MTV3:Reserviläisliitto haluaa suomeen reserviläisten nopean toiminnan puolustusjoukot

Aseiden kotisäilytys ei minusta ole vasteaikakysymys (käytännössä). Sen sijaan moneenkin suorituskykyyn vaikuttaa olennaisesti se onko matalan kynnyksen jatkuva ampumaharjoittelu (ja optimaalisesti myös muu voimankäytön sekä taistelutekniikan harjoittelu) mahdollista, ja tämä koskee olennaisesti isompaa joukkoa kuin ensilähdön hattivatit.
Totta tämäkin!
Vastaisin tähän ongelmaan ampuma-aselain muutoksella lisäämällä sinne harrastusperusteen lisäksi maanpuolustusperusteen. Näin saataisiin helpotettua oman aseen hankintaa omaehtoista harjoittelua varten.
 
Ihan normaalissa huoneenlämpötilassa niitä säilytetään. Ilmankosteus ei näillä leveysasteilla nouse ongelmaksi. Toki kaikenlaiset johdot ja varsinkin piiska-antennit pitäisi säilyttää suorina. Li-ion akut/paristot pitäisi puolestaan säilyttää paloturvallisessa, ilmastoidussa erillisessä tilassa metallisen kaapin uumenissa turvallisuuden takia. Tähänkin liittyy vielä uusien ja käytettyjen erottelu sekä Parasta-ennen päivien jatkuva seuranta.

Joka tapauksessa näillä vanhoilla suojaamattomia taajuuksia hyödyntävillä radioilla on nykyisin kovin vähän käyttöarvoa. Parempi on hankkia muutaman satasen motorola-klooneja, ICOM:eja tmv. Ne kulkee paremmin mukana, kantomatka on useita kilometrejä (väsynyt vanha sotilasradio jää usein kakkoseksi) ja niitä on myös helpompi ladata pistokkeesta kuin vuosikymmeniä vanhoja sotilasradioita, joiden kanssa on riippuvainen sotilaskäyttöön tarkoitetuista Li-ion paristoista tai ladattavista (yleensä kuolleista tai kestoltaan surkeista) NiMH-akuista.

Sieltä tuli osaavia kommentteja taas vessaharjamieheltä, kiitokset.

Eli antennit suorina ja akut paloturvalliseen tilaan. Sen uskon että huoneenlämpö ja kosteus on riittäviä, mutta pelkään sitä että jos pitkäksi aikaa annettaisiin kotisäilytykseen kallista viestikalustoa niin riskinä olisi että joku tuuppaisi niitä kylmiin ja kosteisiin tiloihin ulkovarastoon, terassille, työkaluvajaan, autokatokseen...

Tokihan perseilyä pystyy tehokkaasti kitkemään kohdennetulla koulutuksella.

EDIT: Koulutus toimii perseilyn ehkäisyssä uhkailun ja pelottelun lisäksi yllättävän tehokkaasti. :p
 
Aktiivista keskustelua näyttää olevan tästä aseasiasta.
Koetan vääntää tämän vielä rautalangasta:
Se, ettei aseita ole nyt, tänään, kotona esim. välittömän valmiuden reserviläisillä ei tarkoita sitä etteikö niitä aseita voisi viikon päästä, tilanteen niin vaatiessa, olla siellä kotona.
Älkää tarkertuko veljet yksityiskohtaan, kysymys on paljon laajempi kuin "aseet kotiin".
Ne aseet kyllä saadaan sinne kotiinkin heti kun se katsotaan tilannekehityksen takia tarpeelliseksi.

Kerrassaan mainio vastaus. Kiitos Kapiaiselle. Olen ilahtunut ja positiivisesti yllättynyt jos asia on näin. En aseista kotiin, vaan ajatuksesta joustavasta valmiudenkohotuksesta ja materiaalin "porrastamisesta" tarvittaessa.
 
Just näin. Kyllä valtio tästä asiasta huolehtii. Samoin kuin siitä, ketä ja keitä se käskee palvelukseen ja milloin.

Jaa sama VALTIO joka on hokenut 1920 luvulta asti, että ehditään varustautua ja harjoitella kuukausia kestävän harmaan vaiheen aikana?

Onko sinulla todella noin vahva luotto siihen VALTIOON joka hävitti jalkaväkimiinat koska lapset katkoo pieniä jalkojaan päiväntasaajan tuolla puolen?

