Eduskuntavaalit 2023

index.php
 
Ensiksi Varsinais-Suomen tilanteesta

Annika Saarikolle henkilökohtaisesti hyvin huono äänimäärä 8550.
Samalla Petteri Orpo ja Li Anderson saivat yli tuplasti ääniä ja Ville Taviokin sai 15 000 ääntä.
Saarikko jäi vaalipiirinsä ainoaksi kepulaiseksi. Tässä tapauksessa Saarikko on vapaata riistaa puolueen sisällä nyt kun vaalit ovat ohitse.

NATO-puolue menestyi erinomaisesti koko maassa. Kommunisti Johannes Yrittiahon (1616) selkeä tippuminen kertoo paljon.
Vasemmistoliiton läpimennyt jalkapalloilija Timo Furuholm keräsi 3985 ääntä.

Kokoomuksen Anne-Mari Virolainen tippui Kaarinan metsäkauppojen takia.
Sitä saa mitä tilaa.

Yleensä hallituksen kakkospuolue ottaa valtionvarainministerin paikan.
Siihen tulee yleensä puolueen ykkösnimi eli tässä tapauksessa Riikka Purra.
Muutenkin Riikka Purralle vaalit olivat oikea läpilyönti. Eipä taida Timo Soini enää kommentoida kuinka huono valinta Purra on ollut.

Pekka Haaviston äänimäärä Helsingissä on suuri pettymys. Siihen nähden että hänen piti olla suosituin presidenttiehdokas ja hän on jatkuvasti paistatellut NATO-julkisuudessa sekä media on esitellyt hänet myönteisesti, on tulos surkea.

Vaikea on kuvitella Kokoomuksen menevän samaan hallitukseen Sanna Marinin Demarien kanssa.
Sanna Marin maalasi itsensä nurkkaan.
Hänestä jää hyvin kova ja kylmä vaikutelma.
 
108 (109 jos Ahvenanmaan edustaja lasketaan) on hyvin hintsu enemmistö. Ei kärsi tulla poissaoloja välikysymyksen äänestyksissä.
Yli kymmenen voi olla pois. Tuon kanssa pystyy jo hyvin elämään.
 
Turku ei ole persuille kummoinen kaupunki. Kokoomus ja vihervasemmisto jyrää. Surkeat ehdokkaat sitten saavat suhteellisen suuret äänimäärät. Joku Kike Elomaa on kansanedustajana suorainen vitsi mutta kausi toisensa perään säilyy esikunnassa.

Käyttäytyy asiallisesti, lukee paperista ja painelee oikeista napeista oikeaan aikaan. Kerran neljässä vuodessa käy näyttämässä hauista Kauppatorilla ja kerran elämässään vastaa puhelimeen, kun joku viisas muistuttaa miten historiallisesti puolueloikkareille on käynyt Suomessa, ottaen neuvosta vaarin ja löytävänsä itsensä taas uudelleen samasta paikasta.

Se rittää.

Ei yritä tavoitella kuuta taivaalta, vaan ymmärtää ja mukautuu mielellään muurahaisen rooliinsa.

Toimiva ratas koneistossa. Jos olisin Varsinais-Suomessa kirjoilla, niin joutuisin harkita äänestäväni. Onneksi täällä Helsingissä oli parempaakin tarjolla…
 
Taas nähdään kuin vaarallinen ja suomalaisia jakava poliitikko Marin on.
On nyt jo aiheuttanut sen, että järkevin hallituspohja kok,ps,sdp on poissa laskuista. Tuollainen typerä blokkipolitiikka ei kuulu Suomeen.

Vaalitaistelu ja -keskustelut oli ikäviä. Nyt tehtiin aika paljon ilkivaltaa vaalimainoksille ja vaalikeskustelut oli polarisoivia. Marin yritti nostattaa hiuksia nostattavia luokkaviha-elementtejä keskusteluun ja käytös oli muutenkin röyhkeää ja ylimielistä.

