmän sellaisiin sovelluksiin joista voisi olla taistelukentällä hyötyä.

Ajatus itselläni lähti liikkeelle kun muutamalla viime mettäreissulla tullut testailtua GPS-laitteita keskenään ja nyt sitten tänään käytin tuota Kansalaisen karttapaikka-sivustoa selaimen kautta kännykälläni, kun olin metsässä. Totesin sen olevan paikanmääritysapuna erinomainen ja sen lisäksi sillä pystyy välttävästi jakamaan paikkamerkkejä yms. Tästä kiinnostus kasvoi ja tutustuin hieman Androidin sovellustarjontaan ja löysin sovelluksen nimeltään PES (Personal Eye System). Tuo näyttää jo hyvin kattavalta ja juuri sotilaskäyttöön soveltuvalta taktisine symboleineen sekä ominaisuuksineen joilla omien paikkamerkkien tai sijainnin jakaminen onnistuu. Rajoitteina toki se että tieto jaetaan PES-serverin kautta, joka ei tietenkään tule tositilanteessa kuuloonkaan sekä tietysti tarkan suomalaisen maastokartan puuttuminen, tarvitsee siis rinnalle toisen sovelluksen. Hauskana lisänä tuossa PESissä on myös laseretäisyysmittarin lisäys mahdollisuus.

Onko foorumilaisilla kokemusta vastaavanlaisista sovelluksista joihin voisi jakaa linkkiä tai kertoa kokemuksiaan.

Itse ajattelisin että sovelluksessa saisi olla näin reserviläisen kannalta seuraavat ominaisuudet.
-tarkka topografikartta (maanmittauslaitoksen kartat)
-navigointiominaisuudet (oma sijainti, jälki, reittipisteet (etäisyys ja suunta niihin omasta sijainnista))
-paikkamerkit
-taktiset symbolit
-PV yhteensopivat mittayksiköt (MGRS, piirumitat yms)
-tietojen jako joka ei ole riippuvainen jostain tietystä yhteysmuodosta tai internet palvelusta

Haussa nyt siis suunnilleen noilla ominaisuuksilla oleva sovellus ja mieluiten sellainen jota voisi hyödyntää ihan tosipaikassakin. Todettakoon vielä että periaatteessa taktisia symboleita lukuunottamatta nuo ominaisuudet ovat tuossa Kansalaisen karttapaikka-sivustossa. Vielä kun sitä voisi käyttää offline-tilassa

Miten olisi Maanpuolustus.net BMS-sovellus @TomTom :D
 
Viimeksi muokattu:

Tässä vielä mielestäni parempi versio samasta asiasta.

https://www.retkikartta.fi/mobile/

Tuota on tullut käytettyä kapungissa, pyörällä ja maastopyörällä, metsässä sekä vesillä.

Aivan mahtava.
 
Vähän ku toi Kansalaisen karttapaikka, mutta tuossa taitaa olla vielä rajatummat ominaisuudet. Varmasti hyvä navigointiapu.

Juu, ei se militaria-speksejä täytä :) Yksityiseen harrastekäyttöön vain.

Mobiililaitteisiin sen saa koko näytön tilaan helposti suoraan asentamalla pikalinkin näytölle.
 
Ajattelin perustaa uuden ketjun keskustelulle mobiililaitteisiin asennettavista johtamis/karttasovelluksista. Karttasovelluksista on keskustelua ollut jo aikaisemminkin, mutta nyt voisi suunnata sen enemmän sellaisiin sovelluksiin joista voisi olla taistelukentällä hyötyä.

Ajatus itselläni lähti liikkeelle kun muutamalla viime mettäreissulla tullut testailtua GPS-laitteita keskenään ja nyt sitten tänään käytin tuota Kansalaisen karttapaikka-sivustoa selaimen kautta kännykälläni, kun olin metsässä. Totesin sen olevan paikanmääritysapuna erinomainen ja sen lisäksi sillä pystyy välttävästi jakamaan paikkamerkkejä yms. Tästä kiinnostus kasvoi ja tutustuin hieman Androidin sovellustarjontaan ja löysin sovelluksen nimeltään PES (Personal Eye System). Tuo näyttää jo hyvin kattavalta ja juuri sotilaskäyttöön soveltuvalta taktisine symboleineen sekä ominaisuuksineen joilla omien paikkamerkkien tai sijainnin jakaminen onnistuu. Rajoitteina toki se että tieto jaetaan PES-serverin kautta, joka ei tietenkään tule tositilanteessa kuuloonkaan sekä tietysti tarkan suomalaisen maastokartan puuttuminen, tarvitsee siis rinnalle toisen sovelluksen. Hauskana lisänä tuossa PESissä on myös laseretäisyysmittarin lisäys mahdollisuus.

Onko foorumilaisilla kokemusta vastaavanlaisista sovelluksista joihin voisi jakaa linkkiä tai kertoa kokemuksiaan.

