Minuteman
Eversti
Maailmassa on monia asioita joita pieni ihminen ei voi ymmärtää. Yksi sellainen käsityskykyni ulottumattomissa oleva asia on se hysteerinen Yhdysvaltoja kohti heitetyn paskan määrä lehtiuutisten kommenttiriveillä kun Venäjä tai jokin sen kätyreistä syyllistyy johonkin arveluttavaan tai moraalittomaan. Kun lukee Ukrainassa tapahtuneen malesialaiskoneen alasampumisesta kertovien uutisten lukijakommentteja niin väkisinkin joutuu miettimään minkälaista porukkaa tuolla kaduilla kulkee ilman valvontaa.
Eipä silti, ilmiöhän on yhtä vanha kuin Yhdysvallat; Julistautuessaan itsenäiseksi tämä brittien kolonia rikkoi vallitsevan maailmanjärjestyksen ja kirjaamalla perustuslakiinsa ultraradikaalit periaatteet ihmisten yhdenvertaisuudesta se näytti keskisormea Euroopan feodaalisille siirtomaavalloille. Olihan täysin ennenkuulumatonta että aatelisto tiputettiin samalle tasolle moukkamaisen rahvaan kanssa esimerkiksi oikeuden edessä, mon Dieu! Eihän tämmöinen voi toimia vaan USA sortuu omaan mahdottomuuteensa alta aikayksikön, ojentaisitteko nuuskarasiaa tänne päin, s’il vos plait.
Historia antaa USA -vihaajille loppumattomasti materiaalia kun asioita irroitetaan historiallisesta viitekehyksestään, niistä karsitaan pouis kaikki positiivinen ja lopuksi ymmärretään asiat tahallaan väärin niin että kaikki kääntyy päälaelleen. Hyvä esimerkki eräästä vastenmielisestä yleismaailmallisesta ilmiöstä joka nykyään on pistetty yksinomaan USA:n piikkiin on orjuus. Kukaan ei vaan muista semmoisia pikku juttuja kuin että orjuus on ikiaikainen osa ihmiskunnan - pohjoismaidenkin - historiaa ja että esimerkiksi arabit harjoittivat afrikkalaisten orjien kauppaa 800 vuotta ennen yhdysvaltalaisia ja 200 vuotta heidän jälkeensä. Että Yhdysvallat oli ensimmäisten valtioiden joukossa kieltämässä orjuuden. Tai että yhdysvaltalaiset kävivät jopa sotaa keskenään orjakysymyksestä.
Orjista puheenollen: Kuinka moni tunnistaa käsitteen barbareskivaltio? Välimeri oli 1400 -luvulta alkaen Pohjois-Afrikkaan majoittuneiden reconquistan Espanjasta karkoittamien maurien temmellyskenttää ja Välimeren pohjoisranta oli helisemässä merirosvousta ja orjien kaappaamista harrastavien berberien kanssa. Tämä saatiin loppumaan vasta 1800-luvun alkupuolella USA:n aloitteesta.
Tilanteessa on jotenkin tuttu klangi: Englanti ja Ranska maksoivat barbareskivaltioille suojelurahaa siitä että niiden laivat saivat purjehtia rauhassa. Toisaalta ne myös käänsivät katseensa muualle kun merirosvot laajensivat orjienkaappaus- ja ryöstöreviiriään jopa Islantiin asti. Yhdysvaltalaislaivat olivat alunperin Ranskan suoleluksessa mutta kun Ranska irtisanoi sopimuksen ja pari jenkkilaivaa kaapattiin, USA lähetti laivasto-osaston tekemään merirosvoista selvää. Ensimmäiseni barbareskisodan 1801-1805 taisteluista lauletaan edelleen merijalkaväen lauluissa. Samasta sodasta periytyy myös kutsumanimi leatherneck; Merijalkaväen lakissa oli niskassa nahkainen viiltosuoja sekä päälaella koristeommel merkkinä takilasta kannelle ampuville tarkka-ampujille. Sama koriste taitaa löytyä edelleen USMC:n paraativormun lakista.
