Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Olet ehkä niin nuori, että et muista 1980-luvun työelämälainsäädännön uudistusta. Kokoomus pääsi silloin taas hallitukseen 21 vuoden virkakiellon (oli Kekkosen-Koiviston bannit) jälkeen. Mutta pääministeriksi ei Koivistolle kelvannut vaalivoittaja kokoomuksen puheenjohtaja Ilkka Suominen, vaan postille nostettiin Harri Holkeri.

Irtisanomiselle tuli silloin nyt poistuva "painava syy", jota työnantajan on usein vaikea näyttää toteen. Monta muuta uudistusta myös, osa ihan ok nyt jälkikäteen. Työnantajien suhtautuminen oli sama mikä ay-liikkeellä nyt, poislukien että tyytyivät demokraattisen hallitukse päätöksiin.
Muistan tuon hallituksen oikein hyvin. Olen syntynyt 1967 joten nuo taisivat olla ensimmäiset vaalini. Holkerin pumppua on tituleerattu Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi. Silloin talousosaajapuolue Kokoomus astui remmiin ja jälki oli sen mukaista. Kovasti jaettiin sulle ja mulle. Sitten tulikin seinä vastaan. Maailman myllerryksellä oli toki osansa.

Mitä irtisanomissuojaan tulee niin sanamuotona oli aikaisemmin "erittäin painava syy". En tiedä missä vaiheessa tuo on muuttunut muotoon "asiallinen ja painava". En näe noissa suurta eroa. Tilanne ei käsittääkseni kuitenkaan ole kuten esität tai ainakin välivaiheita on ollut enemmän. Nykyinen lakihan on vuodelta 2001.
 
Nyt työn alla olevien muutosten mukaan se painava tulee poistumaan. Jatkossa siis riittää asiallinen syy. Eli esim. virheen tekeminen työssään jos sen työnantaja haluaa niikseen tulkita.
 
Viimeksi muokattu:
Tuohon kysymykseen on yksinkertainen vastaus - siitä voi tulla vääriä tuloksia. Sipiläkin tuhahteli aikoinaan "kaikenmaailman dosenteista" kun asiantuntijat oli eri mieltä kuin pääministeri.

Se mikä tältä(kin) hallitukselta puuttuu on uskottava ja perusteltu visio siitä miten tilanne saadaan paranemaan kun tehdään toimia x, y ja z. Taas kerran kokeillaan sitä sun tätä ja katsotaan mitä tapahtuu.

Yritin muuten selvittää miten tuo kuuluisa kysely on tarkkaan ottaen toteutettu. Ei selvinnyt. Jospa jollain olisi linkki?
Joten koska kukaan akateeminen ihminen ei ole keksinyt, tai halunnut tutkia tätä, mitään ei kannata tehdä?
Kuten sanottua, PK-yrittäjät ovat ryhmänä suomen suurin työllistäjä. Toki voit sanoa, ettei heillä ole uskottavuutta, en tiedä miten tutkimus on tehty, mutta perinteisesti nuo kyselyt tulevat sähköpostiin. Sähköpostiosoite on taas saatu esim. Suomen yrittäjien, tai vastaavan etujärjestön rekisteristä.
 
Paljonko heitä on ja kuka ja miten heidät on laskettu?
Ei mitään käsitystä, katsomalla PK-seudun lähiöitä ja suhteuttamalla muiden isojen kaupunkien väkilukuun, epäilisin muutamia kymmeniä tuhansia.
Pointtihan ei ole kuinka monta heitä on, vaan siinä ohjaako sosiaaliturva siihen. Nyt ohjaa.

Ja se etten osaa sanoa monta heitä on, ei poissulje pois heidän olemassa oloaan.
 
Erikoinen ajatus että hallitus ei voi tehdä kuin voodoo- ja höpöhöpö-talouspolitiikkaa jos ay-liike ei muuta ohjeista. Nythän terävimmät kykymme ja talousosaajamme ovat hallituksessa eikä ay-mafialta kysytä. Luulisi syntyvän muutakin kuin vaikutuksetonta höttöä.

