Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

Kyllä meillä on asiat huonosti.
idässä on venäläiset, etelässä on africka ja sen pakolaiset ym sodat sitten viellä koko lähi-itä.
Ainii ukraina case viellä päälle.
tätä menoa tässä saa alkaa kohta pystyttää muuria EU:n ulkorajoille.
pysyisvät nuo venäläiset vaa omalla puolella
 
Joo; ei kyllä Turkille tule EU-paikkaa tällä menolla.

En ole koskaan edes ymmärtänyt (ja hyväksynyt) ajatuksta Turkista EU:n jäsenvaltiona - pientä Euroopan puolella olevaa määlämpärettä lukuunottamatta maassa ei ole mitään eurooppalaista. Ei ainakaan minun näkökannalta tarkasteltuna.

Turkki on ollut ja on nykyään entistä enemmän ei-eurooppalaisia arvoja ajava valtio, aivan kuten on eräs toinenkin Mustanmeren rantavaltio. Nykyinen Turkki luisuu vuosi vuodelta kauemmas ja kauemmas Euroopasta ja asetelma on sellainen, että "sokeakin reetta" ymmärtää sen ettei Erdoganin Turkki edes halua sitoutua eurooppalaisiin arvoihin ja keväällä vuosi sitten Erdoganin neuvonantaja ilmaisi sen ettei Turkki tarvitse Eurooppaa, mutta Eurooppa tarvitsee vielä vähemmän Turkkia.

Täytyy toivoa, että viimeistään nyt Euroopan ytimessä tajutaan se ettei edes kannata haaveilla Turkista EU:n jäsenvaltiona, parasta olisi jos suoraan ilmoitettaisi se ettei Erdoganin Turkki ole arvoiltaan sellainen maa joka on sopiva EU:hun. Viimeisin niitti on todellakin tämä ISIS:in tukeminen samalla kun muu maailma on taistellut sitä vastaan, ja nyt Turkki iskee niin kurdeja kuin ISIS:iä vastaan siitä huolimatta, että muu maailma tukee kurdeja sotiaallisesti ja materiaalisesti. Ja jossain mieleni sopukoissa pyörii sen suuntainen ajatus, että Erdoganin silmissä kaikesta huolimatta kurdit ovat se tärkein kohde mutta "velvollisuuden tunnosta" isketään ISIS:iä vastaan ja operaatiota on ensisijaisesti sillä markkinoitu mutta taka-ajatus on ollut se, että samalla saadaan syy sotatoimiin kurdeja vastaan.

vlad.
 
Arvostan kansakuntaa (tassa tapauksessa kansaa) joka osaa tunnustaa oman historiansa ja pyytaa anteeksi tarvittaessa.

"Kurdish recognition of the Armenian Genocide and Assyrian Genocide" is the recognition by the Kurds of their participation in the genocide of Armenians and Assyrians during World War I when Kurds, along with Turks and Muslim groups from various Caucasian tribes, attacked and killed innocent Armenian and Assyrian civilians and refugees. Throughout the Kurdish-populated regions, some Kurds participated in the genocide of the Armenians while other Kurds opposed the genocide, in some cases even hiding or adopting Armenian refugees.[1] Kurds in prison were given amnesty and released from prison if they would massacre the Armenians.[2]

Turkin osalta vastaavaa ei liene tulossa. Armenialaisten kansanmurhasta ei saa puhua, lisaksi on Armeniaan liittyen kielletty sanojen "karkotus" (deportation) ja "pakolainen" (refugee) kaytto julkisessa mediassa.
Tama on yksi syy miksi Turkki ei mielestani kuuluu sivistyneiden kansakuntien joukkoon.

https://en.wikipedia.org/wiki/Kurdish_recognition_of_the_Armenian_genocide
 
Jos kurdien kansa ei tunne yhtenäisyyttä turkkilaisten kanssa, niin eipä siinä turkkilaisten yritykset "eheyttää" paljon auta eikä toimi.
Mikä turkkilaisia estää antamasta kurdeille oman alueen/valtion? Kansan luonteelle ei mahda mitään väkisin. En ole kurdi, mutta pienen maan kansalaisena ymmärrän kyllä jos arvopohja ei ole samaa mitä jollain isolla valtiolla...vaikka naapurissa....ei nyt mitään nimiä kuitenkaan...