Yhdysvaltojen politiikassa on läpi historian vaikuttanut enemmän tai vähemmän voimakkaana isolaatio-oppi jonka kiteytti doktriiniksi Yhdysvaltojen viides presidentti James Monroe vuonna 1823 julkaisemassaan pamfletissa. Alun perin Monroen opin idea "Amerikka amerikkalaisille" oli tarkoitettu vastustamaan Euroopan monarkioiden suunnitelmia palauttaa uuden maailman koloniat alamaisikseen. Myöhemmin tämä suuntaus on muuttunut ajatukseksi että Yhdysvaltojen tulisi pysytellä kansainvälisten konfliktien ulkopuolella ja keskittyä oman maan asioihin. Ajattelutavan vaikutukset näkyvät nyky-Yhdysvalloissakin haluttomuutena puuttua maailman kriiseihin ennen kuin kriisi on eskaloitunut kestämättömäksi.
Yhdysvallat on muuten ollut suuren osan historiastaan hyvin pasifistinen maa. 1800-luvun lopun ja 1900 -luvun alun eurooppalaisesta militarismista ei ole samalta ajalta merkkejä jos tarkastelee Yhdysvaltoja. Päinvastoin, Yhdysvalloissa kauhisteltiin ja paheksuttiin Eurooppalaista militarismia ja sotakiihkoa. Euroopan ajauduttua ensimmäiseen maailmansotaan ja ympärysvaltojen ollessa hätää kärsimässä Yhdysvalloille alkoi olla kummasti kavereita. Yhdysvalloilla taas ei ollut mitään hinkua työntää lusikkaansa eurooppalaisten soppaan. Mielipde kuitenkin muttui kun saksalaisten sukellusveneiden Atlantilla tekemissä upotuksissa tuli amerikkalaisuhreja.
Kuvaavaa euro-amerikkalaisille suhteille on, että jo pari vuotta sodan päättymisen jälkeen ranskalaispolitikot ilmoittivat pitävänsä saksalaisia jenkkejä parempina kumppaneina.
1900 -luvun suurin aivopieru pärähti ilmoille 11.12. 1941 Berliinissä kun Saksa julisti voimansa tunnossa Pearl Harbourin jälkitunnelmissa sodan Yhdysvalloille. Yhdysvallat oli tuhonnut 1920-luvulla lähes tulkoon kaiken ensimmäisestä maailmansodasta kotiutuneen sotilaskalustonsa eikä sen sotilaallinen kapasiteetti ollut vuonna 1941 syvimmän rauhan vallitessa mitenkään kummoinen, mikä sai politikot sekä Tokiossa että Berliinissä kuvittelemaan että Yhdysvallat oli pasifistinen voimaton jättiläinen. Sotilaat ymmärsivät kyllä asian todellisen laidan, mm. amiraali Yamamoton sanotaan todenneen sodan hävityksi kuullessaan Pearl Harbourista palaavilta lentäjiltään ettei Yhdysvaltalaisia lentotukialuksia upotettu.
Ja jälleen kerran ei tarvittu kuin muutama vuosi toisen maailmansodan päättymisestä niin Pariisissa alettiin kiukutella Yhdysvalloille.
Kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat patosi Neuvosto-imperiumin laajenemista ja olemassaolollaan tuki aivan varmasti Suomenkin säilymistä länsimaisena demokratiana. Asiat voisivat olla toisinkin ja meidän osamme voisi aivan hyvin olla sama kuin Ukrainan tai Valko-Venäjän tai vieläkin huonompi. Tästähän vanhat kommunistit ovat ikuisesti katkeria Yhdysvalloille.
