Koronavirus Suomessa

En tiedä. Riskillä kuitenkin mentiin. Monet asiat ovat selvinneet vasta kun on testattu kymmenillä ja sadoilla miljoonilla ihmisillä. Kuten jopa sekin kuinka kauan rokotteen teho kestää. Fakta on että tämä oli ja on suurin lääketieteellinen koe joka on tehty koskaan.
Tällä hetkellä kaikki merkit viittaavat siihen, että riskinotto kannatti.
Yksi rokote tuo hyvän suojan, paperisessa lapussa lukee "kaksi rokotetta tuo erinomaisen suojan" - Iltalehti kirjoitti että sillä pääsee paratiisiin; ja Bryssel vaatii nyt että "otatte kolmannen rokotuksen". Mistä tuo kertoo muusta kuin että testaaminen meni persiilleen?
Haloo? Useamman rokotteen kanssa tiedettiin alusta asti, että kaksi annosta tarvitaan. Jokaista varianttia vastaan ei ole suunniteltu uutta rokotetta, joten deltaa vastaan suoja oli heikompi ja omikron poikkeaa jo niin paljon alkuperäisestä viruksesta, että koronan aikaisemmin sairastaneetkin pääsevät uudelle kierrokselle. "Mistä tuo kertoo muusta kuin että luonnollinen immuniteetti on persiistä?"
Vähäriskisempää olisi ollut jos olisi jätetty lasten ja nuorten piikitys pois. Siinä mentiin tuntemattomille vesille hyvin monessa maassa. Hyödyt täysi nolla. Iski rokotepsykoosit. Seuraukset eivät ole vieläkään tiedossa. Hyvällä tuurilla mitään seurauksia ei tule. Huonolla tuurilla tulee aikamoinen paskamyrsky.
Vielä vuosi sitten olisin ollut jokseenkin samaa mieltä. Vanhemmat ikäluokat toimivat koekaniineina, millä minimoitiin lapsiin kohdistuvat riskit. Lapsilla tauti on yleensä lievä mutta lapsia rokotetaan paljon lievempiäkin tauteja vastaan.
Kanadan mielenilmaukset ovat pientä sen rinnalla. Ettei nyt maailmalla liiku jotain sen tyyppistä tietoa. Olen arvaillut että laskeskeleeko Venäjä että nyt voivat tehdä mitä tahansa koska lännessä saattaa tulla muutakin ajateltavaa?
Jos Suomi ei olisi tilannut ollenkaan rokotteita, niin "Kanadan mielenilmaukset olisivat pientä sen rinnalla". Ryssilläkin riittää Kiina-viruksen kanssa ajateltavaa, esimerkiksi kuinka pitää krematoriot käynnissä 24/7 ja minne dumpata tehottomiksi osoittautuneet EpiVakKorona-rokotteet?
Pitäisikö jatkossa epäselvyyksien välttämiseksi keventää lääketestausta niin että lyhyempikin testaaminen riittää jolloin voidaan todeta että rokotteet ovat "täysin testattuja". Nythän testit on loppu mrna-rokotteilla tämän vuoden lopussa. Tuloksia julkistetaan joskus, jos julkistetaan.
Riippuu tilanteesta: jos hyödyt arvioidaan selvästi riskejä suuremmiksi, niin väliaikainen lupa voidaan myöntää. Tällä kertaa kävi niin, että mRNA-rokotteet osoittautuivat paremmiksi kuin esimerkiksi eräs adenovirus-rokote. Sen käytöstä luovuttiin, koska parempiakin oli tarjolla eikä siitä saatu edes mitään Kanadan mellakkaa aikaiseksi... Tämä jatkuva rRNA-rokotteiden demonisointi on jännä juttu. Se olisi paljon helpompi ymmärtää, jos niistä jäisi edes samanlaiset arvet olkavarsiin kuin mitä isorokkorokotuksista aikanaan. Ne oli sentään kovaa tavaraa, nykypäivän iskän pikku prinsessoilta jäisivät varmasti ottamatta.
Fakta että testit ovat kesken, se on ollut ongelma koko ajan. Joskus ennen tehtiin siis virhe kun jossain päätettiin että rokotteita pitää testata vuosia. Lakipykälillä on jo taidettu Suomessakin asiaa korjata? Lääkkeitä ei siis tietyissä tilanteissa tarvitse testata "vanhaan malliin" pitkällä prosessilla, viranomaiset jotka niiden käytöstä päättävät eivät voi joutua vastuuseen - eikä etenkään paskaa syöttävä ja kansaa jakava media - ja mitenhän lienee haittojen korvaamisenkin kanssa. Sitä seuraavaa kulkutautikriisiä tässä tuumailen.
Kuinka kauan luulet kausi-influenssarokotteita testattavan, ne kun ymmärtääkseni räätälöidään aina liikkeellä olevien viruskantoja vastaan? Pfizer sai täyden myyntiluvan jenkeissä jo viime vuonna, joten sinulla on vanhaa tietoa. Haittojen korvaaminen on kirjattu lakiin, joten väärää "tietoa" siltäkin osin. Kaikki hyödyt saa onneksi pitää itsellä eikä niitä tarvitse maksaa takaisin valtiolle... ;)
ps. minua on piikitetty ja piikitetään jatkossakin, en ole rokotedenialisti
Ehkä pitäisi elää niin kuin opettaa? Tai tässä tapauksessa ehkä mieluummin toisinpäin eli opettaa niin kuin elää eikä pyöritellä aina näitä samoja folio-osaston juttuja?
 
