A-10 Warthog

A-10 koneessa käytännössä maverick-ohjuksia kannettiin kerralla maksimissaan 4kpl (teoriassa 6kpl mutta ohjuksien moottorista syntyvä liekki saattoi vahingoittaa rengasta/laskutelinettä), ja laser-ohjatut pommit vaativat jonkun toisen koneen maalittamaan kohteita.

Maverick itsessään oli myös kohtuu-ongelmallinen ase ilman maalinosoituslaitetta johtuen pienestä kameranäytöstä ja vaikeasti hahmotettavasta kuvasta, varsinkin jos kohdealueella olisi sekä omia että vihollisen ajoneuvoja. Käytännön ampumaetäisyys ohjuksilla olikin noin 2-5 kilometriä.

Heh, muistan miten vanhoissa tietokonepeleissä Maverickejä ammuttiin 25-30 kilsan etäisyydeltä...

Maverick oli kuitenkin silti huomattava ase ja teki A-10:stä kilpailijoitaan tehokkaamman. Se kun oli alusta asti ammu-ja-unohda -ohjus. Neuvostoliittolaisten lähimmät vastineet, AS-7 ja AS-10 vaativat aktiivisen ohjauksen (paljaalla silmällä, tv:llä tai laserilla). Su-25 sai vasta 90-luvulla ammu&unohda-ohjuksia käyttöön, ja ainoastaan harvinainen Su-25T pystyy samanlaiseen tai tehokkaampaan panssarintorjuntaan kuin A-10. Myös ranskalaisten AS-20 ja -30 -ohjukset vaativat komento-ohjauksen. Lisäksi Maverickeja valmistettiin massiivisia määriä mikä näkyy käyttölukemissa: koko Afganistanin sodan aikana Su-25:t laukaisivat vain 139 täsmäohjusta. Vastaavasti Persianlahden sodassa A-10:t ampuivat lähemmäs 5000 Maverick-ohjusta.

A-10:ssä näkyy tietyllä tavalla Pierre Spreyn kädenjälki: hän analysoi aikaisempien konetyyppien suorituskykyä ja teki niistä johtopäätökset siitä mitä ominaisuuksia tehokas rynnäkkökone tarvitsee: tehokas tykki, panssarointi ja pitkä toiminta-aika. Tämä oli hyvin samantapainen kuin hänen panoksensa LWF-ohjelmaan. Haittapuolena A-10:stä tuli liiankin erikoistunut. Kun 80-luvulla tuli käyttöön erittäin tehokkaita tykki- ja it-ohjusjärjestelmiä niin matalalla lentäminen muodostui hyvin vaaralliseksi. Koneen kehityksen aikana isoimmat uhkat olivat hitaasti reagoiva ZSU-23-4 ja vain takasektorista ammuttavat SA-7 ja SA-9 -ohjukset. Näiden kanssa vielä pärjättiin, mutta SA-13, SA-14, SA-8 olivat jo liian vaarallisia sillä ne pystyivät pudottamaan A-10:n ennenkuin tämä pääsi omien aseiden kantamalle. A-10:kin on joutunut enenevässä määrin lentämään korkealla ja käyttämään täsmäaseita ja tykin merkitys on pienentynyt.

Jälkiviisaasti, A-10 olisi saanut olla hiukan nopeampi, ja tykkiratkaisu oli yliampuva (köh). Kevyempi tykki ja pienempi makasiini olisivat riittäneet useimpiin tehtäviin ja säästynyt paino & tila olisi voitu käyttää polttoaineelle tai paremmille avioniikoille. Su-25 on konservatiivisuudestaan huolimatta, tai siitä johtuen, konseptisesti menestyksekkäämpi kone.
 
Heh, muistan miten vanhoissa tietokonepeleissä Maverickejä ammuttiin 25-30 kilsan etäisyydeltä...

