Orpon hallituksen politiikka ja siitä keskustelu

Tästä oli huvittava tapaus, kun Trump kävi vierailulla Suomessa. Helsingin sanomat laittoi Trumpin nähtäville mainoksen jossa kerrottiin englanniksi "tervetuloa vapaan lehdistön" vai oliko se "sananvapauden" tyyssijaan. Tuohan oli oikeasti vale, koska USA:ssa on parempi sananvapaus kuin Suomessa. Sen osoittaa esim Halla-ahon saama tuomio väärän mielipiteen kertomisesta. Tämä tuomio ei olisi ollut mahdollinen USA:ssa.
helsini-trump-clown.png
 
Suomessa taitaa olla Sanoman vapaus, mutta olen pikkuhiljaa alkanut ajatella että HS tilausrahat menevät isänmaan kannalta haitalliseen toimintaan. Onhan maailmassa laadukastakin mediaa.
HS tekee laadukastakin. Jos haluaa suomenkielistä toimitettua materiaalia aamulehdekseen, niin sen mukana tulee myös saskaa.
 
Hetkinen, oliko näissä Sannan bileissä todistetusti huumeita tai ylipäätään käyttäjiä?
Minulla oli mielikuva ettei minkäänlaista näyttöä tällaisesta ollut.
Näyttö on eri asia kuin todennäköisyys: Äänekkäästi rötisevät Repe ja Jartsa istuvat puistossa muovikasseineen. Jartsa kusee nurmikolle ja Repe oksentaa. Mitään näyttöä ei ole, että herrat siellä ryypiskelisivät, mutta sellaisen johtopäätöksen jokainen ohikulkija kuitenkin tekisi.
 
Itse kävin 20 vuotta sitten techno bileissä ympäri maailmaa. Löytyi jopa teetettyjä techno vaatteita tuolloin. Tupakkaa edes en ole elämässäni maistanut saati vahvempia päihteitä. Alkoholilla olen aina pärjännyt. Ihmisten oletus tuosta touhusta oli ja on edelleenkin aivan toinen.
 
HS tekee laadukastakin. Jos haluaa suomenkielistä toimitettua materiaalia aamulehdekseen, niin sen mukana tulee myös saskaa.
Olen lukenut HS:ää melkein 50 vuotta ja taso on pudonnut. Nykyisin viihteellisen sisällön osuus on huomattavasti lisääntynyt ja sitten on näitä poliittisia kampanjoita joissa uuden sukupolven höttötoimittajat lähestyvät somehöyryä. Suomessa ei ole mitään muuta lehteä jolla olisi vastaavat resurssit, mutta jos nyt tämänkin aamun painoksessa on monta aukeamaa liittyen vanhoihin some-kommentteihin niin sanoisin että joo onhan noissa otsikot mutta oletteko toimittajat ajatelleet mihin tämä tätä maata vie?
 
Tai eläpä turhaan kommentoi mitään. Heitit natsikortin pöytään ja internetin sääntöjen mukaisesti kaikki mitä sanot sen jälkeen on mitätöity.
Sori vaan, tuo toimii vain jos ei puhuta oikeasti natseista tai natsismista.

"Note that there's an important distinction — the comparison to Nazis must be frivolous. The law is not supposed to apply to serious discussions of Nazi Germany or its policies on the Internet; Mike Godwin has long lamented frivolous invocation of his "law" to stifle such discussion, and has also lamented having to even clarify this aspect of the law. For example: following the infamous "Unite the Right" white supremacist rally in Charlottesville, Virginia in August 2017, he went on record saying that comparing the participants to Nazis was absolutely valid, and openly took aim at people who cited his law to discredit people who made such comparisons. This led to the creation of a corollary known as "Henderson's Law", an observation by Joel Henderson that the Internet's awareness of the law has resulted in its invocation at any comparison to Hitler or Nazis, no matter how accurate or on-point."
 
Katso liite: 80764

Siitä vähän mittasuhteita asioille twitterin ulkopuolisesta maailmasta.

