Juncker ehdottaa EU:lle omaa armeijaa

Venäjän etupiiriin joutumisella ei ole mitään tekemistä itsenäisyyden kanssa, siihen ajatumiseen vaikuttaa puolustusratkaisut.

Törkeää harhaanjohtamista yhdistää itsenäisyys Venäjän satelliitiksi joutumiseen, sitä oletan että tarkoitat, Venäjän etupiirissä olisimme myös liittovaltiossa.

Suomalaisuus on vähemmän mystistä kuin Venäjän, Yhdyvaltain, Kiinan tai Euroopan Unionin identiteetti.
Se on mystistä niille jotka eivät historiaa tunne tai se ei ole riittävän hohdokasta heidän makuunsa.

Assimilaatio ja kielenvaihto tapahtuu sisältäpäinkin ilman asetta ohimolla, historiallisesti aseella usein nopeutettu, ihminen sopeutuu ympäristöönsä vaikka pää olisi luuta.

Sitä voi myös kiihdyttää Savolaiset mystikot Brysselissä laatimiensa ihmiskokeiden suunnitelmissa, väestönsiirrot ovat tehokkaasti jo nyt käytössä, suoraan Stalinin työkalupakista.

Puolustusratkaisu on ratkaisu vain sotilaalliseen uhkaan. Joten ei se noin mene kuin esität. Etupiiriin joutuminen ei tapahdu välttämättä sotilaallisin keinoin. Se tapahtuu ostamalla maata, hivuttamalla jatkuvasti jalansijaa, painostamalla, muodostamalla sudeettivenäläisiä vähemmistöjä, hyväksi käyttäen hyödyllisiä idiootteja, kuten esim. niitä, jotka itseään "itsenäisyysmiehiksi" tituleeraavat ja tällöin ymmärtämättään pelaavat samaan maaliin kuin Moskova. Se tapahtuu yhteistyössä Rosatomin kanssa. Ehdottamalla uutta YYA-sopimusta. Nämä jutut kuullaan ylimalkaan kaikkein eniten maalaisten kepulien ja ipulien suusta julkisuudessa.

Sitä ei sotilaallisin konstein, eli puolustusratkaisulla estetä. Harmaa vaihe, uusi pysyvä valkoinen (kai?) edellyttää Suomelle selkänojaa koska Suomi ei ole tasaveroinen neuvottelukumppani Venäjän kanssa silloin kun asioista tulee erimielisyyttä. Esim. Rosatomin hankkeesta, kaasuputkesta tai talousasioista. Tällöin on hyvä, että kuulutaan Unioniin. Tai vaikka mistä muusta tahansa.

Viitsisitkö valottaa sieltä rinnakkaisesta todellisuudesta lainkaan lisätietoa näistä savolaisten mystikkojen ihmiskokeista ja Brysselistä käsin orkesteroimista Stalin-tyyppisistä väestösiirroista :)
 
Israelilta voi ottaa oppia kuinka ovat tämän asian kanssa tasapainoilleet, omat puolustusteollinen kompleksi siitä vain kasvaisi.

U.S. military aid to Israel exceeds $100 billion

"The United States of America is Israel’s big brother and really loves us. Israel does not have and apparently will not have another friend like it. According to a recent Congress report, Israel is the country that has received more cumulative American aid than any other country since the end of World War II."

http://en.wikipedia.org/wiki/Israel–United_States_military_relations#Military_aid_and_procurement
 
Se on kato symboliikkaa. Mut sitä sä et tajunnu, etkä paljo muutakaa näköjään
 
Moni kuvittelee suomen olevan maailman napa ja että maailma pysähtyisi ilman suomea... Todellisuus kun iskee silmille niin taas on pari alkoholistia lisää...

Huomaan että häpeät Suomea. Onko sinulla sukulaisia joita häpeät myös? Onneksi tiedät olevasi parempi itse.
Harmi kun kaikki eivät ole eliittiä kuten sinä vaan juovat lauantai pullojaan paikat kipeinä oikeista töistä, onneksi lomilla pääsee ulkomaille katsomaan kosmopoliittista meininkiä ja vetämään kokaa nokkaan.
 
Puolustusratkaisu on ratkaisu vain sotilaalliseen uhkaan.
Tämä on 100% täyttä paskaa ja tuollainen paska on sisäistettynä helvetin vaarallista. Toivon todella, ettei vastaavanlainen ajatusvirus ole levinnyt laajemmalti. Puolustusratkaisut on vain osa kokonaisuudesta, valtion selviytymis-strategiasta.
 
