Eduskuntavaalit 2023

Yllättävän moni ei tunnu ymmärtävän että kyseessä ei ole henkilövaali vaan ääni menee aina ensisijaisesti puolueelle/vaaliliitolle.
Joo, kyllä. Jokaisen tulisi ymmärtää, että vaikka kuinka on hyvä ja asiaa puhuva ehdokas, niin "väärässä" puolueessa ääni menee tälle puolueelle ja sen ajamalle linjalle. En viitsi tähän edes kirjoittaa esimerkkejä tällaisistä henkilöistä..
 
Tuo d'Hondtin menetelmä pitäisikin korvata Sainte-Laguën menetelmällä. Se olisi oikeudenmukaisempi.
Paitsi niiden mielestä jotka kyseinen menetelmä siirtäisi valituista varasijoille :D

Oikeudenmukaisuuden nimissä voisi myös jakaa edustajia sen mukaan paljonko vaalipiirissä annetaan ääniä eikä sen mukaan paljonko siellä on äänioikeutettuja. Näin alue voisi omalla aktiivisuudellaan vaikuttaa lopputulokseen.

Joku oli viimeksi laskenut että tuolla konstilla olisi 2-3 paikkaa siirtynyt pohjoisesta Uudellemaalle ja Varsinais-Suomeen.
 
En itse näiden vaalikoneiden perusteella ole ikinä tehnyt äänestyspäätöksiä, yleensä vain uteliaisuudesta testaillut että kuinka vääriä vastauksia ne antavat. Mutta tästä videosta kyllä tuli mieleen että melko helppoa ohjailla jo tällätavoin ihmisiä jotka eivät viitsi sen kummemmin omaa äänestämispäätöstään pohtia vaan katsovat vaalikoneesta ehdokkaan. Puoluevaalihan kyseessä niin itse perehdyn näihin puolueen linjoihin, ehdokkaiden juttelut ja mahdollisesti jos livenä pääsee huastamaan niin ratkaisee sitten ketä ehdokasta.

Jokatapauksessa, tuli vaan sellainen ajatus että nuo puoluekoneiden algoritmit ja painotukset pitäisi olla avoimesti jaossa että tiedetään ettei tuloksia yritetä manipuloida muutenin kuin kysymysasetteluin ym "normaalein" keinoin.
Itse pidän vaalikoneita tärkeinä oman äänestyspäätöksen tekemisessä. Jos ei seuraa politiikkaa aktiivisesti, on muuten mielikuvien ja toisten kertoman varassa.

Yleensä käytän 2-4 eri vaalikonetta esikarsinnan tekemiseen, ja tarjotuista ehdokkaista valitsen manuaalisesti käyttämällä mm. ehdokkaan kertomia perusteita omille vastauksilleen.
 
"Työ on parasta sosiaaliturvaa ja työnteon pitää aina olla kannattavaa." Kun tuota lausetta jaksaa tarkemmin miettiä, voi huomata tiettyä ristiriitaa, varsinkin kun lauseen hokija usein on ensimmäisenä leikkaamassa sosiaaliturvaa, ja vaatimassa lisää halpatyövoimaa maahamme
Elinkeinoelämän piiristähän noustiin hanakasti kertomaan ettei jokainen tietenkään voi elää palkallaan vaan kylkeen tarvitaan sosiaaliturvaa. Talouspoliittinen katastrofi oli ilmaus jota ETLAn Kangasharju käytti tilanteesta jossa jokainen eläisi palkallaan. Ja seuraavassa puheenvuorossa ollaan niistämässä sitä sosiaaliturvaa jotta väki menisi töihin. Lopputulemana ilmeisesti unelmavaltio jossa duunari puuhastelee ilman palkkaa ja saa korvaukseksi sosiaaliturvaa. Leikattua sellaista.
 
Itse pidän vaalikoneita tärkeinä oman äänestyspäätöksen tekemisessä. Jos ei seuraa politiikkaa aktiivisesti, on muuten mielikuvien ja toisten kertoman varassa.

