Kärkipoliitikkojen vahtimisketju

Noin äkkiseltään jos palkkasummaa leikataan se varmasti leikkaa yksityistä kulutusta ja kun yksityinen kulutus on ollut ainoa joka ei ole supistunut saadaan supistumaan mikä on tulos? lama vaiko ennennäkemätön nousukausi ja jos vekata pitää niin pistän panokseni lamalle.

Olet osittain oikeassa. Mutta vain osittain. Kansantaloudessa pitää aina tarkastella kokonaisuutta.

Suomi on ollut jo 7 vuotta lamassa, koska suomalaisen työn kilpailukyky menetettiin palkankorotuksiin eikä eurokurssi jousta.

Vaihtehdot ovat nyt siis 1) erota eurosta tai 2) laskea suomalaisen työn kustannuksia

Palkkasumman pienentäminen saattaa lyhytaikaisesti leikata yksityistä kulutusta. Siksi varmaan ensin koetettiin puuhata työajan pidennystä, mutta se ei oikein toimi.

Pointti tuossa on yksinkertaisesti se, että kun työn hintaa lasketaan, työn kysyntä kasvaa. Näin saadaan siis työttömyyttä pienemmäksi ja kokonaispalkkasumma ja yksityinen kulutus pysyy samalla tasolla ja paranee ajan myötä talouskasvun elpyessä.

Ohessa vielä tämä linkki asiasta: http://rogerwessman.com/2015/09/14/sisainen-devalvaatio-ei-finanssipolitiikan-kiristys/

Sisäisen devalvaation voidaan perustellusti odottaa parantavan työllisyyttä.
 
Itse ymmärrän asian niin, että tarkoitus on tehdä rakennemuutosta ja ennen kaikkea muuttaa valtarakenteita. SAK on sanonut asian aivan suoraankin että demokratia jees, mutta 2,2 miljoonaa palkansaajaa ei voi ohittaa.

SAK tietysti vastustaa ja yrittää rakentaa tuosta vastakkainasettelua ja SDP häärää kyljessä.

Mutta, jos kerrataan asiat:
  1. Sipilä ilmoittaa vaalivoiton jälkeen, että Suomessa pitää saada 5% parannus suomalaisen työn kilpailukykyyn
  2. Hallitusneuvottelujen ohessa hän aloittaa yhteiskuntaneuvottelut ammattijärjestöjen kanssa. Ne eivät onnistu.
  3. Hallitusneuvottelujen jälkeen aloitetaan uudet yhteiskuntaneuvottelut, pidemmän kaavan kautta. Ne eivät onnistu.
  4. Hallitus ilmoittaa ikävistä toimista
  5. Sipilä pitää suoran TV-puheen kansalle, jossa vetoaa ammattiyhdistysliikkeeseen, että jos te suostuisitte hoitamaan asian nätisti, sitä ei tarvitsisi hoitaa rumasti.*
En näe, että Sipilän lähtökohtana olisi ollut AY-liikkeen syrjäyttäminen. Päinvastoin. Mutta, jos eivät ota onkeensa, se tässä on vääjäämättä häämöttämässä.

*Mielestäni tuo oli Sipilän puheen yksi tarkoitusperiä. Kiristää AY-liikettä julkisuuden kautta.
 
Viimeksi muokattu:
Ei vaan Kreikan tie. Ei heleppo.

Suomi ei ikävä kyllä edes pääse Kreikan tielle. Siis ottamaan (=saamaan lainaa) yhtä paljon kuin Kreikka. Meidän "lainahanat" katkaistaan itseasiassa aika nopeasti jos emme tee muutoksia omaan julkiseen talouteemme. Käytännössä jos emme tee Sipilän vaatimia muutoksia Suomen lainojen korot tulevat nousemaan ja lisääntyvät korkokustannukset vähentävät entisestäänkin mahdollisuuksia uudistuksiin.

Kreikan tietä voisimme edetä hieman pidemmälle jos Suomen valtiovarainministeriö ryhtyisi keinottelemaan tilastoilla, väärentämällä raportointia jne. jne. En kuitenkaan usko että tällaiseen olisi mahdollista mennä.
 