Tarkoitatko todella sitä samaa VALTIOTA, joka on pokannut ja stenannut toimivaa rautaa, koska puolustuspoliittisen selonteon uhkakuvat luotiin täysin sinisilmäisesti sellaisiksi joihin meillä on varaa?

Ei. Kyllä meidän täytyy myös olla aktiivisia. Vaikka puolustusvoimat olisikin luotettava niin toistaiseksi meillä kuuluu valtioon myös kansanedustajat jotka hyväksyy lainsäädännön ja budjetin. Kansanedustajat, virkahenkilöt sekä media sössii hommat jos me ei puututa mihinkään.
 
Jaa sama VALTIO joka on hokenut 1920 luvulta asti, että ehditään varustautua ja harjoitella kuukausia kestävän harmaan vaiheen aikana?
Kyllä! Juuri se valtio ja sen Puolustusvoimat on julkisesti usein ja useasta suusta todennut että turvallisuustilanne ja sen myötä uhat ovat muuttuneet ja niihin on reagoitava eri tavoilla kuin aikaisemmin on totuttu.
Näin on myös toimittu = asioita on muuttunut melkoinen määrä.
 
Stenattua ei saa enään takaisin, eikä kaikkea todellakaan tarvitsisikaan saada. T55:et ja T72:et joutivat omasta mielestäni mennä, olisivat vissiin muodostuneet melkoisiksi kuolemanloukuiksi miehistöilleen.

Ottawan miinasopimuksesta voisimme kyllä irtaantua ja polkaista henkilö-/polkumiinatuotannon käyntiin uudestaan.
 
Nyt ei tosiaankaan eletä 1920-luvulla, ei 1980-luvulla, vaan ihan nykyajassa.

Mutta periaate on kyllä se, että aseita ei jaeta kotiin niille, jotka niitä eniten haluaa (jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää syyn), eikä niitä aleta jakamaan vasta kun "Vaalimaalla puomit kolisevat tankkien edessä". Jos alat saada rynkyn kotiin, niin silloin ollaankin jo vakavammankin paikan edessä ja valmiutta on niin puolustustilalain kuin valmiustilalain mukaisesti kohotettu rajusti.
 
PV RK kotisäilytyksestä. Yksikin itsemurha, laajennettu itsemurha, varastettu ase tai kadonnut ase on liikaa. Ai miksi? Koska joku PV:n organisaatiossa on päättänyt, että juuri sille kaverille pystyi sen aseen antamaan. Ja mitähän luulette tapahtuvan kun se tilastotieteellinen paska osuu tuulettimeen tapahtuu sen aseen kanssa? Kyllä, sen yksittäisen virkamiehen perse tervataan niin huolella joka suunnasta, että onnea vaan. Ja kuinka moni PV upseeri yms haluaa ottaa tämän vastuun? No ei yksikään.
Kuten aikasemminkin sanoin. Aseiden kotisäilytykseen on jo toimiva systeemi valtion taholta, hankkikoon ressut sitä kautta sen TT3 reserviläiskiväärinsä.
 
Aseiden kotisäilytykseen on jo toimiva systeemi valtion taholta, hankkikoon ressut sitä kautta sen TT3 reserviläiskiväärinsä.
Kyllä. Tai jos kalustoa on pv:lla tyhjänpanttina, myykööt ne etuisasti niille joiden se katsoo sellaista tarvitsevan. Silloin vastuu siirtyy uusille omistajille.
TT4 on yliarvostettu ja -pelätty ominaisuus, siinä ei yjt vaarantuisi paskan vertaa vaikka niitä olisi muutamalla tuhannella muullakin keräilijöiden lisäksi.

Itselleni tuolla ei olisi mitään merkitystä, koska vaikka minulla sijoitus vielä ihme kyllä onkin, se ei tuskin olisi huoltokomppanian hevosmiesten kuumeen mittaamista vaativampaa puuhaa. Pärjäisin vaikka reserviläisyhdistyksen horoksi ampumalla 56s:llä ja sitäkin tarvitsisin varmaan eniten ulkohuussin ovenpönkkänä.
 