Yleensä käytän 2-4 eri vaalikonetta esikarsinnan tekemiseen, ja tarjotuista ehdokkaista valitsen manuaalisesti käyttämällä mm. ehdokkaan kertomia perusteita omille vastauksilleen.
Useampia tekemällä löytää hyvin oman linjansa. Ja taustatietoja selaamalla saa karsittua sattumat joissa ykköseksi osuu joku random-joogalentäjä :D
 
Tuo d'Hondtin menetelmä pitäisikin korvata Sainte-Laguën menetelmällä. Se olisi oikeudenmukaisempi.
Siitä voidaan olla tyytyväisiä, että Suomessa on avoin lista, kun Ruotsissa on puoliavoin. Siellä siis äänestetään listaa, jolta pääsee läpi puolueen asettamassa järjestyksessä. Poikkeuksen tekee, jos joku yli 5% listalle annetuista äänistä, silloin pääsee suoraan ohi listan. Hyvä puoli on, että julkkikset ei pääse helposti, huonompi puoli on, että puolueklikki valitsee kärkiporukan jolloin se on melko kaukana demokratiasta. Henkilöä ei siis ole pakko äänestää, riittää että äänestää listaa.

Tuo jälkimmäinen laskutapa olisi ehkä oikeudenmukaisempi, mutta pirstoisi puoluekenttää enemmän jolloin enemmistöhallituksen muodostamisesta tulisi vielä enemmän sekametelisoppaa. Ruotsiin tuo sopii sikäli paremmin, että siellä määritellään blokit jo ennen vaaleja, ja yleensä muodostetaan vähemmistöhallitus. Menee vähän kaksipuoluejärjestelmän suuntaan.

Eli pelkkä laskutavan muutos ei vältämättä tekisi politiikasta parempaa.
 
Jos puoluekentän "pirstoutumisen" näkee pahana, niin silloin pitää myöntää, että vastustaa demokratiaa. Demokratia on pirstaleista. Jos järjestelmässä on monipuolueparlamentti, niin laskutavan pitää olla sellainen, että paikkamäärä vastaa osuutta äänimäärästä. d'Hondt ei tätä takaa.

Mutta em. järjestelmässäkin on se perusongelma, että kansanedustajat eivät edusta kansaa vaan puolueita, mikä on alkuperäisen demokratiaihanteen kannalta väärin. Siksi kansanedustajat pitäisikin valita kussakin vaalipiirissä niin, että x määrä eniten ääniä saaneita valitaan riippumatta puolueista.

Samalla pitäisi uudistaa suomalaisen poliittisen systeemin suurin vika eli vallan kolmijaon puute. Meillähän ei ole selkeästi eriytetty lainsäädäntö- ja toimeenpanovaltaa. Eriyttäminen edellyttäisi vähintään sitä, että toimeenpanovallan käyttäjät eri vaaleilla kuin lainsäädäntövallan käyttäjät.
 
Elinkeinoelämän piiristähän noustiin hanakasti kertomaan ettei jokainen tietenkään voi elää palkallaan vaan kylkeen tarvitaan sosiaaliturvaa. Talouspoliittinen katastrofi oli ilmaus jota ETLAn Kangasharju käytti tilanteesta jossa jokainen eläisi palkallaan. Ja seuraavassa puheenvuorossa ollaan niistämässä sitä sosiaaliturvaa jotta väki menisi töihin. Lopputulemana ilmeisesti unelmavaltio jossa duunari puuhastelee ilman palkkaa ja saa korvaukseksi sosiaaliturvaa. Leikattua sellaista.
En muista vänkäsinkö sinun kanssa tästä muuan viikko takaperin, mutta sillä uhallakin, että menee toistoksi: Jos olet sitä mieltä, että vastikkeeton sosiaaliturva on ok, argumentoisi on validia, eikä tätä kannata jatkaa.
Jos olemme sitä mieltä että työ on parasta sosiaaliturvaa ja hyväksi mielen-ja kehon terveydelle, Kangasharju on oikeassa. Merkittävä osa työvoimasta on kyvyiltään sellaista, ettei heidän työpanostaan saa myytyä markkinoille sellaisella hinnalla, että voisi maksaa palkan jolla tulee toimeen. Matala palkka ja lisäksi tulonsiirtoa niin että tulee toimeen.
As simple as that.
 