Eli yhteenvetona: USA on pelastanut eurooppalaiset kaksi kertaa itseltään ja ainakin kerran Kremliltä. Saksan typeryys pakotti Yhdysvallat mukaan molempiin maailmansotiin, mutta molemmissa tapauksissa politiikoilla oli täysi työ vakuuttaa amerikkalaiset sotaan menon tärkeydestä. Roosevelt ja Churchil edustivat täysin vastakkaisia poliittisia näkemyksiä ja USA:ssa moni olisi halunnut osallistua sotaan Saksan liittolaisena. USA on tukenut Eurooppaa taloudellisesti, ottanut vastaan satoja tuhansia eurooppalaispakolaisia aina kun kakka on lyönyt täällä tuulettimeen. USA on tukenut Euroopan kehitystä tieteissä ja teknologiassa, avannut huippuyliopistonsa koko maailman opiskelijoille ja tutkijoille. Yhdysvallat on johtanut ja johtaa edelleen tieteellistä tutkimusta ja tuottaa jatkuvalla syötöllä koko maailmaa hyödyttäviä innovaatioita ja keksintöjä. Yhdysvallat on tukenut ja tukee edelleen merkittävin ponnistuksin rauhan ja demokratian syntyä sellaisille alueille jotka ovat kärsineet ja kärsivät anarkiasta ja väkivallasta. Yhdysvallat tukee aktiivisesti ihmisoikeudet ja hyvän elämän takaavien instituutioiden syntyä ja voimistumista kaikkialla maailmassa. Yhdysvallat on maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja. Silti Yhdysvaltoja vihataan patologisesti. Miksi?
Ilmeisesti Yhdysvallat on liian menestynyt. Yhdysvallat on kuin aatelisperheen sivuun sysätty hyljeksitty äpärälapsi josta on kaikkien ikäväksi yllätykseksi kasvanut vastoin ennakko-odotuksia rikkaampi, vahvempi ja vaikutusvaltaisempi kuin vanhempansa. Yhdysvallat on kaikkea sitä mitä me haluaisimme olla mutta mihin emme yllä.
Siksi me eurooppaliset projisoimme kuvitellussa moraalisessa ylemmyydessämme Yhdysvaltoihin kaikki pelkomme, ahdistuksemme, valta- ja väkivaltafantasiamme. Haluamme että Yhdysvallat olisi oikeutus kaikkeen siihen julmuuteen, kyynisyyteen, moraalittomuuteen ja väkivaltaan johon itse haluamme syyllistyä tai johon joku “paha poika” syyllistyy. Maailmasta ei löydy mitään niin perverssiä sadistista julmuutta etteikö meillä suomessakin löytyisi sille hyväksyjiä ja ymmärtäjiä jollottamaan tunnuslauluaan mutkuusakin, mutkuusakin, mutkuusakin.
Minkähänlainen maailma olisi jos Yhdysvallat olisi 2. maailmasodan jälkeen antanut muun maailman hoitaa omat ongelmansa? Saddam Husseinin kaasuttelisi Kurdistaniassa. Muamar Gaddafikin taitaa nykyään olla lupsakka vähän höpsähtänyt ukkeli jonka pervoja harrastuksia ymmärretään. Serbit pitäisivät pippaloita bosnialaisten haudoilla ja kävisivä porukalla kiksauttamassa bordelleissa muslimityttöjä. Arabit olisivat saaneet hoitaa Hitlerin lopullisen ratkaisun loppuun Välimeren itäpäässä kenenkään puuttumatta asiaan. Suomen väkiluku olisi yli kymmenen miljoonaa joista 75% venäläisiä. Intian valtamerellä purjehtiminen ilman mukana seilaavaa tulivoimaa olisi itsemurha. Punalippu liehuisi Gibralttarin niemellä. Ja niin edelleen.
Palatakseni alkuun. En millään pysty keksimään mitään muuta syytä kuin vakavan persoonallisuushäiriön niiden ihmisten olemassaololle jotka asettavat komentotalouden ja totalitaristisen umpimilitaristisen kaikkia ihmisoikeuksia vastaan rikkovan diktatuurin demokratian, vapauden ja luovuttamattomien ihmis- ja kansalaisoikeuksien edelle. Tällaisissa ihmisissä on pakko olla sisällä jotain pahasti rikki.
Ehkä se on väkivallan viehätys ja halu päästä itse käyttämään valtaa pikkunatsina kokardi otsassa. Halu päästä kyykyttämään, nöyryyttämään, mahtailemaan, pahoinpitelemään, raiskaamaan ja murhaamaan ilman pelkoa jälkiseurauksista. Keskitysleirin vartijoilla ja kidutuskammoitten kuulustelijoilla ei ole koskaan rekrytointivaikeuksia.
