Ilmatorjunta

Kyllähän tämä on taas sitä itseään jos David Sling on oikeasti vain yksi tutka ja 48 ohjusta. No, ehkä optioita lunastetaan mutta olisi nyt ollut vaikka kaksi patteria.

Tosin onhan ESSM alkuhankintakin vientiluvan perusteella kokonaista 68 ohjusta neljälle alukselle. Siiloissa on onneksi tilaa ottaa liittolaisilta ohjustäydennyksiä...
 
Tuo on semmoista sanahelinää. Kyllähän sen tarkoituksena n loppujen lopuksi suojata kohdetta. En ymmärrä mistä tämä sekoilu on lähtenyt. Juuri siitä kyvyttömyydestä suojata mitään liian pienen määrän takia? Meillä on ollut semmoinen surkea "välttämättömyydestä hyve" -selittelyn perinne. Olisi aika heittää se jo romukoppaan.

Vituttaa myös kun PV on aina korostanut joka hankinnassa, että "korvataan vaan poistuva suorituskyky". Ikään kuin ei olisi koskaan ollut mitään aukkoja missään. Vaikka kaikki me tiedämme, että niitä on. Ja on ollut runsaasti. Nyt uudessa henkisessä ja rahoituksellisessa ilmapiirissä (2,7 mrd ---> 6,1 mrd) olisi aika puhua jo rehellisesi asiat niin kuin ne oikeasti ovat.

Muutama esimerkki: tutkavalvontakoneet (no, nyt Naton AWACSt paikkaa kyllä), sukellusveneentorjuntahelikopterit, taisteluhelikopterit, merijalkaväki (joukkojen rakenne ja tulituki), hävittäjien määrä jne jne jne...
Tuolla suorituskyvyn korvaamisella on tosiaan se seuraus, että se suorituskyky ei sinänsä parane vaan pysyy samana. Mantraksi pitäisi ottaa, että parannetaan suorituskykyä. Hävittäjien kohdalla näin varmasti pääsi käymään, samoin K9 hankintojen myötä tykistössä. Panssarivaunujen kohdalla kun uusittiin T-72:set jotka muuten olivat ennen leopardeja kuuminta hottia ja maailman suorituskykyisin järjestelmä ;)

Ilmatorjunta on aina ollut vähän sellainen pärjää mitä on tarjolla roolissa. Olin ihan varma, että tässä vaiheessa tuohon lyötäisiin panoksia kilpaa kun ollaan nähty mitä Ukrainassa tapahtuu. Samoin ajattelin, että kyllä nyt lähtee drone tilausta vetämään. Drone tilaus lähti mutta pelkästään tiedusteluun tarkoitettuja kevyitä laitteita. Ilmatorjuntaan on tullut panostusta mutta aneemisen vähän ja kokoluokka on vähän sellainen, että onko sillä edes merkitystä isossa mittakaavassa. Ukrainaan on tuupattu kymmeniä pattereita yms. eikä loppua näy. Meillä korkea torjunta lepää hävittäjien ja yhden patterin varassa. Nasamsiakin on hävyttömän vähän. Mutta onhan meillä sergeitä... Jos kaikkia ei ole lahjoitettu Ukrainaan. Liekö edes kovin paljon halunneet.
 
Sen vielä jotenkin ymmärtää, että puikkoja ei hankita jumalatonta määrää kerralla massa vanhenemaan mutta se ei kyllä mahdu kaaliin, että tämän kokoinen maa ja tämän kokoisella BKT:llä tekee hankintoja joiden määrät ovat kauttaaltaan aneemisia.
 
Kyllähän tämä on taas sitä itseään jos David Sling on oikeasti vain yksi tutka ja 48 ohjusta. No, ehkä optioita lunastetaan mutta olisi nyt ollut vaikka kaksi patteria.

Tosin onhan ESSM alkuhankintakin vientiluvan perusteella kokonaista 68 ohjusta neljälle alukselle. Siiloissa on onneksi tilaa ottaa liittolaisilta ohjustäydennyksiä...
Ei kai missään ole sanottu että Suomi osti 48 ohjusta? Jollain patterilla jossain päin maailmaa on tuon verran kerralla lavetilla tai latausvalmiina.
 