Olet osittain oikeassa. Mutta vain osittain. Kansantaloudessa pitää aina tarkastella kokonaisuutta.

Suomi on ollut jo 7 vuotta lamassa, koska suomalaisen työn kilpailukyky menetettiin palkankorotuksiin eikä eurokurssi jousta.

Vaihtehdot ovat nyt siis 1) erota eurosta tai 2) laskea suomalaisen työn kustannuksia

Palkkasumman pienentäminen saattaa lyhytaikaisesti leikata yksityistä kulutusta. Siksi varmaan ensin koetettiin puuhata työajan pidennystä, mutta se ei oikein toimi.

Pointti tuossa on yksinkertaisesti se, että kun työn hintaa lasketaan, työn kysyntä kasvaa. Näin saadaan siis työttömyyttä pienemmäksi ja kokonaispalkkasumma ja yksityinen kulutus pysyy samalla tasolla ja paranee ajan myötä talouskasvun elpyessä.

Ohessa vielä tämä linkki asiasta: http://rogerwessman.com/2015/09/14/sisainen-devalvaatio-ei-finanssipolitiikan-kiristys/

Sisäisen devalvaation voidaan perustellusti odottaa parantavan työllisyyttä.


Käytännössä Suomella on käytettävissään vain tuo 2. vaihtoehto. (=sisäinen devalvaatio, laskemalla kustannuksiamme). Erilaisia ylityö jne. korvauksia vähentämällä (vaikkapa vain väliaikaisesti) olisi kenties mahdollista saada ylitöiden tekeminen vähemmän houkuttelevammaksi. Näin mahdollisesti saataisiin hieman lisää työtä tarjolle ja jokunen työtön vähemmäksi kortistosta. Ehkä pitäisi samalla jopa helpottaa työnantajien sitoutumista työllistämiseen jotta uskallettaisiin palkata uutta väkeä.. Tässä tilanteessa olisi hyvä keksiä vaikka minkälaisia keinoja (ei kuitenkaan mitään typeriä helppoheikkien temppuja) helpottamaan työllistymiskynnystä. Jokainen kortistosta työmarkkinoille siirtyvä henkilö on kansantalouden kannalta erityisen arvokas.

Todennäköisesti meidän ei olisi mahdollista erota Eurosta ilman että syntyisi paljon suurempia vahinkoja kansantaloudellemme (vs. Sipilän esittämät uudistukset). Kenties Euro-eroon voisi tulla mahdollisuuksia kun saisimme taloutemme oikaistua kasvuun, velkoja hieman maksuun ja kilpailukykymme nykyistä paremmaksi. Mutta hyvässä taloustilanteessa Euron edut nousisivat taas arvoonsa. Pelkän devalvaatiomahdollisuuden vuoksi oman valuutta on pienelle, velkaiselle ja pääomaköyhälle maalle järjetön ratkaisu.
 
Todennäköisesti meidän ei olisi mahdollista erota Eurosta ilman että syntyisi paljon suurempia vahinkoja kansantaloudellemme (vs. Sipilän esittämät uudistukset). Kenties Euro-eroon voisi tulla mahdollisuuksia kun saisimme taloutemme oikaistua kasvuun, velkoja hieman maksuun ja kilpailukykymme nykyistä paremmaksi. Mutta hyvässä taloustilanteessa Euron edut nousisivat taas arvoonsa. Pelkän devalvaatiomahdollisuuden vuoksi oman valuutta on pienelle, velkaiselle ja pääomaköyhälle maalle järjetön ratkaisu.

En usko, että Suomi eroaa yksin Eurosta, vaikka se olisikin puhtaan taloudellisesti tarkasteltuna järkevää.
 
En usko, että Suomi eroaa yksin Eurosta, vaikka se olisikin puhtaan taloudellisesti tarkasteltuna järkevää.
Tästä olen edelleenkin eri mieltä. Itse pidän valuuttaa lähinnä vaihdantavälineenä. Talouden, tuotteiden ja tuottavuuden kilpailukyky on ensisijaista kaikissa tapauksissa. Laiskuutta ja tyhmyyttä ei voi korjata devalvaatiolla. Mutta, ehkei kannata jatkaa kiistaa pidemmälle..tai sitten omassa topic'issaan (joskus..)
 