Tammikuun-22 tilastot kertoo että viime vuoden lopulla alkanut jyrkkä nousu sairaalahoitoon joutuneista ja menehtyneistä jatkuu edelleen. Viimeisen kuukauden aikana kuolleita on moninkertaisesti korona-taudin aikaisempiin vaiheisiin nähden..

Eikä ole mikään yllätys että rokottamattomia on näissä tilastoissa moninkertaisesti enemmän muihin verrattuna. Vaikka sinällään (täysin)rokottamattomia lienee enää vain 1/10 yli 12-vuotiaasta väestöstä..
- tiedetään että myös kertaalleen ja kahteenkin rokotetuilla alkaa tautivasteet heikkenemään ajan myöltä. Aivan samalla tavalla kuin kausiflunssarokotusten osalta tapahtuu (=rokotus uusitaan vuosittain).
- toisekseen uudet virusvariantit kykenevät joissain tapauksissa läpäisevät 1. ja 2. kertaisesta rokotuksista saatua vastetta.
- aikaisemmat rokotukset antaa kuitenkin varsin hyvin suojaa vakavaa sairastumista vastaan.
- kolmas rokotus antaa parhaan suojan myös uusia virusvariantteja vastaan.

Mutta tässä tammikuu-22 tilastoa. Taulukosta "Ilmaantuvuus alttiissa väestössä" voi katsoa eroa rokottamattomien ja muiden (=rokotteen ottaneiden) osalta.

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Eli, pienenä yhteenvetona:
Koronapandemiaa ei ole vielä voitettu Suomessa. Ihmisiä sairastuu ja kuolee juuri tällä hetkellä enemmän kuin koskaan pandemian aikana. Sairastuneiden ja tautiin menehtyneiden lisääntynyt määrä kertoo että juuri nyt pandemia on meillä erityisen vaarallinen rokottamattomille. Myös keski-ikäisille ja nuoremmillekin.
- suurin sairastuvuus, sairaalahoitoon joutuminen ja kuolemat kohdistuu tällä hetkellä rokottamattomiin.
- covid-19 virusta ja sen uusimpia, aikaisempaakin herkemmin tarttuvia variantteja on kaikkialla liikkeellä.

Kaikkia mahdollisia varotoimia kannattaa edelleenkin noudattaa. Ennen kaikkea ottaa rokotus tautia vastaan.
- ja käyttää maskia, välttää tarpeetonta matkustelua julkisissa ja ruuhkaisissa liikennevälineiissä.
- pestä käsiään ja käyttää käsidesiä aina kun sitä on tarjolla jne.
- eikä välttämättä kannata tarpeettomasti tunkea itseään joukkokokoontumisiin tai muuallekaan missä on paljon ihmisä koolla.
- on hyvä ylläpitää parasta mahdollista rokotussuojaa, se ehkäisee hyvin suurella todennäköisyydellä vakavista tautimuodoilta.
- erityistä huolellisuutta kannattaa kuitenkin noudattaa tekemisissään jos kuuluu ns. riskiryhmiin jne.

Rokotussuojastaan huolehtineilla ei kuitenkaan ole mitään syytä erityiseen huolestumiseen tai panikointiin.
- rokotukset antaa hyvän suojan, ainakin tulossa olevan kevään ajalle ja todennäköisesti vielä kesäkaudelle.

Näillä mennään..
 
Virus taitaa olla kohta käynyt läpi jokseenkin kaikki suomalaiset. Nimittäin viimeisen parin kuukauden ajan on raportoitu kymmeniä tuhansia tapauksia viikottain. Todellisuudessa tapauksia täytyy olla moninkertainen määrä.
 
