MV-lehti

Mutta eihän Janitskinin syytteillä ole mitään tekemistä sananavapauden kanssa.

"Epäillyt rikokset ovat muun muassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja törkeä kunnianloukkaus. Sivustojen epäillään myös syyllistyneen tekijänoikeusrikoksiin ja rahapelirikoksiin. Lisäksi MV-lehden epäillään syyllistyneen rahankeräysrikokseen,"
 
Ehkä Janitskinin on parempi paeta jopa Venäjälle tai minne tahansa kuin jäädä luovutettavaksi Suomeen saamaan poliittisin perustein langetettavaa tuomiota ja suoda sitä iloa kaikille vastustajilleen. Janitskin on omalla blogilehtisellään astunut jo liian monille posliinivarpaille voidakseen saada Suomessa oikeasti puolueettoman ja rehdin oikeuskäsittelyn sekä tapauksen uutisoinnin.

Jos Janitskin saadaan siirrettyä Suomeen, niin tapauksen käsittelystä voi tulla vielä iso ja ruma kansainvälistä huomiota keräävä spektaakkeli, mikä asettanee maailmalla Suomen maineen "vapaan median ja sananvapauden ykkösmaana" aika kyseenalaiseen valoon.

Tuleehan se agenda sieltä kun vähän kaivaa...

kuin jäädä luovutettavaksi Suomeen saamaan poliittisin perustein langetettavaa tuomiota ja suoda sitä iloa kaikille vastustajilleen.

Eikös tuomiot yleensä Suomessa juonnu Suomen laista? Poisluettuna rakastamasi naapurin vaatima sotasyyllisyysoikeudenkäynti.

Jos nyt suoraan sanotaan, niin ketään ei kiinnosta yksi Janitskin sen jälkeen kun häkki heilahtaa. Itse käytät tätä "sananvapauden puolustajaa" keppihevosena.
 
Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin tähän Suomessa on nyt tultu. Jos et ole täysillä nykyisen hallinnon, eliitin ja harjoitetun fantastisen politiikan puolesta, olet automaattisesti tuhman Putinin puolella sitä vastaan. Maailma on mustavalkoinen ja mitään välimuotoja ei ole.
 
Jos omaa tuollaisen fantasistisen maailmankatsomuksen, niin varmastikin pitäisi muuttaa muualle? Mihin haluaisit muuttaa?

Jos et ole demokraattisesti valitun hallinnon, markkinatalouden, porukan joka on valmis puolustamaan Suomea henkensä uhallakin ja muutenkin vittumaisen valtion puolella, niin kenen puolella olet?

Kyllä se jo tiedetään.

Onneksi Suomessa on mielipiteenvapaus ihan perustuslaissa. Rakastamissasi valtioissa se ei ole ihan sama.
 
kuin jäädä luovutettavaksi Suomeen saamaan poliittisin perustein langetettavaa tuomiota ja suoda sitä iloa kaikille vastustajilleen.
Mahtaa olla pieni se hörhöporukka, joka tuon uskoo. Noin kirjoittaa vain todellinen Venäjän kätyri. Uhriudut jatkuvasti, kun ilkimykset täällä kiusaavat sinua Putin-trolliksi. Kuten toisaalla kirjoitin, teemasi ovat jatkuvasti sellaisia, joita trollit käyttävät, ja silloin ei pidä ihmetellä, jos sinua sellaisena pidetään. Jätit kuitenkin siihen kätevästi vastaamatta :rolleyes:.
Mustavalkoisuus, jossa on välimuotoja vain nykyisen hallinnon tukeminen ja sitten Putin-trollina uhriutuminen... Niinpä niin :D
MV-lehti ja sananvapauden esitaistelija Ilja Janitskin, sananvapauden esitaistelija :D:D:D. Oikeasti, kehen luulet tuon uppoavan?
 
Kuten olen jo aikaisemmin todennut, niin tähän Suomessa on nyt tultu. Jos et ole täysillä nykyisen hallinnon, eliitin ja harjoitetun fantastisen politiikan puolesta, olet automaattisesti tuhman Putinin puolella sitä vastaan. Maailma on mustavalkoinen ja mitään välimuotoja ei ole.
Ota nyt jo se pääsi pensaasta pois. En tiedä etkö näe vai etkö halua nähdä. Ei tarvi olla mikään Turpo asiantuntija tajutakseen mitä tuo MV herra ajaa.
 
Mutta eihän Janitskinin syytteillä ole mitään tekemistä sananavapauden kanssa.