Ennätykset on tehty rikottaviksi joten Sipilän hallituksen masinoima sisäinen devalvaatio, ostovoiman leikkaukset sekä suomen rajavalvonnan laiminlyönti aikaansaa magnitudi- luokan laman joka tulee jäämään historian kirjoihin....

Itse en kannata Venäjä pakotteista luopumisesta mutta euro eroa kyllä...


Aho ja Sipilä samalla harhautuksen tiellä

http://maurinygard.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202785-aho-ja-sipila-samalla-harhautuksen-tiella

Aho ja Sipilä samalla harhautuksen tiellä

Kun Esko Aho pääministerinä 90-luvun alussa syvensi lamaamme kotimaisen kysynnän leikkaamisella, hän suostutteli kansaa säästötalkoisiin julkisella puheellakin. Ihan samoin tekee nyt toinen kepulainen pääministeri, Juha Sipilä.

Aho sai aikaiseksi Suomeen Euroopan syvimmän laman. Lama oli alunperin ensimmäinen integraatiolama ja syntyi euron sisäänpääsyehdoista, joista devalvointikielto oli pahin.

Lama tai lamanpoikanen oli tuolloin muissakin tulevaan euroon pyrkivissä maissa, mutta Suomessa sitä salailtiin. EU-hankkeen vuoksi ei haluttu kertoa todellista syyllistä lamaan, vaan sen sijaan syyllistettiin suomalaisia ylikuluttamisesta.

Synnintunnossa olleet ihmiset läksivät innolla säästämään, ja näin lamamme paheni, työttömyys lisääntyi, palvelut heikkenivät. Samaa merkitsee nykyinen Juha Sipilän hallituksen leikkauspolitiikka. Ja moni ihminen kannattaa elintasonsa laskemista muka isänmaallisena tekona.

Nyt on eletty toista integraatiolamaa, ja ihan samasta syystä kuin ensimmäisellä kerralla. Valuuttamme euron arvo nousi viime vuosikymmenellä ihan mahdottomiin, ääriarvojen mukaan laskien 94 prosenttia dollariin verrattuna. Palkkatasomme siis lähes kaksinkertaistui euron ansiosta. Se haittasi myös vientiä euromaihin ja myyntiä kotimaassa.

Kun euron arvo nyt on jonkin verran laskenut, niin se näkyy jo vähäisessä määrin positiivisesti taloudessa, kuten alkuvuodesta ennustimmekin, mutta hallituksen politiikka (muun muassa Venäjä-pakotteet ja säästöt) vaikuttaa toiseen suuntaan heikentävästi.

Jotta hallitus ja työnanatajat pääsisivät syömään ay-liikettä ja työoloja, hallitus ei halua nähdä talouden positiivisia signaaleja, vaan korostaa kurjuutta ja uhrivalmiuden tärkeyttä.

Ensimmäisestä integraatiolamasta noustiin devalvaatioiden avulla. Nyt euron devavoituminen on jäänyt puolitiehen. Jos hallitus haluaisi suomalaisten parasta, se erottaisi maan eurosta ja Venäjä-pakotteista.
 
Ei eroa.

Sinulla kun on insinöörijärki tallella, kerro:

Onko Sipilä marionetti (Sitra, EK)? Vai jotain muuta?

Ei varmasti ole. Hän on oululainen DI-miljonääri-yritysjohtaja. Juuri keskustelin erään oululaisen keskustalaisen insinöörin kanssa. Tuntui silti, kuin olisi keskustellut itse Sipilän kanssa. Ajatukset, asenne ja murre olivat niin saman suuntaiset.

Tämä Imagen henkilökuva Anne Berneristä avaa oivallisesti myös Sipilää. Kannattaa lukea kokonaan paremmalla ajalla mutta tuosta ote.

http://www.image.fi/image-lehti/mik...ksia-kuin-tekee-tati-sinivihrea-anne-bernerin

Berneriin kolahtivat Sipilän ajatukset normien purkamisesta ja valtion johtamisesta yritysmäisesti.