Itse ajattelisin että sovelluksessa saisi olla näin reserviläisen kannalta seuraavat ominaisuudet.
-tarkka topografikartta (maanmittauslaitoksen kartat)
-navigointiominaisuudet (oma sijainti, jälki, reittipisteet (etäisyys ja suunta niihin omasta sijainnista))
-paikkamerkit
-taktiset symbolit
-PV yhteensopivat mittayksiköt (MGRS, piirumitat yms)
-tietojen jako joka ei ole riippuvainen jostain tietystä yhteysmuodosta tai internet palvelusta

Miten olisi Maanpuolustus.net BMS-sovellus @TomTom :D

Paikkatiedon reaaliaikainen jako:
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.glympse.android.glympse

Haussa nyt siis suunnilleen noilla ominaisuuksilla oleva sovellus ja mieluiten sellainen jota voisi hyödyntää ihan tosipaikassakin.

Sovellusta voi toki hyödyntää (c)tosipaikassakin, mutta normaalin 2G/3G/4G-verkon saatavuus voi olla tällöin vähän kyseenalainen.
 
@elso kuten yllä mainitsin olisi hyvä että sovellus ei käyttäisi mitään keskitettyä palvelinta jolloin Internetin sekä 2/3/4G verkkojen käyttöön ei tarvitsisi turvautua. Muitakin vaihtoehtoja on.
 
Eli tarkoitus olisi ajaa PESin tyylistä sovelllusta Android-laitteessa, mutta turvautua sitten viestintäkanavana johonkin muuhun kuin julkisiin verkkoon? Mihin ja miten?
 
Mapitare softaa käytetään julkisen verkon ulkopuolella mm. Lapissa pelastuspalvelussa > LINKKI
Huom. Palvelin ei tarvitse olla internetissä ja paikkatiedon siirto voi tapahtua myös omissa "suljetuissa" radioverkoissa.
Esim. pelastuspalvelulle on varattuna omat taajuudet ja siellä kulkee sekä puhe, että pakettidata.
Kannattaa tutkailla vaikkapa TUOTA ketjua ;)
 
@TomTom kuulostaa hyvältä :)

Pitää mainita kyllä tuosta PES appista että on monipuolinen ominaisuuksiensa puolesta. Ei toista vastaavaa ole tullut kyllä vastaan. Vaikka ilmeisesti tehty airsoft (MILSIM) ajatuksen pohjalta niin vaikuttava. Havaintojen ja paikkamerkkien sekä oman sijainnin lähettäminen onnistuu tuossa muuten ilman PES palvelimen käyttöä. Sähköpostin avulla olen kokeillut eli ohjelma siirtää merkin tiedostona sähköpostiin ja vastaanottajan sähköpostista sen sitten saa liitetiedostosta avattua suoraan ohjelmaan. Ei ihan niin kätevää, mutta toimii. Jollain tiedostonsiirto-ohjelmalla siirto saattaa onnistua myös mutta en ole kokeillut. Palvelin siis tekee sen tietojen synkronoinnin automaattisesti.

Niin ja tuossa PESissä on valittavana myös mittava määrä erilaisia karttapohjia. Maastoon ehkä parhaiten sopii ArcGIS WORLD TOPO-kartta, joka löytyy suoraan valikosta. Ei ihan suunnistuskäyttöön sovellu, mutta melkein.

WIFI Direct on muuten ihan mielenkiintoinen ominaisuus johon kannattaa tutustua jos ei ole aikaisemmin tuttu. Eli data tai vaikka puhe yhteyden muodostaminen kahden laitteen välille pelkästään WIFIn avulla. Sillä voi sitten kantaman puitteissa siirtää dataa ja puhetta ilman internet-yhteyttä.

Tullut testattua tuota WIFIn kantamaa ja suoralla näköyhteydellä ihan normaali padi > kännykkä välistä yhteyttä sain pidettyä yli 500 m päähän ja sisätiloistakin (ikkunan takaa) noin 200 m. Epätasaisessa kalliomaastossa yhteysväli oli 60-120 m välillä ja laitteilla ei ollut suoraa näköyhteyttä. MESH verkkokin on mahdollinen eli yhteys voidaan muodostaa useamman laitteen yli ja näin saavuttaa moninkertaiset yhteysvälit.

Sattuisko kukaan tietämään hyvää WIFI laitetta joka olisi kannettava ja jossa olisi irroitettavat antennit. Noissa kannettavissa WIFI tukiasemissa on oikeastaan aina kiinteät sisäiset antennit ja olis mielenkiintoista testata kuinka paljon kantama paranee suuntaavammilla antenneilla. Ajatus siis jossain 5 dBi ympärisäteilevissä antennissa, eli antennikeila on pystysuunnassa matalampi.
 
En ole tarkemmin tutustunut tuohon PES -apsiin mutta alku se on tämäkin :): https://maanpuolustus.net/threads/tacmap-taktinen-kartta-androidille-ja-selaimeen.5735/
 
Back
Top