Kaikkea muuta kuin simppeliä.

Periaatteet ymmärrän kyllä mutta puheissa on ristiriitaa. Vastikkeeton sosiaaliturva on joskus ok ja joskus taas ei. Joissain tilanteissa ilmaistyö voi olla suorastaan terapeuttista ja joskus taas ei. Nämä asiat eivät todellakaan ole yksinkertaisia. Onhan se jo määritelmällinen aivopieru että työttömyyskorvausta vastaan pitäisi tehdä työtä. Työtä tehdään palkkaa vastaan ja jos työtä ei ole niin silloin vakuutetulle maksetaan työttömyyskorvausta. Elämäntilanteet vaihtelevat ja moni ihan käypäistäkin palkkaa nauttiva joutuu lisäksi turvautumaan sosiaaliturvaan. Sitä vartenhan se on olemassakin. Muuttujia on vaikka kuinka paljon ihan asuinpaikasta ja jälkikasvusta lähtien. Sinkku pärjää Kälviällä paljon vähemmällä kuin kolmen lapsen YH-äiti Helsingissä.

Sellaista työtä jota kenenkään ei kannata kaupallisesti teettää voi mainiosti puuhastella sosiaaliturvalla. Markkinahäiriötä ei kuitenkaan saa syntyä. Valitettavan usein ilmaisia tekijöitä ketjuttamalla vältellään rekrytointia johon hyvinkin olisi varaa. Tällaista heikompien hyväksikäyttöä ei kenenkään pidä suvaita.
 
Niin, en kirjoittanut mitään ilmaistyöstä tai työttömyyskorvausta vastaan työn teosta. Työkyvyttömät ( joita on paljon työnhakijoiden joukossa) pitää tietysti joko auttaa työkykyisiksi tai panna eläkkeelle. Ne työkykyiset, joiden kyvyt ei riitä markkinoilla työhön, mistä voi maksaa kunnon palkan olis parempi työllistää matalammalla palkalla ja antaa lisäksi tulonsiirtoa, että yhteenlasketulla rahalla elää. Sellaisia töitä, joita nyt esimerkiksi teetetään Virossa, koska siellä palkat on kilpailukykyisiä. On tosin myös elinkustannuksetkin alempia. Parempi olisi, että työ tehtäisiin Suomessa hieman paremmalla (Viroon verrattuna) palkalla ja maksettaisiin tulonsiirtoa päällä. Raha jäisi hyödyttämään Suomen kansantaloutta. Valtio on puuhannut sosiaalisia yrityksiä, jotka työllistäisivät vajaasti työkykyisiä ja valtio kompensoisi myyntihintaa. Sinänsä sama periaate mutta tässä on vaarana että valtion tukemana tullaan pilaamaan myös ne markkinat, missä oikeita palkkoja vielä kyetään maksamaan.
 
Elinkeinoelämän piiristähän noustiin hanakasti kertomaan ettei jokainen tietenkään voi elää palkallaan vaan kylkeen tarvitaan sosiaaliturvaa. Talouspoliittinen katastrofi oli ilmaus jota ETLAn Kangasharju käytti tilanteesta jossa jokainen eläisi palkallaan. Ja seuraavassa puheenvuorossa ollaan niistämässä sitä sosiaaliturvaa jotta väki menisi töihin. Lopputulemana ilmeisesti unelmavaltio jossa duunari puuhastelee ilman palkkaa ja saa korvaukseksi sosiaaliturvaa. Leikattua sellaista.
Aina löytyy yrityksiä ja henkilöitä jotka käyttäisivät orjatyövoimaa jos se vaan olisi mahdollista...
 
Tämä on valitettavan totta. Rakennusala on tässä usein "kunnostautunut ", liiketoiminnan perusluonteen vuoksi uskoisin. Itseä aina äärettömästi vituttanut, kun häviää keikan hinnalla ja jälkeenpäin saa tietää kilpailijan ketkuilleen jonkun ihmealihankkijaketjun avulla.
Toki muillakin aloilla, mutta projektiliiketoiminnassa kiusaus voittaa helposti.
Onhan näitä Ellun kanoja, missä käytännössä työnhaku tapahtuu ilmaisen harjoittelun kautta, mutta pölijähän se on jos ei tuota osaa etukäteen nähdä ennen kuin leikkiin lähtee. Ja jos vapaaehtoisesti menee: mitäs läksit?
 
