Kaksi tankkialusta hyökkäyksen kohteina Persianlahdella

Olen itse tarjonnut selitykseksi että se koordinoi Venäjän ja Kiinan kanssa sitoakseen Yhdysvallat alueelle (Iran, Irak, Syyria, Jemen, jne.) heikentääkseen sitä ja ehkä jopa vapauttamaan ne toimimaan muilla suunnilla kuten Ukraina, Taiwan.
.

Vaikea uskoa koska en keksi mitään mitä Iran voisi tässä tapauksessa saada? Sodan Yhdysvaltojen kanssa? Mikä olisi sodan lopputulos?

Sodassa iranilla on vain hävittävää.
 
Tämä vaikuttaa jatkolta "tankkerisotaan" 80-luvulta ja IRGC:n jatkuvalta vittuilulta sekä USA:lle, että Ayatollahille.
 
Vaikea uskoa koska en keksi mitään mitä Iran voisi tässä tapauksessa saada? Sodan Yhdysvaltojen kanssa? Mikä olisi sodan lopputulos?

Sodassa iranilla on vain hävittävää.

Jos Venäjä sekä Kiina tukevat taloudellisesti ja materiaalisesti Irania Yhdysvallat ei voi miehittää ja kukistaa koko aluetta nykyisin resurssein, sota leviää välittömästi Iranista Irakiin, Syyrian, Libanoniin ja Jemeniin.
Yhdysvallat todennäköisesti välttelee juuttumista näiden maiden miehitysoperaatioihin samaan aikaan kun se joutuu valmistautumaan tasaväkisempiin sotiin sekä Venäjää että Kiinaa vastaan.

Kuten sanoin Iran haluaa kontrolloida Iran-Irak-Syyria akselia jo pelkästään taloudellisista syistä, puhumattakaan poliittisista ja sotilaallisista.

Venäjä ja Kiina haluavat että Iran kontrolloi aluetta ja Yhdysvallat on työnnetty pois, näille maille kyse on selusta ja sivusta josta Yhdysvaltain työntäminen pois on strateginen päämäärä, mailla on lisäksi omat taloudelliset sekä sotilaalliset intressit alueella.
 
3. Israel. Israelin politiikka on pitää alueen Arabimaat mahdollisimman heikkoina.

Ei pelkästään heikkona vaan kyllä ne alueetkin kelpaa. Kannattaa vaikkapa antaa Golanin ylängöt takaisin Syyrialle ennen kuin alkavat neuvomaan muita uhkaavan käytöksen osalta. Ihan samanlaista rättipäämeininkiä israelilaiset harrastaa kuin iranialaiset ja kumpp. joten mielestäni ansaitsevat toisensa niin sanotusti. Suur-Israel rojekti etenee melko hitaasti, mutta eiköhän kohta Yhdysvallat saada kunnolla mukaan rättipäiden bileisiin.
 
Iranin ydinaseprojektia ei ole mainittu ketjussa pitkään aikaan. Se ei voi olla vaikuttamatta asiaan, ainakaan USAn hyökkäyshaluihin.

Miksi Iran provosoisi, koska rauhakseen voisi olla helpompi valmistella sitä?

Venäjän intressi on keikuttaa venettä niin paljon kuin pystyy, että öljy kallistuisi. Voisiko se luvata tukea ydinaseprojektiin, jos alue pysyy epävakaana?
 
Kyllä Venäjä voisi luvata koska se kokee olevansa jo julistamattomassa sodassa, en sulje pois kokonaan.

Iran kuitenkin provosoi joten siksi pitääkin kysyä miksi se niin tekee, oman teoriani olen jo esittänyt.
 
Jos Venäjä sekä Kiina tukevat taloudellisesti ja materiaalisesti Irania Yhdysvallat ei voi miehittää ja kukistaa koko aluetta nykyisin resurssein, sota leviää välittömästi Iranista Irakiin, Syyrian, Libanoniin ja Jemeniin.
Yhdysvallat todennäköisesti välttelee juuttumista näiden maiden miehitysoperaatioihin samaan aikaan kun se joutuu valmistautumaan tasaväkisempiin sotiin sekä Venäjää että Kiinaa vastaan.

Kuten sanoin Iran haluaa kontrolloida Iran-Irak-Syyria akselia jo pelkästään taloudellisista syistä, puhumattakaan poliittisista ja sotilaallisista.

Venäjä ja Kiina haluavat että Iran kontrolloi aluetta ja Yhdysvallat on työnnetty pois, näille maille kyse on selusta ja sivusta josta Yhdysvaltain työntäminen pois on strateginen päämäärä, mailla on lisäksi omat taloudelliset sekä sotilaalliset intressit alueella.

USA ei voi realistisesti miehittää Irania riippumatta siitä kuka sitä tukee. Heillä ei ole siihen varaa, joukkoja eikä sisäpoliittista tukea. Parhaimmillaankin seurauksena olisi Irak x 5. Toki jos Venäjä ja Kiina tukevat Irania ja USA sen miehittäisi, seuraukset olisivat Vietnam x 2. Itse kukin voi miettiä, mitä olisi käynyt, jos Venäjä olisi aikanaan tukenut Irakin kapinallisia samoin kuin USA tukee Syyrian kapinallisia. Pommitukset ovat sitten toinen asia. Mutta niiden vaikutus on loppujen lopuksi rajallinen.