"Epäillyt rikokset ovat muun muassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja törkeä kunnianloukkaus. Sivustojen epäillään myös syyllistyneen tekijänoikeusrikoksiin ja rahapelirikoksiin. Lisäksi MV-lehden epäillään syyllistyneen rahankeräysrikokseen,"

MV-lehden kunnianloukkauksista on jo ennakkotapaus. Olikohan tämä rahakeräysrikos tyyppiä sivuston donate-nappi, rahapelirikos ulkomaisen vedonlyöntitoimiston mainos, tekijänoikeusrikos taisi ainakin alunperin olla joukko tekstilainauksia arviointiin, jossa lainattu teksti vedettiin kölin alta. MV:tä aiempia tapauksia on Jussi Halla-ahon tapaus, jossa hän kiihotti kansaa 80000 eurovaaliäänen edestä ja 2011 vaalien jälkeinen persujen vastainen tutkintapyyntövyöry.

MV-lehden perustajaa epäiltiin kunnianloukkauksesta - ei syytettä

Itä-Suomen kihlakunnansyyttäjä ei nosta syytettä MV-lehden perustajaa Ilja Janitskinia vastaan.

Poliisi käynnisti esitutkinnan, jossa Janitskinia epäiltiin kunnianloukkauksesta. Asianomistajana oli nainen, joka katsoi kunniaansa loukatun MV-lehdessä julkaistuissa kirjoituksissa. Nainen koki kirjoitukset herjaavina.

Syyttäjä lopetti esitutkinnan tutkinnanjohtajan esityksestä rikoksen vähäisyyden perusteella.

Syyttäjä myös totesi, että MV-lehdessä uutisina julkaistut kirjoitukset koostuivat pääosin asianomistajan omasta Facebook-profiilista kopioiduista kirjoituksista. Tämä olisi syyttäjän mukaan ollut mahdollista estää profiilin yksityisasetuksia muuttamalla.

Keväällä poliisi tiedotti kymmenistä MV-lehteä koskevista rikosilmoituksista, joita on tehty eri puolilla Suomea. Näitä tutkii Helsingin poliisilaitos. Rikosnimikkeitä ovat kunnianloukkaus, törkeä kunnianloukkaus, rahankeräysrikos, rahapelirikos ja tekijänoikeusrikos.

http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/...ltiin-kunnianloukkauksesta-ei-syytettä/799667
 
On selvä että MV julkaisee myös Venäjän propagandaa mutta pitää olla sokea jos ei näe että se halutaan alas myös muista syistä.
MV:n lakkauttaminen ei paljon auta kun uusia sivustoja nousee heti tilalle, jos virallinen media tekisi työnsä rehellisesti ja tasapuolisesti niin näille ei paljon lukijoita riittäisi.
Monessa muussa Euroopan maassa puhumattakaan Yhdysvalloista MV saisi toimia vapaasti nimenomaan sananvapauteen perustuen.
Rikosilmoituksia lehteä vastaan ovat organisoineet julkisestikin somessa erilaiset sosialistiset ja liberaalit poliittiset ryhmät.
Olen vakuuttunut että poliisi sekä syyttäjä on saanut poliittista ohjausta sulkea julkaisu keinolla millä hyvänsä.
Tavoite on selkeästi sensuroida mutta taktiikka ei tule onnistumaan, ainoastaan levittämällä uskottavampaa sanomaa voi voittaa ihmisten sydämet ja mielet.
 
Tietääkseni kukaan ei ei aja MV-lehden lakkauttamista tai muuta törkeästi sananvapauden vastaista. Sen sijaan rikoksiin syyllistynyttä roistoa kaivataan käräjille.
 
Yhtä innokkaasti voisivat jahdata muitakin lakia pakenevia, suurin osa ihmisistä yhdistää prosessin pelkästään MV-lehden maahanmuutto paljastuksiin.

Esimerkiksi Bäckman pitäisi raahata oikeuteen, sellaiset lait tiedustelupalvelulle että saa herran kaapata jostain tai ampua tavattaessa.
 
Itse *hieman* tutustuneena näihin A-stanin "kill or capture"-juttuihin...en lähtisi tuolle linjalle. Touhu suoraan sanottuna kusee kintuille jossain vaiheessa.

Israelissa on "tappolista" jonka virkaan tullessaan nimi kerrallaan pääministeri allekirjoittaa...tai ei. Jokaisen allekirjoitetun kohdalla on siitä lähtien kuolemantuomio.

En ihan heti haluaisi vastaavaa Suomessa.
 
  • Tykkää
Reactions: EK

Tietyistä rikoksista soisi edes haettavan kaikin mahdollisin keinoin oikeuden eteen.
Bätmänia ei ole edes syytetty mistään vaikka tutkimalla pitäisi jonkun kohdan natsata helposti, itse veikkaan että syytteen saisi näistä kaikista jos olisi munaa viranomaisilla.

