Irakin ja Levantin islamilainen valtio tai Irakin ja Suur-Syyrian islamilainen valtio (ISIS)

Ellen aivan väärin muista niin tuo ensimmäinen kuva taisi olla Syyrian hallituksen ilmapommitusten tuloksia. Näkeehän tuon kuvastakin ettei ole vetsellä mestattu.
 
Pertti Rönkkö
9 t · iOS ·
Ainakin noin 20 Bundeswehrin kouluttamaa sotilasta taistelee Syyriassa ja Pohjois -Irakissa islamisen valtiota perustavien muslimien rinnalla. Saksan sisäinen tiedustelupalvelu varoittaa kasvavasta islamismiuhasta armeijan sisällä. Monet syyttävät Bundeswehrin omaa tiedustelupalvelua toisen silmän sulkemisesta. Se on pitänyt tähän asti vaarana vain uusnatseja. Äärioikeistolaisesta ajattelusta tunnetut henkilöt eivät pääse armeijaan. Nyt ehdotetaan mielipidepalstoilla, että armeijaan pääsy olisi estettävä myös ääri-islamilaisesti ajattelevilta.
http://www.focus.de/politik/deutsch...n-schliessen-sich-dschihad-an_id_4097873.html
 
Noin 500 Isis kaveria karkeasti arvioiden tullut jo takaisin Syyriasta ja Irakista. Saudikuningas kutsui läntiset lähettiläänsä palatsiinsa ja heristi sormea. Kuukausi aikaa, : Saudi King Abdullah Saturday issued a wake-up call. He asked Western foreign ambassadors summoned to his palace in Jeddah to convey an urgent message to their leaders: Terrorism at this time is an evil force that must be fought with wisdom and speed," said King Abdullah. "And if neglected I'm sure after a month it will arrive in Europe and a month after that in America."

Lisäksi viime viikon lopulla kun tuli videot Syyrian armeijan sotilaiden massa teloituksista aavikolla, niin vähemmälle huomiolle jäi Al-qaedan päänkatkaisuvideo. Al-qaeda on vahvistunut Isiksen siivellä,eikä oikein kukaan tiedä että onko ne enään erillään vai ei. Nyt Al-qaeda varmaankin uskaltaa ryömiä luolistaan. Opettelemaan päänkatkomisia ja muuta pahaa.
Less noticed was the video tape released on Thursday, Aug. 28, by Al Qaeda’s Sinai branch, Ansar Beit Al-Maqdis, which showed the beheading of four local citizens and their admission that they had collaborated with Israeli intelligence to identify targets for Egyptian and Israeli air raids. This tape runs 30 minutes.

Egyptian security sources said the four had been abducted Tuesday near the northern Sinai town of Sheikh Zuwaid.
 
Päiden irroittelu torsosta eikun jatkuu. Joko vallankumous alkaa syödä omia lapsiaan? Tällä kertaa lähti pää irti ISIS:sen turvapäällikön kehosta. Väittivät MI6:n vakoojaksi.

http://www.dailymail.co.uk/news/art...-James-Foley-s-prison-accusing-spying-M6.html

PS. ISIS on osa al-Qaida verkostoa. ISIS tunnettiin aiemmin nimellä "Al-Qaida in Iraq".

Itseasiassa Isis oli osa Al-qaedan verkostoa, kunnes Afganistanin ja Pakistanin raja-alueen luolissa piileskelevät Al-qaedan johtaja sanoutui irti koko porukasta. Nyt on ääni kellossa muuttunut, tai sitten koko Al-qaedan organisaatio on muuttunut niin, ettei luolamiehen jutut enää paljoa paina. Eikä ole syytäkään painaa. Uudet pomot joiden ei tarvitse luolissa asustaa.
 
Joo, ISIS varmaan luo jänniteitä al-Qaida verkostoon. Sekä pöllii hyviä taistelijatyyppejä sieltä kalifaattitouhuillaan. Niin tai näin, sama Osama bin-Laden taliban-valtio homma jatkuu vaan uudessa formaatissa. Nyt noilla vatipäillä on TAAS oma valtio, jossa valmistella terrori-iskuja länsimaita vastaan.

Nehän on olleet yli 10 vuotta ilman omaa turvapaikkaa. Obaman kädettömyyttä kuvaa hyvin, että hänen "rauhannobelismin" aikanaan nuo luteet pääsivät taas pesimään johonkin koloon maailmassa. Rebu-pressojen aikana se ei onnistunut Afganistanissa, Sudanissa tai missään muuallakaan. Pitävät hallussaan taas Fallujahiakin. Bushin aikana ne pieksettiin sieltä henkihieveriin.

