MTV3:Reserviläisliitto haluaa suomeen reserviläisten nopean toiminnan puolustusjoukot

Suurin osa täällä kirjoittavista ei edes tajua miten suomalainen sotilas vertautuu ulkomaisiin. Siis jopa ressu. Me nyt vaan ollaan hyviä, koska ei haluta olla huonoja

Meidät on koulutettu verrattain hyvin. Koulutusaika voidaan käyttää monenlaiseen, meillä on varsin tehokas tapa käyttää aika hyödyllisesti. Perusterve, peruskoulutettu ja varsin hyvin motivoitunut nuoriso, kukin vuorollaan, on myös hyvää raaka-ainetta.
 
Tässä asiassa suomalainen "alemmuudentunto" toimii meille.

"Vittu meille ei tulla sanomaan..." ;)
 
Sen voin sanoa, että olen saanut jopa tavallaan "ansaitsematonta hyvyyttä" ulkomailla.
 
Mietin tuota ase kotiin tarvetta luonteelleni ominaisesti käytännön kautta. Koska tässä joutuu kuitenkin lähteä hakemaan aikalailla roipetta valtiolta niin kyllähän se ainoa mihin voisi kotijaetulla kiväärillä vaikuttaa on siirtyminen kotoa perustamispaikalle/ekalle sovitulle tehtäväpaikalle. Tämän matkan suojaaminen onnistuu ainakin isolta osalta aktiivisista sijoitetuista reserviläisistä omalla TT3 kalustolla jos sellaiseen tarvetta. Ampuma-aseen laillisesti omistavan ressun ei tarvitse nykyisinkään pelkän taskussa olevan Snickersin tuomien lisäkalorien tuoman turvan suojin "tallustella valtion leipiin" jos sen aika vielä joskus tulee. Eikä siinä tarvita edes lakien muutosta kun ase kulkee omistajansa mukana lataamattomana suojuksessa lakien mukaan ok. Eikä sellaisella kaverilla joka harrastaa ammuntaa mene kauaa muuttaa aseen tila ladatuksi ja varmistamattomaksi jos sitä on kannettu lipas kiinni mutta pesä tyhjänä. En näe kotisäilytystä minään mörkönä mutten myöskään näe sillä saatavan mitään suunnatonta muutosta asioihin ellei kaikkea muuteta muutenkin ihan toiselle tolalle. Mitään "mikkelin-militiaa/hallitsematonta hirviprikaatia" tässä ei tosiaan hybridioperaatioiden aikakaudella kaivata sekaan säätämään tilannetta sotkemaan.
 
Tullin rooli taistelujoukkoina kannattaa unohtaa heti kättelyssä. Tullimiehillä on juuri sen verran sotilaallista osaamista kuin varusmiespalveluksessa tai reserviläisenä on kertynyt. Ja kannattaa huomioida, että organisaatioon palkataan myös naisia ja inttiä käymättömiä miehiä. Tulli on toki aseistettu organisaatio ja osa henkilöstöstä voidaan aseistaa pistooleilla. Mikään erityisen suorituskykyinen organisaatio tulli ei ole ja se on tunnettu nepotismista ja esimerkiksi lentokentillä tiedetään, että jos hallissa on välikohtaus tai sairaskohtaus, niin siinä vaiheessa tullin kopista sammuu valot ja ovi laitetaan lukkoon. Vähän epäilen, että siasta saa helpommin hierottua vinttikoiran, kuin tullin henkilöstä taisteluyksiköitä.