Mene ja tiedä. Ainakin noiden USA-vastaisten kommenttien kirjoitusasu viittaa usein tyyppin jonka älykkyysosamäärä on jossain kengännumeron suuruusluokassa. Ja kumma kyllä jokainen suuriääninen USA-vihaaja on valmis riemusta kiljuen pakkaamaan laukkunsa jos mahdollisuus muuttaa länteen kultaa vuolemaan tarjoutuisi.
Eipä silti, ilmiöhän on yhtä vanha kuin Yhdysvallat; Julistautuessaan itsenäiseksi tämä brittien kolonia rikkoi vallitsevan maailmanjärjestyksen ja kirjaamalla perustuslakiinsa ultraradikaalit periaatteet ihmisten yhdenvertaisuudesta se näytti keskisormea Euroopan feodaalisille siirtomaavalloille. Olihan täysin ennenkuulumatonta että aatelisto tiputettiin samalle tasolle moukkamaisen rahvaan kanssa esimerkiksi oikeuden edessä, mon Dieu! Eihän tämmöinen voi toimia vaan USA sortuu omaan mahdottomuuteensa alta aikayksikön, ojentaisitteko nuuskarasiaa tänne päin, s’il vos plait.
Historia antaa USA -vihaajille loppumattomasti materiaalia kun asioita irroitetaan historiallisesta viitekehyksestään, niistä karsitaan pouis kaikki positiivinen ja lopuksi ymmärretään asiat tahallaan väärin niin että kaikki kääntyy päälaelleen. Hyvä esimerkki eräästä vastenmielisestä yleismaailmallisesta ilmiöstä joka nykyään on pistetty yksinomaan USA:n piikkiin on orjuus. Kukaan ei vaan muista semmoisia pikku juttuja kuin että orjuus on ikiaikainen osa ihmiskunnan - pohjoismaidenkin - historiaa ja että esimerkiksi arabit harjoittivat afrikkalaisten orjien kauppaa 800 vuotta ennen yhdysvaltalaisia ja 200 vuotta heidän jälkeensä. Että Yhdysvallat oli ensimmäisten valtioiden joukossa kieltämässä orjuuden. Tai että yhdysvaltalaiset kävivät jopa sotaa keskenään orjakysymyksestä.
Orjista puheenollen: Kuinka moni tunnistaa käsitteen barbareskivaltio? Välimeri oli 1400 -luvulta alkaen Pohjois-Afrikkaan majoittuneiden reconquistan Espanjasta karkoittamien maurien temmellyskenttää ja Välimeren pohjoisranta oli helisemässä merirosvousta ja orjien kaappaamista harrastavien berberien kanssa. Tämä saatiin loppumaan vasta 1800-luvun alkupuolella USA:n aloitteesta.
Tilanteessa on jotenkin tuttu klangi: Englanti ja Ranska maksoivat barbareskivaltioille suojelurahaa siitä että niiden laivat saivat purjehtia rauhassa. Toisaalta ne myös käänsivät katseensa muualle kun merirosvot laajensivat orjienkaappaus- ja ryöstöreviiriään jopa Islantiin asti. Yhdysvaltalaislaivat olivat alunperin Ranskan suoleluksessa mutta kun Ranska irtisanoi sopimuksen ja pari jenkkilaivaa kaapattiin, USA lähetti laivasto-osaston tekemään merirosvoista selvää. Ensimmäiseni barbareskisodan 1801-1805 taisteluista lauletaan edelleen merijalkaväen lauluissa. Samasta sodasta periytyy myös kutsumanimi leatherneck; Merijalkaväen lakissa oli niskassa nahkainen viiltosuoja sekä päälaella koristeommel merkkinä takilasta kannelle ampuville tarkka-ampujille. Sama koriste taitaa löytyä edelleen USMC:n paraativormun lakista.
Yhdysvaltojen politiikassa on läpi historian vaikuttanut enemmän tai vähemmän voimakkaana isolaatio-oppi jonka kiteytti doktriiniksi Yhdysvaltojen viides presidentti James Monroe vuonna 1823 julkaisemassaan pamfletissa. Alun perin Monroen opin idea "Amerikka amerikkalaisille" oli tarkoitettu vastustamaan Euroopan monarkioiden suunnitelmia palauttaa uuden maailman koloniat alamaisikseen. Myöhemmin tämä suuntaus on muuttunut ajatukseksi että Yhdysvaltojen tulisi pysytellä kansainvälisten konfliktien ulkopuolella ja keskittyä oman maan asioihin. Ajattelutavan vaikutukset näkyvät nyky-Yhdysvalloissakin haluttomuutena puuttua maailman kriiseihin ennen kuin kriisi on eskaloitunut kestämättömäksi.