Maverick oli kuitenkin silti huomattava ase ja teki A-10:stä kilpailijoitaan tehokkaamman. Se kun oli alusta asti ammu-ja-unohda -ohjus. Neuvostoliittolaisten lähimmät vastineet, AS-7 ja AS-10 vaativat aktiivisen ohjauksen (paljaalla silmällä, tv:llä tai laserilla). Su-25 sai vasta 90-luvulla ammu&unohda-ohjuksia käyttöön, ja ainoastaan harvinainen Su-25T pystyy samanlaiseen tai tehokkaampaan panssarintorjuntaan kuin A-10. Myös ranskalaisten AS-20 ja -30 -ohjukset vaativat komento-ohjauksen. Lisäksi Maverickeja valmistettiin massiivisia määriä mikä näkyy käyttölukemissa: koko Afganistanin sodan aikana Su-25:t laukaisivat vain 139 täsmäohjusta. Vastaavasti Persianlahden sodassa A-10:t ampuivat lähemmäs 5000 Maverick-ohjusta.

A-10:ssä näkyy tietyllä tavalla Pierre Spreyn kädenjälki: hän analysoi aikaisempien konetyyppien suorituskykyä ja teki niistä johtopäätökset siitä mitä ominaisuuksia tehokas rynnäkkökone tarvitsee: tehokas tykki, panssarointi ja pitkä toiminta-aika. Tämä oli hyvin samantapainen kuin hänen panoksensa LWF-ohjelmaan. Haittapuolena A-10:stä tuli liiankin erikoistunut. Kun 80-luvulla tuli käyttöön erittäin tehokkaita tykki- ja it-ohjusjärjestelmiä niin matalalla lentäminen muodostui hyvin vaaralliseksi. Koneen kehityksen aikana isoimmat uhkat olivat hitaasti reagoiva ZSU-23-4 ja vain takasektorista ammuttavat SA-7 ja SA-9 -ohjukset. Näiden kanssa vielä pärjättiin, mutta SA-13, SA-14, SA-8 olivat jo liian vaarallisia sillä ne pystyivät pudottamaan A-10:n ennenkuin tämä pääsi omien aseiden kantamalle. A-10:kin on joutunut enenevässä määrin lentämään korkealla ja käyttämään täsmäaseita ja tykin merkitys on pienentynyt.

Jälkiviisaasti, A-10 olisi saanut olla hiukan nopeampi, ja tykkiratkaisu oli yliampuva (köh). Kevyempi tykki ja pienempi makasiini olisivat riittäneet useimpiin tehtäviin ja säästynyt paino & tila olisi voitu käyttää polttoaineelle tai paremmille avioniikoille. Su-25 on konservatiivisuudestaan huolimatta, tai siitä johtuen, konseptisesti menestyksekkäämpi kone.

Maverick ei sinänsä ollut kovin käänteentekevä laite sillä vastaava kapasiteetti oli "olemassa" jo 60-luvulla tehdyssä agm-62 walleye pommissa joka sai agm- ohjusnimen lähinnä markkinointikikkana. Walleyetä seurasi gbu-8 ja gbu-15 joista jälkimmäinen kykeni toimimaan joko ammu/unohda periaatteella tai ampujan ohjauksessa. Pienenä yksityiskohtana myös yksi kone pystyi linkittämään itsensä muiden koneiden kantamiin gbu-8/15 pommeihin jolloin alueella oleva tiedustelukone johon oli asennettu vaadittavat ohjausjärjestelmät, pystyi periaatteessa ohjaamaan koko pommittamaan tulevan lentueen arsenaalin. Vietnamissa kuitenkin jäi joitain walleye- ja gbu-8 pommeja ilmeisesti räjähtämättömänä neuvostoliiton käsiin joiden pohjalta nl rakensi näiden saaliiksi saatujen järjestelmien pohjalta oman sarjansa tv-ohjausperiaatteella hakeutuvia pommeja 70 luvulla, nimellä korrektiruskaya aviatsonnaja bomba, KAB.

KAB-500-1500-1-1_1S.jpg


Samalla tekniikalla rakennettiin myös ohjuksiin hakukärkiä 80-vuodesta lähtien, mm kh-25, ja 29 ohjuksiin, neuvostoliitossa näille ohjuksille oli T-suffiksi, L:n tarkoittaessa laser-ohjautuvaa kärkeä ja U:n tutkasäteilyyn hakeutuvaa kärkeä. Näitä ohjuksia myytiin 80-luvun aikana tiettävästi ainakin Libyaan, Iraniin ja Syyriaan joista Libyassa niitä on käytetty vaikka laukaisukykyisiä koneita ei tiettävästi ole enää lentokykyisinä. Kh-29 oli kuitenkin huomattavan suuri ohjus (n. 2x suurempaa maverick-versiota raskaampi) ja käyttökohteina oli enemmänkin infrastruktuuri, bunkkerit, kiitoradat, tutka-asemia, sillat jne kuin yksittäiset panssaroidut ajoneuvot.