Poliisilla on suunnitelmat tiettyjen kohteiden suojaamisesta. Heti kun puolustusvoimat saa joukkoja paikalle, kyseisten kohteiden suojaaminen siirtyy puolustusvoimien vastuulle ja poliisit palaavat varsinaisiin tehtäviinsä, joita niitäkin on kriisin aikana enemmän kuin tarpeeksi. Poliisilla on jonkun verran kykyä toimia vihollisen erikoisjoukkoja vastaan. Toki on myönnettävä, että poliisin sotilaallinen suorituskyky on laskusuunnassa. Siinä missä 90-luvulla vielä käytännössä vaadittiin aliupseerin arvoa poliisikouluun pääsemiseksi, niin nykyään pääsee poliisiksi myös naiset ja inttiä käymättömät miehet. Poliisin politisoituminen tarkoittaa myös sitä, että suhde maanpuolustukseen on muuttunut yhä mutkikkaammaksi, siinä missä poliisi oli ennen ehdottomasti samaa leiriä puolustusvoimien kanssa, niin nykyisin on yhä enemmän sitä henkeä, että poliisi on puhtaasti siviiliorganisaatio, jolle maanpuolustus ei kuulu. Muutenkin kun poliisin omaa keskustelua esimerkiksi ammattilehdissä seuraa, niin poliisissa on paljon sitä henkeä, että he ovat vain virkamiehiä, joille kuuluvat vain tietyt virkatehtävät. Esimerkiksi osa poliiseista on sitä mieltä, että heillä ei ole velvollisuutta mennä kouluun sisälle, jos siellä ammutaan. Eikä ne poliisit mitään supermiehiä ole. Viime vuosina vati miehiä on pitänyt pilkkanaan valkovenäläinen reserviläinen ja tässä ihan hiljattain katkera vanhus murhasi vati-miehen.
 
Ingsoc, erinomainen posti ja täysin samaa mieltä asiasta.

Mikäs tämä valkovenäläinen reserviläinen on? Virolainen sienikauppias?
 
Ei ollut puhe tullin sotilaallisesta voimasta paitsi rantojen mieheltä. Oli puhe mahdollisesti ensimmäisistä vihreät miehet kohtaavista joukoista/virkamiehistä ja siinä oli poliisit, raja ja tulli samassa lauseessa. Mm pohjoisessahan ei poliisia edes ole vaan raja- ja tulli on joutunut näihin hommiin. Jos sitten ajatellaan räjähdysaineiden tai aseiden tuomista maahan niin tulli on siinä jonkinlaisessa roolissa. Tullilla on myös erikoisyksiköitä yhdessä rajan kanssa jotka tekevät rikoksentorjuntaa mm ihmiskaupassa, räjähde-etsinnöissä, telekuuntelussa jne.

Sitten erikseen mainitsin kysyttäessä, että tuskinpa tullilla omaa sotilaallista voimaa on ja siksi tekevätkin työtä rajan kanssa. Jolla on - ja vahvaa onkin.
 
Viimeksi muokattu:
Poliisilla on suunnitelmat tiettyjen kohteiden suojaamisesta. Heti kun puolustusvoimat saa joukkoja paikalle, kyseisten kohteiden suojaaminen siirtyy puolustusvoimien vastuulle ja poliisit palaavat varsinaisiin tehtäviinsä,
Jos poliisi pyytää armeijalta virka-apua niin sotilaat toimivat poliisin valtuuksin tai osoitetuin tehtävänannoin ja poliisin alaisuudessa.
 
En tiedä käytännössä juuri ketään, jolla ei olisi mahdollista a) huolehtia kenttäkelpoisuudestaan b) käydä omaehtoisesti sotilaallisessa koulutuksessa c) käydä ilmoittautumassa aluetoimistossa halukkaaksi sijoitettavaksi SA-tehtävään d) jättää hakemus maakuntajoukkoihin e) hakeutua muihin turvallisuuden vapaaehtoistehtäviin. Sijoitus ei välttämättä muutu tai sellaista ei tule, mutta se ei nykytilanteessa poista a, b ja e -kohtien mahdollisuutta. Minusta puheenvuorot jotka perustuvat "ei oo tekemistä" ovat virheellisiä. "Ei oo tarpeeksi kivaa tekemistä" on jo rahtusen eri asia. Sotiminen on raskasta ja vittumaista hommaa, ja sen laadukkaassa harjoittelussakin on häivähdys aiheesta, vaikka pelko puuttuukin.