Yhdysvallat on muuten ollut suuren osan historiastaan hyvin pasifistinen maa. 1800-luvun lopun ja 1900 -luvun alun eurooppalaisesta militarismista ei ole samalta ajalta merkkejä jos tarkastelee Yhdysvaltoja. Päinvastoin, Yhdysvalloissa kauhisteltiin ja paheksuttiin Eurooppalaista militarismia ja sotakiihkoa. Euroopan ajauduttua ensimmäiseen maailmansotaan ja ympärysvaltojen ollessa hätää kärsimässä Yhdysvalloille alkoi olla kummasti kavereita. Yhdysvalloilla taas ei ollut mitään hinkua työntää lusikkaansa eurooppalaisten soppaan. Mielipde kuitenkin muttui kun saksalaisten sukellusveneiden Atlantilla tekemissä upotuksissa tuli amerikkalaisuhreja.
Kuvaavaa euro-amerikkalaisille suhteille on, että jo pari vuotta sodan päättymisen jälkeen ranskalaispolitikot ilmoittivat pitävänsä saksalaisia jenkkejä parempina kumppaneina.
1900 -luvun suurin aivopieru pärähti ilmoille 11.12. 1941 Berliinissä kun Saksa julisti voimansa tunnossa Pearl Harbourin jälkitunnelmissa sodan Yhdysvalloille. Yhdysvallat oli tuhonnut 1920-luvulla lähes tulkoon kaiken ensimmäisestä maailmansodasta kotiutuneen sotilaskalustonsa eikä sen sotilaallinen kapasiteetti ollut vuonna 1941 syvimmän rauhan vallitessa mitenkään kummoinen, mikä sai politikot sekä Tokiossa että Berliinissä kuvittelemaan että Yhdysvallat oli pasifistinen voimaton jättiläinen. Sotilaat ymmärsivät kyllä asian todellisen laidan, mm. amiraali Yamamoton sanotaan todenneen sodan hävityksi kuullessaan Pearl Harbourista palaavilta lentäjiltään ettei Yhdysvaltalaisia lentotukialuksia upotettu.
Ja jälleen kerran ei tarvittu kuin muutama vuosi toisen maailmansodan päättymisestä niin Pariisissa alettiin kiukutella Yhdysvalloille.
Kylmän sodan jälkeen Yhdysvallat patosi Neuvosto-imperiumin laajenemista ja olemassaolollaan tuki aivan varmasti Suomenkin säilymistä länsimaisena demokratiana. Asiat voisivat olla toisinkin ja meidän osamme voisi aivan hyvin olla sama kuin Ukrainan tai Valko-Venäjän tai vieläkin huonompi. Tästähän vanhat kommunistit ovat ikuisesti katkeria Yhdysvalloille.
Eli yhteenvetona: USA on pelastanut eurooppalaiset kaksi kertaa itseltään ja ainakin kerran Kremliltä. Saksan typeryys pakotti Yhdysvallat mukaan molempiin maailmansotiin, mutta molemmissa tapauksissa politiikoilla oli täysi työ vakuuttaa amerikkalaiset sotaan menon tärkeydestä. Roosevelt ja Churchil edustivat täysin vastakkaisia poliittisia näkemyksiä ja USA:ssa moni olisi halunnut osallistua sotaan Saksan liittolaisena. USA on tukenut Eurooppaa taloudellisesti, ottanut vastaan satoja tuhansia eurooppalaispakolaisia aina kun kakka on lyönyt täällä tuulettimeen. USA on tukenut Euroopan kehitystä tieteissä ja teknologiassa, avannut huippuyliopistonsa koko maailman opiskelijoille ja tutkijoille. Yhdysvallat on johtanut ja johtaa edelleen tieteellistä tutkimusta ja tuottaa jatkuvalla syötöllä koko maailmaa hyödyttäviä innovaatioita ja keksintöjä. Yhdysvallat on tukenut ja tukee edelleen merkittävin ponnistuksin rauhan ja demokratian syntyä sellaisille alueille jotka ovat kärsineet ja kärsivät anarkiasta ja väkivallasta. Yhdysvallat tukee aktiivisesti ihmisoikeudet ja hyvän elämän takaavien instituutioiden syntyä ja voimistumista kaikkialla maailmassa. Yhdysvallat on maailman suurin kehitysyhteistyön rahoittaja. Silti Yhdysvaltoja vihataan patologisesti. Miksi?