Oma valtio on kurdeille unelma, ei huomispäivän tavoite.
Jos Turkki olisi antanut kurdeilleen edes normaalit kansalaisoikeudet,ei PPK olisi saanut kannatusta ja kurdit voisivat olla osa turkkilaisia, eivätkä sorrettu vähemmistö.
 
no niin... "oikeutus" tai "hyväksyntä" Kurdien pommituksiin on tullut Rauhannobelisti Barack Obamalta (nämä "rauhanpuolustaja" poliitikot ovat todella verenhimoista porukkaa) Ihmetyttää vaan se että Turkki meni rikkomaan aselevon yksipuolisesti ja sille annetiin siunaus ilmeisesti vain siksi että US- imavoimilla on lentotukikohtia käytössä Turkinpuolella iskessään ISIS:tä vastaan ...?

Turkissa kosto elää ja hengittää sekä syvä pelko Kurdi sotavoimien vaikutuksen kasvamisesta lähi-idän sotatantereilla niiden saadessan koulutusta, kokemusta, aseita ja tukea länsivoimilta taistellessaan ISIS:ä vastaan

Sanoisinpa että nyt seTurkki vasta itselleen sopankeitti ja jota joutuu kauhomaan naamariinsa vielä pitkään..





White House says Turkey has right to defend itself after Kurdish attacks
http://www.foxnews.com/politics/201...nd-itself-after-kurdish-attacks/?intcmp=hpbt2

The White House said late Saturday Turkey has the right to defend itself against terror attacks by Kurdish rebels, after bombing Kurds in northern Iraq.

"Turkey has basically ended the cease-fire," Zagros Hiwa, a PKK spokesman, told The Associated Press

"Turkey's operations will, if needed, continue until the terror organizations' command centers, all locations where they plan (attacks) against Turkey and all depots used to store arms to be used against Turkey are destroyed," Davutoglu said.
 
Viimeksi muokattu:
Turkki ja Usa tekivät nyt jonkinlaisen turvarajan Syyrian pohjoisosiin ja turkki kävi pommittelemassa Isistä ja siinä sivussa myös Pkk:ta Se on Isis vapaa vyöhyke.

Usan koneet lähtevät nyt turkista myös,mutta eri tukikohdasta, kuin Turkin omat. Seuraukset boostaavat varmasti Assadia pohjoisessa, mutta minne Isis menee.. Isiksellä kun on ollut tapana mennä minne sattuu hyvin isollakin joukolla. Mielenkiintoista seurata minne sitten.
Se tulee lukeen lehdessä pikku-uutisena alakulmassa. isis valtasi jonkun neverhöör kaupungin.-Päitä lentää taas.
 
Saksa yms tukee Turkin iskuja, no ei ihme kun Saksan väestöstä on 12% Turkkilaisia....
Tästä tulee vielä aikamoinen soppa... kuka tukee ketä ja kuka on vain omiensa puolella... ei vain lähi-idässä vaan myös euroopassa.
 
Saksa yms tukee Turkin iskuja, no ei ihme kun Saksan väestöstä on 12% Turkkilaisia....
Tästä tulee vielä aikamoinen soppa... kuka tukee ketä ja kuka on vain omiensa puolella... ei vain lähi-idässä vaan myös euroopassa.

Kuulostaa euroviisuilta... Finlande, zero pointes.
 
Ei oikein nappaa nyt. Lähdettiin isis:tä vastaan iskemään ja sitten paukutellaan myös kurdeja. Onkohan turkki taas ajatellut loppuun asti mitä on tekemässä?

Tätä minäkin vähän ihmettelin. Mutta ilmeisesti tarkoituksena on samaan aikaan sekä syödä että säästää kakku. Rättipäiden ajatukset on kyllä arvoituksellisia.
 
Nato varmasti laskeskelee että turkin tuki on tärkeämpi kuin piskuisen kurdivaltion.
Hylkäävät sitten kurdit.

EU:n on pakko alkaa kohta tulla hommaan mukaan koska tuolta tulee jo niin paljon pakolaisia että emme kestä sitä.
Eikä kurdien hylkääminen auta tilannetta yhtään. Kun saudit ja turkki tukee tod.näk silti isistä
 
Nato varmasti laskeskelee että turkin tuki on tärkeämpi kuin piskuisen kurdivaltion.
Hylkäävät sitten kurdit.