Miksi on Yhdysvaltojen etu pitää Suomi vahvana, mihin se perustuu?


B3EhcGjIUAAThal.png
 
Etupiiriin joutuminen ei tapahdu välttämättä sotilaallisin keinoin. Se tapahtuu ostamalla maata, hivuttamalla jatkuvasti jalansijaa, painostamalla, muodostamalla sudeettivenäläisiä vähemmistöjä, hyväksi käyttäen hyödyllisiä idiootteja, kuten esim. niitä, jotka itseään "itsenäisyysmiehiksi" tituleeraavat ja tällöin ymmärtämättään pelaavat samaan maaliin kuin Moskova. Se tapahtuu yhteistyössä Rosatomin kanssa. Ehdottamalla uutta YYA-sopimusta. Nämä jutut kuullaan ylimalkaan kaikkein eniten maalaisten kepulien ja ipulien suusta julkisuudessa.

Saisiko tuon ajatusripulin loogisena kokonaisuutena? Että sen voisi pakettina tiivistetysti naulata ajatusvolttina.

Sitä ei sotilaallisin konstein, eli puolustusratkaisulla estetä. Harmaa vaihe, uusi pysyvä valkoinen (kai?) edellyttää Suomelle selkänojaa koska Suomi ei ole tasaveroinen neuvottelukumppani Venäjän kanssa silloin kun asioista tulee erimielisyyttä. Esim. Rosatomin hankkeesta, kaasuputkesta tai talousasioista. Tällöin on hyvä, että kuulutaan Unioniin. Tai vaikka mistä muusta tahansa.

Se Unioni on kaksiteräinen miekka ja se on syytää pitää mielessä. Suomen valtion neuvotteluvara ei ole riippumaton Suomen sotilaallisesta valmiudesta. Talous ja armeija ovat asioita, joita ei voi erottaa. Me keskustelemme aina kokonaisuuksista.

Viitsisitkö valottaa sieltä rinnakkaisesta todellisuudesta lainkaan lisätietoa näistä savolaisten mystikkojen ihmiskokeista ja Brysselistä käsin orkesteroimista Stalin-tyyppisistä väestösiirroista :)
Pintavaahtoviisastelu ei anna jalansijaaa analysointiin. Olisitko selkeämpi?
 
Talvelalla tuntuu olevan paljon saman suuntaisia ajatuksia, kuin minullakin. Oleellistahan on ajatuksien takana olevat perusteluketjut.
 
Tämä on 100% täyttä paskaa ja tuollainen paska on sisäistettynä helvetin vaarallista. Toivon todella, ettei vastaavanlainen ajatusvirus ole levinnyt laajemmalti. Puolustusratkaisut on vain osa kokonaisuudesta, valtion selviytymis-strategiasta.
Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvoja puoliasi? Kokonaisuus onkin ihan toinen juttu. Mitä käsität sanalla puolustusratkaisu?
 
Luetun ymmärtäminen ei taida olla vahvoja puoliasi? Kokonaisuus onkin ihan toinen juttu. Mitä käsität sanalla puolustusratkaisu?
Luetun ymmärtäminen on subjektiivista. Asiasta irroitettuna sana puolustusratkaisu tarkoittaa kokonaisuutta, jolla tavoin kokonainen valtio (valtion tapauksessa) puolustautuu erilaisia uhkia vastaan. Uhkia on erilaisia, jotka uhkaavat kansakunnan etuja. On psykologisia, sotilaallisia, taloudellisia, jne. jos nyt niitä edes tarvitsee eritellä, kun ne on kuitenkin käsiteltävä kokonaisuutena. Miten sinä ymmärrät puolustusratkaisun?
 
Huomaan että häpeät Suomea. Onko sinulla sukulaisia joita häpeät myös? Onneksi tiedät olevasi parempi itse.
Harmi kun kaikki eivät ole eliittiä kuten sinä vaan juovat lauantai pullojaan paikat kipeinä oikeista töistä, onneksi lomilla pääsee ulkomaille katsomaan kosmopoliittista meininkiä ja vetämään kokaa nokkaan.
Välillä ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Onneksi et tiedä mitä teen työkseni, miten käytän vapaa-aikani. Suomea en häpeä, monia täällä asuavia kylläkin.
 