Ainoa "kohua käsittelevä" uutinen top-10 :ssä on Jussin kommentti jossa hän toteaa "tää on tätä ja näin nää toimii. Aina.".
Minä olen vähentänyt uutisten lukemista, koska olen kyllästynyt viime aikojen rasismiuutisointiin. Turhaa löpinää ihan vain löpinän vuoksi, ja sitten on ne artikkelit, joissa murehditaan suomikuvaa maailmalla. Kai nyt suomikuvan saa maailmalla pilattua, jos sitä paskauutista ihan teettäen tehtailee, jos minkäkin aasinsillan kautta. Nyt sentään erään median luetuimmista enää "vain" 3 otsikkoa liittyi asiaan.
 
Itse kävin 20 vuotta sitten techno bileissä ympäri maailmaa. Löytyi jopa teetettyjä techno vaatteita tuolloin. Tupakkaa edes en ole elämässäni maistanut saati vahvempia päihteitä. Alkoholilla olen aina pärjännyt. Ihmisten oletus tuosta touhusta oli ja on edelleenkin aivan toinen.
Pääministeri viettää merkittävän osan kesälomastaan maailman noloimpien kokaiinispissisten seurassa, ja kutsuu nämä vielä virka-asuntoonsa. Nämä siis ovat täysin avoimesti kehuskelleet kokaiininkäytöllään, esim. heidän someyhteisönsä logona papupukaija = "perico" = kokaiini, ja heitot kuten "Kolaa menee, oikeesti - Anna Miettinen". Jos pääministeri ei käyttänyt kokaiinia, niin ei se oikeastaan ole mikään lieventävä asianhaara. Siis se että hengailee tuollaisen porukan kanssa vapaehtoisesti edes viivojen muodossa hyötymättä on aivan helvetin käsittämätöntä.
 
Sori vaan, tuo toimii vain jos ei puhuta oikeasti natseista tai natsismista.

"Note that there's an important distinction — the comparison to Nazis must be frivolous. The law is not supposed to apply to serious discussions of Nazi Germany or its policies on the Internet; Mike Godwin has long lamented frivolous invocation of his "law" to stifle such discussion, and has also lamented having to even clarify this aspect of the law. For example: following the infamous "Unite the Right" white supremacist rally in Charlottesville, Virginia in August 2017, he went on record saying that comparing the participants to Nazis was absolutely valid, and openly took aim at people who cited his law to discredit people who made such comparisons. This led to the creation of a corollary known as "Henderson's Law", an observation by Joel Henderson that the Internet's awareness of the law has resulted in its invocation at any comparison to Hitler or Nazis, no matter how accurate or on-point."
Faktana pysyy että natseista on huomattavasti enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Natsit ovat kuitenkin niin mehevä maali että vasemmiston keinoilla operoijat (puoluekannasta riippumatta) projisoivat niitä aivan joka paikkaan missä tapahtuu jotain mitä he eivät hyväksy.

Suomessa on natsien larppikerhoja. Valtapuolueissa ei politiikassa ole natseja. Aiemmin selitin miten Suomen pienet piirit ja internetin suhteellinen nuoruus vaikutuskanavana johtavat väistämättä siihen että guilt by association, pelkällä läheisyydellä tahraaminen onnistuu.

En itse muista "riikan" käynnin Vieraskirjassa jättäneen pysyvää jälkeä tai tehneen suuria aaltoja keskusteluun. Harvat naiset siellä kyllä huomattiin, mutta useimmiten tuntui siltä että he tykkäsivät käydä poikien jännäpalstalla, purkamassa turhautumista ulkomaalaisiin ahdistelijoihin ja möykkääjiin. Harva jäi pysyvästi ja varmaan sitten jatkoi Hommafoorumille.

Tämä tapaus "riikka" sitten olikin real deal. Vieraskirjan merkitys nuivaliikkeelle on käsittämättömän suuri.
 
Itse kävin 20 vuotta sitten techno bileissä ympäri maailmaa. Löytyi jopa teetettyjä techno vaatteita tuolloin. Tupakkaa edes en ole elämässäni maistanut saati vahvempia päihteitä. Alkoholilla olen aina pärjännyt. Ihmisten oletus tuosta touhusta oli ja on edelleenkin aivan toinen.
Ehkä nuo jotkut Sannan bilekaverit ovat puhuneet huumeista vain vitsillä ja heistä kerrotut jutut ovat vain pahantahtoista juoruilua. Itsekään en tahtoisi uskoa, että pääkaupungin pintajulkkikset muka käyttäisivät juhliessaan laittomia aineita. Niitä bilehuumeita kuluttavat varmasti jotkut aivan muut.
 