Tuo on semmoista sanahelinää. Kyllähän sen tarkoituksena n loppujen lopuksi suojata kohdetta. En ymmärrä mistä tämä sekoilu on lähtenyt. Juuri siitä kyvyttömyydestä suojata mitään liian pienen määrän takia? Meillä on ollut semmoinen surkea "välttämättömyydestä hyve" -selittelyn perinne. Olisi aika heittää se jo romukoppaan.

Vituttaa myös kun PV on aina korostanut joka hankinnassa, että "korvataan vaan poistuva suorituskyky". Ikään kuin ei olisi koskaan ollut mitään aukkoja missään. Vaikka kaikki me tiedämme, että niitä on. Ja on ollut runsaasti. Nyt uudessa henkisessä ja rahoituksellisessa ilmapiirissä (2,7 mrd ---> 6,1 mrd) olisi aika puhua jo rehellisesi asiat niin kuin ne oikeasti ovat.

Muutama esimerkki: tutkavalvontakoneet (no, nyt Naton AWACSt paikkaa kyllä), sukellusveneentorjuntahelikopterit, taisteluhelikopterit, merijalkaväki (joukkojen rakenne ja tulituki), hävittäjien määrä jne jne jne...
Ei se pelkkää sanahelinää ole. Wanhoina hyvinä aikoina joukkoja suojattiin ammus-it:n häirintätulella ja toivottiin satunnaista osumaa ellei jopa pudotusta. Ohjusaikana ammutaan osumia mutta ollenkaan kaikkia maaleja ei ole mahdollista ampua. Suojaava vaikutus voi silti olla entistä parempi.
 
Ei kai missään ole sanottu että Suomi osti 48 ohjusta? Jollain patterilla jossain päin maailmaa on tuon verran kerralla lavetilla tai latausvalmiina.

No ei sanottu ei mutta suuruusluokka tuli ilmi. Toivottavasti olisi edes tutkat ja FCS tuplana. Siihen vaikka kahdeksan kuuden ohjuksen laukaisualustaa niin voisi olla ihan järkeväkin hankinta jos jatkossa hankitaan vaikka kolmas patteri ja kunnolla lisää ohjuksia.

Edit: Olen myös sitä mieltä että Suomessa käydään edelleen hankintamääristä persaukiseen jälkisuomettuneeseen tyyliin liian vähän avointa keskustelua.
 
Viimeksi muokattu:

Kyllä. Ukraina osoittaa, että niillä kylmän sodan ajan ohjushankintamäärillä oltaisiin sodittu viikko.
ESSM on siitä hyvä valinta, että esim USA:n inventaario taitaa sisältää jo lähemmäs 5000 ohjusta. Siitä voi lähettää 200 Suomelle ihan heittämällä.
 
Tuo on semmoista sanahelinää. Kyllähän sen tarkoituksena n loppujen lopuksi suojata kohdetta. En ymmärrä mistä tämä sekoilu on lähtenyt. Juuri siitä kyvyttömyydestä suojata mitään liian pienen määrän takia? Meillä on ollut semmoinen surkea "välttämättömyydestä hyve" -selittelyn perinne. Olisi aika heittää se jo romukoppaan.

No ei ole sanahelinää.
Yli kymmenen vuoden ajan on muutos ollut menossa.

Ilmatorjunnantarkastaja, eversti Rauno Lankila antoi vuonna 2011 Maanpuolustuskorkeakoululle toimeksiannon kirjoittaa ilmatorjuntataktiikan peruskivenä oleva Ilmatorjuntaopas, joka korvaisi Ilmatorjuntaoppaat 1 ja 2. Ilmatorjuntaoppaanluonnos jaettiin koekäyttöön keväällä 2014.
Ilmatorjuntaoppaan määrittämien taktisten periaatteiden mukaisesti päivitettiin tai kirjoitettiin myös suuri määrä ilmatorjuntajoukkojen käsikirjoja.
Ilmatorjuntataktiikan muutos tarkoitti jo pidemmän aikaa suojaamisesta kohti tappioiden tuottamista tapahtuneen siirtymän viimeistelyä.

Ilmatorjuntataktiikan muutoksen keskeisenä perustana oli ilma-alustensamanaikainen suorituskyvyn kasvu ja hinnan nousu.
Keskeisiä suorituskykyharppauksia olivat pimeätoimintakyvyn parantuminen, häiveteknologiankäyttöönotto, monitoimikoneiden yleistyminen ja miehittämättömien ilma-alusten kehitys.
Kohonneiden valmistuskustannusten vuoksi ilma-alustenmäärä oli laskeva myös suurvalloissa, mikä näkyi muun muassa eri tehtäväänräätälöityjen lentokoneiden korvautumisella monitoimikoneilla.

