Juncker ehdottaa EU:lle omaa armeijaa

ihailen omaa kulttuuria, käsitys siitä vaan ei ole yhtä rajoittunut
 
Kuinka todennäköisenä pidät tuollaisen toteumista kun jo huomattavasti todennäköisempi eli NATO-jäsenyyskin on eeppisten mittasuhteiden tuskien taival? Ei sillä, sopis kyllä todellakin mulle ihan helvetin hyvin!

Nimittäin NATO:a vastaan pääasialliset argumentit keskittyvät nimenomaan Yhdysvaltoihin ja sen keskeiseen rooliin liitossa. NATO:oon ei haluta koska USA on siinä. NATO ilman USAa kelpaisi jo huomattavasti suuremmalle osalle. Juuri siksi suomalaiset olivat muna pystyssä Suomi-Ruotsi -yhteistysötäkin. Sehän näkyy kaikissa kyselyissäkin. Kaikki ovat liikuttavan yhtä mieltä, että uhkaa vastaan pitää varautua, puolustautua pitää, omat resurssit ei riitä, mutta liittoutua ei saa paitsi jos olisi joku muu vaihtoehto kuin missä on USA. Se kelpaisi.

Sellaisen ajaminen jolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toteutua edes villeimmissä kuvitelmissa niin se on jotakin. Mitä se on?

Jos mennään sille puolelle mikä ei edes teoriassa voi toteutua, mutta mikä olisi tilanteena optimaalinen tullaan aina siihen, että Suomella pitäisi olla oma ydinase.

En millään muotoa todennäköisenä, mutta olenko siis sitten "ajamassa" sitä jotenkin? Minä ajan enemmän realistina NATO-jäsenyyttä oikealla asenteella. Oikean asenteen vastaista porukkaa on sekä kannattajissa että vastustajissa. Jos sellainen ihme kuin jäsenyys saataisiin aikaan, niin seuraava taistelu olisi estää ensimmäisenä vähän pidempänä rauhallisena geopoliittisena hetkenä päättäjiä laittamasta turvatakuiden nimissä omia kykyjä pakettiin. Vielä suurempana realistina pidän NATO-jäsenyyden mahdollisuutta hyvin pienenä lähiaikoina (Niinistön puheet ym, tuskin tiedämme mitä kaikkea kulisseissa tapahtuu). Edit: Siksi ajan entistäkin innokkaammin ainakin puolustusmäärärahojen lisäystä, kunnon budjetin ulkopuolisia hankintarahoja ilma-, meri- ja maavoimille huolimatta tästä taloustilanteesta, Ottawan sopimuksesta vetäytymistä sekä mahdollisimman pitkälle vietyä yhteistyötä (myös sodan aikana jos mahdollista) Ruotsin kanssa.

Idioottipuolen argumentit liittyvät nimenomaan tuohon USA:han, ja sitten niihin vastataan täysin valheellisesti puhumalla näistä "26 maan järjestöistä", ikään kuin meille olisi tulossa tukea jostain Kreikasta tai Albaniasta. Eli korostetaan sitten kannattajienkin puolesta miten NATO ilman USAtakin on jotain, vaikka parempi olisi USA ilman NATOa. Tämä ei tarkoita sitä että USAssa p**kakin haisisi kukkasilta, mutta se olisi huomattavasti vähemmän siihen suuntaan kallellaan oleva ratkaisu joka synnyttäisi valheellisen turvallisuuden tunteen, kun tajuttaisiin suoraan mistä se apu viime kädessä on kiinni, ja varustautumisemme tasoa todennäköisesti seurattaisiin liittolaisen toimesta melko mielenkiinnolla joten poliitikot eivät pääsisi tekemään niin paljon tuhojaan.