Noista mainitsemistasi asioista täysin samaa mieltä.

Lisäksi kohta a) on mielestäni kaikkein tärkein. Muu tieto- ja taitotaso nousee päivissä tai viikoissa, mutta jos mies on rapakunnossa niin kunnon kohotus riittävälle tasolle kestää huomattavasti pidempään, jopa vuosia. Ja hyvällä tieto- ja taitotasollakaan ei tee mitään, jos ei pysty suorittamaan huonosta fyysisestä kunnosta johtuen.

Noista lupajutuista vähän eri mieltä. Kaikkea ampumaharjoittelua ei voi eikä pysty sitomaan poikkeus- tai kriisiajan kuvioihin. Lisäksi seurantajärjestelmä tälle pitäisi luoda erikseen jos siitä tulisi lupaperuste.
 
Mikäs tämä valkovenäläinen reserviläinen on? Virolainen sienikauppias?

Ei vaan tämä Sonkajärven sissi.

Näin haulikkomies huijasi poliisia
Lauantai 16.10.2010 klo 19.48

Viikkojen ajan paennut ammuskelija on ehkä saanut sissikoulutuksen.

(MATTI RUOTTINEN)">
VIRHEARVIOITA Poliisi myöntää, että haulikkomiestä aliarvioitiin. Kuva on hänen etsinnöistään Raahessa torstaina. (MATTI RUOTTINEN)

Komisario Harri-Pekka Pohjolainen myöntää, että poliisi teki virheitä yrittäessään ottaa kiinni Sonkajärven ammuskelijaa.

Komisario arvioi, että vierasmaalainen pakenija oli joko koulutettu sissi tai itseoppinut jäljittäjien harhauttaja.

Pohjolaisen mukaan poliisi aliarvioi aluksi pakenijan. Jahtiin käytettiin ensialkuun tavanmukaista miehitystä, jolloin karkuri sai etumatkaa. Pakenijan taitoja poliisi pitää täysin poikkeuksellisina ja pakomatkaa historiallisena tapauksena.

- Olimme koko ajan 4-6 tuntia jäljessä. Mies oli taitava eksyttämään koiria, ja hänellä olivat hyvät selviytymistaidot maastossa.

Poliisin 10 virhettä

1. Poliisi kuvitteli nappaavansa karkurin kuin minkä tahansa keskivertopakenijan. Jos pakotaipaleen alkuun olisi satsattu resursseja, mies olisi jäänyt kiinni paljon aiemmin.

2. Meni aikansa, ennen kuin virkavalta ymmärsi, että pakenija harhauttaa tietoisesti poliisikoiria juoksemalla ristiin, kulkemalla takaisin päin ja kahlaamalla vedessä.

3. Pakenija oli kovakuntoisempi kuin poliisit. Kun hihnassa pidettävä poliisikoira oli jäljillä, mies jätti poliisit juoksemalla.

4. Poliisi yllättyi, miten taitavasti mies osasi maastoutua siten, että helikopterit ja lämpökamerat eivät havainneet häntä. Helikopterista ei ollutkaan apua, vaikka mies oli lähes kopterin alapuolella.

5. Viranomaisille tuli yllätyksenä, miten nuorella miehellä oli kyky huoltaa itsensä metsässä.

6. Myös henkistä kestävyyttä aliarvioitiin. Mies ei näyttänyt tuntevan ikävää paetessaan yksin useita päiviä ja öitä.

7. Pakomatkan alussa poliisi tiedotti liian vähän yleisöä. Näköhavainnoista huolimatta ihmiset eivät tienneet, kuka pihoissa liikkunut muukalainen oli.