Vaikka ilma-alukset ovat entistä suorituskykyisempiä, pienenevät ilma-alusmäärät eivätenää kestä suuria, kumulatiivisia, tappioita. Ilmavoimien tappioiden sietokykyon laskenut.
Ilmatorjuntajoukkojen tärkein tehtävä on nykyään tuottaa huomattavat tappiot vihollisen ilma-aluksille heti ensi-iskun torjunnasta alkaen.

Kaikkien ilmatorjuntajoukkojen tehtävissä korostuva tappioiden tuottaminen mahdollistaa suojaamistehtävää suuremman toiminnanvapauden.
Tappioiden tuottamistehtävä mahdollistaa ilmatorjunnan painopisteen luomisen ja joustavat ryhmitysmuutokset. Ilmatorjuntajoukko voi hakeutua tai se voidaan ohjata sinne, missä tappioiden tuottamiselle on parhaat edellytykset.

Maksimaaliset tappiot miehitetyille tai miehittämättömille ilma-aluksille tuotetaankin tappioiden tuottamistehtävässä mahdollisimman hyvistä tuliasemista, edullisissa ampumatilanteissa ja tehokkaalla ampumaetäisyydellä.

Tappioiden tuottamistehtävässä ilmatorjuntajoukko ei sitoudu kohderyhmitykseen ja ryhmityksen tarkkaan määrittämiseen torjuntakehän perusteella.
Tappioiden tuottamistehtävä voidaan toki sitoa kohteeseen, alueeseen taitoimintoon, mikä mahdollistaa ilmatorjuntajoukon toiminnan sovittamisentavoiteltavan loppuasetelman saavuttamista ja tehtävän täyttämistä palvelevaan toimintaan.

S. 476

No ei sanottu ei mutta suuruusluokka tuli ilmi. Toivottavasti olisi edes tutkat ja FCS tuplana. Siihen vaikka kahdeksan kuuden ohjuksen laukaisualustaa niin voisi olla ihan järkeväkin hankinta jos jatkossa hankitaan vaikka kolmas patteri ja kunnolla lisää ohjuksia.

Edit: Olen myös sitä mieltä että Suomessa käydään edelleen hankintamääristä persaukiseen jälkisuomettuneeseen tyyliin liian vähän avointa keskustelua.
Aika vähän on raskaampien kalujen hankintamääriä salattu enää tällä vuosituhannella. Ampumatarvikkeiden määrät nyt eivät kuulukaan julkisuuteen ja siinä on DS-hankinnankin pihvi. Kertatäyttö on mallipatterissa 48 puikkoa mutta montako täyttöä hankittiin? Tuskin montaa mutta kuitenkin enemmän kuin yksi.
 
Tuosta joku voisi laskea hiukan erilaisilla hinnoilla, joita julkisuudesta löytyy, että mitä rahalla sai. Jos johtokalustoa oli yhden yksikön verran.
 
Patterin lavettimäärän puolittamisella saa ohjustäyttöjen määrän helpoiten tuplattua. Itäperäisiin alue-it-ohjusjärjestelmiin on aikanaan ollut ohjuksia per järjestelmä yli 200 mutta alle 300 jos olen oikein ymmärtänyt enkä ole ( taas kerran ) tukeutunut tuulen huuhtomiin lähteisiin.

Tuskin ohjuksia nytkään liikaa on ja se on niin sanotusti valitettavaa. Ollaan kuitenkin tyytyväisiä kehityksen suuntaan kaikkien puolustushaarojen osalta. Ilmatorjunta on kyllä tiukan paikan edessä nirkoisilla resursseillaan kun erilaisia maalityyppejä tulee jatkuvasti lisää.
 
Aika vähän on raskaampien kalujen hankintamääriä salattu enää tällä vuosituhannella. Ampumatarvikkeiden määrät nyt eivät kuulukaan julkisuuteen ja siinä on DS-hankinnankin pihvi. Kertatäyttö on mallipatterissa 48 puikkoa mutta montako täyttöä hankittiin? Tuskin montaa mutta kuitenkin enemmän kuin yksi.

Spekuloidaan nyt sitten että saatiin 50% lisää eli 72 ohjusta. Lisäksi siitä 103 M€ optiosta saadaan toinen puolikas lisää, kun puolet kuluu toisen tutkan ja FCS:n hankintaan. Yhteensä siten 96 ohjusta koko hankinnan 213 M€ + optio 103 M€ = 316 M€ hinnalla.

No, tämä voi olla vähän optimistinen arvio eli kokonaismäärä voi jäädä myös tuohon 72 ohjukseen :cool:
 
Pelkästään edellisen hallituksen EU ”korona” tukipakettiin hassaamilla rahoilla, oltaisiin saatu noin 25 patteria option mukaisella hintatasolla. 25 patteria linkoa olisi jo melkoinen ylilyönti, mutta tämä ihan vaan mittakaavana.

Mutta me kannettiin Vastuuta. Ei vaan riitä rahat oikein tuohon sote-soppaan mutta vastuuta kannetaan juu.
 
Spekuloidaan nyt sitten että saatiin 50% lisää eli 72 ohjusta. Lisäksi siitä 103 M€ optiosta saadaan toinen puolikas lisää, kun puolet kuluu toisen tutkan ja FCS:n hankintaan. Yhteensä siten 96 ohjusta koko hankinnan 213 M€ + optio 103 M€ = 316 M€ hinnalla.

No, tämä voi olla vähän optimistinen arvio eli kokonaismäärä voi jäädä myös tuohon 72 ohjukseen :cool:
Itse odottaisin että sieltä tulee kaksi patteria ja molemmille neljä lavettia. 2x24 ampumavalmista ohjusta ja ohjuslaukauksia kaikkiaan kolme kierrosta eli luokkaa 150 kpl.

Tuon pienempää hankintaa ei kannattaisi edes tehdä. Oletan siis Suomen rakentavan taas kerran oman kokoonpanon. Ja koko höskä liitetään samaan katto-organisaatioon ITO12-järjestelmien kanssa.
 
Täytyy muistaa että olemme osa Naton yhteistä puolustusta eikä meidän tarvitse enää yksin joka niemeä ja notkoa puolustaa. Hyvä niin että on omaa kykyä, mutta kai sitä pitää luottaa jossain määrin siihen vieraaseenkin apuun, lukee sitten Suomenlinnan portin päällä mitä vaan. Meillä varmaan säilyy vielä pitkään dna:ssa Talvisodan karmeat muistot yksin jäämisestä ja että kuinka on yksin pärjättävä.
 
Toivotaan että tuollainen tulisi.

Mutta hyvin on sitten onnistuttu tinkimään hinnasta: pelkät ohjukset maksaa lehtitietojen perusteella jo luokkaa 150*2M$ = 300 M$.
Tosin hyvin erilaisiakin arvioita on esitetty, mutta eiköhän noista markkinahintaa ole pyydetty, eli en usko että esim. alle Barak MX:n ohjusten hinnan on tarjottu.
 
Nämä on tosiaan siitä hyviä että verkosta voi jokainen löytää itselleen sopivan hinnan.

En hämmästy jos en osunut oikeaan.
 
Täytyy muistaa että olemme osa Naton yhteistä puolustusta eikä meidän tarvitse enää yksin joka niemeä ja notkoa puolustaa. Hyvä niin että on omaa kykyä, mutta kai sitä pitää luottaa jossain määrin siihen vieraaseenkin apuun, lukee sitten Suomenlinnan portin päällä mitä vaan. Meillä varmaan säilyy vielä pitkään dna:ssa Talvisodan karmeat muistot yksin jäämisestä ja että kuinka on yksin pärjättävä.
Itse asiassa kyllä meidän tarvitsee ja myös Nato odottaa sitä. Nato antaa kyllä turvatakuut mutta kyllä meidän on siitä lähdettävä liikkeelle, että apu mitä saadaan sitten jossain vaiheessa on ylimääräistä ei omaa puuttuvaa suorituskykyä korvaavaa. Muutoinhan näyttäisi siltä, että jätämme puolustuksemme jonkun muun hoidettavaksi.
 
Mutta katsotaanpa Kiovan ilmatorjunnan tasoa ja määrää tällä hetkellä ja eihän Ukraina edes kuulu NATO:on?

Sotatilanteessa voisi odottaa että Helsingin liepeillä olisi jokin vahvasti alue-it-kykyinen NATO:n sotalaiva tms.? Tai Turun liepeillä vastaava turvaamassa rahdin purkua satamassa. Ja Pohjanmaa-luokka tietty.
 
Back
Top