MP-netin lustraatioketju

En ihan olisi uskonut, että lustraatioketjukin saadaan suunnattua hiekkaväkeen, koska näitä ketjuja on jo yleislssä keskusteluissa, mutta olihan tuo silloinen valehtelu ja hulluus toki iso pala nieltäväksi. Voi miettiä, että oliko sisäänvetäjissä myyriä. Saattaahan se tietysti olla sattumaa, että samaan aikaan, kun Donbasin kriisi alkaa ja ISIS joutuu ahtaalle, joku maksaa ja pommittaa miljoonalaumoja väkeä liikkeelle.

Periaatteessa pakolaisongelma oli suurelta osin seurausta Obaman perseelleen menneestä politiikasta. Arabikevät... Kiss my ass.
 
Kuntaliitto "kyseli" Kuntalehdessä jo huhti-/toukokuussa 2015 kuntien mahdollisuuksista majoittaa nopeasti huilipaikanhakijoita. Se oli päätetty jossain jo ennen tuota. Kyllä ne jututkin edelleen varmaan kookkelilla löytyisivät jos jaksaisi/viitsisi haeskella.
 
Miksi nostin esiin Anders Blomin, Paula Lehtomäen ja Juha Sipilän?

Georgi Alafuzoff johti superlobbari Anders Blomin junailemaa hanketta, jonka tilasi valtioneuvosto (yhteyshenkilöksi julkistettiin
puolustusministeriöstä Terhi Ylitalo mutta hänen tärkeät kohderyhmänsä eivät selvitystä pyytäneet eivätkä olleet siinä mukana). Hankehakemuksen liitteiden mukaan kohderyhmiä olivat tasavallan presidentin kanslia, Puolustusvoimat, suojelupoliisi (Supo) ja rajavartiolaitos. Nämä eivät kuitenkaan olleet tilaajia.

Tämä vrkamies, joka pantiin vastaamaan yhteyshenkilönä, ei ollut tietenkään hankkeen primus motor, ja hän joutuikin vastaamaan, että "en tiedä" joihinkin tarkentaviin kysymyksiin.

Kysymys 1. Kuka tilasi ja valitsi toteuttajat?

Vastaus: Ylitalon mukaan hanke oli käynnissä puoli vuotta ennen kuin Alafuzoffin nimi mahdollisena epäiltynä tietovuotoon tuli ilmi. Koska Alafuzoffin nimi uutisoitiin heinäkuun 12. vuonna 2019, hanke on käynnistynyt Juha Sipilän ollessa valtioneuvoston johdossa. Hänen valtiosihteerinään oli Paula Lehtomäki.

Kysymys 2: Mikä oli hankkeen tarkoitus?

Tarkoituksena oli antaa kehittämissuosituksia siitä, miten Suomi voi varautua ja vastata "mahdollisiin viestinnällisiin haasteisiin ja vaikuttamistoimiin" sekä estää virheellisen informaation leviämistä.
Lisäksi haluttiin ehdotuksia siitä, miten "Suomi voi viestinnässä ja muissa toimissaan kehittää yhteistyöhakuista dialogia suhteessa Venäjään".

Kysymys 3: Keitä olivat toimijat?

Hanketta hallinnoi konsulttitoimisto Eurofacts Oy:n hallituksen puheenjohtaja Anders Blom. Eurofacts huolehti hankkeen maksuliikenteestä. Kaikki hankkeen osapuolet saivat siis palkkionsa Eurofactsin kautta, ja Eurofactsin edustaja hankkeessa oli Blom itse. Varsinaisesti yrityksen toimitusjohtaja on Urho Blom.

Anders Blom on Suomen Geopoliittisen Seuran varapuheenjohtaja. Tuo seurahan on nostanut Kekkosen ja YYA-ajan perinnön myös tulevaisuuden jumalaksi. Ainakin Sipilän valtiosihteerillä oli varmasti erinomaiset suhteet tähän porukkaan.

Tutkija Jukka Seppisen mukaan Anders Blom oli 1970-luvulla KGB:n kontaktipinta. Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana hän oli Ben Zyscowiczin mukaan rähmällään ja vahti tiukasti mahdollista neuvostovastaisuuden esiintymistä kokoomusnuorissa.