Mut hallituksella on toki täysi oikeus hölmöillä. Ei siinä mitään.
Muistatko kuinka "tiedemiehet" huusivat suureen ääneen kuinka kuolemme kaikki maksakirroosiin kun keskiolutta vahvemmat juomat vapautettiin kauppoihin?
Tehtiin "voodoo ja höpöhöpö" alkoholipolitiikkaa. Kuinka kävikään...

Onneksi akateemiset piirit eivät pääse määrittämään politiikkaa, vaan vaaleilla valitut edustajat.
 
Sivusta huutelen - en muista että yksikään tiedemies tai muu asiantuntija olisi tuollaista sanonut. Linkki?
 
Ei mitään käsitystä, katsomalla PK-seudun lähiöitä ja suhteuttamalla muiden isojen kaupunkien väkilukuun, epäilisin muutamia kymmeniä tuhansia.
Pointtihan ei ole kuinka monta heitä on, vaan siinä ohjaako sosiaaliturva siihen. Nyt ohjaa.

Ja se etten osaa sanoa monta heitä on, ei poissulje pois heidän olemassa oloaan.
Jaa - eilen olit sitä mieltä että heitä on "vaikka kuinka paljon". Olisi myös hyvä saada lisätietoa tuosta PK-seudun "lähiöiden katsomisesta". Millainen tutkimusmetodi se on? Sen verran kova väite muutenkin tuo eilinen että oli kohtuullista kysyä perusteita sille. Ilmeisesti niitä ei ole?
 
Nyt työn alla olevien muutosten mukaan se painava tulee poistumaan. Jatkossa siis riittää asiallinen syy. Eli esim. virheen tekeminen työssään jos sentyönantaja haluaa niikseen tulkita.
Siihen muodostuu aikanaan oma oikeuskäytäntönsä. En usko että tuo muuttaa lopulta paljoakaan. Monta lihavaa riitaa kyllä saadaan työtuomioistuimeen ja hovioikeuksiin.
 
Kevyttä iltalukemistoa: Ajatuksia tuottavuuden ja työvoiman saatavuuden kehittämisestä. ( vetäjinä Sixten Korkman ja Martti Hetemäki sekä Elina Pylkkänen )

"Elokuussa 2022 Turun Eurooppa-foorumissa työministeri Tuula Haatainen kutsui työmarkkinajärjestöt yhteisen pöydän ääreen etsimään Suomelle uutta kestävämpää suuntaa. Loppuvuodesta tämä konkretisoitui, kun ministeri Haatainen käynnisti Suomen suunta -hankkeen ja kutsui sen puheenjohtajaksi talousvaikuttaja Sixten Korkmanin. Viiden työmarkkinakeskusjärjestön puheenjohtajan, Korkmanin, TEM:n alivaltiosihteeri Elina Pylkkäsen ja HGSE:n työelämäprofessori Martti Hetemäen muodostaman koordinaatioryhmän työn tueksi muodostettiin kaksi valmisteluryhmää, joista ensimmäisessä keskusteltiin tuottavuuteen ja toisessa työvoiman saatavuuteen liittyvistä kysymyksistä. Näiden valmisteluryhmien puheenjohtajina toimivat Hetemäki ja Pylkkänen.

Tavoitteena oli löytää Suomelle uusi kestävämpi suunta ja samalla vahvistaa työmarkkinajärjestöjen vuoropuhelua. Yhteisten keskustelujen pohjalta syntyneen raportin keskeinen anti ovat toimenpide-ehdotukset, joiden avulla vahvistetaan Suomen talouskasvun edellytyksiä. Esitetyt toimenpiteet parantavat julkista taloutta vauhdittamalla tuottavuuskehitystä, nostamalla osaamistasoa, lisäämällä koulutuksen ja työelämän yhteensovittamista, uudistamalla innovaatiopolitiikkaa, kehittämällä työelämää ja siellä oppimista sekä tukemalla digitalisaation käyttöönottoa yrityksissä ja julkisella sektorilla.