Sellainen ei ole Suomessa aivan uutta. Jyrki Katainen puhui kaudellaan tiedolla johtamisesta viitaten yritysmäiseen johtamiseen, ja jo 1990-luvulla vaalittiin kilpailukykyä.

Sipilä menisi kuitenkin pidemmälle, valtion taloutta tarkasteltaisiin pelkän budjetin sijaan taseen ja tuloslaskelman kautta.

Nyt Berner istuu hallituksessa, joka aikoo leikata kansaneläkkeestä, työttömyysturvasta, koulutuksesta, sosiaalietuuksista sekä purkaa merkittävästi kaikenlaista valtion sääntelyä.
 
Sipilä menisi kuitenkin pidemmälle, valtion taloutta tarkasteltaisiin pelkän budjetin sijaan taseen ja tuloslaskelman kautta.

Nyt Berner istuu hallituksessa, joka aikoo leikata kansaneläkkeestä, työttömyysturvasta, koulutuksesta, sosiaalietuuksista sekä purkaa merkittävästi kaikenlaista valtion sääntelyä.

Mitä muutakaan voisi tehdä jos juuri noihin menoihin kuluu vuosittain 10%:ia enemmän rahaa kuin valtio saa tuottoja?

Siinähän on vain kaksi vaihtoehtoa eli 1. vähentää menoja sekä toiseksi 2. lisätä tuloja valtiolle..Käytännössä joudutaan tekemään molempia.
Sitten joskus, kun yhteiseen pottiin saadaan jatkuvasti enemmän tuloja kuin on menoja, voidaan taas ryhtyä jakamaan ylijäämää.

Jos joku taloustieteen professori sanoisi julkisesti tuon boldatun lauseen, hän nousisi varmasti varteenotettavaksi ehdokkaaksi saamaan taloustieteen Nobel-palkinnon.
Kysymys on tietenkin vain teoriasta - Nimittäin on osoittautunut lähes mahdottomaksi toteuttaa kyseistä talousteoriaa käytännössä. Ainakaan Suomen julkishallinnossa.
 
Olen tässä seurannut keskustelua mutta aika vähän on huomioitu Sipilän hallituksen saamattomuus Suomen virkamieskunnan ja niiden organisaatioiden purkuun Suomen talouden tervehdystoimissa...?

Itse asiassa ovat juuri perustamassa uuden virkamiesorganisaation pakolaisia reksiteröimään ja valvomaan..?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115264-nyt-tuli-paatos-suomi-perustaa-suuren-vastaanottoyksikon

Ilman tuota meillä ei ole mahdollisuutta laittaa laillisesti hanttiin kutsumattoman siirtolaisvirran liikkeelle.
 
niin..suomihan on suvereeni valtio joka määrää omista toimistaan itsenäisesti...? Vai mitensenyt oli..? :confused:

Järjestelykeskus mahdollistaisi laillisesti siirtolaisten suoran käännyttämisen takaisin turvalliseen kauttakulkumaahan, Ruotsiin. Muuten kulkevat vapaasti muualle Suomeen ja sanovat aikanaan tulleensa vaikka soutuveneellä suoraan Somaliasta.
 
En aio osallistua huomenna tähän mielenilmaukseen ja menen työpaikalleni. Koen tärkeämmäksi rakentaa tätä maata työnteolla eikä kaduilla huutelemalla. Olen ääneni antanut vaaleissa ja omasta mielestäni oma ehdokkaani ajaa asiaani hyvin.

Minulla ei tälläkään hetkellä ole sunnuntailisiä eikä pekkaspäiviä. Ylitöistä ei käytännössä makseta. Teen 50-60 tuntia töitä viikossa, koska se on normaalia myös kollegoilleni Saksassa ja Ranskassa.

Toivon, että pienipalkkaiset, usein naiset, eivät säästöistä joutuisi liikaa kärsimään. Odotan kuitenkin innolla uutiskuvaa huomisesta "mielenilmauksista". Veikkaan, että siellä eturivissä suurimmalla äänellä huutamassa eivät ole ne pienipalkkaiset naiset vaan keski-ikäiset liian vähän liikuntaa saaneet miehet.