Tutkimukseen osallistuivat myös Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus ja Jyväskylän yliopisto sekä toinen upseeritaustainen konsultti, prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen, oman yrityksensä Security Analysis Oy:n kautta.

Kysymys 4: Millainen yritys on Eurofacts?

Tällä konsultilla (lobbarilla) oli ennen vuotta 2022 lujat Venäjä-suhteet. Kyse lienee Blomien lobbariyhtiöstä. Tuossa pari sitaattia kotisivuilta vuodelta 2019:

Hyödynnämme kaikissa toimeksiannoissamme venäläistä osaamista ja suhdeverkostoa sekä Eurofactsin paikallisia asiantuntijoita Pietarissa ja Moskovassa.

Toimimme Venäjällä tiiviissä yhteistyössä eri ministeriöiden, virastojen, Pietarin kaupunginhallinnon sekä elinkeinoelämän järjestöjen kanssa.


Internet ei unohda. Löysin poistetun sivun:


Kysymys 5: Millainen yritys on Security Analysis Oy?

Juha Pyykönen toimi Puolustusvoimissa muun muassa Porin prikaatin komentajana ja erityistehtävissä Pääesikunnan kansliassa. Hänen yrityksensä liikevaihto vuonna 2018 oli 29 000 euroa. Tehtävä: konsultointi.

Tiedän hänen analysoineen Suomen ja Ruotsin yhteistyötä Naton kanssa.

Kirjoitin tästä kauan sitten. Tästä olisi ollut toimittajien helppo jatkaa, mutta hiljaista on ollut.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tarvitse palstaa kauemmas. Kirjoitin itse asiasta 2018. Lähteet mukana.

Hyvää keskustelua ja kiitän osallistujia. Tuohon yksittäiseen Syyrian sotaa paenneisiin ihmisiin liittyen voin omasta kokemuksesta sanoa, että varautuminen alkoi jo vuoden 2014 puolella, jolloin Suomen PM ja muutamat muut avainhenkilöt kävivät käskynjaolla mm. Brysselissä ja Tukholmassa. Jos asia joskus avautuu, niin olisi mielenkiintoista tietää esmes se, että miten kaikki junakuljetukset läpi Euroopan oli organisoitu ja miten niistä oli sovittu. Jo vuoden 2014 kesällä oli kaamea rasismiulina Suomen valtamediassa, eli Ylessä ja Pravdassa. Valitettavan moni suomalaisista vieläkin lukee näitä ainoiana uutislähteinään.

Suuri kysymys on edelleen avoin. Koko länsimainen sivistys pohjautuu kreikkalaiseen kulttuuriin, roomalaiseen oikeuslaitokseen ja kristinuskoon. Kaikkien näiden perusoletus on ollut aina avoin hallinto. Vapaat miehet tekevät päätökset, niitä voi arvostella, kyseenalaistaa ja on vapaus olla eri mieltä. Kun on saavutettu demokratian aikaansaama päätös, niin sitten mennään.

Itämainen mongolismi pohjaa taas Stalinin, Tsingis-kaanin, Leninin ja Sanna Marinin ajatuksiin. Joka on pohjaton rämesuo ja heikkojen ihmisten kostoa joillekin syyttömille.

Suuri kysymys leijailee edelleen ilmassa ilman vastausta. Länsimainen sivistys on aina löytänyt tähän saakka keinot tappaa ja murskata pahuus ja se on ollut jo vuosituhansia sen kantava voima. Valo on voittanut pimeyden.

Suuri kysymys onkin, että voimmeko edelleen kutsua itseämme sivistyneiksi ihmisiksi? Onko meillä enää tässä monikulttuurissa paskassa voimaa puolustaa omaa elämantapaamme vai ei?
 
Voitaisiin aloittaa lustraatio vaikkapa Tarja Halosen neuvostokissasta. Miten tämä olio on voinut olla Suomen presidenttinä 12 vuotta?

Seuraavaksi voitaisiin tutkia Erkki Tuomiojan toimia.

Erkki Tuomioja tyrmää suurlähettilään kritiikin jalkaväkimiinojen poistosta – ”Että tällaisia suurlähettiläitä”Entisen suurlähettilään Pasi Patokallion mukaan Ottawan sopimuksen hyväksyminen aiheutti Suomelle korvaamatonta vahinkoa.​

Mikähän mahtaa olla vaikkapa Erkin tahi Eero Heinäluoman saldot Cayman-saarten tileillä?