BvVusrPCUAEn1uU.jpg:large



http://edefense.blogspot.fi/2005/12/25-years-of-service-of-russian-kh-29.html

http://www.deagel.com/Anti-Armor-Weapons-and-Missiles/Kh-29T_a001029002.aspx


Su-25 ei kuitenkaan näitä pommeja käyttänyt koska alkuperäinen su-25 ei omannut minkäännäköisiä kamerajärjestelmiä, vaan yksinkertaisen laser-etäisyysmittarin ja osoittimen koneen nokassa (vastaavaa osoitinta ei ollut alkuperäisissa a-10 koneissa). Koneen tulenjohtojärjestelmän heikkouden takia su-25 pystyi myös kantamaan ainoastaan kahta eri asejärjestelmää (esim s-5 ja s-8 rakettea). EO-järjestelmiä käytettiin lähinnä su-24/mig-27 rynnäkkökoneissa sekä mahdollisesti vanhemmissa, päivitetyissä koneissa kuten su-17/22:n m4 versiossa.

Afganistanin sodassa ei myöskään sinänsä ollut kovin paljon käyttöarvoa kalliille ilmasta laukaistaville täsmäaseille verrattuna irakin mekanisoituun armeijaan, vaan käytössä oli lähinnä tavallisia pommeja, napalmikanistereita ja raketteja. Lisäksi maasta laukaistuja risteilyohjuksia käytettiin muistaakseni joitain tuhansia (frog/scud).
 
Viimeksi muokattu:
Heh, muistan miten vanhoissa tietokonepeleissä Maverickejä ammuttiin 25-30 kilsan etäisyydeltä...

Maverick oli kuitenkin silti huomattava ase ja teki A-10:stä kilpailijoitaan tehokkaamman. Se kun oli alusta asti ammu-ja-unohda -ohjus. Neuvostoliittolaisten lähimmät vastineet, AS-7 ja AS-10 vaativat aktiivisen ohjauksen (paljaalla silmällä, tv:llä tai laserilla). Su-25 sai vasta 90-luvulla ammu&unohda-ohjuksia käyttöön, ja ainoastaan harvinainen Su-25T pystyy samanlaiseen tai tehokkaampaan panssarintorjuntaan kuin A-10. Myös ranskalaisten AS-20 ja -30 -ohjukset vaativat komento-ohjauksen. Lisäksi Maverickeja valmistettiin massiivisia määriä mikä näkyy käyttölukemissa: koko Afganistanin sodan aikana Su-25:t laukaisivat vain 139 täsmäohjusta. Vastaavasti Persianlahden sodassa A-10:t ampuivat lähemmäs 5000 Maverick-ohjusta.

A-10:ssä näkyy tietyllä tavalla Pierre Spreyn kädenjälki: hän analysoi aikaisempien konetyyppien suorituskykyä ja teki niistä johtopäätökset siitä mitä ominaisuuksia tehokas rynnäkkökone tarvitsee: tehokas tykki, panssarointi ja pitkä toiminta-aika. Tämä oli hyvin samantapainen kuin hänen panoksensa LWF-ohjelmaan. Haittapuolena A-10:stä tuli liiankin erikoistunut. Kun 80-luvulla tuli käyttöön erittäin tehokkaita tykki- ja it-ohjusjärjestelmiä niin matalalla lentäminen muodostui hyvin vaaralliseksi. Koneen kehityksen aikana isoimmat uhkat olivat hitaasti reagoiva ZSU-23-4 ja vain takasektorista ammuttavat SA-7 ja SA-9 -ohjukset. Näiden kanssa vielä pärjättiin, mutta SA-13, SA-14, SA-8 olivat jo liian vaarallisia sillä ne pystyivät pudottamaan A-10:n ennenkuin tämä pääsi omien aseiden kantamalle. A-10:kin on joutunut enenevässä määrin lentämään korkealla ja käyttämään täsmäaseita ja tykin merkitys on pienentynyt.