Johannes
 
Olet osittain oikeassa. Mutta vain osittain. Kansantaloudessa pitää aina tarkastella kokonaisuutta

Enpä väittänyt omaavani viisastenkiveä mutta vaikka tehtäisiin kaikki mitä Hallitus vaatii tai esittää jäljelle jää vielä ongelma kysyntä mailmalla, Suomen tuotteet viennissä on isolta osalta investointiin liittyviä hyödykkeitä joilla ei ole kysyntää kun mailmalla investoinnit on jäässä.

Kuluttajatuotteet on tässä maassa hieman ohuella pohjalla eikä selitykseksi kelpaa ettei osata myydä tätä väitettä on tyrkytetty selitykseksi mutta on vaikea myydä kun ei ole mitä myydä, teollisuus lepää vahvasti investointi tuotteiden varassa.
Nokian menestys olisi voinut antaa sysäyksen kuluttajatuotteiden valmistukseen mutta tässä pelattiin upporikasta ja rutiköyhää pistämällä kaikki panokset pöydällä Nokiaan ja hävittiin.
 
Järjestelykeskus mahdollistaisi laillisesti siirtolaisten suoran käännyttämisen takaisin turvalliseen kauttakulkumaahan, Ruotsiin. Muuten kulkevat vapaasti muualle Suomeen ja sanovat aikanaan tulleensa vaikka soutuveneellä suoraan Somaliasta.
Paitsi jos julistetaan poikkeustila. Mihin tuskin riittää kantti vähään aikaan.
 
Olen tässä seurannut keskustelua mutta aika vähän on huomioitu Sipilän hallituksen saamattomuus Suomen virkamieskunnan ja niiden organisaatioiden purkuun Suomen talouden tervehdystoimissa...?

Itse asiassa ovat juuri perustamassa uuden virkamiesorganisaation pakolaisia reksiteröimään ja valvomaan..?

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115264-nyt-tuli-paatos-suomi-perustaa-suuren-vastaanottoyksikon

Ainakaan keskustapuolueella ei ole tarkoitustakaan purkaa todellisia byrokratian pesäkkeitä..

Nimittäin meillä on edelleenkin reilut 300 kuntaa. Kepun johdolla aiotaan toteuttaa ns. SOTE uudistus siten ettei kuntien määrää juurikaan tarvitsisi vähentää. Tämä johtaa siihen että hallintoon tarvitaan uusi väliporras SOTE-hallintoon ja mahdollisesti jopa oma SOTE-verotuksensa. Kunnan- ja valtionverotuksen lisäksi..

Mutta miksi meillä Suomessa oikeastaan tarvitaan noin suurta määrä yksittäisiä kuntia?

Suurinta osaa niistä tarvitaan vain ja ainoastaan poliittisia puolueita varten. Puolueet haluavat (ja nykyisellä menolla oikeastaan tarvitsevat) jokaiseen Suomen kuntaan omat kaaderinsa. Siis joka kunnassa on kaikilla puolueilla omat kunnallisen puolueosastot. Niiden lisäksi on esim. Keskustanaiset ry (jokaisella puolueella toki omansa)http://www.keskustanuoret.fi/piirit, Keskustanuoret Ry (ja näitäkin on kaikilla puolueilla)http://www.keskustanuoret.fi/piirit.
Eläkeläisilläkin on omat puoluejärjestönsä jne. Lisäksi löytyy kaikenlaisia poliittisiin puolueisiin ja aatteellisiin taustoihin sitoutuneita yhdistyksiä, kulttuurin urheilun, ammattialojen jne. puitteissa, jotka toimivat yleensä kuntakohtaisesti jne.