Suomessa tarvitaan puhdistus, jossa käydään nämä kaikki läpi. Kaikki auki, kiitos. Hallinnon pitää olla avoin ja jos kaikki on ok, voidaan asia unohtaa.
 

Aleksanteri-instituutti: Karl Marx -seuran johto johtajina ja putinistisia lausuntoja antamassa?​

Vapaasana.net-toimitus / 27.08.2014
Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, varajohtaja ja koulutuspäällikkö ovat Karl Marx -seuran puheenjohtaja ja hallituksen jäseniä. Varajohtaja Markku Kangaspuro on myös jopa Neuvostoliiton hyökkäystä Prahaan 1968 tukeneen stalinistisen Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja. Häntä syytetään putinistisista lausunnoista tiedotusvälineille. SAFKAn Juha Molari puolustaa.

Instituutin tutkimusjohtaja Vesa Oittinen on ollut ainakin vuodesta 2001 asti Karl Marx -seuran puheenjohtaja.
Varajohtaja Markku Kangaspuro on taistolaisen Suomen Rauhanpuolustajat -järjestön puheenjohtaja ja on ollut 2000-luvulla Karl Marx -seuran hallituksen jäsen ja varajäsen. Rauhanpuolustajat on Kremlin lanseeraama kommunistien peitejärjestö, joka on yhä taistolaisten käsissä ja vetoaa Leniniin ja joka tuki mm. Neuvostoliiton hyökkäystä Prahaan 1968.
Koulutuspäällikkö Tapani Kaakkuriniemi on ollut ainakin vuodesta 2002 asti jatkuvasti Karl Marx -seuran hallituksen jäsen tai varajäsen. Äärivasemmistolainen Kaakkuriniemi mm. moitti sitä, että Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä erotti 30.6.2011 äärivasemmiston Markus Mustajärven ja Jyrki Yrttiahon jäsenyydestään.

 
Kävin vappu-brunssilla mielenkiintoisen keskustelun Putinin ja Tarja Halosen välisistä suhteista.

Tuttavapiirissä on hieman epämääräisellä järjestelyllä Suomessa asuva venäläinen. Hän on käytännössä täällä paossa ettei tule kutsua armeijaan. Seurueessa oli juttua kahden edellisen pressan idänsuhteista, ja toin hieman kärkevään sävyyn esille mielipiteeni Halosen Putin-mielistelystä.

Venäläinen vieras oli suorastaan yllättynyt mielipiteestäni. Hän selitti että venäläisillä oli mediasta käsitys että Putin koki ahdistavaksi asioida Halosen kanssa, koska koska sikäläisen ajattelutavan mukaan Haloska oli jonkinlainen "noita-akka". Termiin liittyviä kielellisiä merkityksiä on ilmeisesti vaikea kääntää, mutta liittyy siihen että nainen on itsenäinen, päättäväinen ja vallanhimoinen.
 
Kävin vappu-brunssilla mielenkiintoisen keskustelun Putinin ja Tarja Halosen välisistä suhteista.

Tuttavapiirissä on hieman epämääräisellä järjestelyllä Suomessa asuva venäläinen. Hän on käytännössä täällä paossa ettei tule kutsua armeijaan. Seurueessa oli juttua kahden edellisen pressan idänsuhteista, ja toin hieman kärkevään sävyyn esille mielipiteeni Halosen Putin-mielistelystä.

Venäläinen vieras oli suorastaan yllättynyt mielipiteestäni. Hän selitti että venäläisillä oli mediasta käsitys että Putin koki ahdistavaksi asioida Halosen kanssa, koska koska sikäläisen ajattelutavan mukaan Haloska oli jonkinlainen "noita-akka". Termiin liittyviä kielellisiä merkityksiä on ilmeisesti vaikea kääntää, mutta liittyy siihen että nainen on itsenäinen, päättäväinen ja vallanhimoinen.
Jossain lähettiläsaikojensa jälkeisessä haastattelussa Derjabin haukkui Halosen kun tämä ei ollut tarpeeksi hyvä ystävä Puttinin kanssa kuten Berlusconi tai Sarkozy. Olihan se Halonen sanonukin jotain ikävää ihmisoikeuksien noudattamisesta.
 
Back
Top