Sanofi and GSK to seek regulatory authorization for COVID-19 vaccine

* Final analysis of the global VAT02 booster trial confirms universal ability to boost neutralizing antibodies 18- to 30-fold across vaccine platforms (mRNA, adenovirus)

* In the VAT08 Phase 3 primary series trial, two doses of the Sanofi-GSK vaccine in seronegative populations demonstrated:
* 100% efficacy against severe COVID-19 disease and hospitalizations
* 75% efficacy against moderate or severe COVID-19 disease
* 57.9% efficacy against any symptomatic COVID-19 disease, in line with expected vaccine effectiveness in today’s environment dominated by variants of concern

* Favorable safety profile following both primary series and booster vaccinations

Kummasti nyt nämä kotimaiset koronakriitikot ja ihan suorat salaliittohörhötkin somekäytöksessään ymmärtävät Venäjän sotatoimia.

Katso liite: 57096
Saman minäkin huomasin: "Putte on "oikea mies", liskoja ja maanalaisia tunneleita, korona ei ole olemassa, verta juovat kuninkaalisetl,orgiat, pedofiilit. Mutta putinia ei tarvitse syyttää. Hänellä ei ole näidän liskojen kanssa mitään tekemistä..energiahoitoja ja meediumit, ne näkee tunnellit, niitä maan alla kauttaltaa".

Nyt voisin sanoa että parantunut ihan kokonaan. Sain lähetee gastroenteroloogiseen tutkimukseen katsomaan mitä virus turmeli siellä sisäkaluissa. Ei tarvinnut enää ottaa primperania pahoinvointiin. Tästä lähtien olen varovaisemempi.
 
Kummasti nyt nämä kotimaiset koronakriitikot ja ihan suorat salaliittohörhötkin somekäytöksessään ymmärtävät Venäjän sotatoimia.
En ole tarkemmin seurannut millaista julistusta julistavat, mutta mikä taustatahonsa onkin, ovat jo ehtineet tehtävänsä tehdä. Tartuntoja ja kuolemia ennätysmäärä, keskustelupalstoilta+somesta vaiennettu ne jotka tutkimustietoa kertoisivat ja media julistaa juhlimisen ihanuutta, teatterien välttämättömyyttä sun muuta vastaavaa. Koronan julistettu olevan ohi monasti, sitten "yllättäen" uusi variantti on edellisen jälkeen tullut. Enempi olisinkin huolissani noista yle-hs-mtv3 - toimittajista ja heidän taustoistaan, nimittäin jatkuvasti olisivat voineet kertoa millä tavoin tarttuva tauti on kyseessä ja miten sen voisi poistaa maasta.

Enää twitteristä löytyy suomeksi ajantasaista koronatietoa median julistaessa thl:n hutkimusta eli enemmistö elää tiedotta.
Lancetissa olleen tutkimuksen mukaan aliraportointia Suomessa enemmän kuin viisinkertaisesti koronakuolemissa eli ylikuolleisuutta ollut verrattuna ilmoitettuihin kuolemiin joihin koronan on kerrottu olevan syynä.

Esim.
https://twitter.com/myllarni
 
Kummasti nyt nämä kotimaiset koronakriitikot ja ihan suorat salaliittohörhötkin somekäytöksessään ymmärtävät Venäjän sotatoimia.

Katso liite: 57096
Tuohon voisi heittää että yksi raketti riittäisi ja Venäjä vieläpä pääsisi pommittamaan mielikohdettaan eli sairaalaa. Sitten muistin ettei Heikkilällä taida olla enää lääkärinoikeuksia. Asuu vissiin nykyään Saksassa jossa hoitaa pahalaatuisia kasvaimia kukkakaalismoothiella tms.
 
Korona ei ole suinkaan kadonnut Suomesta...Sairaaloissa on koronapotilaita enemmän kuin koskaan. Kuolleisuus on noussut suurimpiin lukuihin koko pandemian aikana..
- kaikki luvut löytyy alla olevan linkin takaa.
- edelleenkin on jokaisen oma valinta, ottaako rokotuksen tai ei. Valinnalla voi olla myös merkittäviä seurauksia.
Kannattaa katsoa lukujen taakse. Mistä tällainen tilanne johtuu...