Nauroin vain että sinulle se merkitsee rusketuksia ja iPhoneja, vähän kuin antaisi lasihelmiä villeille.

Iphone on jäävuoren huippu. Oletko joskus ajatellut mitä Iphonen taustalla on, millainen kulttuuri, luovuus ja vapaus vaaditaan jotta Iphone on luotu. Mä voi paljastaa sulle mun selvännäkijän kykyni: vaikka sun elämästä poistettaisiin kaikki Venäläiset brändit niin, et huomaisi mitään. Enkös olekin aika oikeassa? Ainoa asia mistä Venäläisyyden katoamisen huomaisit olisi se että autosi bensatankki olisi tyhjä. Oletko ajatellut mistä se taas kertoo.
 
U.S. military aid to Israel exceeds $100 billion

"The United States of America is Israel’s big brother and really loves us. Israel does not have and apparently will not have another friend like it. According to a recent Congress report, Israel is the country that has received more cumulative American aid than any other country since the end of World War II."

http://en.wikipedia.org/wiki/Israel–United_States_military_relations#Military_aid_and_procurement

Tuki liitolaisille toimii siten että se on käytettävä hankintoihin Yhdysvaltain sotateollisuudesta.
Sitä voi osittain kiertää yhteisillä projekteilla, esimerkiksi Patria ja Lockheed Martin yhdessä tekevät.
 
Välillä ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Onneksi et tiedä mitä teen työkseni, miten käytän vapaa-aikani. Suomea en häpeä, monia täällä asuavia kylläkin.
Kaikki me itkemme, nauramme ja tunnemme erilaisia tunnetiloja. Me keskustelemme täällä asiapainotteisesti ja ainakaan minä en ole kiinnostunut sinusta henkilökohtaisesti. Jos taas pureudutaan isänmaallisuuteen teemana, niin jokainen kokee sen eri tavoin, omista lähtökohdistaan. Minä olen vuosia asunut Suomen ulkopuolella. Suomalaisia tavatessani ja heidän kanssaan tekemisissä ollessani, luotan joka vuosi heihin vähemmän. Suomalainen ämmäkulttuuri ei anna tilaa sen ihastelulle. Isänmaallisuus on kuitenkin uskonto siinä missä muutkin uskonnot/maailmankatsomukset.

Minun kohdallani 3 asiaa vie tälle foorumille kokonaisuutena ja raakasti tiivistettynä. Minun juureni on Suomesta ja minä olen suomalainen mies. Minun poikani asuu Suomessa. Lisäksi minä olen 5v shakista aloittaneena koko ikäni ollut kiinnostunut organisoinnista, tekniikasta, kaupallisuudesta, rakentamisesta, visioinnista, filosofiasta, psykologiasta, politiikasta, tieteistä ja luomisesta näin äkkiseltään mainittuna. Minulla on tietokone pilviä myöten täysi 15 vuoden ajalta jalostunutta rakentamista, sen ympärillä olevaa tietokehikkoa. Minä tiedostan intohimoni ja niiden merkityksen maailmankatsomukseni perustana. Se on kuitenkin muutosvalmis. Maailmankatsomukseni on erittäin kykeneväinen taistelemaan sen olemassaolosta ja se on muuten sitten sotinut hyvin paljon. Ei se turhaan ole minua vakuuttanut.
 
Iphone on jäävuoren huippu. Oletko joskus ajatellut mitä Iphonen taustalla on, millainen kulttuuri, luovuus ja vapaus vaaditaan jotta Iphone on luotu. Mä voi paljastaa sulle mun selvännäkijän kykyni: vaikka sun elämästä poistettaisiin kaikki Venäläiset brändit niin, et huomaisi mitään. Enkös olekin aika oikeassa? Ainoa asia mistä Venäläisyyden katoamisen huomaisit olisi se että autosi bensatankki olisi tyhjä. Oletko ajatellut mistä se taas kertoo.
Olipa laiha vastaus johdatukseen iPhonen taustoista. Otsikkokeskeistä ajatusmössöä. Jos kehtaat ottaa vertaukseksi tuollaisen esimerkin, niin luulisi omanarvontuntosi vaativan vastauksellesi enemmän? Haluatko sä keskustella mun kanssa kännyköistä?
 
Back
Top