HS tekee laadukastakin.
Sellainen juttu, millainen toimittaja. Näin yksinkertaista se on.

HS on jo vähän samaa kuin jokin virkakoneisto; säännöt on annettu ja kun pysyt sen raamin sisällä, niin mitä vaan voi kirjoitella. Tekee mitä vaan asenteellistakin juttua - virkavirhettä vältellen.
Asenteellisia juttujakin on helppo tehdä kun ympäriltä löytyy hengenheimolaisia.

Olen aikaisemminkin ehdottanut sitä että valtamediassa olevien toimittajien tulisi olla jonkin puolueen jäseniä ja sen kautta yleisö voi ymmärtää kunkin tekemän jutun taustavaikutteen.
Nyt nämä saavat vapaasti kirjoitella mitä vaan ja pitää oman puoluekantansa salassa.

.
 
Riikka Purran ympärillä vellova mediapyöritys on täysin unohdettu jo vuoden päästä kunhan uusi hallituksemme vaan pääsee rauhassa jatkamaan hallitusohjelman mukaista työtään.
Neljän vuoden päästä on uudet vaalit ja silloin menestyminen taas mitataan eikä Purran wanhat somekommentit ole enää minkään arvoisia.

Täysin väärä suomalainen päätös olisi nyt hajottaa hallitus ja ryhtyä rakentamaan uutta uusien vaalien kautta.
Kuka helvatti haluaa takaisin vasemmistohallituksen? No lopulta ei enemmistö ainakaan. Siksi nyt vaan päät kylmänä ja tämän hallituksen työ eteenpäin!
 
Bunkkerisaunasta eilen noustessani, ajatus kirkkaana kuin Isä Stal... Äiti Aurinko, tulin miettineeksi että kyllä tässä aika kepoisissa ollaan. Yksi tai kaksi sanaa voi romauttaa koko järjestelmän. Lähtisitkö itse raketilla, joka detonoisi itsensä tuhannen sukupuolielimen päreiksi jos joku sanoisi sen lähistöllä "sähkö", kuuhun?

Kyllä me ollaan älykäs elämänmuoto.
 
Lehtien palstoilla käy nyt tyhjentämässä "pettymyksensä" ja "huolestumisensa suomi-kuvan heikkenemisestä" jokainen unohdettu ex-julkkis tai poliitikko.

Pelin aloitti Hillotolppa. Se oli sitä tavallista poliittisen ruumiin valitusta ja kaihoa omasta menneisyydestään.

Sitten tuli tämä nykyinen vakiokasvo eli Keskustan poliitikko, joka nykyisin on olevinaan joku startup-skenen pääpuhuja. En jaksa tarkastaa kuka tuolle palkan nykyään maksaa, mutta tuskin edustaa kaikkia startup-yrityksiä saatikka niiden työntekijöiden mielipiteitä. Sinällään tuo itse skene on Suomelle tärkeä.

Nyt alkaa sitten tämä viihde-esiintyjien osaston marssi julkisuuteen, tyyliin yhden biisin tehnyt Darude, joka haluaa myös kaista-aikaa "tärkeällä" asialle eli itselleen.

Tämä "Suomi-kuva" on ihmeellinen käsite. Suomessa sitä käytetään sisäpolitiikassa, mutta oikeassa ulkomaankaupassa paljon enemmän merkitystä on esim. Ruotsin kruunun heikkeneminen. Se tekee tuhoa esimerkiksi Suomen sahateollisuudessa ja kaikessa puujalosteiden ja muiden valuuttakurssien armoilla olevien alojen viennissä Suomelle.

Syksyllä uskon alkavan tulla SDP:n puolelta kulisseissa tarjouksia Kokoomuksen suuntaan. Tarjotaan korporatismin karvaista kättä ja vauhditetaan sitä poliittisilla lakoilla. Sanna on silloin jo niin eilistä ja SDP ei halua olla oppositiossa. Sillä on liikaa etuja valvottavanaan. Ei meidän työntekijöiden saatikka työttömien etuja, vaan omien satraappiensa elintasosta ne on huolissaan.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top