EU:n on pakko alkaa kohta tulla hommaan mukaan koska tuolta tulee jo niin paljon pakolaisia että emme kestä sitä.
Eikä kurdien hylkääminen auta tilannetta yhtään. Kun saudit ja turkki tukee tod.näk silti isistä

Tietysti tukevat. Edelleen molemmissa on sunni enemmistö, ja isis koostuu sunneista.
Niin hullulta kuin se kuulostaakin, niin syyrian ollessa assad, ei tuo akseli pääse liikaa kasvamaan. Mikäli syyria häviää taistelun, tulee toinen valtatyhjiö lähi-itään ja se on tosi paha. Sunni enemmistöiset valtiot koettavat varmasti saada syyrian haltuun. Mikäli näin käy, kaatuu jordania todella nopeasti.

Sen jälkeen onkin enää yksi paskan maku onko turkki eu:ssa, natossa, taikka missään, se ruutitynnyri jysähtää lujaa...
 
tuli tupla
 
Tätä minäkin vähän ihmettelin. Mutta ilmeisesti tarkoituksena on samaan aikaan sekä syödä että säästää kakku. Rättipäiden ajatukset on kyllä arvoituksellisia.

Oppivatkohan tämän jälkeen sen ettei kakkua voi syödä ja säästää samaan aikaan, vai näemmekö tulevaisuudessa pyörän pyörähtävän uudelleen liikkeelle kyseisessä maailmankolkassa jotakuinkin samoin tuloksin.

Kaikkiaan mielenkiintoista että samalla raakaa ja tylyä suurvaltapolitiikkaa Yhdysvalloilta. Turkin tukea tarvitaan niin paljon, että siinä sivussa ollaan valmiit - kertaalleen - sulkemaan silmät tapahtumilta ja ainakin osa kurdeista joutuu sijaiskärsijän rooliin. Monellakin tapaa olen pettynyt toimintaan - Turkin toiminnan taasen ollessa lähinnä halveksuttavaa ja jossain mieleni sopukoissa toivon, että sota ISIS:iä vastaan johtaisi lopulta suurenluokan sisäpoliittiseen kriisiin Turkissa (ja paska lävähtäisi tuulettimeen ja kunnolla).

vlad.
 
Turkki "antaa oman panoksensa" ISIS vastaiseen taisteluun tappamalla Kurdeja jotka taistelevat ISIS:iä vastaan ? Eli käytännössä auttaa ISIS:iä tuhomaan Kurdit ja tekemään tyhjäksi muden maiden toimet ISIS:tä vastaan...? :mad:


http://www.theguardian.com/world/2015/jul/27/turkey-shells-kurdish-held-village-in-syria

Turkey shells Kurdish-held village in Syria
Tanks fire on border village of Zur Maghar overnight, reportedly wounding four fighters, after Turkish air strikes against Kurdish forces in Iraq

Turkish tanks shelled a Kurdish-held village in northern Syria overnight, wounding at least four fighters, according to Kurdish forces and a monitoring group.

The shelling comes after Turkey carried out air strikes against Islamic State in Syria, but also hit Kurdish forces it considers “terrorists” in northern Iraq.

In a statement, the Kurdish People’s Protection Units (YPG) said Turkish tanks hit its positions and those of allied Arab rebels in the village of Zur Maghar in Aleppo province.

The “heavy tank fire” wounded four members of the allied rebel force and several villagers, the YPG said. It said there was a second, later round of shelling against Zur Maghar and another village in the same area.


“Instead of targeting Isis terrorist occupied positions, Turkish forces attack our defenders’ positions,” the statement said. “We urge [the] Turkish leadership to halt this aggression and to follow international guidelines. We are telling the Turkish army to stop shooting at our fighters and their positions.”

The Turkish fire was also reported by activists and the UK-based Syrian Observatory for Human Rights. “A number of shells fired by Turkish tanks fell on the village of Zur Maghar, which is controlled by the Kurdish People’s Protection Units,” the Observatory said.

Zur Maghar lies on the border with Turkey, east of the town of Jarabulus, which is held by Isis.

The Observatory’s director, Rami Abdel Rahman, said the incident appeared to be the most serious Turkish attack in Kurdish-controlled areas in the Syrian conflict. Activists said there had been cross-border fire before but that the overnight shelling was particularly serious because of the context.