Jälkiviisaasti, A-10 olisi saanut olla hiukan nopeampi, ja tykkiratkaisu oli yliampuva (köh). Kevyempi tykki ja pienempi makasiini olisivat riittäneet useimpiin tehtäviin ja säästynyt paino & tila olisi voitu käyttää polttoaineelle tai paremmille avioniikoille. Su-25 on konservatiivisuudestaan huolimatta, tai siitä johtuen, konseptisesti menestyksekkäämpi kone.
Terveisiä Pärnun hiekkarannoilta. Toissapäivänä näin aivan livenä kaksi kyseistä konetta. Ja nyt hieman hehkutusta, vanhana ilmailufanaatikkona.
Oli nimittäin aivan uskomaton tunne, kun perheen kanssa aamukävelyllä ollessa kaksi A-10:ä tulee matalalta mereltä päin, lentää kaupungin yli tanssien siivenkärjeltä toiselle mennessään. Perhe ei luonnollisesti ihmetellyt yhtään kirosanojen ja ylistävien adjektviivien tulvaa, jolla tilannetta kuvailin.
Mietiskelin hotellin terassilla huolella vaikutelmiani. Käyttöönottoaikoinaan on varmasti ollut juuri se Paholaisen risti (Tom Clancyn termi), joka on aiheuttanut harmaita hiuksia Varsovan liiton kenraaleille
Huomiotani kiinnitti ensinnäkin koneiden hiljainen ääni. Tulivat myötätuulesta aivan kohti, mutta ääntä voi kuvailla yllättävän hiljaiseksi. Liikehtimiskyky oli vaikuttava, ne tanssivat kuin leijat tai perhoset siivenkärjet välillä maata kohti. Eikä varmaan ollut täydet tehot päällä. Olen ymmärtänyt, että suunnittelussa panostettiin koneen ketteryyteen. Taisinpa nähdä siitä välähdyksen.
Fiilispuolelta on mainittava, että koneen ulkonäkö lennossa tekee siitä todella erikoisen näköisen.
En tiedä venäläisten tulenjohdon tasoa iiteessä 70-80-luvuilla, joilloin A-10 on ollut eniten iskussaan, mutta tilanteessa jossa pääsee tutkakatveessa lähelle kohdetta, vetää siellä taistelukorkeuteen, laukoo ohjuksia ja tulittaa tykillään, ja nopealla liikkeellä taas matalan korkeuden suojiin, niin ei siinä veivi-Sergeillä ainakaan ole pysynyt perässä.
Noin hiljainen kone (antaa sekunnin pari lisää suojaa) ja tuollainen liikehtimiskyky, niin kyllä se on vanhoilla systeemeillä päässyt jo vähintään tähtäämään, ennen kuin iitee on ehtinyt mukaan.
Nykyisin voi olla eri juttu, kaikki ainakin tuntuvat olevan yhtä mieltä sen huonosta selviytymiskyvystä tämän päivän taistelukentällä, mutta mikäli se ei ole vielä tullut selväksi, niin oli kyllä pirun vaikuttava kokemus tämä ylilento!
 