Sitä minä pidän ihmeellisenä, miten kova luottamus poliitikkoihin monella jäsenyyden vimmaisimmalla kannattajalla on. Se esitetään aivan luonnollisena ja pysyvänä faktana, että puolustusratkaisut säilyvät NATO-jäsenenä suurin piirtein nykymuodossaan, vaikka tulisi taas ihanan turruttava rauhallinen hetki maailmanpolitiikassa, turvatakuiden hehkussakin paistatellen ja Suomessa kunnon jakopoliitikot vallan kahvaan. Luulen että poliitikkopiireissä takki kääntyisi NATOn suhteen siinä mielessä monellakin, että Lapintiet ja vastaavat kategoriset kaiken liittoutumisen ja puolustuksen vastustajat kääntäisivät "turvatakuiden" saamisen jälkeen takkia niin että humina käy ja jatkossa haluttaisiin vimmaisesti leikata todella paljon sotilasmenoista "hyvinvointiin", samat Lapintiet perustelisivat kaiken "turvatakuilla". Ja ei pelkät Lapintiet, vaan täysipäiset poliitikotkin ovat leikkauksista puhuneet! Paitsi pelkät määrärahaleikkaukset, riskinä olisi Ruotsin malliin koko asevelvollisuuteen perustuvan "sotilaallisen infrastruktuurin" romuttaminen, vaikka menot pysyisivät samana. Sama usko siihen, että Eurooppa on USAlle ikuisesti niin rakas että sen eteen jätetään vaikka faktapohjaisesti huomattavasti paremmat ystävämaat vähemmälle huomiolle, on erittäin yleistä. Ei USAn maailmankuva pyöri Euroopan ympärillä, eikä tämä Putinin machoilu usein edes ylitä niin hyvin uutiskynnystä siellä kuin meillä. Ei se yksinkertaisesti muuta sitä megatrendiä kuin hetkellisesti että USA haluaa vähentää sotilaallista läsnäoloaan Euroopassa. Nyt jotain kolmentuhannen miehen sijoitusta kolmenksi kuukaudeksi Baltiaan pidetään merkkinä että USA on päättänyt ikuisesti jäädä subventoimaan sitä että Euroopan maat laittavat puolustusrahat mieluummin "hyvään elämään".
 
Viimeksi muokattu:
OK, meistä kukaan ei voi yksityisinä kansalaisina ajaa maatamme mihinkään. Mutta, jos nyt pelkäät NATO-jäsenyyden aiheuttavan tämän paljon puhutun maapuolustuksellisen dystopian, eli sen jossa yleinen asevelvollisuus lakkautetaan ja intti kutistuu siirtomaasota-armeijaksi Ruotsin malliin, niin pakko kysyä seuraava kysymys:

Miksi kahdenvälinen liitto toteutuessaan Yhdysvaltojen kanssa ei aiheuttaisi samaa?
 
Koska siinä ei levitetä suurimmaksi osaksi harhaa olevaa kuvaa 26 maan yhteisestä puolustuksesta, lisäksi USA pitäisi varmastikin aika tärkeänä että sen suora liittolaismaa pitäisi huolen puolustuksestaan, toisin kuin liudentavassa hirveän monen maan sekametelisopassa. Tietysti aseemme olisivat sen jälkeen aika lailla "Made in USA" kaikilta osin, mutta ei sekään nyt niin huono asia olisi, ehkä saisimme niistä myös sitten hyviä diilejä vaikka jollain kilpailijalla olisi muuten marginaalisesti parempi vaihtoehto.
 
Muutama sana vaihtamalla tuo muuttuu äärivasemmiston löpinöiksi kylmän sodan ajalta. Silloin -kuten nykyäänkin- muutosta ajettiin todellisuudessa massiivisella propagandalla. Kumpaisellakin kertaa itsenäisyyttä, suomalaista kulttuuria ja suomen kieltä puolustavia vainotaan, syrjitään ja halvennetaan järjestelmällisesti muutosta ajavien toimesta.

Taas muutos on kuulemma vääjäämätön. Samanlaisia opportunisteja ja hyväuskoisia hölmöjä tälläkin kertaa muutosta ajamasssa. Todellisuudessa propaganda toimii taustalla olevien voimien aggressiivisen valta- ja laajentumispolitiikan voiteluaineena. Sillä pyritään vähentämään hyväksikäytettävän kansan vastarintaa. Parhaimmillaan propagandalla saadaan koko kansakunta toimimaan omaa etuaan vastaan ja hyväksikäyttäjän hyväksi.

Me suomalaiset olemme aina osanneet omaksua tarpeelliset taidot ja tekniikat ulkomailta. Ei siihen tarvita YLE:n neekeri-Mannerheim pilkkaohjelmia tai jatkuvaa vieraiden kulttuurien ja rotujen ylistämista.

"Päämäärä on eteenpäin, ei taakse." Samaa paskaa, uudet kuoret.

