Uusien paikallisjoukkojen käyttö

Paikallispataljoona ei kykene yksin pitämään Joensuun risteyksiä, kyllä siihen tarvitaan kaksi astetta rajumpia elementtejä.

Olisikos sen pitänyt? Nythän lähdettiin ainakin tilanteen kuvauksen mukaan siitä, että nuo komppaniat väistävät sitä tulevaa joukkoa. Sitä tuossa mietin, että olisiko siitä mihinkään, että noille sivustoille koetettaisiin järjestää jonkinlaista epäsuoraa tulivoimaa, joilla sitten aiheutetaan harmaita hiuksia viholliselle, jotka koettavat jatkaa Kuopioon. Jos vihollisen saisi vaikkapa muuttamaan väliaikaisesti suuntaansa tykistön/heittimien asemien suuntaan (ei toki koko joukolla, mutta kuitenkin levittämään joukkojaan useampaan suuntaan), niin eikö se ole jo jonkinlainen saavutus? Tietenkin tämä vaatisi sen, että nuo kaksi kompaniaa paikantavat maaleja ja samalla toppuuttelevat vihollista, jotka koettaisivat hiljentää tuon epäsuoran tulen.
 
Mielenkiintoinen aihe, mutta mahdollisista muutoksista paikallispataljoonien taistelutapaan ei ole tihkunut tietoja julkisuuteen.

Paikallispataljoonien ja operatiivisten joukkojen taktiikka taitaa edelleen olla mietintämyssyssä, vaikka alueellisten joukkojen uusi taistelutapa on jo jalkautettu koulutukseen.

Olen yhden tempun koiras, kun kuvattuun uhkakuvaankin vastaisin hajautetulla puolustustuksella ja keskitetyllä tulella: paikallispataljoonilta tiedustelutieto ja "paikallispattereilta" kaukovaikutteista tulta osoitettuihin maaleihin. Raskaita raketinheittimia (yms. epäsuoraa tulta) ja kevyita tiedustelulennokkeja tietenkin edelleen puuttuu useimmilta "taistelualueilta", mutta hiljalleen tilanne paranee. Joulukuussa PV tiedotti lisähankinnoista:

"Suomi hankkii käytettyjä raketinheitinajoneuvoja Tanskasta. Puolustusvoimat allekirjoitti sopimuksen 10. joulukuuta 2013 ja sen kokonaisarvo on noin 4,8 miljoonaa euroa. Raketinheitinajoneuvot tulevat maavoimien käyttöön ja niitä tullaan käyttämään ajoharjoittelulaitteina. Kauppaan liittyy myös erikseen käytettäviä varusmiesten ja henkilökunnan koulutuksessa tarvittavia ampumatarvikkeita."
 
Näin varmasti, mutta mitä jos ? On syytä varautua jos jonkinmoiseen. Okei tilanne olisi varmaan sama kuin Helsingissä, että sota hävitty kun Joensuu menetetty :D Tebikalla on muuten jotain kuusi asemaa tuolla suunnalla ja varasto. Mihin vehkeisiin niistä olisi apua ?

Strategiset pommitukset ja maahanlaskut vois olla se ykkönen, erikoisjoukot ovat maalittamassa kohteita. Mekanisoitu tulee perässä. jota suojataan. Miten suojautua ja antaa yhteisvaikutusta ? Ja omaa tutkaverkostoa on saatu pimeäksi, jo rajalta asti helikopteri-iskuin. Tilannetieto kyseenalainen :)

Edittii: Miten estää eristäyminen, johon vihu pyrkii?

Edit2: Raiteita pitkin pääsee ja ilmatie vapaana parille kopterille. Hammaslah. as. siinä kupeessa. ja se kenttä siinä vieressä johon laskee äijät. Sapuskat kaupasta tai jotain. oisko vihun mieleen? Uskon että välttelevät asutuksia ja painelevat niin helvetisti kohti Helsinkiä suorinta tietä mistä ikuna pääseevätkään.

Edit3: Vastaisku
tiedustelu ->erikoisjoukot ->ketteryyttä, nopeutta, liikkuvuutta ja syviä iskuja vihollisen selustaan. yllätystä, harhautusta, nopeita iskuja sivustoilta ja epärjärjestyksen aikaansaamista vihollisjoukossa. +sopiva maastonkohta.

Edit4: Riippuen huollosta mutta sitä kyettävä järjestämään eri teitä pitkin. maa, meri, ilma.

Edit5: Dataliikenne on se mitä on, mutta hyvä ja tilannetieto tuskin pettää, joten vihulaisen sijainti hyvin tiedossa. Siltä varalta että ei ole niin äijät kertauksissa sopii tästä jonkinmoista mallia, josta ei puhuta.

Edit6: Kyllä tuo ylämylly on niin hyvä paikka et, siitä vihu läpi pääse kyl. Sun Seulustasta se kyl löytyy.

Edit7: Se mitä ymmärtänyt niin ei siel lentokentällä ole ketään. Ja ne vihulaisen raketinheitin yksiköt ja ja tykistö saatu jotenkin harhautettua, ei se määrä vaan laatu :D
 
Viimeksi muokattu:
2-3 komppaniaa ja tuhoutuvat aika äkkiä, ei hätää. Levittäytytyvät alueelle johon varauduttu, noin 100km päässä joka suunnasta voidaan iskeä.

Miehittämättömiä veneitä voidaan käyttää huoltoon sekä seurantaan. Cyberkameroita seurantaan + minilennokit. joukot hajautetaan laajalle alueelle, josta liikkuvuutta parannetaan eri keinoin, tärkeintä ehkä se että piiritys vältetään ja samalla joukot voidaan keskittää eri suunnista tietylle alueelle järkevästi ja jouhevasti, mutta "huomaamatta".
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top