Terveisiä Pärnun hiekkarannoilta. Toissapäivänä näin aivan livenä kaksi kyseistä konetta. Ja nyt hieman hehkutusta, vanhana ilmailufanaatikkona.
Oli nimittäin aivan uskomaton tunne, kun perheen kanssa aamukävelyllä ollessa kaksi A-10:ä tulee matalalta mereltä päin, lentää kaupungin yli tanssien siivenkärjeltä toiselle mennessään. Perhe ei luonnollisesti ihmetellyt yhtään kirosanojen ja ylistävien adjektviivien tulvaa, jolla tilannetta kuvailin.
Mietiskelin hotellin terassilla huolella vaikutelmiani. Käyttöönottoaikoinaan on varmasti ollut juuri se Paholaisen risti (Tom Clancyn termi), joka on aiheuttanut harmaita hiuksia Varsovan liiton kenraaleille
Huomiotani kiinnitti ensinnäkin koneiden hiljainen ääni. Tulivat myötätuulesta aivan kohti, mutta ääntä voi kuvailla yllättävän hiljaiseksi. Liikehtimiskyky oli vaikuttava, ne tanssivat kuin leijat tai perhoset siivenkärjet välillä maata kohti. Eikä varmaan ollut täydet tehot päällä. Olen ymmärtänyt, että suunnittelussa panostettiin koneen ketteryyteen. Taisinpa nähdä siitä välähdyksen.
Fiilispuolelta on mainittava, että koneen ulkonäkö lennossa tekee siitä todella erikoisen näköisen.
En tiedä venäläisten tulenjohdon tasoa iiteessä 70-80-luvuilla, joilloin A-10 on ollut eniten iskussaan, mutta tilanteessa jossa pääsee tutkakatveessa lähelle kohdetta, vetää siellä taistelukorkeuteen, laukoo ohjuksia ja tulittaa tykillään, ja nopealla liikkeellä taas matalan korkeuden suojiin, niin ei siinä veivi-Sergeillä ainakaan ole pysynyt perässä.
Noin hiljainen kone (antaa sekunnin pari lisää suojaa) ja tuollainen liikehtimiskyky, niin kyllä se on vanhoilla systeemeillä päässyt jo vähintään tähtäämään, ennen kuin iitee on ehtinyt mukaan.
Nykyisin voi olla eri juttu, kaikki ainakin tuntuvat olevan yhtä mieltä sen huonosta selviytymiskyvystä tämän päivän taistelukentällä, mutta mikäli se ei ole vielä tullut selväksi, niin oli kyllä pirun vaikuttava kokemus tämä ylilento!

Olen kateellinen, näit vielä luonnossa etkä missään näytöksessä.:p
 
Olen kateellinen, näit vielä luonnossa etkä missään näytöksessä.:p
Kieltämättä koen olevani etuoikeutettu. Noita ei ihan jokainen suomalainen ole päässyt näkemään.
Ja siitä tanssinäytöksestä kaupungin yllä. Monikohan virolainen ajatteli samaa kuin minä. Että suojaava aseveli siinä näytti kepeästi voimaansa, että valmiina ollaan pahan päivän varalle... Toivottavasti mahdollisimman moni Venäjän aktiivisotilas oli lomailemassa kanssa, ja näki saman.

Sivuhuomautuksena, pakotteet purevat siinä mielessä, että venäläisten määrä kaupungilla oli aivan minimissään viime vuoteen verrattuna.
 
Kohdasta 2.15 alkaen voi saada vaikutelman ketteryydestä. Livenä nähtynä, kun tuota tanssia jatkuu useampi kääntö siivenkärjeltä toiselle, niin onhan se hyvän näköistä. Tositilannetta ajatellen, kun tuolla keinoin kääntyy matalalla, niin siinä olisi SA-7 -ampuja ollut telmeessä, että olisi saanut puikkonsa perään ajoissa.

 
Ja kun laitetaaan vähän JDAM ja rypälepommia siiven alle niin loppuu tanssit. Hidas kone ja siten helppo maali ilmatorjunnalle. Toki panssaroinnilla on hiukan kompensoitu tätä.
 
Ja kun laitetaaan vähän JDAM ja rypälepommia siiven alle niin loppuu tanssit. Hidas kone ja siten helppo maali ilmatorjunnalle. Toki panssaroinnilla on hiukan kompensoitu tätä.
Kuka helvetti nyt vihollisen päällä vetelee kahdeksikkoja täydessä lastissa... hoh hoijaa..
 
A-10:n soveltumattomuudesta nykyaikaiselle taistelukentälle näyttää vallitsevan konsensus.
Mutta, jenkkien ilmavoimilla on eniten kokemusta ilmasotatoimista viimeisten vuosikymmenien ajalta. Kun kone tuomitaan häkkyräksi, jolla hitaasti lentävät itsemurhakandidaatit lunastavat itselleen hautapaikan ensimmäisessä tehtävässään, niin muistetaan nyt kuitenkin, että se on tuotu jo sapelinkalistelun ensimmäisessä vaiheessa mahdollisiin etulinjan valtioihin.
Eiköhän Nato-kenraaleilla ole vankasti harkittu näkemys niiden lisäarvosta sodankäyntiin, mikä se sitten onkaan.
 