Suomen hyvinvoinnin ja talouden kestävyys riippuvat siitä, miten tuottavuus kehittyy ja miten turvaamme osaavan työvoiman saatavuuden työmarkkinoilla. Suomen suunta -hanke on hyvä alku rakentavalle ja luottamukseen perustuvalle vuoropuhelulle, jota yhteiskuntamme kipeästi kaipaa. Tulevaisuus on yhteinen."

Kun luin tämän materiaalin, lähinnä mieleen tuli että näitä samoja lauseita on Suomessa pyöritelty viimeiset 15 vuotta, vähintään. Miten ne nyt sitten ratkaisisi tämän ongelman, kun ongelmat näyttävät vain Suomessa kasaantuvan vuosi vuoden ja hallituksesta hallitukseen jälkeen koko ajan. Ongelmat pahenevat kiihtyen, mutta mitään muutoksia ei kuitenkaan saa tehdä.

Minusta olisi syytä luoda katse myös esimerkiksi Kreikkaan tai Tanskaan. Näissä molemmissa maissa on saatu aikaan talouden käänne ja mm. valtio onnistui lyhentämään velkaansa koronoa-aikanakin. Täällähän otettiin lisää velkaa se 40 miljardia. Kuulemma koronan takia.
 
Viimeksi muokattu:
Huono muisti paranee kun etsit itse.
Kokeilin haulla "tiedemiehet huusivat suureen ääneen kuinka kuolemme kaikki maksakirroosiin kun keskiolutta vahvemmat juomat vapautettiin kauppoihin" ja sen eri variaatioilla. Ei löytynyt mitään. Syynä todennäköisesti, koska kukaan ei tuollaista ole väittänyt.

Huolestuneita - ja perusteltuja - kannanottoja toki oli. Se on kuitenkin eri asia kuin tuollaisten olkiukkojen rakentelu.
 
Jaa - eilen olit sitä mieltä että heitä on "vaikka kuinka paljon". Olisi myös hyvä saada lisätietoa tuosta PK-seudun "lähiöiden katsomisesta". Millainen tutkimusmetodi se on? Sen verran kova väite muutenkin tuo eilinen että oli kohtuullista kysyä perusteita sille. Ilmeisesti niitä ei ole?
Kai se että "vaikka kuinka paljon" on aika epämääräinen ja kansanomainen termi on selvää.
Olen muutamn vuoden kyntänyt noita "lähiöitä" ambulanssilla ja jutellut noiden ihmisten kanssa. He ovat ihan itse kertoneet asioistaan.
 
Muistan tuon hallituksen oikein hyvin. Olen syntynyt 1967 joten nuo taisivat olla ensimmäiset vaalini. Holkerin pumppua on tituleerattu Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi. Silloin talousosaajapuolue Kokoomus astui remmiin ja jälki oli sen mukaista. Kovasti jaettiin sulle ja mulle. Sitten tulikin seinä vastaan. Maailman myllerryksellä oli toki osansa.

Mitä irtisanomissuojaan tulee niin sanamuotona oli aikaisemmin "erittäin painava syy". En tiedä missä vaiheessa tuo on muuttunut muotoon "asiallinen ja painava". En näe noissa suurta eroa. Tilanne ei käsittääkseni kuitenkaan ole kuten esität tai ainakin välivaiheita on ollut enemmän. Nykyinen lakihan on vuodelta 2001.

Jos olet yhtään lukenut taloushistoriaa tuskin mikään hallitus, jossa myös SDP muuten oli mukana, olisi kovin hyvin tuosta NL:n kuolinkorinoista selviytynyt. Lisäksi Mauno Koivistollakin oli myös lusikkansa sopassa tuonkin hallituksen talouspoliittiseen epäonnistumiseen. Koiviston talouspolitiikkahan oli tuolloin täysin pähkähullua, sen on SDP:nkin taloustutkijat myöntäneet.
 
Kokeilin haulla "tiedemiehet huusivat suureen ääneen kuinka kuolemme kaikki maksakirroosiin kun keskiolutta vahvemmat juomat vapautettiin kauppoihin" ja sen eri variaatioilla. Ei löytynyt mitään. Syynä todennäköisesti, koska kukaan ei tuollaista ole väittänyt.