Aseiden kotisäilytykseen on jo toimiva systeemi valtion taholta, hankkikoon ressut sitä kautta sen TT3 reserviläiskiväärinsä.
Juuri näin. Ei ole ongelma tänäänkään. Siitä vaan kundit kauppaan, kun lupaplappu on tullut.

sen yksittäisen virkamiehen perse tervataan niin huolella joka suunnasta, että onnea vaan. Ja kuinka moni PV upseeri yms haluaa ottaa tämän vastuun? No ei yksikään.
Rauhan aikana omat aseet. Kriisiaikana PV:n aseet. Ei voi ymmärtämistä enää tehdä helpommaksi.
 
Kyllä. Tai jos kalustoa on pv:lla tyhjänpanttina, myykööt ne etuisasti niille joiden se katsoo sellaista tarvitsevan. Silloin vastuu siirtyy uusille omistajille.
TT4 on yliarvostettu ja -pelätty ominaisuus, siinä ei yjt vaarantuisi paskan vertaa vaikka niitä olisi muutamalla tuhannella muullakin keräilijöiden lisäksi.

Itselleni tuolla ei olisi mitään merkitystä, koska vaikka minulla sijoitus vielä ihme kyllä onkin, se ei tuskin olisi huoltokomppanian hevosmiesten kuumeen mittaamista vaativampaa puuhaa. Pärjäisin vaikka reserviläisyhdistyksen horoksi ampumalla 56s:llä ja sitäkin tarvitsisin varmaan eniten ulkohuussin ovenpönkkänä.

Puolustusvoimien isoilla kihoilla lörähti löysät saappaaseen kun noita tt4 aseita viimeksi myytiin. Silloin riitti erään kukkahattutädin kiljuminen ja pöyristyminen aiheesta. Itselläni jäi tuolloin käyttämättömiä tt4 lupia 2 kpl (arvatkaa palautettiinko lupamaksut?). Kerkesin kuitenkin ostaa jokusen tt4:n keräilyluvilla. Nyt nuo kiirepyssyt mieluummin stenataan kuin myydään keräilijöille.

Minusta myös tt4 on ylipeloteltu. Hyvä tt3 riittää sodassa, mutta ryhmissä pitää kuiten olla kunnollisia kuularuiskuja. Meidän pitää yrittää saada seuraavaan aselakiuudistukseen aselupaperusteeksi reserviläisyys takaisin (hetken se siellä olikin kunnes Erkki T.). Nythän sitä ei ole. Reserviläiskiväärit joudutaan ostamaan urheilu- tai metsästysperusteella. Tuo liiton rynkyt kotiin saattaa pedata reserviläisperusteista aselupaa.
 
Reserviläiskiväärit joudutaan ostamaan urheilu- tai metsästysperusteella. Tuo liiton rynkyt kotiin saattaa pedata reserviläisperusteista aselupaa.
Eikös se ole hyvä juttu? Käyttää ressuilun perusteluna, mutta kirjataan metsästykseen ja urheiluun. Sinne hukkuvat massaan eikä kenenkään ulkopuolisen tarvitse tietää paljonko ressuilla on muunlaisia aseita kuin metsästyskiväärit.
 
Aseluvista sen verran että se asia on tällä hetkellä aavistuksen persiillään ihan kokonaisuudessaan. Lupakäytännöt ovat hyvin kirjavia eri poliisilaitoksilla. Ongelman on todennut myös sisäministeriö muistiossaan viime vuodelta. Ampuma-aselakiahan ollaan uudistamassa 2018. Siinä on tarkoitus selkeyttää lupakäytäntöjä ja huomioida EU:n asedirektiivi. Asedirektiivihän tuntee myös maanpuolustusperusteen, jota ampuna-aselaki ei tunne. Toivottavasti tämä peruste tulee myös ampuma-aselakiin ja sitä kautta reserviläisten JA ammattisotilaiden mahdollisuus hankkia ase omaan harjoittelukäyttöön maanpuolustusperusteella realisoituisi.
Nykykäytäntö kun tekee ammattisotilaalle jopa reserviläistä vaikeammaksi saada oma, ns. reserviläiskivääri harjoittelukäyttöön.
No, nähtäväksi jaa ja toivoa voi.
 
Onko sinulla todella noin vahva luotto siihen VALTIOON

Kyllä nämä asiat on Suomessa otettu framille ihan huolella. Luotan. Toki kansalainen voi osoittaa päättäjille huolestuneisuuttaan, ei siinä ole mitään vikaa. Ja ymmärrän hyvin senkin, että tietty toimettomuuden tunne on pirullista, koen sitä itsekin.

Tässä maailman ajassa valtiota pitää vaan tukea, eikä liikoja lähteä vouhastelemaan. Kaikki turhanaikainen voidaan kääntää hyvää tarkoitusta vastaankin, vastapeluri on näköjään taitava toimija.

Valtiolla on väkivaltamonopolissaan iso reservi, tarpeeksi aseita ja varmasti myös tahtoa ryhtyä vastatoimiin, jos se tulee tarpeelliseksi. Meillä on aivan liikaa menetettävää, aivan liikaa, jotta vastuullisina pidettävät päättäjät toimisivat lähtökohtaisesti näissä kysymyksissä kuin torvet.

Ukrainan sota oli viimeistään SE, joka vei venäläisiltä täydellisenä pidetyn yllätysmomentumin.
 
Näitä asioita on eräissäkin esikunnissa pähkäilty. Jopa ihan kantahenkilökunnan ja ressujen keskeisillä kaffehetkillä. Muutahan siellä ei tietysti tehdäkkään joidenkin mielestä.. :)

Isomahaiset majurit taputtelevat toisiaan selkään ja jakavat sotilasansiomitaleita. :D

Mutta ehken voi menettää toivorikkautensa. Aika suurella osalla keskustelijoista on kaikennäköisiä kummallisia siipiä rinnuksissa. Ja jostain kumman syystä motiivikin on hyvä.
 
Aseluvista sen verran että se asia on tällä hetkellä aavistuksen persiillään ihan kokonaisuudessaan. Lupakäytännöt ovat hyvin kirjavia eri poliisilaitoksilla. Ongelman on todennut myös sisäministeriö muistiossaan viime vuodelta. Ampuma-aselakiahan ollaan uudistamassa 2018. Siinä on tarkoitus selkeyttää lupakäytäntöjä ja huomioida EU:n asedirektiivi. Asedirektiivihän tuntee myös maanpuolustusperusteen, jota ampuna-aselaki ei tunne. Toivottavasti tämä peruste tulee myös ampuma-aselakiin ja sitä kautta reserviläisten JA ammattisotilaiden mahdollisuus hankkia ase omaan harjoittelukäyttöön maanpuolustusperusteella realisoituisi.
Nykykäytäntö kun tekee ammattisotilaalle jopa reserviläistä vaikeammaksi saada oma, ns. reserviläiskivääri harjoittelukäyttöön.
No, nähtäväksi jaa ja toivoa voi.

Miten niin vaikeammaksi? Ei mikään estä virkamiessotilasta yksityishenkilönä hankkimasta ns. reserviläiskivääreitä ja pistooleita täsmälleen samoilla perusteilla kuin reserviläiset ja muutkin urheiluampujat niitä hankkivat. Näin asiaa harrastavat ovat tehneetkin.
 
Isomahaiset majurit taputtelevat toisiaan selkään ja jakavat sotilasansiomitaleita. :D
Tämä uusi meninki on aika toisenlaista. Nuoria ja lukeneita miettii yhdessä operaatiossa olleiden tai asioita tieteellisesti lähestyneiden kanssa miten koulutuksessa saatujen kokemusten valossa suomalaiset voisivat taistella ja torjua uhkaa aivan uusista lähtokohdista. Siinä saa hämmästellä kun tekniikka, tiede ja pitkä koulutuksen oppi yhdistetään maanpuolustushenkeen.

Loppujen lopuksi armeijamme taitotaso onkin jotakin ihan muuta kuin mitä vähän ammatillisia kouluja käynyt venäläisen armeijakoneiston tuottama sotilas osaa kuvitella. Jenkkien sotilasakatemiankin valmistama siitä yllättyy koska me olemme koko ajan voineet keskittyä näihin meidän olosuhteisiin, näiden meidän metsien puolustamiseen ja näiden meidän miesten käyttämiseen heille optimaalisissa tehtävissä.

Kaikki panostus mukaanlukien talouden ja tekniikan osaaminen on voitu hyödyntää tavoitteena vain puolustus ja tunkeutujan tuhoaminen.

Nykyään näitä siis miettii kolme-nelikymppiset luutnantit ja kapteenit. Kuka afganistanin käynyt, kuka yliopiston tai korkeakoulun.
 
Tämä uusi meninki on aika toisenlaista. Nuoria ja lukeneita miettii yhdessä operaatiossa olleiden tai asioita tieteellisesti lähestyneiden kanssa miten koulutuksessa saatujen kokemusten valossa suomalaiset voisivat taistella ja torjua uhkaa aivan uusista lähtokohdista. Siinä saa hämmästellä kun tekniikka, tiede ja pitkä koulutuksen oppi yhdistetään maanpuolustushenkeen.

Loppujen lopuksi armeijamme taitotaso onkin jotakin ihan muuta kuin mitä vähän ammatillisia kouluja käynyt venäläisen armeijakoneiston tuottama sotilas osaa kuvitella. Jenkkien sotilasakatemiankin valmistama siitä yllättyy koska me olemme koko ajan voineet keskittyä näihin meidän olosuhteisiin, näiden meidän metsien puolustamiseen ja näiden meidän miesten käyttämiseen heille optimaalisissa tehtävissä.

Kaikki panostus mukaanlukien talouden ja tekniikan osaaminen on voitu hyödyntää tavoitteena vain puolustus ja tunkeutujan tuhoaminen.

Olen erimieltä tuosta tekniikan osaamisesta. ;)

Suurin osa täällä kirjoittavista ei edes tajua miten suomalainen sotilas vertautuu ulkomaisiin. Siis jopa ressu. Me nyt vaan ollaan hyviä, koska ei haluta olla huonoja.
 
Minusta myös tt4 on ylipeloteltu. Hyvä tt3 riittää sodassa, mutta ryhmissä pitää kuiten olla kunnollisia kuularuiskuja.
Oon niin vähän juoksuhautoja vyörytellyt ja muuta vastaavaa, että voin johonkin tilanteeseen toki kuvitella fun-asennon tarpeen vaihtimessa, mutta muuten olen sitä mieltä, että 0,2s splitti osoitettuna on parempi kuin puolta nopeampi sarja sinne päin osoitettuna. Tosin kertatulella saattaa iskeä sormijäkki kun vähän jännittää ja sitten ei hyvä heilu

Aseluvista sen verran että se asia on tällä hetkellä aavistuksen persiillään ihan kokonaisuudessaan. Lupakäytännöt ovat hyvin kirjavia eri poliisilaitoksilla. Ongelman on todennut myös sisäministeriö muistiossaan viime vuodelta. Ampuma-aselakiahan ollaan uudistamassa 2018. Siinä on tarkoitus selkeyttää lupakäytäntöjä ja huomioida EU:n asedirektiivi. Asedirektiivihän tuntee myös maanpuolustusperusteen, jota ampuna-aselaki ei tunne. Toivottavasti tämä peruste tulee myös ampuma-aselakiin ja sitä kautta reserviläisten JA ammattisotilaiden mahdollisuus hankkia ase omaan harjoittelukäyttöön maanpuolustusperusteella realisoituisi.
Nykykäytäntö kun tekee ammattisotilaalle jopa reserviläistä vaikeammaksi saada oma, ns. reserviläiskivääri harjoittelukäyttöön.
No, nähtäväksi jaa ja toivoa voi.
Joo ja puolarit isolla lippaalla varustettuna siirtyvät A-luokkaan, samaan jossa ovat jo tt4:t ja muut. Urheilu- ja res.perusteella pitäisi a-luokan aseeseen luvat tulla, mutta ei kannattane vielä pkm:ää laittaa tilaukseen, eiköhän siihenkin jonkilainen rajaus keksitä mitä a-luokan varustetta saa ja mitä ei.
 
Jos pikana reagoivia ressujokkoja aletaan perustaa niin näiden pitäisi koostua niistä jotka ovat lähellä vihollisen mahdollisia kohteita/työskentelevät näissä tai laskeutumisalueita. Osittain tuo voi olla vain tiedustelua.
Kuten tutkasta nähdään kyllä että varalaskupaikalla kävi kutsumattomia vieraita mutta olisi ihan mielenkiintoista tietää mitä sinne jäi ja minnepäin lähtivät.

Onko joku muuten sitä mieltä, että suojeluskuntien olemassaolo ja todella monesta kodista löytynyt pitkäpiippuinen ase, heikensi Suomen kykyä puolustautua 1939?
Tuo oli kylläkin ennemmin harjoittelun syytä.
 
Back
Top