Iranin oli hieman pakko ruveta toimimaan koska Irak oli muuttunut USA:n sylikoiraksi, koko muu Persianlahden alue oli jo valmiiksi USA:n tukemien sukujen hallussa ja vielä Syyria oli vaarassa joutua USA:n ja Saudien vallan alle. Venäjän tilanne oli sama. Eikä Kiinakaan halua nähdä USA:n pitävän nyrkissään koko Persianlahden öljytuotantoa.

Kyllä minä väitän että suurin provokaattori tuolla on USA. Tämä homma lähti liikkeelle toisaalta Irakin valloituksesta ja toisaalta USA:n irtautumisesta sopimuksestaan Iranin kanssa ja uusien pakotteiden asettamisesta. Ei kovin moni maa maailmassa sulata tuota Jenkkien sopimusrikkomusta (pois lukien tietysti Israelin joka todennäköisesti on ainakin osittain sen takana). Jopa Euroopassa se herättää nikottelua.
 
Iranin ydinaseprojektia ei ole mainittu ketjussa pitkään aikaan. Se ei voi olla vaikuttamatta asiaan, ainakaan USAn hyökkäyshaluihin.

Miksi Iran provosoisi, koska rauhakseen voisi olla helpompi valmistella sitä?

Venäjän intressi on keikuttaa venettä niin paljon kuin pystyy, että öljy kallistuisi. Voisiko se luvata tukea ydinaseprojektiin, jos alue pysyy epävakaana?
Paljonkohan Iranin ydinase huolestuttaa Israelia - joka jo perinteisesti on tiukasti USA:n suojeluksessa..
Perskeles mikä soppa - tästä ei hyvä heilu.
 
Ei Jenkkien tarvitse Irania miehittää. Kunhan yhdessä yössä laittaa koko Iranin asevoimat tuusan nuuskaksi. Saas nähdä meneekö tilanne siihen.
 
Ei Jenkkien tarvitse Irania miehittää. Kunhan yhdessä yössä laittaa koko Iranin asevoimat tuusan nuuskaksi. Saas nähdä meneekö tilanne siihen.

Voivat upottaa laivaston ja lamauttaa ilmapuolustuksen mutta Venäjä ja Kiina voivat halutessaan korvata kaiken nopeasti.
Iran puolestaan aktivoi Hizbollahin, Hamasin, Syyrian, Irakin jne Yhdysvaltain ja Israelin kimppuun.
Yhdyvaltoihin isketään kotimaassa suurella varmuudella.
 
Hankala terroristeja on enää toimittaa jenkkeihin. Kai siellä asuu soluja jotka tarvittaessa aktivoituvat?
Varmasti asuu ja aina siellä terrorismin keinoin voidaan vaikuttaa. Sensijaan sotavoimien operointi USA:n tai Venäjän alueella jäisi varmaankin vähiin, ainakin aluksi, vaikka USA:n ja Venäjän asevoimat kahinoisivat Persianlahdella. Elleivät sitten kahinoisivat vanhojen kunnon kylmän sodan proxy-war periaatteiden mukaisesti, joka pitäisi varmemmin sotatoimet poissa omilta pihoilta.
 
Minusta tämä tankkeri-case on vähintäänkin hämärä kuvio!
Osaako joku selittää miksi Iran ryhtyisi tuollaiseen hölmöilyyn?
Iran ei ole hakemassa sotaa USA:n kanssa, USA taas jostakin käsittämättömästä syystä hakee sotaa Iranin kanssa. Siinä se saattaa sotkeutua tilanteeseen, josta se ei selviä ilman todella raskaita ja pitkäaikaisia (sota)ponnisteluita.
Iran ei ole mikään sisäisesti hajanainen Irak, saati Afganistan.

Iran toteuttaa lupauksensa että jos heidän öljy ei mene läpi ei mene muidenkaan. Iran on koventanut puheitaan aika reippaasti ja myös toimiaan. Iran ei mielestäni hölmöile ollenkaan. Kaikki temput analysoidaan seurauksineen. Omalla takapihallaan pelaavat kovaa peliä. Siinä ajatuksessa, että miksi Iran haluaisi sotaa on se virhe, että eihän tässä sotaan olla menossa. Näin ovat laskeneet ja toivottavasti ovat oikeassa, koska riskit on jonkinlaiset. Norjalaisen tankkerin reiällä ei kuitenkaan saa jenkkejä valtioiden välisiin.
 
Varmasti asuu ja aina siellä terrorismin keinoin voidaan vaikuttaa. Sensijaan sotavoimien operointi USA:n tai Venäjän alueella jäisi varmaankin vähiin, ainakin aluksi, vaikka USA:n ja Venäjän asevoimat kahinoisivat Persianlahdella. Elleivät sitten kahinoisivat vanhojen kunnon kylmän sodan proxy-war periaatteiden mukaisesti, joka pitäisi varmemmin sotatoimet poissa omilta pihoilta.

Pitää taas muistuttaa siitä miten Suomeenkin tuli tuhansia Iranin alla toimineita shiiajoukkoja 2015.
 
Back
Top