Tyypillistä on että kaikkien näiden toimintaa rahoitetaan (jäsenmaksujen ohella) enemmän tai vähemmän erilaisilla yhteiskunnan tarjoamilla avustuksilla (RAY, Veikkaus, valtion ja kuntien avustukset jne.) Näiden yhdistyksien tarkoituksena on suurimmalta osaltaan luoda ja ylläpitää kannatusta omalle puolueella ja sen aatteelliselle toiminnalle. Lisäksi ne kouluttavat puolueaktiiveja toimimaan kunnallisissa tehtävissä, huomioiden tietysti omien poliittisten aatesuuntien mukaiset kysymykset jos/kun sellaisia nousee esille. Meistä jokainen varmasti tietää että sellaista puolueiden kiistelyä löytyy jokaisesta kunnasta. Täältä kuntatasolta, saavat taustansa/oppinsa suurin osa kaikkien puolueiden ehdokkaista jne. Suurin kilpailu käydäänkin usein omissa puolueen sisäisissä otteluissa kannatuksesta. Milloin kyläyhdistyksen puheenjohtajuudesta tai ehdokkuudesta kunnanhallintoon jne. Palvelu sinulle ja vastapalveluksena lautakuntapaikka minulle jne. jne. Kaikkiaan olisi suuri riski puolueiden itsensä toiminnalle, kunnalliselle vallankäytölle ja jopa kannatukselle jos kuntien määrää pudotettaisiin esimerkiksi muutamaan kymmeneen.

En sinällään näe pahana sitä että ihmiset toimivat aktiivisesti yhdistyksissä, harrastavat politiikkaa ja ovat mukana yhteiskunnan monenlaisissa hallinto-organisaatioissa. Tottakai tarvitaan aatteellista työtä. Edellä kuvattu kokonaisuus on kuitenkin vain vuosikymmenien kuluessa muodostunut hallinnollinen toimintamalli. Maailma muuttuu ja nykyisin etäisyydet sekä liikenneyhteydet (tai niiden puute) eivät aseta samalla tavalla rajoituksia yhteiskunnan toimintaan kuin vielä sata vuotta sitten (jolloin laadittiin nykyinen organisaatiomalli). Nykyisin tulisimme toimeen paljon pienemmällä määrällä kuntia. Näin saataisiin purettua monenlaista päällekkäistä byrokratiaa, järkeistettyä toimintaa, yhtenäistettyä työssäkäyntialueiden kunnallisverotusta (veroäyri vaihtelee liian paljon jopa naapurikunnissa) jne. Aivan varmasti saataisiin myös säästettyä kustannuksissa. Esimerkin omaisesti olen silloin tällöin kyseenalaistanut julkisestikin sitä, tarvitaanko kaikkia noin tunnin ajomatkan säteellä kodistani sijaitsevia kolmeakymmentä kuntaa, 30 kunnantaloa, 30 kunnan johtajaa, 30 kunnansihteeriä, 30 rakennuslautakuntaa jne, jne. Eräässä vaiheessa päivittäinen työmatkani (vajaa tunti suuntaansa) kulki 7 eri kunnan alueen kautta jne. Omasta mielestäni riittäisi hyvin max. 3-4 kuntaorganisaatiota hallinnoimaan kotiseutuni kunnallisia asioita..

Mutta, kuten sanottu. Poliittisilla puolueilla on omat syynsä ylläpitää nykyisenkaltaista hallintoa sekä valta-asemia. Eräillä puolueilla on jopa muita suuremmat intressit/ambitiot kuntien lukumäärän säilyttämiseen. Tästä johtuen en usko hallituksen ryhtyvän purkamaan tätä, suomalaisen yhteiskunnan kaikkein suurinta julkishallinnon byrokratia/hallinnollista keskittymää. Veikkaisin että mieluummin rakennetaan uusi maakunnallinen (SOTE-)väliporras..ja sinne omat viranhaltijansa sekä tietysti johtajat, puoluepoliittisen kannatuksen antaman painoarvon mukaisesti.
 
Edustakoon kärkeä tässä Lindström ja (Rinne).

A-studio ja "toimittajana" Jan Andersson. Olisi voinut mennä (Rinteen) viereen istumaan ja ottaa sen kätilön syliinsä istumaan kun räksytti Lindströmille. Yrittäjä, en muista nimeä, pärjäsi hyvin ja samoin Lindström, vaikka prässi oli kova. (Rinteeltä) ei tullut koko keskustelussa mitään järkevää suusta ulos, paitsi muutama yskänkohtaus. "Toimittaja" fanitti ja nyökytteli, ei yhtään tarkentavaa tai kriittistä kysymystä.

VMP, paitsi Lindstömille ja PK-yrittäjälle pojot.
 
Back
Top