Orpo tekee elämänsä virheen, jos yrittää Marinin kanssa saada pystyyn jotain epätoivoista vasemmistohallitusta.

Hallitusneuvotteluja ei muutenkaan ratkaise sisäpoliittiset kysymyksen, vaan syksyllä tulossa oleva Italian EU pelastuspaketti. Kyllä se on sieltä tulossa ja se on iso jytky.
 
Viimeksi muokattu:
Saas nähdä, viimeksi hallituspaikka oli Persuille kuolonsuudelma. Nyt ei riitä arvostelu ja meuhkaaminen vaan pitää tehdä päivänpolitiikkaa. Koalitiossa joutuu tekemään myönnytyksiä ja se on protestipuolueille paha paikka.

Kepulaisilta napatut äänet säilyy kepulaisilla metodeilla.
 
Mielenkiintoinen on tuo uusi eduskunta ja sen rakenne. Hallitusneuvotteluista tulee joko helpot tai vaikeat. Kaikki riippuu siitä mitä kulisseissa on tapahtunut. 61 uutta edustajaa mm. Fatima atima on ollut "mielenkiintoinen" persoona ja Suomelan tyyppinen ääripään ihminen. Demareilla näytti Nasima nousevan eduskuntaan ja on ollut tähänkin menessä uudellamaalla äänessä lähinnä valittamassa.

Perussuomalaisista tippui oikeastaan ne joiden olisi voinutkin odottaa tippuvan, eli omasta mielestä suhteellisen Venäjä mielisi. Ohisalon ja Saarikon hiekka on loppumassa tiimalasista. Vihreiden ristinä saattaa olla, että tilalle tulee vielä "hullumpi" puheenjohtaja. Keskustalla pitäisin Kaikkosta aika varmana valinta seuraavaksi puheenjohtajaksi
 
Saas nähdä, viimeksi hallituspaikka oli Persuille kuolonsuudelma. Nyt ei riitä arvostelu ja meuhkaaminen vaan pitää tehdä päivänpolitiikkaa. Koalitiossa joutuu tekemään myönnytyksiä ja se on protestipuolueille paha paikka.

Kepulaisilta napatut äänet säilyy kepulaisilla metodeilla.

Persuilta puuttui silloin lainsäädännöllinen ja parlamentaarinen ymmärrys täysin, aina ylintä johtoa myöten. Valtiontaloutta tai lainsäätämismenettelyä ei ammattikoulupohjalta ymmärrä. Ei ainakaan niin hyvin, että kykenisi neuvottelutaktiikalla ja pykälänikkaroinnilla piilottaa sinne omia arvoja edustavia kirjauksia. Tätä se valiokuntamuotoinen lainsäädäntötyö on käytännössä.

Käytännössä tätä maata johdetaan valtiovarainvaliokunnasta käsin. Ei suinkaan sieltä isosta salista. Se on pelkkää teatteria.

Edellisellä hallitustaipaleella Persut oli kuin peura ajovaloissa. Kokeneet hallituskumppanit pyörittelivät untuvikkoa tervassa, eikä Soinin porukalle jäänyt paljonkaan painoarvoa muuten kuin jarrupolkimen painajana.

Ehkä ihan hyvä, että Kokoomus nyt taluttaa Persut tämän taipaleen alkuun. Ne on tällä kertaa 90%:sesti muutenkin samaa mieltä kaikesta.
 
Aikoinaan perussuomalaiset ovat saattaneet olla protestipuolue mutta en pidä nykyisin enää tällaisena. Kyllä Perussuomalaiset varmasti hallitukseen menee mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Puolueella on asioita joista ei voi kompromisseja tehdä ja asioita joista voidaan neuvotella. Ihan samalla tavalla kuin luulisi muillakin puolueilla olevan. Kokoomus mm. on ilmoittanut että ei ole hallituksessa joka ei lähde kuromaan kestävyysvajetta kiinni. Tuo toki tämä antaa pelivaraa koska vaihtoehtoja on monia vaikkei jokainen niistä olisi edes kovinkaan uskottava kuten mm. Demareiden toiveet, että kyllä työllisyys ja talouskasvu hoitavat.