Huolestuneita - ja perusteltuja - kannanottoja toki oli. Se on kuitenkin eri asia kuin tuollaisten olkiukkojen rakentelu.
Hyvin etsitty!
 
Kai se että "vaikka kuinka paljon" on aika epämääräinen ja kansanomainen termi on selvää.
Olen muutamn vuoden kyntänyt noita "lähiöitä" ambulanssilla ja jutellut noiden ihmisten kanssa. He ovat ihan itse kertoneet asioistaan.
Niinpä. Poliittiseen retoriikkaan kuuluu - ikävä kyllä ja aivan liikaa - juuri tuollaisia termejä jotka ei kerro oikeastaan yhtään mitään mistään. Jostain syystä poliitikoille on kammotus käyttää viestinnässään tutkittua tietoa ja kovia lukuja, mikä omasta mielestäni aliarvioi äänestäjiä.
 
Nyt pitäs aukasta tuo kelan pandoran lipas ja kela goldin kustannukset yhteiskunnalle kerran leikkuria menoihin on löydettävä. Tarkotan lähinnä mamuista aiheutuvaa kustannusta veronmaksajille.

Siellä ne miljardit pyörii josta säästöä saadaan!
 
Jos olet yhtään lukenut taloushistoriaa tuskin mikään hallitus, jossa myös SDP muuten oli mukana, olisi kovin hyvin tuosta NL:n kuolinkorinoista selviytynyt. Lisäksi Mauno Koivistollakin oli myös lusikkansa sopassa tuonkin hallituksen talouspoliittiseen epäonnistumiseen. Koiviston talouspolitiikkahan oli tuolloin täysin pähkähullua, sen on SDP:nkin taloustutkijat myöntäneet.
En tiedä mistä kaivat näitä olemattomia piilomerkityksiä mutta tuskin olen puolustellut demareita jos tuon Suomen surkeimman ja hölmöä talouspolitiikkaa tehneen hallituksen valtiovarainministeri oli demari. Tai siis kumpikin valtiovarainministeri. Kaksi kävelevää todistetta siitä että mitään poliittista vastuuta ei ole olemassa.

Tuon hallituksen erityispiirre kuitenkin oli Kokoomuksen mukaantulo. Demarit hallituksessa ei ollut mitään uutta. Kokoomus saakoon kuitenkin osansa kurasta vaikka siellä oli demareitakin. Ala-arvoinen suoritus molemmilta.

Ja mitä presidentin osuuteen tulee niin luojalle kiitos järjestelmän muutoksesta joka pitää presidentin linnassaan. Hauska sattuma että sillä osastolla Koivistolla oli omat ansionsa.
 
Jos olet yhtään lukenut taloushistoriaa tuskin mikään hallitus, jossa myös SDP muuten oli mukana, olisi kovin hyvin tuosta NL:n kuolinkorinoista selviytynyt. Lisäksi Mauno Koivistollakin oli myös lusikkansa sopassa tuonkin hallituksen talouspoliittiseen epäonnistumiseen. Koiviston talouspolitiikkahan oli tuolloin täysin pähkähullua, sen on SDP:nkin taloustutkijat myöntäneet.
Tilanteesta ja sanojasta riippuen talouden ylä- ja alamäkien aiheuttajiksi yritetään säännöllisesti nimetä joko porvarit tai vasemmistolaiset. Itse olen yrittänyt - rajallisilla taidoilla toki - löytää perusteluja näille väitteille, siinä onnistumatta. Pitkällä aikavälillä (ja nyt puhutaan useammasta kymmenestä vuodesta) talous ja työllisyys on välillä mennyt ylös- ja välillä alaspäin. Minkäänlaista yhteyttä hallituksen väriin ei ole nähtävissä.

Eli vastuu on yhteinen. Mikä ei tietenkään ole ihme kun ottaa huomioon suomalaisen koalitiohallitusten perinteen.
 
Aika hyvin Suomen ylä- ja alamäet ovat seuranneet maailmantalouden kuohuja. Ja meikäläinen hallitus on siitä sitten ottanut kunnian. Siis ylämäestä.
 
Back
Top