A-10:n soveltumattomuudesta nykyaikaiselle taistelukentälle näyttää vallitsevan konsensus.
Mutta, jenkkien ilmavoimilla on eniten kokemusta ilmasotatoimista viimeisten vuosikymmenien ajalta. Kun kone tuomitaan häkkyräksi, jolla hitaasti lentävät itsemurhakandidaatit lunastavat itselleen hautapaikan ensimmäisessä tehtävässään, niin muistetaan nyt kuitenkin, että se on tuotu jo sapelinkalistelun ensimmäisessä vaiheessa mahdollisiin etulinjan valtioihin.
Eiköhän Nato-kenraaleilla ole vankasti harkittu näkemys niiden lisäarvosta sodankäyntiin, mikä se sitten onkaan.

Anteeksi nyt kaikille Venäjän armeijan fanipojille jo etukäteen, siis näille joiden mielestä S-300/400 pudottaa viholliskoneet jo satojen kilometrien päästä helposti, SU-27 sun muut itähärpäkkeet on täysin länsimaisiin hävittäjiin verrattavia koneita jne jne. Moni kuvittelee että jos Suomella olisi vaikeuksia itänaapurin agression kohdatessaan, että NATO:lla olisi jotenkin tasaväkinen matsi tulossa itäkoneen kanssa :)

Eiköhän ne NATO-kenraalit tosiaan asiansa osaa, eikä suunnitelmissa ole uhrata esim. baltian maita puolustaessa A-10:t täysin savikiekkoina. NATO:lla olisi kuitenkin ilmaherruus, ja venäläistä ilmatorjuntaa vastaan on tietenkin suunnitelmat valmiina miten se lamautetaan. Ilmaherruus kun on hallussa niin A-10 on varmastikin ihan käypä peli.

Voidaankin kysyä millä tavalla Venäjä voisi käyttää maataistelukoneita NATO:n täyttä ilmaherruutta vastaan..
 
Ehkä keskustelussa sekoittuvat sen alkuperäinen rooli ja nykyinen rooli, jota en tarkkaan tiedä, mutta joka voisi olla tulitukirooli, kun ilmatorjuntaa on ensiksi lyöty avokämmenellä.
Venäläisten ilmatorjunta on muuttunut niistä ajoista, kun A-10 esiteltiin 70-luvulla, joten on luonnollista, että koneen rooliin on tullut muutoksia. Onhan se kuitenkin vanha kone.
Vaikken mitään tiedäkään, en nyt kuitenkaan vielä nimeäisi ao. laitetta uusiksi tyyliin A-10 Savikiekko.
 
Mitäs itävaunuissa on tornin katon, moottoritilan kannen ja ajajan tilan katon paksuus? Vaunut mitä on Venäjällä yleisesti käytössä?
 
Mitäs itävaunuissa on tornin katon, moottoritilan kannen ja ajajan tilan katon paksuus? Vaunut mitä on Venäjällä yleisesti käytössä?

Max. 25 milliä luokkaa. Huomaa kuitenkin, että A-10:n hyökkäys tykillä tapahtuu ehkä 35 asteen kulmassa vaakatasosta. Käytännössä se kanuuna tuskin vaikuttaa jos ampuu edestä. Takaa ja kyljestä on paremmat mahdollisuudet.
 
Max. 25 milliä luokkaa. Huomaa kuitenkin, että A-10:n hyökkäys tykillä tapahtuu ehkä 35 asteen kulmassa vaakatasosta. Käytännössä se kanuuna tuskin vaikuttaa jos ampuu edestä. Takaa ja kyljestä on paremmat mahdollisuudet.

Mitenkäs muuten Irakissa 1991, käytettiinkö tuota tykkiä vai muita aseita?
 
US Air Force säästämässä lainvastaisesti A-10:stä?

The U.S. Air Force Is Starving Its A-10 Squadrons—Again
Flying branch continues to cut the Warthog fleet, ignoring Congressional requirements
3455418-e1497686814917-970x350.jpg


WIB air June 17, 2017 Dan Grazier

A-1012 U.S. Air Force27
Since February 2016 the U.S. Air Force has been trumpeting that it has ended—or at least paused—its extended campaign against the A-10 and the close air support mission. “As a mission, we’re fully committed to close air support,” Air Force Chief of Staff Gen. Dave Goldfein assured reporters at a press conference.

