Yllätys kokoomuksesta: Aseet pois suomalaisten kaapeista

Sitä aloin ajatella että miksi mielipiteen muutos ja miten paljon hän ehti tehdä haittaa omalla toiminnallaan, ennen kuin alkoi puhua että onkin turvallisuusriski. Herra on kuitenkin häärännyt EU:n ytimessä.

On tietysti hyvä asia että poliitikkokin järkiintyy. Siihen asti kunnes pääsee tapauksesta riippuen komissaariksi, sisäministeriksi tai ainakin onnistuneesti vaalien yli...
 
Sarvamaa Facebookissa ainakin joku aika sitten avoimesti ja julkisesti pahoitteli olleensa aikaan ihan väärillä jäljillä aseasioissa ja olevansa nykyisin kovasti sitä mieltä että rauta on turvassa ressun asekaapissa. Hienoa että ihminen myöntää olleensa väärässä mutta itse en tuuliviiriä tai takinkääntäjää tue jos kyse itselle tärkeässä asiassa. Arvopohja joko on kunnossa tai ei ole oman maailmankuvani puitteissa.
 
Sitä aloin ajatella että miksi mielipiteen muutos ja miten paljon hän ehti tehdä haittaa omalla toiminnallaan, ennen kuin alkoi puhua että onkin turvallisuusriski. Herra on kuitenkin häärännyt EU:n ytimessä.

On tietysti hyvä asia että poliitikkokin järkiintyy. Siihen asti kunnes pääsee tapauksesta riippuen komissaariksi, sisäministeriksi tai ainakin onnistuneesti vaalien yli...

Ei ne järkiinsä tule koskaan...mielipiteet vaihtuvat sen mukaan mikä heidän uransa kannalta on eduksi...:confused:
 
99,9% poliitikoista pitää sisällään tämän P Sarvamaan ominaisuuden. Henkilö joka lähtee mukaan vaaleihin ehdokkaaksi on varustettu tietynlaisella egolla. Hänelle puistattavin kokemus on määräajoin toistuva "nöyrtyminen" ihmisten eteen arvioitavaksi. Tätä on vaikea käsittää jos ei ole itse joutunut turuilta ja toreilta itselleen kannatusta hankkimaan. Myötäiltäviä mielipiteitä on yhtä paljon kuin on potentiaalisia puoltoääniä. Jotta tämä onnistuu ilman sekoamista on pään ja selkärangan oltava kumia. Kun tulet valituksi pyörähtää kierteelle vedetty kumiselkälanka kutakuinkin suoraksi ja oman keikkuvan kumipään mukaiseksi löysäksi jatkeeksi. Mitä isommat vaalit eli se että, joudut haalimaan kannatusta yli aaterajojen, sitä löysemmäksi on selkälanka vaalityön aikana virttynyt. Tämän johdosta nivuset vaahdossa huudettu asia jolla, on oletettu olevan kannatusta lisäävä vaikutus (mm. kouluampumisten jälkeinen "minä se keksin ratkaisun" flow) ei tuota mitään isompaa ongelmaa pyöräyttää kumilankaa puolikierrosta vastapäivään. Elät poliitikkokuplassasi jossa kanssakuplijat ovat poliittisia avustajia ja kilpaveikkoja joilla ei ole näitä meidän vaalikarjan periaatteellisia ongelmia.

Uuden suomen blogissa tämä kumipoiju hekumoi mm. Suomen väkilukuun suhteutetulla asemäärällä heti Usan ja Jemenin jälkeen. Kommentti osiossa tämä hölkäsenpöläys mainitaan ja vastaus on juuri sellainen kumipallon kimmoke jonka voi vain kuvitella lähtevän poliitikolta ilman mitään ongelmaa.

http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106985-sanoista-tekoihin

P Sarvamaa panee faktaa tiskiin;

Suomessa on henkilökohtaisia aseita asukasta kohti enemmän kuin yhdessäkään toisessa Euroopan maassa, unionin sisällä tai ulkopuolella. Koko maailmassa niitä oli viimeisen tilastoinnin jälkeen enemmän vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä.

...

Kommentoija huomauttaa;

Levität väärää tietoa. Jemen-myytti kumottiin jo viitisen vuotta sitten.

...

P Sarvamaa pistää jauhot suuhun;

Yritän kirjoituksellani sanoa, että nyt on aika tehdä jotakin. Toivottavasti et oikeasti ajattele, että tämä juupaseipäsjemen auttaa varsinaista asiaa? Suomi ja Jemen eivät tietenkään ole verrannollisia maita, muita ei niiden historian ja nykytilanteen perusteella toki pidäkään olla!



Mutta nyt siihen olennaiseen. Minua kiinnostaa tietää että, mikä oli se argumentti joka sai Sarvamaan kumilangan pyörähtämään. Huomioarvo ja pääsy otsikoihin tietysti. Haistelu että, tällä saisi sittenkin enemmän ääniä ensi keralla, ehkäpä. Mutta oliko näiden lisäksi jokin yksittäinen perustelu tai fakta joka kelpasi tälle kunnon hoplofobikolle. Tällä tiedolla voisi olla jotain arvoa kun itse ei voi ymmärtää vastapuolen mielenlaatua. Normaali ihminen joka tekee 180 astetta käännöksen tarvitsee hyvän argumentin. Poliitikot ovat luonnollisesti vapaita tästä rasitteesta mutta, josko sittenkin olisi ollut jokin hyvä tunteisiin vetoava tai jopa ihan asiapohjainen perustelu mikä saa aikaan täyskäännöksen. Olisin enemmän kuin kiitollinen sen tietämään. Ja mikä tärkeintä. Kuka sen kultajyvän kykeni kumin läpi poraamaan. Siinä on kaiken maailman R Kurkoja parempi lobbari meidän asialla. Hänelle stipendi ja vakivirka Brysseliin. Osallistun kustannuksiin.
 