Sotaan yllyttäminen on rikos, jossa joku Suomessa tai Suomen kansalainen maan ulkopuolella Suomea koskevan sotilaallisen tai kansainvälisen poliittisen kriisin aikana tai sellaisen välittömästi uhatessa, tarkoituksenaan saattaa Suomi sotaan tai sotatoimen kohteeksi, pyrkii yllyttämällä, vääriä tietoja levittämällä tai hyökkäysteolla saattamaan Suomen osaksi sotatoimia. Ollakseen rangaistava teon on oltava sellainen, että sillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus. Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta.

Vakoilu on ”rauhanaikainen maanpetos”, jossa Suomen vahingoittamiseksi tai vieraan valtion hyödyttämiseksi välitetään, julkistetaan, ilmaistaan tai hankitaan valtakunnan turvallisuudelle, ulkomaansuhteille tai kansantaloudelle tärkeä salainen tieto. Vihollissotilas tuomitaan rikoksesta vain, jos hän salaa kuulumisensa vihollissotavoimiin Suomessa tai Suomen puolustusvoimien sotatoimialueella. Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta, yritys on rangaistava.

Luvaton tiedustelutoiminta on rikos, jossa tiedustelutoimintaa harjoitetaan kolmatta valtiota vastaan, mutta rikoksesta aiheutuu vaaraa tai vahinkoa Suomen ulkomaansuhteille. Nimi antaa ymmärtää, että asianmukaisella luvalla tiedustelutoimintaa voidaan harjoittaa. Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta kuuteen vuotta vankeutta, yritys on rangaistava.

Maanpetoksellinen yhteydenpito on väljästi määritelty rikos, jossa tarkoituksena on harjoittaa tiedustelutoimintaa, mikä ei ehdi edes yrityksen asteelle. Rikokseen syyllistyy se, joka tehdäkseen jonkin edellä mainitun rikoksen ryhtyy yhteydenpitoon vieraan valtion tai sen asiamiehen kanssa. Rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos
 
Vaikka kissoista tuleva toksoplasmoosi aiheuttaakin aggressiivisuutta itselle..niin salamurhat nyt ovat jotenkin vastoin Suomen eetosta. :)
 
Tietyistä rikoksista soisi edes haettavan kaikin mahdollisin keinoin oikeuden eteen.
Bätmänia ei ole edes syytetty mistään vaikka tutkimalla pitäisi jonkun kohdan natsata helposti, itse veikkaan että syytteen saisi näistä kaikista jos olisi munaa viranomaisilla.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maanpetos
Voiko olla, että Bäckman on Supolle sama kun kanarialinnut kaivosmiehille?

Ainakin itse olen saanut useammankin varoituksen viranomaisilta Johanin kanssa toimimiseen liittyen.
 
Vaikka kissoista tuleva toksoplasmoosi aiheuttaakin aggressiivisuutta itselle..niin salamurhat nyt ovat jotenkin vastoin Suomen eetosta. :)

Salamurhien ongelma on vähän siinä, että jos hyväksytään A:n salamurha, niin miksei hyväksytä B:n salamurhaa.

Sinänsä ymmärrän kyllä valtion puolustautumisen myös rauhan aikana ulkoista uhkaa vastaan, mutta se rajanveto tulee aina ongelmaksi.
 
Se, että pitäisikö "Batman" hakea Suomeen vaikka ns. "extraordinary rendetion"-tyyliin... Omasta mielestä klovni kusee loistavasti omiin muroihinsa. Sama "Anus" Putkosen kanssa.

Kun niiden hyödyllisyydestä aika loppuu, meidän ei tarvitse tuomiosta välittää.
 
Joo-o.

Mutta Bäckmanin ongelma onkin se, että se on kolmen suomalaisen yliopiston dosentuuri (=ei oikeasti mitään asemaa) tohtorin paperit Helsingin yliopistosta (=kova pää ja luja perse). Tämä on antanut hänelle auktoriteetin aseman venäläisissä tiedotusvälineissä. Toisin kuin suomalaiset yleensä Bäckman osaa venäjää ja antaa mielellään lausuntoja kaikista mahdollisista aiheista. Siksi hän onkin äärimmäisen hyödyllinen Venäjälle ja äärimmäisen ongelmallinen Suomelle.
 
Ja aivan varmasti syyllistynyt johonkin rikokseen.
Ennemmin tekisin esimerkin kuin odottaisin ilmoitusta Bäckmanin kansanhallituksen muodostamisesta.
 
Niin...jos PV:n tiedustelukeskus ja tasavallan presidentti antavat valtuudet pistää napin ottaan hepulle... Mutta epäilen etten saa moisia valtuuksia.

Mutta maanpetturin juttu ei pääty hyvin.
 
Ja aivan varmasti syyllistynyt johonkin rikokseen.
Ennemmin tekisin esimerkin kuin odottaisin ilmoitusta Bäckmanin kansanhallituksen muodostamisesta.

Älä lähde Mäntsälän kapinan linjalle. :)
 
  • Tykkää
Reactions: EK
Back
Top