Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Itse asiassa emme olisi antaneet edes sodan aikana kenenkään muunkaan käyttää Karjalan kannaksen alueita Pietaria vastaan. Tuntuu oudolta, kun kyse on sodasta, mutta niin se vain oli. Suomi paradoksaalisesti pelasti Neuvostoliiton. Voin koota vain joitakin tiivistyksiä itse asiasta.
"Ja elleivät suomalaiset johtajat olisi olleet niin lujasti selvillä siitä, että naapurisuhteiden tähden Leningradia ei saa Suomen alueelta käsin uhata, että he saksalaisten rinnallakin ollessaan estivät kaikki hyökkäykset, venäläiset olisivat vuonna 1941 todella saattaneet menettää tämän kaupunkinsa oman aikaisemman politiikkansa seurauksena. Vain se seikka, että suomalaiset kaikesta huolimatta pitivät päänsä kylmänä ja asettivat politiikan, vieläpä tulevaisuuden politiikan, strategian vaatimusten edelle, kieltäytyen kaikista sotatoimista Leningradia vastaan, esti kaupungin joutumasta ankaran hyökkäyksen kohteeksi pohjoisestakin sillä hetkellä, jolloin sen kohtalo oli hiuskarvan varassa saksalaisten kolkuttaessa sen eteläisiä portteja."
- Wolf H. Halsti, Kesäsota 1941 (Sarjasta Suomen Sota 1939-1945 II osa), sivu 67
”Oikaistuaan rintamalinjan Keski-Kannaksella suomalaiset pysäyttivät hyökkäyksensä Leningradin uloimman puolustusaseman eteen. Suomen ylin johto toi sotamarsalkka Wilhelm Keitelille lähetetyssä kirjeessä jälleen julki ehdottoman kielteisen kannan etenemisestä Leningradiin. Suomalaisten rintamakomentajien käsityksen mukaan eteneminen pidemmällekin kohti Leningradia olisi voimasuhteiden puolesta ollut mahdollista."
- Jatkosodan pikkujättiläinen, 2005, sivu 142
Jos Muurmannin rata olisi katkaistu Sorokassa, Neuvostoliitto olisi luhistunut. Samoin Leningradin valtaus olisi vapauttanut merkittäviä joukkoja käytettäväksi muilla suunnilla, joissa Neuvostoliiton aema oli heikko, jopa kriittinen.
Kenraalit Aksel Airo, Erkki Raappana ja Ruben Lagus tekivät kirjallisen operaatiosuunnitelman hyökkäyksestä Sorokkaan. Airo oli vielä sodan jälkeenkin varma siitä, että operaatio olisi onnistunut ja sanoi sodan jälkeen haastattelussa: "Minusta on virhe, ettei menty. Kun sodassa ollaan, pitää käyttää kaikki hommat."
Mannerheim saattoi olla ensimmäinen, joka aavisti, ettei Saksa lyökään Neuvostoliittoa. Tai sitten hän ei edes halunnut sitä.
Hieman lisää lainausta samasta teoksesta (Wolf H. Halsti: Kesäsota 1941):
"Suomalaisilla oli omasta takaa niin runsaasti käytettävissä kenttätykistöä, kevyttä ja raskasta, että se hyvin olisi riittänyt aikaansaamaan suppealla alueella ensimmäisen suuruusluokan tulenkeskityksen. Samoin heillä oli vapaasti käytettävissään täysin riittävä määrä jalkaväkeä syöttämään hyökkäystä eteenpäin. Pelkästään Kannaksen rintaman takana oli vapaana nelisen divisioonaa. Etulinjan divisioonien kaistoja olisi vaaratta voinut levittää siten, että vielä olisi ollut saatavissa kaksi divisioonaa lisää. Mikäli vahvennuksia vielä olisi tarvittu, olisi niitä saatu Laatokan Karjalasta, jos päähuomio olisi kiinnitetty Leningradin suuntaan eikä ajateltu hyökkäyksen jatkamista Laatokan itäpuolitse tai Petroskoin suuntaan ennen kuin Kannaksen operaatio oli päättynyt. Käytännöllisesti katsoen koko keski- ja ylijohdon tykistö olisi voitu irrottaa murtamaan Leningradin pohjoisrintamaa.
Hyökkäys olisi voitu keskittää ahtaalle alueelle. Lyhin tie Rajajoelta Leningradiin olisi ehkä tullut hyvinkin vaikeaksi, sillä se oli tiettävästi vahvimmin linnoitettu ja miehitetty. Mutta hyökkäystä ei olisikaan pitänyt sijoittaa sinne, vaan ehkä Lempaalanjärven kummallekin puolelle. Sisäänmurto olisi myös voitu suorittaa niin kapealla alueella, että korkeimman luokan tulentiheys oli taattu, ja hyökkäystä olisi voitu viedä eteenpäin kapeana kiilana, koska etäisyys Nevan niskan saksalaisiin joukkoihin oli lyhyt.
Hyökkäys olisi alusta alkaen voitu saattaa sopusointuun saksalaisten toiminnan kanssa. Ensimmäinen operatiivinen päämäärä oli tällöin ollut Leningradin eristäminen Laatokasta, toinen saartorenkaan supistaminen.
Voitaneen pitää sangen varmana, että sisäänmurto olisi onnistunut, kun vastassa olivat Karjalan kannaksen taisteluissa sekaisin menneet ja raskaita tappioita kärsineet venäläiset joukot. Silloin kun hyökkäys keskeytyi, oli etulinjassa suomalaisten tiellä harva, suin päin miehitetty ja vaillinaisesti johdettu puolustajien tukikohtien ketju. Edellä esitetty tarkastelu osoittanee, että hyökkäystä olisi myös voitu kehittää. Venäläiset joukot joutuivat äärimmäisen kovalle koetukselle jo taistellessaan väsyneitä ja huonosti huollettuja saksalaisia joukkoja vastaan, joten ne tuskin olisivat kestäneet sitä lisäpainetta, minkä Suomen armeijan päävoimien hyökkäys ahtaalla alueella olisi tuottanut. Vaikeampaa sensijaan on arvioida kuinka paljon aikaa sellainen kaksoishyökkäys etelästä ja pohjoisesta olisi vienyt. Vähintään siihen ehkä olisi mennyt pari viikkoa. Siinä ajassa olisi saartorengasta luultavasti voitu kiristää niin, että saksalaisten pohjoisryhmän päävoimat olisi voitu irrottaa uusiin tehtäviin."
Leningradin saarto olisi kyetty sulkemaan parissa viikossa tuon lähteen mukaan. Mutta miten sitten olisi toimittu?
Erillisrauhaanpakottaminen olisi ollut vaikeaa, kun runsaat 200 tuhatta saksalaista oli rajojemme sisäpuolella ja rintamalinjan itäpuolella Laatokasta Murmanskiin divisioonittain neuvostoliittolaisia.