Niin, en kirjoittanut mitään ilmaistyöstä tai työttömyyskorvausta vastaan työn teosta. Työkyvyttömät ( joita on paljon työnhakijoiden joukossa) pitää tietysti joko auttaa työkykyisiksi tai panna eläkkeelle. Ne työkykyiset, joiden kyvyt ei riitä markkinoilla työhön, mistä voi maksaa kunnon palkan olis parempi työllistää matalammalla palkalla ja antaa lisäksi tulonsiirtoa, että yhteenlasketulla rahalla elää. Sellaisia töitä, joita nyt esimerkiksi teetetään Virossa, koska siellä palkat on kilpailukykyisiä. On tosin myös elinkustannuksetkin alempia. Parempi olisi, että työ tehtäisiin Suomessa hieman paremmalla (Viroon verrattuna) palkalla ja maksettaisiin tulonsiirtoa päällä. Raha jäisi hyödyttämään Suomen kansantaloutta. Valtio on puuhannut sosiaalisia yrityksiä, jotka työllistäisivät vajaasti työkykyisiä ja valtio kompensoisi myyntihintaa. Sinänsä sama periaate mutta tässä on vaarana että valtion tukemana tullaan pilaamaan myös ne markkinat, missä oikeita palkkoja vielä kyetään maksamaan.
Tämä on niin monimutkainen kokonaisuus ettei ole mahdollista erotella eri "segmenttejä" toisistaan. Siellä on monenlaista laiskuria ja terapian tarpeessa olevaa suloisesti sekaisin. Kaikki liittyy kaikkeen.

Tällä hetkelläkin toimitaan niin että ihmiset käyvät töissä ja saavat palkan päälle tulonsiirtoja. Tai käyvät töissä palkatta ja saavat siitä hyvästä työmarkkinatukea+toimeentulotukea tai muuta minimaalista avustusta. Tuollaista porukkaa on paljon. Minusta tuo ei ole hyvä tavoitetila etenkään jos siihen liitetään sosiaaliturvan miljardileikkaukset. Sen jälkeen yhteiskunnan ressukat käyvät töissä mutta eivät saa palkkaa eikä sosiaaliturvaa. Uskon että pystymme parempaankin.
 
Maailman korkein kokonaisverotus ja 15 vuoden reaalinen nollakasvu, se on Suomi. Kaikki me täällä puuhastelijoita ollaan. Suossa ollaan ja tälle kertaa sen verran syvällä, että sieltä ei enää omin avuin ylös nousta. Aivan sama ketä äänestätte.
 
Onhan meillä parannettavaa mutta tilanne ei ole millään muotoa toivoton. Minuun tuollaiset maailmanlopun profetiat eivät uppoa. Ei ole minkäänlaista tarvetta hysteriaan tai paniikkiratkaisuihin.
 
Olis kiva tietää millä keinoin se tämä tilanne muutetaan toivolliseksi?

Ihan tolla SDP: n hötöllä vai onko joku muu pelastava linja? Lisää velkaa aina vaan?
SDP-hötöllä?

Tilanne muutetaan toivolliseksi kohtuullisella sopeuttamisella. Olennaista on pysyä EU-tason lukemissa. Meillä kun ei ole osaamista tai muitakaan eväitä yltää vaikkapa Tanskan saavutuksiin. Ei syyllistytä itsepetokseen. Kansantalouden sammuttamisessa ei kuitenkaan ole järkeä. Näin siitä riippumatta tapahtuuko se leikkaamalla vai verottamalla. Vaurautta syntyy investoimalla ja kehittämällä.

Olemme joka tapauksessa ja tulevista hallituskokoonpanoista riippumatta heikoilla vielä 10-15 vuotta ihan jo epäedullisen huoltosuhteemme takia. Velkaantuminen tulee jatkumaan mutta se ei ole maailmanloppu emmekä joudu kenenkään holhoukseen niin kauan kuin käppyrät eivät mene katosta läpi.
 
Back
Top