Ilmeisesti Yhdysvallat on liian menestynyt. Yhdysvallat on kuin aatelisperheen sivuun sysätty hyljeksitty äpärälapsi josta on kaikkien ikäväksi yllätykseksi kasvanut vastoin ennakko-odotuksia rikkaampi, vahvempi ja vaikutusvaltaisempi kuin vanhempansa. Yhdysvallat on kaikkea sitä mitä me haluaisimme olla mutta mihin emme yllä.
Siksi me eurooppaliset projisoimme kuvitellussa moraalisessa ylemmyydessämme Yhdysvaltoihin kaikki pelkomme, ahdistuksemme, valta- ja väkivaltafantasiamme. Haluamme että Yhdysvallat olisi oikeutus kaikkeen siihen julmuuteen, kyynisyyteen, moraalittomuuteen ja väkivaltaan johon itse haluamme syyllistyä tai johon joku “paha poika” syyllistyy. Maailmasta ei löydy mitään niin perverssiä sadistista julmuutta etteikö meillä suomessakin löytyisi sille hyväksyjiä ja ymmärtäjiä jollottamaan tunnuslauluaan mutkuusakin, mutkuusakin, mutkuusakin.
Minkähänlainen maailma olisi jos Yhdysvallat olisi 2. maailmasodan jälkeen antanut muun maailman hoitaa omat ongelmansa? Saddam Husseinin kaasuttelisi Kurdistaniassa. Muamar Gaddafikin taitaa nykyään olla lupsakka vähän höpsähtänyt ukkeli jonka pervoja harrastuksia ymmärretään. Serbit pitäisivät pippaloita bosnialaisten haudoilla ja kävisivä porukalla kiksauttamassa bordelleissa muslimityttöjä. Arabit olisivat saaneet hoitaa Hitlerin lopullisen ratkaisun loppuun Välimeren itäpäässä kenenkään puuttumatta asiaan. Suomen väkiluku olisi yli kymmenen miljoonaa joista 75% venäläisiä. Intian valtamerellä purjehtiminen ilman mukana seilaavaa tulivoimaa olisi itsemurha. Punalippu liehuisi Gibralttarin niemellä. Ja niin edelleen.
Palatakseni alkuun. En millään pysty keksimään mitään muuta syytä kuin vakavan persoonallisuushäiriön niiden ihmisten olemassaololle jotka asettavat komentotalouden ja totalitaristisen umpimilitaristisen kaikkia ihmisoikeuksia vastaan rikkovan diktatuurin demokratian, vapauden ja luovuttamattomien ihmis- ja kansalaisoikeuksien edelle. Tällaisissa ihmisissä on pakko olla sisällä jotain pahasti rikki.
Ehkä se on väkivallan viehätys ja halu päästä itse käyttämään valtaa pikkunatsina kokardi otsassa. Halu päästä kyykyttämään, nöyryyttämään, mahtailemaan, pahoinpitelemään, raiskaamaan ja murhaamaan ilman pelkoa jälkiseurauksista. Keskitysleirin vartijoilla ja kidutuskammoitten kuulustelijoilla ei ole koskaan rekrytointivaikeuksia.
Mene ja tiedä. Ainakin noiden USA-vastaisten kommenttien kirjoitusasu viittaa usein tyyppin jonka älykkyysosamäärä on jossain kengännumeron suuruusluokassa. Ja kumma kyllä jokainen suuriääninen USA-vihaaja on valmis riemusta kiljuen pakkaamaan laukkunsa jos mahdollisuus muuttaa länteen kultaa vuolemaan tarjoutuisi.
Viimeksi muokattu: