Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

Isis yhdisti viholliset – Iran ja USA yhteistyöhön
Myös Syyrian presidentti haluaisi nyt taistella äärijärjestöä vastaan Yhdysvaltojen tuella.
Jari Lindholm http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulk...ssa-isisia-vastaan/?shared=52050-83173d84-500
5.9.2014 14:56

Luettu (1)

Iranin uskonnollinen johtaja on antanut suostumuksensa yhteistyöhön Yhdysvaltojen kanssa, jotta radikaalin Isis-järjestön eteneminen Irakissa saadaan pysäytettyä, kertovat BBC:n persiankieliset uutiset.

Ajatolla Ali Khamenei on BBC:n lähteiden mukaan valtuuttanut Iranin ulkomaisista operaatioista vastaavien Qods-joukkojen komentajan Ghassem Soleimanin tekemään yhteistyötä Yhdysvaltojen, Irakin armeijan ja kurdijoukkojen kanssa.

Šiialainen Iran on Yhdysvaltojen pitkäaikainen vihollinen, mutta sunnilaisen äärijärjestön salamasota Irakissa ja Syyriassa on pakottanut Washingtonin ja Teheranin pohtimaan suhteitaan uudelleen. Isis pitää šiioja vääräuskoisina ja islamin vihollisina.

Irakin sisällissodan aikana 2006–2008 amerikkalaiset joukot taistelivat Iranin aseistamia ja kouluttamia šiiajoukkoja vastaan. Šiiat ovat Irakissa enemmistönä ja ovat johtaneet maata sen jälkeen, kun Saddam Husseinin sunnihallinto kukistui Yhdysvaltojen hyökkäyksen jälkeen vuonna 2003.

Käytännössä Iran ja Yhdysvallat ovat jo tehneet Pohjois-Irakissa sotilaallista yhteistyötä. Syyskuun alussa Iranin kouluttamat irakilaiset šiiajoukot onnistuivat amerikkalaisten ilmatuen avulla murtamaan Amerlin pikkukaupungin piirityksen ja saivat Irakin armeijalle ensimmäisen voiton kuukausia jatkuneessa sodassa.

Yhteistyötä on Yhdysvalloille tarjonnut myös sisällissodan repimän Syyrian presidenttiBashar al-Assad, joka kuuluu maan šiialaiseen alaviittivähemmistöön. Assadin armeijan ja Isisin välinen kirjoittamaton rauhantila rikkoutui elokuun lopussa, kun äärijärjestö valtasi Raqqan kaupungissa syyrialaisen lentotukikohdan ja murhasi satoja antautuneita sotilaita.
 
Vaihtoehto muukalaislegioonalle tai rauhanturvaamiselle?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014090618637453_uu.shtml

Hyvä että somalitaustaisten keskuudessa joku aktivoituu tuohon asiaan, oikein kannatettavaa toimintaa. Saattaa olla ihan tehokastakin valistusta tuolla tavalla vierestä eikä ylhäältä/ulkoa tulevana. (Vaikka itselle tökkäsi tuossakin jutussa se iänikuinen somppujen teema "yhteiskunta torjuu meidät", se ajatus että maahanmuuttajien yhteisön ei tarvitse kantaa mitään vastuuta ongelmistaan ja sopeutumisestaan vaan syy on aina [kanta]suomalaisissa. No, ehkä joku päivä sitten, ei Roomaakaan poltettu päivässä.)

Mitkäs muuten on lakitekniset mahdollisuudet pitää Isikseen lähteneet pysyvästi poissa Suomesta, jos ja kun tuollaisia havaitaan ja tunnistetaan? En päästäisi edes kovasti katuvaa ja ääneen erehdystään itkevää Isis-teiniä tänne enää edes vastaanottokeskukseen.
 
Pyydetäänköhän Suomea mukaan tuohon koalitioon, edes jonkinlaisen humanitaarisen panoksen kautta? (Tanska varmaan lähettää taas sukellusveneen...)

Parempi suomen pysyä erossa terroristijahdista ja antaa isojen poikien hoitaa ongelma ulkomailla. Ennemmin panostetaan kotimaan terrorismin torjuntaan :)
 
Jos tämä on sitä mitä luulen (Predator), Assad ja Obama metsästävät yhdessä. Sen kaverina lensi syyrialainen hävittäjä.

Bw2qq-WCQAAe7M8.png



 
Ei vaan ne oikeesti nyt pommittaa yhdessä tai vuorotellen. Torstaina Syyrian koneet iski kahteen paikkaan. Raqqa jossa meni Isiksen johtoa ja toinen mesta missä oli Isiksen johdon kokous. Debka kyselee että mistä Assad saa tuollaiset tiedustelutiedot..Joko Iranilta tai jenkeiltä, tai Jenkit siis luovuttaa tiedot Iranille. Ei tarvi suoraan Assadin kanssa pelata. Obamalla oli tieto näistä iskuista Natokokouksessa. Luonnollisesti Britit ja muut perinteiset kumppanit ei oo kauhean innoissaan tästä epäpyhästä liitosta,mutta se toimii..
 