8. Kun poliisimiehityksiä vaihdettiin, aktiivinen etsintä katkesi ja pakenija sai lisää etumatkaa.

9. Mies liikkui määrätietoisesti junaradan ja valtatien suuntaisesti. Miksi poliisi ajoi karkuria takaa eikä asettanut partioita reitin etupuolelle? Sijoitusvirhe.

10. Kun karkuri eteni poliisin Pohjois-Savon kihlakunnasta Kainuun kihlakunnan puolelle, johtosuhteet eivät toimineet. Komento olisi pitänyt säilyttää siellä, mistä etsintä alkoi koko prosessin ajan.

Lue viikonvaihteen (16.10.-17.10.) Iltalehdestä, miten haulukkomiehen pakomatka eteni.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201010160194813_uu.shtml
 
Miten niin vaikeammaksi? Ei mikään estä virkamiessotilasta yksityishenkilönä hankkimasta ns. reserviläiskivääreitä ja pistooleita täsmälleen samoilla perusteilla kuin reserviläiset ja muutkin urheiluampujat niitä hankkivat. Näin asiaa harrastavat ovat tehneetkin.
Menee niin kauas ohi aiheen, että vain lyhyesti.
Niinkuin sisäministeriö mietinnössään/muistiossaan toteaa, käytännöt ovat hyvin kirjavia eri poliisilaitoksilla. Se heijastelee myös tähän asiaan.
Maanpuolustusperuste saattaisi selkiyttää tilannetta.
 
Viimeksi muokattu:
Menee niin kauas ohi aiheen, että vain lyhyesti.
Niinkuin sisäministeriö mietinnössään/muistiossaan toteaa, käytännöt ovat hyvin kirjavia eri poliisilaitoksilla. Se heijastelee myös tähän asiaan.

Itse olen teidän molempien kanssa samaa mieltä ja te molemmat olette oikeassa.

Sitten tietysti yksi tekijä on kanssa se, mitä lupahakemukseen raapustaa. Jos perustelee tarvetta urheiluammunnalla kuten SRA:lla tai IPSC:llä, sen poliisiviskaali käsittelee samalla tavalla kun muidenkin kansalaisten vastaavan. Mutta auta armias, jos erehtyy perustelemaan hakemustaan jollakin "työhön liittyvän valmiuden ylläpidolla" niin silloin lupaviskaali saattaakin lyödä hylsyn ja vedota siihen että "työhön liittyvä harjoittelu toteutetaan työnantajan tarjoamilla välineillä" ja siten siviililupaa siviiliaseelle ei myönnetä.
 
Ei vaan tämä Sonkajärven sissi.

Aivan. Olin jo ehtinyt unohtaa. Eli siis ihan perinteinen "Desantti" siis kyseessä taidoiltaan joka jallitti jahtaajiaan. :eek:

Eikä tuo Virolainen sienikauppiaskaan huonosti vetänyt.

Liekö molemmat olleet pelkästään yksityishenkilöinä liikenteessä... Lienevätkö Virolaisia tai Valkovenäläisiä pohjimmiltaankaan ja ketä palvelevat? Voihan joku ulkomailla vetää noiden kahden esimerkin perusteella jotain johtopäätöksiä meidän ruohonjuuritason virkamiesten valmiuksista. :rolleyes:

EDIT: Sanottakoon että ruohonjuuritason siviilivirkamisten valmiuksista tämän kaltaisia uhkia vastaan. Tokihan aikaa näistä on jo kulunut ja asiat niiltä osin parantuneet.
 
Viimeksi muokattu:
Minä en edelleenkään käsitä miksi ensimmäisenä ruvetaan puhumaan aseista kotona?

SILLÄ EI OLE MERKITYSTÄ! PUHUTAAN ASIASTA EIKÄ LILLUKANVARSISTA -KELE!

Ei VPK:laisilla ole palokirvestä tai -letkua kotona ja siitä huolimatta 60% kaikista hälytystehtävistä hoitaa vepari. On se nyt kumma ettei maanpuolustukseen saada aikaiseksi samaa?
 
Back
Top