Fanaattsimmat federalistit ovat kuin stallareita, loput hyödyllisiä idiootteja.
 
OK, meistä kukaan ei voi yksityisinä kansalaisina ajaa maatamme mihinkään. Mutta, jos nyt pelkäät NATO-jäsenyyden aiheuttavan tämän paljon puhutun maapuolustuksellisen dystopian, eli sen jossa yleinen asevelvollisuus lakkautetaan ja intti kutistuu siirtomaasota-armeijaksi Ruotsin malliin, niin pakko kysyä seuraava kysymys:

Miksi kahdenvälinen liitto toteutuessaan Yhdysvaltojen kanssa ei aiheuttaisi samaa?

Koska se perustuu molempien yhteiseen intressiin pitää Suomi vahvana.
 
Kuinka todennäköisenä pidät tuollaisen toteumista kun jo huomattavasti todennäköisempi eli NATO-jäsenyyskin on eeppisten mittasuhteiden tuskien taival? Ei sillä, sopis kyllä todellakin mulle ihan helvetin hyvin!

Nimittäin NATO:a vastaan pääasialliset argumentit keskittyvät nimenomaan Yhdysvaltoihin ja sen keskeiseen rooliin liitossa. NATO:oon ei haluta koska USA on siinä. NATO ilman USAa kelpaisi jo huomattavasti suuremmalle osalle. Juuri siksi suomalaiset olivat muna pystyssä Suomi-Ruotsi -yhteistysötäkin. Sehän näkyy kaikissa kyselyissäkin. Kaikki ovat liikuttavan yhtä mieltä, että uhkaa vastaan pitää varautua, puolustautua pitää, omat resurssit ei riitä, mutta liittoutua ei saa paitsi jos olisi joku muu vaihtoehto kuin missä on USA. Se kelpaisi.

Sellaisen ajaminen jolla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia toteutua edes villeimmissä kuvitelmissa niin se on jotakin. Mitä se on?

Jos mennään sille puolelle mikä ei edes teoriassa voi toteutua, mutta mikä olisi tilanteena optimaalinen tullaan aina siihen, että Suomella pitäisi olla oma ydinase.

USA vastaisuus on tässä maassa sosialistien ja Neuvostoliiton doktrinoimaa paskaa, se on ainoa supervalta ja meidän intressimme käyvät yksiin.
USA kunnioittaa vahvoja partnereita, jos pidämme vahvan puolustuksen tukeakin tulee, vapaamatkustus on loppumassa.
 
Se oli vain vastaus ivaan että itsenäisyyden kannatajat kulkevat tuohivirsuissa, usein kuultu ja täyttä paskaa.
Itsenäisyysmiehet haluavat että Suomi on maailman kärjessä kaikessa kehityksessä.
Rap-musiikki tai miljoonia maksavat töherrykset eivät nyt vain kuulu niihin asioihin jolla on mitään väliä oikeassa maailmassa.
 
Koska se perustuu molempien yhteiseen intressiin pitää Suomi vahvana.
Voi hellanlettas sentään.

USAlla on varmasti aivan valtava intressi Suomessa. Eivät tosin koskaan viitsi käydä täällä, tai kutsua suomalaisia johtajia käymään, mutta varmaan me silti ollaan yhtä tärkeä heille kuin E-Korea ja Israel. Me osoitamme tämän suunnattoman tärkeyden sillä, ettemme viitsi edes liittyä heidän johtamaansa sotilasliittoon.

Joku ulkopuolinen saattaisi helposti luulla ettei maailman ainoaa supervaltaa näytä kiinnostavan hevonpersettä mitä tällä nurkalla tapahtuu, mutta eihän se tietysti niin voi olla.
 
Tossa on nyt kuitenkin olennainen ero. Silloiset stallarit ja vasurit ajoivat Suomea Neukkulaan, sosialismiin ja kaikkeen sellaiseen mikä haisee mahorkalta ja paskalta. Nyt lännessä on californialaisia rusketusraitoja ja iPhonet. Siinä on perkeleellinen ero.

Se missä propaganda toimii on justiinsa sinä. Ja muut sinunlaiset. Teille puree Kremlin propaganda. Juttusi on ovat kuin Hellevigin ja muiden SAFKAlaisten paasaamia.