Monesti tunnutaan syyttävän perussuomalaisia siitä, että nämä eivät halua hallitukseen mutta minusta on nykyisten sanomisten valossa ja toisaalta vaalivoiton valossa vaikea nähdä, että Purra ja muu PS lähtisi pakittelemaan työperäisestä maahanmuutosta, että hyväksyttäisiin että kuka vaan voi tänne tulla vaikkei olisi edes koulutusta mihinkään eikä omaisi kirjoitus tai lukutaitoa. Tai että ulkomaalaisten jengien hallitsemalle katuväkivallalle ei alettaisi tekemään jotain. Ratkaisuna ei ole edes poliisien määrän lisääminen sinänsä. Demarit ovat ilmoittaneet muun vasemmiston kanssa, että eivät samaan hallitukseen istu perussuomalaisten kanssa mistään hinnasta eikä millään ohjelmalla.
 
Persuilta puuttui silloin lainsäädännöllinen ja parlamentaarinen ymmärrys täysin, aina ylintä johtoa myöten. Valtiontaloutta tai lainsäätämismenettelyä ei ammattikoulupohjalta ymmärrä. Ei ainakaan niin hyvin, että kykenisi neuvottelutaktiikalla ja pykälänikkaroinnilla piilottaa sinne omia arvoja edustavia kirjauksia. Tätä se valiokuntamuotoinen lainsäädäntötyö on käytännössä.

Käytännössä tätä maata johdetaan valtiovarainvaliokunnasta käsin. Ei suinkaan sieltä isosta salista. Se on pelkkää teatteria.

Edellisellä hallitustaipaleella Persut oli kuin peura ajovaloissa. Kokeneet hallituskumppanit pyörittelivät untuvikkoa tervassa, eikä Soinin porukalle jäänyt paljonkaan painoarvoa muuten kuin jarrupolkimen painajana.

Ehkä ihan hyvä, että Kokoomus nyt taluttaa Persut tämän taipaleen alkuun. Ne on tällä kertaa 90%:sesti muutenkin samaa mieltä kaikesta.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jakaantuessa Sinisiin lähti oikeastaan se entinen kova sisin. Se joka oli pitkälti kirjoittanut ohjelmat ja päättänyt asioista. Tuohon haluttiin eräässä kesäkokouksessa muutosta ja kun se tuli niin sehän ei Soinille kelvannut. Silloiset perussuomalaiset ja halla-ahon tai Purran perussuomalaiset ovat monella tavalla erilaiset ja hyvä niin.
 
Sellainen korjaus. Se Soinin persujen hallitusohjelma oli ihan hyvin kirjoitettu, mutta ongelma oli siinä, että Soini halusi kaiken vallan itselleen, eikä noudattanut sitä persujen hallitusohjelmaa, jota mm. Halla-aho oli kirjoittamassa. Soini osoittautui sitten myöhemmin täydeksi syöväksi kaikin puolin, joka oli pakko poistaa puolueen pelastamiseksi.

Persuista lähti nyt taas näissä vaaleissa sontaa pihalle ja hyviä nuoria ja Keskisarja sekä reservin everstiluutnantti tilalle. Eli ei huonot vaalit persuille.
 
Nyt vasta tajusin ton, kun luin tarkemmin. Mitä helvetin vaalivoittoa... Otsikkoa olikin jo muokattu, mutta Sannan sanomista ei.
"Hyvä fiilis on, juhlimme lähimpien ystävien kanssa vaalivoittoa, Marin sanoi."

Sanna ei VOI hävitä. Toisaalta saihan ne sen 3 paikkaa lisää.
 
Back
Top