But as first reported by Travis Tritten at the Washington Examiner, Rep. Martha McSally (R-AZ) spotted in written testimony that the Air Force was only committed to maintaining six active A-10 squadrons out to 2030—three less than the nine active squadrons in service today.

Not only is this commitment not “fully committed to close air support,” it’s also in direct contradiction of requirements in the National Defense Authorization Act, which specifies that the Air Force can’t spend any money to retire any of the current A-10s in the inventory and must maintain 171 A-10s in combat-coded status.

“The A-10s are now—as you know—in the DMZ, in South Korea, they’re kicking butt against ISIS, they’re deploying with the European reassurance initiative,” McSally said.

Given the demand for the A-10s, she questioned why the Air Force thought they could afford to lose that capability. Sources have told the Project On Government Oversight that deployed A-10 pilots, including those fighting against Islamic State, have been flying an average of 2,000 hours per year—over six times the peacetime average of 300 hours per year used as a basis for budgeting.

“I’d really like to know what those planning assumptions are of the six squadrons,” McSally said.

The Air Force headquarters blamed the retirements of the three squadrons on budget shortfalls, preferring instead to spend money buying expensive new programs. Preventing these retirements would require Congress to increase the Air Force’s budget, the headquarters argues.


A-10 Warthogs over Kansas in June 2017. U.S. Air Force photo
The Air Force included a $103 million request to fund new wings to keep the A-10s flying in its “unfunded priorities” list rather than fund the program as part of the regular budget. Air Force leaders aren’t opposed to upgrading older aircraft per se, they are just particular about which ones apparently. They included $257 million to upgrade F-16s into their regular budget request.

Attempting to understand Air Force thinking on this matter is difficult. The A-10 remains the workhorse of the tactical fleet. Pilots already have to fly too few airplanes for too long to be safe and effective—each sortie is averaging seven hours. This problem will only be compounded should the number of available A-10s decrease.

Air Force leaders created the re-winging budget crunch by allowing a previous Boeing contract for upgrading the A-10s to lapse. The Air Force’s earlier position had been that the CAS mission now being performed by the A-10s would in the future be done by the F-35. But testing revealed the F-35 isn’t up to the task.

“The mission capability of the A-10 will not be replaced by the F-35,” former Air Force Chief of Staff Mark Welsh admitted last year.

The latest testing report from the Director of Operational Test and Evaluation only further underscores the point by finding the F-35 in its current configuration “does not yet demonstrate CAS capabilities equivalent to those of fourth generation aircraft.”

Faults with the helmet display, testing revealed, made the Joint Strike Fighter not usable for combat, “and potentially unsafe to complete the planned testing.”

Close air support can often mean an edge on the battleground for our troops on the ground. It can also mean the difference between life and death for them should the enemy gain the advantage. This is why Congress has repeatedly pushed back against the Air Force’s misguided plans to retire A-10s before there is a proven replacement.

But the Air Force’s disdain for the A-10 is not to be underestimated. Air Force leaders continue to undermine the A-10’s readiness anyway. Recent Air Force efforts include cutting funding, moving more A-10s to “mothball” status, and depriving squadrons of the maintainers necessary to ensure combat effectiveness. Headquarters has also fought other needed upgrades.

We hope Congress will continue to consider the pressing needs of our ground forces by protecting real close air support capability and providing the funding necessary to keep the A-10s flying. The Save the A-10 Community has put together a sample form letter for those who would like to encourage their members of Congress directly.

http://warisboring.com/the-u-s-air-force-is-starving-its-a-10-squadrons-again/
 
En tiedä onko tämä uutinen ankka vai pahkasika. US Military News -kanava väitti pari viikkoa sitten että Pahkasikaa ei paalata vaan julkaistaan päivitettynä versiona uusien vitsien kanssa.

Jos tämä uutinen pitää paikkansa, niin asia vaikuttanee sekä teoreettiseen että käytännön toimintavalmiuden tasapainoon niin Euroopassa kuin Lähi-Idässäkin.

Jos joku tuntee asiaa niin puhukoot nyt.


 
Back
Top