Hyvä että somalitaustaisten keskuudessa joku aktivoituu tuohon asiaan, oikein kannatettavaa toimintaa. Saattaa olla ihan tehokastakin valistusta tuolla tavalla vierestä eikä ylhäältä/ulkoa tulevana. (Vaikka itselle tökkäsi tuossakin jutussa se iänikuinen somppujen teema "yhteiskunta torjuu meidät", se ajatus että maahanmuuttajien yhteisön ei tarvitse kantaa mitään vastuuta ongelmistaan ja sopeutumisestaan vaan syy on aina [kanta]suomalaisissa. No, ehkä joku päivä sitten, ei Roomaakaan poltettu päivässä.)

Mitkäs muuten on lakitekniset mahdollisuudet pitää Isikseen lähteneet pysyvästi poissa Suomesta, jos ja kun tuollaisia havaitaan ja tunnistetaan? En päästäisi edes kovasti katuvaa ja ääneen erehdystään itkevää Isis-teiniä tänne enää edes vastaanottokeskukseen.

Käännytetään tullissa välittömästi turvallisuusriskinä.
 
Obaman suunnitelma siis on tehdä Koalitio. Kolaition tarkoitus ei ole lähettää sotilaita taistelemaan. Vaan tukea pikkuisia aseryhmiä. Eli täyttä paskaa,eikä se estä tuhansien uusien Isis taistelijoiden liittymistä. Eikä niiden suurta propaganda kampanjaa verkossa ja ympäri muslimimaita ja alueita,mitä nyt havaittu viime aikoina.

Obama tukee kurdeja Irakissa ja maltillisempaa vastarintaporukkaa Syyriassa. Ongelma tuossa Syyria jutussa on että Maltillisempi porukka ei jaksa enään vääntää edes Assadin kanssa saati sitten raivopäisen Isisksen. Eli Syyria on jo kuolleena syntynyt idea. Irakissa Kurdeja voi olla vähän liian vähän pitkässä juoksussa. Näitä tuetaan pommittamalla pikkuisen siellä täällä. Ei auta siihen perusongelmaan,joka on Isisksen leviäminen.
Turkin pressalla on joku tärkeämpi rooli tässä uudessa Koalitiossa. Se taas on punainen vaate kaikille muille arabimaille paitsi Qatarille. Arabien tuki taas olisi oleellinen tässä, eikä Iranin mukana olokaan auta yhtään.
Väkisin tulee mieleen että ei se Obama voi olla näin tyhmä. Tekeekö se tämän tarkoituksella ja miksi..Toki jos tuloksia tulee niin sitten. Irakista ei kalua tule. Sunnimaa ja Shiamaa on sen kohtalo,jos ei jotain oleellista tehdä..
 
Jenkit vois esimerkiksi sanoa Saudeille ja kumppaneille, että nyt loppuu se Isiksen ja muiden tukeminen. Ei olisi tällaista paskaa, jos rahat loppuisivat. Mistä lähtien muuten joku Obama yksin on päättänyt asioista?

http://www.businessinsider.com/theory-that-saudi-arabia-funds-isis-2014-6

Eräs Irakista kotoisin oleva, Suomessa nykyisin asuva ja yliopistossa opiskeleva ja kohta valmistuva ystäväni sanoi, että Saudit ovat syypäitä lähi-idän nykyisiin ongelmiin (ja uskonnot ovat kärjistetysti maailman syöpä). Tämä siis oma raskaasti kärjistetty ja tiivistetty tulkintani hänen mielipiteestä.
 
Jos Obamalla on ihan omat agendat miksei oikein maistu pistää islamisteille vastaan:
Niin tai näin, niin kohta varmaan alkaa olemaan ihan viisasta jokaisen miettiä, miten islamin nimessä sekoilu estetään.
 
Onko se nyt niin paha, jos nuo hullut muslimit viettää vähän aikaa tappamassa toisiaan tuolla? Ajatelkaapa eurooppalaisina näin päin: mitä enemmän niillä riittää keskenään mekastettavaa tuolla, sitä vähämmän ne ehtii käydä eurooppalaisten kimppuun. Koska tänne ne on heti hyökkäämässä, kun vähänkin saavat järjestystä riveihinsä.

Obamalla hyvä tragedia: sen verta pidetään nippa nappa hengissä aina häviöllä olevaa porukkaa, että rähinä pysyy käynnissä. Pitkään.
 
Back
Top