Tässä Helmikuun 2022 tilastoja...ja katsokaa erityisesti kaaviota:

Ilmaantuvuus alttiissa väestössä

https://yle.fi/uutiset/3-11300232

Tästä näkee täysin kiistattomasti että rokottamamattomat päätyvät sairaalahoitoon, teholle ja menehtyvät, kymmeniä ja jopa satakertaisesti, useammin kuin rokotettu väestö.
- kannattaa huomioida että luvut kertoo potilastapaukset suhteessa 100.000 henkilöön.
- rokottamattomia on vain pieni osa väestöstyä...jakaantuu prosenteissa suurin piirtein 80/20 (toki vanhemmissa ikäluokissa rokotettuja on yli 90%:ia)

Siis, rokotetut ovat varsin hyvin suojassa sairastumiselta. Voidaan sanoa että rokotus suojaa täydellisesti vakavilta tautimuodoilta ja kuolemalta.
- silti riskiryhmiin kuuluvien kansalaisten on syytä olla tarkkana ja huomioida sairastumisriski rokotussuojastaan huolimatta.

Terveydenhuollon antaman tiedon mukaan talven aikana 3. rokotteen saaneilla on riittävä suojavaste vähintäänkin tulevan kesän ylitse.
- jää myöhemmin nähtäväksi tuleeko tarvetta 4. rokotuskerralle tulevan syksyn aikana.

Rokotettujen kansalaisten ei tarvitse enää olla erityisemmin huolissaan korona-pandemiasta..vaikka tautia ei olekaan saatu kokonaan nujerrettua.
 
Korona ei ole suinkaan kadonnut Suomesta...Sairaaloissa on koronapotilaita enemmän kuin koskaan. Kuolleisuus on noussut suurimpiin lukuihin koko pandemian aikana..

Näissä yhteyksissä on tosin syytä muista se, että miten "sairaalassa oleva koronapotilas" tai "koronaan kuollut" määritellään. Sairaalassa olevaksi koronapotilaaksi määritellään kaikki ne joilla on koronatartunta vaikka sairaalassa olon syy olisi joku muu. Koska koronatartunnat ovat hyvin yleisiä ja kaikki sairaalaan otettavat potilaat testataan, niin luonnollisesti sairaaloissa on paljon sellaisia joilla on todettu koronatartunta. Koronaan kuolleeksi taas määritellään kaikki sellaiset joilla oli kuolemaa edeltävien 30 päivän aikana todettu koronatartunta, riippumatta siitä mikä varsinainen kuolinsyy oli. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...uolemiksi-emme-tieda-joukon-suuruutta/8362566
 
Näissä yhteyksissä on tosin syytä muista se, että miten "sairaalassa oleva koronapotilas" tai "koronaan kuollut" määritellään.
Juuri näin....erinomaisen hyvä lisäys. Juuri noin ne määritellään, Olipa sitten rokotettu tai ei.

Toisekseen on hyvä muistaa että
Rokotettu = rokotteen ottanut henkilö (1,2 tai jopa 3 rokoteannosta ottanut)
Rokottamaton = henkilö joka ei ole ottanut ensimmäistäkään rokotusta koronavirusta vastaan. Ehkei muitakaan sairauksia vastaan.

Ja tosiaan, rokotuksen vs. rokottamattomuuden merkitystä ja vaikutuksia voi katsoa tuosta edellisen meilini linkissä olevasta kaaviosta.
 
Eikös helmi-maaliskuussa päädy vanhuksia muutenkin enemmän sairaalaan kuin esimerkiksi syksyllä? Joten koronaisia potilaita - ja kuolleitakin - voi olla vähän enemmän

Itävalta hautasi rokotepakot ja hyvä niin. Turhaa sotkemista tässä tilanteessa. Muutan tietysti mieltäni kun tulee pahempi mutantti.
 
Näissä yhteyksissä on tosin syytä muista se, että miten "sairaalassa oleva koronapotilas" tai "koronaan kuollut" määritellään. Sairaalassa olevaksi koronapotilaaksi määritellään kaikki ne joilla on koronatartunta vaikka sairaalassa olon syy olisi joku muu. Koska koronatartunnat ovat hyvin yleisiä ja kaikki sairaalaan otettavat potilaat testataan, niin luonnollisesti sairaaloissa on paljon sellaisia joilla on todettu koronatartunta. Koronaan kuolleeksi taas määritellään kaikki sellaiset joilla oli kuolemaa edeltävien 30 päivän aikana todettu koronatartunta, riippumatta siitä mikä varsinainen kuolinsyy oli. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...uolemiksi-emme-tieda-joukon-suuruutta/8362566
Suurinta osaa ei ole testattu ja 30pv jälkeen eivät päädy tilastoihin, vaikka korona olisi syynä.
 
Back
Top