Eikä hyppinyt Venäjä silmille.

Joten olikohan se Bush sittenkään niin huono pressa läntisen maailman kannalta? Tätä Obamaa juhlittiin Euroopassa kuin messiasta ja nyt on kohta lahkeessa.....
 
Nuo koneet pitäisi tuhota mahdollisimman pian tuonne kentälle.

Hieman normaalia fiksumpi jihadisti kun harjoittelee simulaattorilla muutaman päivän niin taas tulee alas matkustajakone.
 
Tänään autoa tankatessa ihmettelin että bensa oli taas halvempaa kuin viime kerralla tankatessa, vaikka nämä sekopää rättipäät valtailevat öljynjalostamoja Irakissa. Yleensähän pelkkä Shellin tai Nesteen johtajan ripuli riittää jo nostamaan bensiinin hintaa Suomessa vähintään 20 senttiä.
 
Tänään autoa tankatessa ihmettelin että bensa oli taas halvempaa kuin viime kerralla tankatessa, vaikka nämä sekopää rättipäät valtailevat öljynjalostamoja Irakissa. Yleensähän pelkkä Shellin tai Nesteen johtajan ripuli riittää jo nostamaan bensiinin hintaa Suomessa vähintään 20 senttiä.

Isis myy öljyä mustaan markettiin ja sinä saat halvempaa bensaa.

 
Uutisten mukaan Islamilaisen Valtion piirittämän tärkeähkön lentokentän komentaja lähti mitä todennäköisemmin karkuun. Väitteiden mukaan ukkeli kuvattiin äskettäin kylässä joka on kaukana tukikohdan ulkopuolella! Ehkäpä lentää kopterilla takaisin piiritetylle lentokentälle, mutta itse kyllä epäilen ettei ukkoa enään siellä nähdä. Kyllä tekee hyvää lentokenttää puolustavien solttujen moraalille jos näin kävi...

#Syria: Ferocious and fearless General Issam #Zahreddine has stated about the recent assault of the Islamic State on #Deir_EzZor airbase: "Deir EzZor airbase is not#Tabqa airbase. We will bury #IS here".
LiveLeak-dot-com-cfe_1409597759-BweAoWeCcAArJXvjpglarge_1409541406.jpg

LiveLeak-dot-com-cfe_1409597759-BweAsMKCMAAqQTAjpglarge_1409541408.jpg


10644952_748643281848006_3284617843645856006_n.jpg
 
Kuvassa on pari maailmanparantajaa, "kukkahattutyttöä" Italiasta. Greta Ramelli (20 v) ja Vanessa Marzullo (21 v) lähtivät Syyriaan sosialistihallinnon kutsumana levittämään feminismin ilosanomaa.


Valitettavasti tyttöset ovat nyt sitten joutuneet ISIS:ksen petojen käsiin.


commando-di-12-uomini-armati-vanessa-e-greta-rapite-con-un-blitz_96bbc414-1dfe-11e4-aa1d-72c9a8e80195_display.jpg



Tilanne tänään (käännös alkuperäiskielestä):

Tyttöjä opetetaan islamistisen patriarkaalisuuden tavoille toistuvin raiskauksin ja kidutuksin. Ennen niin ylpeät feministinaiset on nyt heitetty ISISiksen panohaaremiin, jossa pidetään normaalisti Yazidi-teinejä. Panohaaremin naiset ovat käytännössä yleisiä lutkia, kenen tahansa taistelijan vapaasti käytettävissä haluamallaan tavalla.

Tytöille on järjestetty myös tervetulojuhla islamilaiseen tapaan: tytöt laitettiin kävelemään täysin alasti kyläläisten muodostaman kujan läpi. Torilla heidät pakotettiin seisaaltaan lukemaan feministisiä läntisiä opinkappaleita ja julistamaan niitä Saatanan töiksi. Sekä vakuuttamaan alistumistaan Islamin ja Allahin täydelliseen patriarkaaiseen valtaan. Lopuksi tervetulojuhlat päätettiin tyttöjen joukkoraiskaukseen, johonka toivotettiin tervetulleiksi kaikki halukkaat kyläläiset. Tyttöjen piti huutaa feministisiä iskulauseita, samalla kun heitä raiskattiin.


Että sellainen tarina. Eivätpä taida tulla hengissä takaisin kotiin.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top