In recent days, Turkey has begun striking Isis in Syria and arresting the group’s sympathisers at home, but it has also targeted the Kurdistan Worker’s Party (PKK), a Kurdish group with strong links to the YPG in Syria.

Turkey considers the PKK a terrorist organisation,, and in recent days has hit the group’s positions in northern Iraq with the heaviest air strikes since August 2011.

“This shelling comes after Turkey declared war on Daesh [Isis] and a war against the PKK,” Syrian Kurdish activist Mustafa Ebdi said. “Now the YPG is facing attacks from Isis and Turkey.”

On Sunday night, Turkey requested an emergency Nato meeting, to take place on Tuesday, to discuss the situation.

Since a suicide bomb attack that killed 32 people in Turkey last Monday, a wave of violence has rolled over the country, including the killing of several police officers for which the PKK claimed responsibility. Violent protests against the ruling AKP’s failed Syria policies and its stalling of the Kurdish peace process have erupted in several cities. A 21-year-old man was reportedly shot in an exchange of gunfire in clashes between pro-Kurdish protesters and the police in Cizre.

In Istanbul, authorities banned a planned peace march scheduled to take place on Sunday, citing security concerns and traffic congestion. Police in Ankara used water cannon and teargas to disperse a demonstration protesting against the AKP’s Syria policies and Isis violence. Thirty-three people were reportedly detained.

The YPG has proved Syria’s most effective force against Isis, but its successes have been viewed with suspicion by Turkey because of its links to the PKK.
 
Turkin ulkoministeriö kiistää väitteet siitä, että maan hallituksen joukot olisivat pommittaneet Syyrian kurdijoukkojen hallussa olevaa syyrialaiskylää viime yönä.

Kurdijoukot sekä Syyrian tilannetta seuraava Syrian Observatory for Human Rights -järjestö kertoivat pommituksista aikaisemmin tänään.

Kurdijoukkojen mukaan pommituksissa Zur Magharin kylään maan pohjoisosassa haavoittui useita joukkoihin kuuluvia sekä siviilejä. Kylä sijaitsee lähellä Turkin ja Syyrian rajaa, itään Jarabulusin kylästä, joka on äärijärjestö Isisin hallussa.

Syyrian kurdijoukot vaativat Turkkia lopettamaan vihamielisyydet ja noudattamaan kansainvälisiä suuntaviivoja. Turkin hallituksen mukaan Syyrian kurdijoukot eivät kuitenkaan ole maan sotilaallisten toimien kohteena, vaan Turkki tekee iskuja ainoastaan Isisiä ja Turkin kurdiseparatistijärjestö PKK:ta vastaan.

Syyrian kurdijoukot ovat olleet Syyriassa tehokkain voima taistelussa Isisiä vastaan. Turkki on kuitenkin suhtautunut niiden toimintaan epäilevästi, koska Syyrian kurdijärjestöllä on kytköksiä PKK:hon.

Turkki teki viime viikolla iskuja PKK:ta vastaan Pohjois-Irakissa sen jälkeen, kun PKK ilmoitti olevansa kahden turkkilaisen poliisin surman takana. Turkin ja PKK:n välillä on ollut hatara aselepo vuodesta 2013 lähtien, mutta PKK ilmoitti viikonloppuna, että aselevolla ei ole Turkin ilmaiskujen myötä enää merkitystä.

Lähde:mtv3
 
Turkilla on Venjän tiedotuskäytäntö hallussa

image.jpg
 
http://www.independent.co.uk/news/w...hem-battle-isis-says-ambassador-10417219.html

Iran offered Iraq an 'open cheque' to help them battle Isis, says ambassador

Iran offered Iraq an 'open cheque' to help them battle Isis, the Iraqi Ambassador has been reported as saying.

According to ABC News,Lukman Faily, told a security forum this week that Iran sees Isis as a threat to its national security, adding: "And their approach to it, more or less, was to have what I might call an open check with Iraq."

According to the report, Mr Faily went on to say that Iran had offered Iraq "anything we wanted", including troops and the use of its air force.

According to the report, Mr Faily said Iran had offered Iraq "literally anything we wanted" including troops and the use of its air force.

 
Isis suurin virhe oli suututtaa Iran. Se tarkoittaa että Hizbollah, Laf, Egypti, Syyrian hallitus ja osa kapinallisista, Kurdid yms on Isis vastaan. Eikä vain länsimaat.
 
Back
Top