Entäs jos Venäjä tarjoaa paremman diilin, sitten mennään sinne? Sääliksi käy, ei voi muuta sanoa.
 
Voi hellanlettas sentään.

USAlla on varmasti aivan valtava intressi Suomessa. Eivät tosin koskaan viitsi käydä täällä, tai kutsua suomalaisia johtajia käymään, mutta varmaan me silti ollaan yhtä tärkeä heille kuin E-Korea ja Israel. Me osoitamme tämän suunnattoman tärkeyden sillä, ettemme viitsi edes liittyä heidän johtamaansa sotilasliittoon.

Joku ulkopuolinen saattaisi helposti luulla ettei maailman ainoaa supervaltaa näytä kiinnostavan hevonpersettä mitä tällä nurkalla tapahtuu, mutta eihän se tietysti niin voi olla.

Heitä kiinnostaa ja koko ajan enemmän kun valta vaihtuu.
Et taida ymmärtää Suomen painoarvoa pelkän sijaintinsa vuoksi.
 
Koska siinä ei levitetä suurimmaksi osaksi harhaa olevaa kuvaa 26 maan yhteisestä puolustuksesta, lisäksi USA pitäisi varmastikin aika tärkeänä että sen suora liittolaismaa pitäisi huolen puolustuksestaan, toisin kuin liudentavassa hirveän monen maan sekametelisopassa. Tietysti aseemme olisivat sen jälkeen aika lailla "Made in USA" kaikilta osin, mutta ei sekään nyt niin huono asia olisi, ehkä saisimme niistä myös sitten hyviä diilejä vaikka jollain kilpailijalla olisi muuten marginaalisesti parempi vaihtoehto.

Israelilta voi ottaa oppia kuinka ovat tämän asian kanssa tasapainoilleet, omat puolustusteollinen kompleksi siitä vain kasvaisi.
 
Vaikka itse ihailisit jotain vierasta kulttuuria tai valtiota, älä kuvittele meidän muiden toimivan samoin.[/QUOTE
Se oli vain vastaus ivaan että itsenäisyyden kannatajat kulkevat tuohivirsuissa, usein kuultu ja täyttä paskaa.
Itsenäisyysmiehet haluavat että Suomi on maailman kärjessä kaikessa kehityksessä.
Rap-musiikki tai miljoonia maksavat töherrykset eivät nyt vain kuulu niihin asioihin jolla on mitään väliä oikeassa maailmassa.

"Vieras kulttuuri", "itsenäisyys", "oikea maailma". Jollain tapaa mä olen kateellinen sun tapaisille ihmisille joille jotkin asiat ovat yksinkertaisen kirkkaan selviä. Elämä on varmaan jotenkin helpompaa kun ei ole liikaa näkökulmia, ei realiteetteja, ei suhteellisuutta.
 
Näköalattomuus on teidän vaiva, dream big, sillä teidän kielellä.
 
Viimeksi muokattu:
Voi hellanlettas sentään.

USAlla on varmasti aivan valtava intressi Suomessa. Eivät tosin koskaan viitsi käydä täällä, tai kutsua suomalaisia johtajia käymään, mutta varmaan me silti ollaan yhtä tärkeä heille kuin E-Korea ja Israel. Me osoitamme tämän suunnattoman tärkeyden sillä, ettemme viitsi edes liittyä heidän johtamaansa sotilasliittoon.

Joku ulkopuolinen saattaisi helposti luulla ettei maailman ainoaa supervaltaa näytä kiinnostavan hevonpersettä mitä tällä nurkalla tapahtuu, mutta eihän se tietysti niin voi olla.
Moni kuvittelee suomen olevan maailman napa ja että maailma pysähtyisi ilman suomea... Todellisuus kun iskee silmille niin taas on pari alkoholistia lisää...
 
USA vastaisuus on tässä maassa sosialistien ja Neuvostoliiton doktrinoimaa paskaa, se on ainoa supervalta ja meidän intressimme käyvät yksiin.
USA kunnioittaa vahvoja partnereita, jos pidämme vahvan puolustuksen tukeakin tulee, vapaamatkustus on loppumassa.
Kyllä. Kaikissa skenaarioissa omasta vahvasta puolustuksesta on hyötyä ja oikein toteutettuna myöskin taloudellista etua.
 
Back
Top