Halla-aho oli (lähteeni mukaan) eräälle foorumille kirjoittanut seuraavaa (etsin alkuperäistekstin, jos löydän):
Haluamatta nyt sen kummemmin mustamaalata kollegaa totean, että Sarvamaa jätti lausuntoesitykseen useita muutosesityksiä, jotka eivät ainakaan ole parempia kuin komission pohja. Onneksi ne kaatuivat äänestyksessä. Tässä keskeiset:

"(9) Some semi-automatic firearms can be easily converted to automatic firearms, thus posing a threat to security. Even in the absence of conversion to category "A", certain semi-automatic firearms may be very dangerous when their capacity regarding the number of rounds is exceptionally high. Such semi-automatic weapons could therefore be considered restricted for civilian use."

Eli "suurikapasiteettisten" puoliautomaattien rajoittaminen siviilikäytössä.

"Without prejudice to paragraph 6.1, Member States may authorise bodies or private collectors concerned with the cultural and historical aspects of weapons and recognised as such by the Member State in whose territory they are established to keep in their possession and acquire firearms classified in category A provided they have been deactivated in accordance with the provisions that implement Article 10(b), and it can be demonstrated that their storage does not put public safety or order at risk."

Eli toimivien sarjatuliaseiden totaalikielto.

"Member States shall authorise the acquisition and selling of firearms and their parts and ammunition concerning categories A, B C and D set out in Annex I by means of distance communication, as defined in Article 2 of Directive 97/7/EC of the European Parliament and of the Council(*), only through authorised dealers and brokers. Member States shall subject such acquisitions and sales to a strict control, including secure verification of the validity of the license for acquisition of firearms and ammunition and the identity of their buyer."

(Aseiden ja ammusten etäkaupan täyskielto yksityishenkilöiltä.)

"The periodic review shall be executed every five years. The authorisation may be continued only if the conditions on the basis of which it was granted are still fulfilled."

(Eli viiden vuoden määräaikaiset luvat.)

Monikin ihminen ansaitsee pisteitä LIBEn hyvästä lausunnosta, mutta Sarvamaa ei rehellisesti sanottuna kuulu heihin.

Joten lainaan siis itseäni Sarvamaan näkemyksiä koskien:
Niin ne mielipiteet seilaavat laidasta toiseen.
 
Halla-aho oli (lähteeni mukaan) eräälle foorumille kirjoittanut seuraavaa (etsin alkuperäistekstin, jos löydän):


Joten lainaan siis itseäni Sarvamaan näkemyksiä koskien:

Sarvamaa onkin näköjään kokoomuksen asekieltovihervasemmisto siiven suomen osaston meppi-edustaja ? :mad:
 
Viimeksi muokattu:
Sarvamaan facetuubista löytyy tämä paljon puhuva kohta, jota edelsi Sarvamaan yritys napata lennosta kaikki kunnia itselleen kun tuuli alkoi kääntymään. Siis jos teen 180 astetta niin miksi en sitten samaan syssyyn koita napata koko pottia itselleni.

Tämä Savamaan rinnana röyhistys "Jätin omat muutosehdotukseni direktiiviin aiemmin tällä viikolla."; kyllä vesittää koko upean takinkäännön valkeaksi selittely yrityksen lopullisesti.

Napattu keskustelun pätkä kumipään omasta facesta 7.4.;

J Halla-Aho; "Hienoa, että olet muuttanut kantaasi neljän vuoden takaisesta!"


P Sarvamaa; "Jussi, eikös se ole niin, että kaikkein vahvimpia nikamia tarvitaan juuri kannan muuttamiseen? Kun nyt luen tuota vanhaa tekstiäni, huomaan että se on syntynyt aika lailla tunnepohjalta. Ei faktoista. Sittemmin olen neljä vuotta europarlamentaarikkona toimiessani (toivottavasti) oppinut toimimaan enemmän faktapohjalta. Tässä asedirektiivikysymyksessä kyse on juuri tästä: kun asiaan perehtyy, huomaa miten tasapainottomalta faktapohjalta tämäkin esitys on lähtenyt."

J Halla-Aho; Se on oikein hyvä. Olen myös iloinen, että ryhmästäsi (EPP) löytyi meppejä, jotka allekirjoittivat esitykseen jättämäni muutosesitykset.

Ett sil viissiin. Kun huomioi nuo alleviivaamani kohdat, voi vain ihailla Halla-Ahon hermoja näiden perseilijöiden kanssa toimiessa.

Tekisi mieli sanoa jotain tästä samasta ilmiöstä kuinka tuulessa lepattava de facto yhtäkkiä muuttaa tunteikkaan jämäkän mielipiteen vaikkapa suhtautumisessa tuohon Venäjään mutta, antaa nyt olla. :rolleyes:
 
Jos olisin hiukka herkempi voisin kuvitella, että sinähän vittuilet?:p

No onneksi et ole, silloinhan voisit sortua vetämään näitä juttuja aika lailla tunnepohjalta, kuten Sarvamaa. Nyt tarvitaan niitä kaikkein vahvimpia nikamia ja peltiä punttiin. Sanokaa sinun sanoneen. :rolleyes:
 
Back
Top